On osattava sanoa ei, jotta voi sanoa oikeille asioille kyllä

Tekisi mieli kirjoittaa pitkä postaus ja kertoa mitä kaikkea elämässäni tapahtuu ja mitä minulle kuuluu, mutta se on mahdotonta. Elämässäni tapahtuu enemmän kuin ehdin kirjoittaa. Eikä asioita edes pysty selittämään. Monikaan asia ympärilläni ei tunnu tapahtuvan loogisesti. No, tylsää ei ainakaan ole. (Jos ei aina järin kannustavaa tai energisoivaa.) 

Kirjoitan sen sijaan minua tänään ilahduttaneesta asiasta. 

Olen erään ihanan pikkupankin asiakas ja soitin sinne varmistaakseni yhden asian. Puheluun vastanneen asiakaspalvelijan piti varmentaa henkilöllisyyteni, mutta emme olleet koskaan aiemmin jutelleet. Hän kysyi hauskasti: "Kukas meiltä voisi tuntea sinut äänestä?"

Ihanaa, että tänä päivänä ihminen kelpaa vielä johonkin eikä kaikki ole koneellista puheentunnistusta tai tunnuslukujen kanssa pelaamista. Ja ihanaa saada hyvää asiakaspalvelua.

Kerroin kuka minut tuntisi ja puhelu ohjattiin vuosien aikana tutuksi tulleelle pankkivirkailijalle. 

Kun asiani oli selvitetty, pankkivirkailija halusi kertoa minulle elämänmuutoksestaan ja sanoi: ”Sinä ainakin ymmärrät”.

Ymmärsin. ;)

Mielestäni hänen tekemänsä muutokset olivat niin hyvät, että jaan ne kiteytettynä tässä:

Hän päätti:

• että tästä tulee henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin vuosi. (Jos joku näistä vinkeistä ottaa onkeensa, huomaa, että vuoden voi itse kukin aloittaa mistä päivämäärästä haluaa, sen ei tarvitse olla sidottu kalenterivuoteen.)
• luopua työpuhelimesta.
• asettaa itsellensä sosiaalisen median rajoituksia.
• ettei osta ainakaan vuoteen mitään mitä ei todella tarvitse. Jos jotain on hankittava, on nukuttava ensin ainakin yhden yön yli. Kaikkea on jo - ja liikaakin.
• myydä turhia tavaroita.

Vasta kaksi kuukautta oli kulunut, mutta hänen hyvinvointinsa oli kasvanut huomattavasti ja hän oli iloinen. 

Jaan täysin sydämin hänen riemunsa.

Loppupäätelmänä: pienet asiat johtavat suuriin muutoksiin. Tarvitaan vain hitunen itsekuria. Sosiaalinen media - ja kaikki mitä verkkoympäristö tarjoaa - johtaa helposti itsekurin puutteeseen, ja vie valtavasti aikaa ja energiaa paremmilta asioilta.

On osattava sanoa ei, jotta voi sanoa oikeille asioille kyllä.

Keskiviikkokolumni: Lakkaa olemasta oman elämäsi sivustakatsoja

Miettiessäni seuraavan keskiviikkokolumnin aihetta sain ryppään sähköpostiviestejä, joissa kysyttiin elämästäni. Eräs ehdotti, että avaisin tulonlähteitäni vinkiksi muille, jotka haluaisivat hypätä oravanpyörästä. Jäin viestin edessä ymmälle. Miten minun tulonlähteeni voisivat auttaa muita? Minulle esitetään paljon, kummallisiakin, kysymyksiä. Kuinka usein käyt pesulla? Kuinka usein käyt kampaajalla? Käytätkö farkkuja? Elättääkö miehesi sinut?

Onko elämäntapani, tyytyä vähään, niin eriskummallinen, että minut nähtäisiin mieluiten haisevana takkutukkaisena resupekkana, joka elää miehensä tuloilla? Vai onko kysymysten taustalla halu saada syy lyödä hanskat tiskiin heti kättelyssä? Että saisi sanoa: ”tuohon minä en pysty enkä halua”.

Kysymyksiin huipentuu moni oravanpyörän hyppäämisen ongelmista. Käytämme paljon aikaa päämme ulkopuolisten asioiden tarkasteluun emmekä investoi päämme sisäpuoleen niin paljon. Emme vie omaa elämäämme eteenpäin, vaan katsomme itsestämme poispäin. Kuinka toiset pukeutuvat? Miltä he näyttävät? Miltä minä näytän? Mitä hän mahtaa tienata? Paljonko heillä mahtaa olla velkaa? Emme uskalla olla hiukan poikkeavia. Pelkäämme muutosta, odotamme sen huonontavan asioita, sen sijaan että toivoisimme muutosta ja odottaisimme sen parantavan asioita.

Yksityiskohtaisempia tulojani tiedusteleva on oikeilla jäljillä pohtiessaan raha-asioita, mutta valitettavasti minun tuloerittelyni ei häntä auttaisi. Erilaisia lähtökohtia ja elämäntilanteita on yhtä paljon kuin ihmisiä, ne eivät ole vertailukelpoisia. Silti usein vertaamme elämäämme toisiin, toisten sanomisiin ja esimerkiksi rahatilanteisiin, vaikka he elävät eri arvoin ja käsittein eikä meillä ole käsitystäkään mistä heidän elämässään on kyse.

Kuten olen Irti oravanpyörästä -kirjassani kertonut, tuloja tärkeämpää ovat pienet menot. Eikä taaskaan olennaista ole minun menoni, vaan lukijan itsensä menot. Kirjassa kerron miten palkka ja tulo voivat olla jotain muutakin kuin rahaa sekä Pienen ihmisen taloussuunnitelmasta, joka auttaa tietoisempaan taloudenhoitoon ja elämänhallintaan.

Oravanpyörästä hyppääminen tarkoittaa yhdelle eri asiaa kuin toiselle. Kyseessä on aina uniikki juttu. Toinen tarvitsee siihen paljon rahaa, toinen ei. Meillä jokaisella on omat erityiset kykymme, elämäntilanteemme, epävarmuuden sietokykymme, tarpeemme, halumme – ja rahankäsittelytaitomme. Joku ei pysty vastustamaan houkutuksia, toiselta itsehillintää löytyy paljon. Sitoutumisen aste ratkaisee. Kuinka paljon tahdot irti oravanpyörästä? Jollekin se on vain kiva ajatusleikki, toinen suuntaa siihen kaiken huomionsa. Yksi haluaa mukavuuksia, toinen tahtoo asketismia.

Vaatimustasomme ja ajatussolmumme tekevät meistä joskus sokeita. Eräs kirjani lukija kertoi haaveilevansa kasvimaasta oman kodin viereen kunnan joutomaalle. Kunta ei antanut siihen lupaa, mutta tarjosi viljelyspalstan paikkaa hiukan kauempaa. Se ei kelvannut. Hän halusi sen nimenomaan talonsa viereen. Toinen kauhistelee kovaa ruokalaskuaan, muttei yritäkään kasvattaa ruokaansa, vaan ajaa suuren suurta nurmikkoaan ruohonleikkurilla kesät pitkät.

Keskustelin erään ihmisen kanssa, joka halusi hypätä oravanpyörästä, mutta valitti rahapulaansa. Samaan aikaan hän harkitsee ulkomaanmatkaa: ”Olen ainoa meidän suvusta ja ystäväpiiristä, joka ei ole koskaan käynyt ulkomailla.” Kysyessäni mistä hän eniten elämässä nauttii, hän vastasi: ”siitä että saa olla kotona perheen kanssa takkatulen ääressä.”

Miksi näemme mieluummin asioita, joita meillä ei ole, kuin resursseja jotka meillä jo olisi? Elämän suuret ilot ja ”oravanpyörättömyys” ovat koko ajan käsillämme, eivätkä ne yleensä edes maksa mitään. Asenne ratkaisee. On tartuttava härkää sarvista ja lakattava olemasta oman elämänsä passiivinen sivustakatsoja.

Kuinka paljon haluan? Kuinka paljon tarvitsen? Tarpeet ovat suhteellisia. Mitkä ovat rahankäyttötapani? Olenko laiska, mukavuudenhaluinen ja kateellinen? Tyydynkö vähempään? Riitänkö itselleni, sanoivat muut mitä sanoivat? Voisivatko harrastukseni tuottaa rahaa, sen sijaan että ne veisivät sitä?

Hokkuspokkus-konsteja ei ole, on vain ajattelutavan muutoksia, tietoisuuden tiukkaa suuntaamista, itsekuria ja jokapäiväisiä valintoja.

Keskiviikkokolumni: Sitku, mutku ja muita selityksiä

Haaveilemme elämänmuutoksista, jotka toisivat aikaa ja harmoniaa. Usein jäämme jumiin tutulle mukavuusalueellemme ja unelmamme jäävät ajatuksen tasolle. Elämän yksinkertaistaminen ja hidastaminen vaatii johdonmukaisuutta, päättäväisyyttä, itsekuria ja alituista tarkoitukseen keskittymistä.

Jokin aika sitten olin menossa luennolle ystäväni kanssa. Olimme etuajassa. Ystäväni ehdotti: ”Mennään käymään tuossa ostoskeskuksessa odotellessamme”. Huh, mikä ajatus! Olen jättänyt shoppailu-elämän taakseni kauan aikaa sitten. Mutisin vastalauseeni, mutta seurasin lopulta perässä, kun sovimme, että menemme kahvilaan emmekä kiertele kaupoissa.

Kahvia juodessamme ystäväni kertoi kuinka hänkin haluaisi elää yksinkertaisemmin ja saada elämänsä raiteilleen, selkeämmäksi. Hän opiskelee työn ohella ja kertoi miten vaikeaa koulutehtävien suorittaminen oli ilman tietokonetta. Hän kertoi käyvänsä kirjaston koneilla, vanhemmillaan tai missä milloinkin kirjoittamassa aina tehtävän kerrallaan.

Juttu meni sitten jotenkin niin, että ”Jos minulla olisi oma tietokone, valmistuisin nopeammin, jolloin voisin hakea toisenlaisia töitä, joissa tienaisin paremmin. Saisin elämäni järjestykseen, velkani maksettua ja voisin tehdä toisenlaisia ratkaisuja.”

Tässä oli siis unelma: valmistua, vaihtaa alaa ja saada elämä paremmin hallintaan. Helposti ajattelemme, että unelmat eivät ole kovin helposti saavutettavissa tai ne ovat meistä riippumattomia asioita. Elämme sitten kun -elämää, eikä se varsinainen elämä tunnu koskaan alkavan. Ratkaisut ovat kuitenkin usein jo valmiina nenämme alla, jos vain keskittyisimme kaikella intohimollamme tavoitteeseemme.

- Hmm, jos kaikki kulminoituu nimenomaan tietokoneeseen, voisitko lainata jonkun vanhaa läppäriä tai hommata edullisen käytetyn tietokoneen? kysyin.

- Yymmm, mutta mä haluaisin uuden, ystäväni totesi.

- No, jos se sun koko elämäsi muutos on siitä kiinni, niin osta sitten uusi tietokone, vastasin.

- Niin, mutta kun ne on niin kalliita, ystäväni huokaisi.

Asia jäi siihen. Nousimme ja lähdimme kahvilasta kohti ostoskeskuksen ulko-ovia. Kuinka ollakaan matkalla piti ihan välttämättä poiketa kenkäkauppaan.

- Kato, ihanat kengät! Mun on pakko saada nää! ystäväni hehkutti.

- Jaa noi? Nehän on kangasta. Et voisi koskaan käyttää niitä sateella tai lumessa. Sun sukat ja jalat kastuisi. Hyvänen aika, nehän maksaa 180 euroa! Se on yli tonni mummon markkaa! kauhistelin suorasanaiseen tyyliini.

- Mä arvasin, että sä sanot noin! Miten sä viitsit enää markoissa laskea?, ystäväni suutahti.

- Sä saisit tolla rahalla jo sen käytetyn tietokoneesikin, vinkkasin.

- Hmph, ystäväni tuhahti ja pyörittelimme kumpikin tahoillamme silmiämme toistemme kommenteille.

Menimme luennolle. Illalla luennon jälkeen hoksasin, että olihan ystävälläni tietokone. Oliko se hajonnut?

- No ei, mutta esikoinen on vallannut koneen ja se hengaa kaiket illat Facebookissa ja pelaa pelejä. Mulla on pakko olla oma kone, ystäväni totesi ja jatkoi: - Ja olen nyt miettinyt tuon luennon ajan, että huomenna menen kyllä hakemaan ne kengät sieltä.

Mitäpä siihen olisi sanonut? Hänen elämänsä, hänen valintansa. Jokainen taaplaa tyylillään. Itsekuria ei valitettavasti myydä kaupan hyllyillä. Tuumasin mielessäni, että kun pitäisi elää onnellisempaa elämää ja tuntea, että elämällä on merkitystä, ihminen on kumman saamaton.