Myrskyillan mysteeri

Eräänä iltana reilu viikko sitten alkoi kova tuuli pidemmän tyynen ajanjakson jälkeen. Laitoin tulet takkaan, pidin puhelimen, tietokoneen ja television suljettuna ja vietin aikaani lukien kirjoja ja ratkoen ristikoita. Kuului vain vaimeaa tuulen huminaa ja takan lämmöstä aiheutuvia naksauksia ja rapsahduksia. Siinä oli vierähtänyt tunti jos toinenkin, kun yhtäkkiä ulkoa pimeydestä talon seinältä kuului hätääntynyttä kiipeilyä. Orava! Se kulki tutut reittinsä, mutta eteni tavanomaista paljon nopeammin etelän seinältä, idän seinälle ja sieltä pohjoisen puolelle. Mikä oli saanut sen liikkeelle kesken unien myrskyyn?

En ehtinyt pohtia asiaa, kun heti perään idänpuoleiselle ikkunaristikolle tupsahti talitiaiskoiras. Näin sen lukuvalon kajossa hyvin ja oletin, että se näki sisälle yhtä lailla. Olimme noin puolen metrin päässä toisistamme. Ristikko ja kynä käteeni jähmettyneinä pysyin liikkumattomana, etten aiheuttaisi lisähäiriötä. Kökötimme siinä kymmenisen minuuttia aloillamme. Mikä oli herättänyt eläimet?

Orava ja talitiainen olivat ilmeisesti yöpyneet samalla etelän suunnalla, kun ne kumpikin kaarsivat talon itäpuolelta hakemaan turvaa. Oliko myrsky pudottanut oksan tai pöllö kurkistanut yöpymiskoloihin? Toisaalta, tokko tiainen pääsisi pöllön ohi kolosta pois. Olisiko kärppä aiheuttanut kaaoksen? Vai aiheuttiko orava ketjureaktion ja säikäytti talitiaisen liikkeelle paetessaan jotain? Oliko myrskyllä mitään osuutta asiaan?

Sitten talitiainen alkoi liikehtiä, joten ilmeisemmin vaara oli ohi. Se pyydysti muutaman seinänrakosiin piiloutuneen hyönteisen, lennähti ylemmälle ikkunanpienalle, sitten alemmalle, sitten ikkunalaudalle ja taas ylös ja välillä sivuttain ja taas edestakaisin. Seurasin, mietin ja ihmettelin. Milloin se lennähtää pois? Mistähän se löytää suojaisan piilopaikan? Eikö sen pitäisi rauhoittua jo nukkumaan? Aina kun tintti tähysti pimeyteen, käänsin lukulamppua varovasti poispäin ikkunasta. Viimein sain valon sammutettua. Kattovalosta ulottui ikkunalle vain himmeä kajo. Tiainen rauhoittui heti ja jäi verhon toiselle puolelle piiloon. Äänistä päättelin oravan jääneen pohjoisseinustalle hirren päälle nukkumaan.

Siinä oli sitten mietittävä, miten pääsen myöhemmin kulkemaan huussiin häiritsemättä kumpaakaan. Tiainen olisi normaalisti käyttämäni polun varrella, orava kiertotien. Kaarsin kaukaa etelän kautta. Reitille kertyi matkaa, mutta näin en häirinnyt jo kertaalleen häirittyjä eläimiä, mikä oli minulle tärkeää. Onneksi oli leutoa ja lämpötila nollan paikkeilla. Kovalla pakkasella eläimiltä olisi huvennut nopeasti tärkeitä energiavarantoja. Oravilla on enemmän liikkumavaraa ja ne voivat joskus paastota pakkaspäivien yli niin etteivät lähde koloistaan ollenkaan, mutta pienillä linnuilla on rajallinen vararavintoreservi. Pimeyttä kestää nyt noin 16 tuntia vuorokaudessa, siksi talviruokinta on äärimmäisen tärkeää eläimille. Moni eläin menehtyisi ilman sitä.

Aamulla lähdin liikkeelle sinisen hetken aikaan. Ruokintapaikalla hämärässä oli jo aika vilinä, joten ajattelin yökulkijoiden jo lähteneen. Kuljin tavallista polkuani. Talitiainen oli kuin olikin vielä ikkunalla! Se pyrähti lentoon, kun tulin nurkan takaa. Liikuttavaa, että se siinä sitten yönsä vietti. Olisi kuvitellut sen etsivän vaikkapa tyhjän linnunpöntön suojakseen. Oravaa ei näkynyt, oli varmaan siirtynyt jo ruokintapaikalle.  

Myrsky-yön tapahtumista tuli ristikkoa kiperämpi aivopähkinä selvitettäväksi, mutta ratkomatta jäi. Luonto pysyy ikuisena mysteerinä ja mielikuvitusta kehittävänä.

**

PS. Tiedoksi: Jos olet tilaamassa kirjojani joululahjaksi, Posti ilmoittaa jouluksi ehtivien pikkupakettien viimeiseksi lähetyspäiväksi torstain 14.12. Kiitos!

 

Meillä on enemmän aikaa, kun teemme asiat hitaammin.

Viime päivien isoimpia uutisaiheita ovat olleet tapaninpäivän myrskyn seuraukset.  Joko on unohtunut Kreikka, Italia ja talouskriisi?

Kaupungissa asuessani pidin myrskyistä. Menin Tampereen Näsijärven rannan aallonmurtajalle seisomaan ja nautin kun tyrskyt löivät ylitseni. Jostain syystä kaupungissa asuessani tunsin itseni turvalliseksi. Myrskyt olivat jopa jännittäviä. Ne toivat vaihtelua tavalliseen. Aina joku hoitaisi ongelmat puolestani – jos niitä nyt ylipäätään tulisi. Suhtauduin poikkeusoloihin yliolkaisesti. Sähkökatkoksia oli harvoin (miksi tuntuu, että nykyään sähkökatkoja on usein?) ja kun niitä tuli, eikä ruokaa voinut valmistaa, pistin kamppeet niskaan ja lähdin ulos syömään. Jossain ne sähköt kuitenkin toimisivat.

Nälkäisenä maha kurnien seisoin kerrostalon kuudennessa kerroksessa ja tilasin hissin päästäkseni ulos. Painoin hissinnappia kerran jos toisenkin. Mikä siellä nyt maksaa? Joku pitää tietysti hissin ovea auki. Rynkytin hissin ovea, ei mitään reaktiota. Ai niin. Hissihän toimii sähköllä. Heh, tää ei siis toimi.

Vasta muutettuani maalle omakotitaloon ymmärsin miten riippuvainen yhteiskuntamme ja elämämme on sähköstä. Sähköä ei ole ollut käytettävissämme kuin vasta noin sadan vuoden ajan, silti jokapäiväinen elämämme perustuu sähkön itsestäänselvyydelle.  Vasta luonnon keskellä asuessani olen oppinut kunnioittamaan myrskyjä.

Myrskyjä pidetään poikkeustilana. Myrskyt tuntuvat kuitenkin yleistyvän. Miksi nämä säätilan muutokset, luonnon mullistukset ja poikkeustilat jotenkin muistuttavat minua talouselämämme ongelmista? Olemme eläneet taloudellisesti yli varojemme ja olemme talouskriisin partaalla. Elämme yli luonnon kantokyvyn ja erilaiset sään ääri-ilmiöt yleistyvät. Kaksi edellistalvea on ollut todella kylmiä ja runsaslumisia, kaksi edelliskesää uskomattoman kuumia. Nyt sateita on piisannut. Joulukuussa kerättiin vielä suppilovahveroita. Nyt lupaillaan jo uutta myrskyä.

Yli luonnonvarojen elämistä ja luonnon pahoinvointia ei ratkota erilaisilla tukipaketeilla, painamalla lisää rahaa tai siirtämällä ongelmia. Meillä on vain tämä yksi maapallo. Luulemme, että talouden pitää jatkuvasti kasvaa ja käytämme luonnonvaroja tuhlailevasti. Vasta poikkeustilojen tuoma kontrasti, kuten pitkä sähkökatko, saa ihmiset havahtumaan mitkä asiat elämässä ovat todella tärkeitä.

Kirjassani Irti oravanpyörästä kerron miten turvallisuuttamme lisää muun muassa se, että meillä on kompaktin kokoinen puilla lämpiävä talo, oma kaivo, kompostikäymälä ja maakellari. Nämä asiat tuovat vakautta sekä talouteemme että poikkeusoloihin ja luonnonvarojen käyttöön.

Uutiset ovat kertoneet kuinka myrskyn aiheuttamien sähkökatkojen vuoksi ihmisillä on mennyt enemmän aikaa kotiensa lämmittämiseen, ruoanlaittoon, peseytymiseen, tiskaamiseen ja niin edelleen. Silti samaan aikaan heillä on ollut enemmän aikaa lapsilleen, perheilleen, naapureilleen ja talkooapuun. Lapset ovat olleet mielissään, kun koko perheellä on ollut aikaa pelata lautapelejä kynttilänvalossa ja kaikki ovat nukkuneet siskonpetissä pysyäkseen lämpimämpänä. Ihmisten kekseliäisyys on tuonut onnistumisen iloa. Joku on vetänyt autoradion kaiuttimen taloon sisälle kuunnellakseen uutisia. Kun akku meinaa loppua, hän hurauttaa pari kertaa korttelin ympäri. Joku lämmittää kynttilällä mehua ja ruoat on viety parvekkeelle säilöön.

Myrskyt ovat osoittaneet konkreettisesti sen, jota olen koettanut kirjassanikin selittää: kun keskitymme perustarpeisiimme, meille jää enemmän aikaa läheisillemme ja elämässä oikeasti tärkeille asioille. Meillä on enemmän aikaa, kun teemme asiat hitaammin.

On mysteeristä mihin yhteisöllisyys ja aika katoavat, kun kaikki ”aikaa säästävät vempeleet” (liesi, mikro, tiskikone, tietokone, lämmitys, kuumavesivaraaja jne.) alkavat taas pelittää.