Luontohavainnointi on paras lääke maailmantuskaan

Ja niin kevät ja valo ovat täällä, mihin talvi hujahti? Laulujoutsenia lentää ristiin rastiin sulapaikkojen väliä, ja etelään päin olevien puiden juurilta on lumi sulanut. Vanha sanonta ”maaliskuu maata näyttää” pitää aina paikkansa. Kahden viikon hankikanto kesti eilisiin sateisiin asti. Liikkuminen oli helppoa verrattuna upottaviin hankiin. Tai liukkauteen, polut ja tiet ovat pitkään olleet kuin luistinratoja! On ollut helpompi kiivetä hangille ja kulkea turvallisemmin niiden kautta.

Basilikat pilkottavat jo mullasta, ja nyt nousukuun aikaan aion kantaa laventelit maakellarista talvehtimasta aurinkoiselle ikkunalle heräilemään. On mukavaa, kun laventelien kasvattamista ei tarvitse aloittaa joka vuosi alusta.

Maaliskuun tehtäviini kuuluu tuhkien seulonta. Kerään talteen kaikki lämmityskauden aikana kertyneet tuhkat. Seulon niistä kekäleet erikseen puunistutushommia varten ja palautan tuhkat takaisin metsään ripottelemalla ne lumen päälle. Minulle on tärkeää palauttaa metsälle edes hieman sitä hyvää, mitä olen siltä saanut. Seuloessa tulee seistyä pitkään paikallaan, mutta se on kuitenkin mukavaa ulkona olemista, ja koko ajan saa seurata ympärillä olevaa elämää.

Eläinten elämästä ja käyttäytymisestä oppii niin paljon, kun vain viettää aikaa niitä hiljaa seuraten ja tarkkaillen. Samalla kun tuhkakasat kohoavat (kannattaa valita tyyni päivä, etteivät tuhkat lennä taivaan tuuliin) voi seurata esimerkiksi miten naakat tervehtivät pihalle saapuvia toisia naakkoja. Neuvotteluja koloista käydään pitkään ja hartaasti. Asemasta parvessa mitellään ja samanväkiset naakat painivat ilmassa ja maassa.  

Voi miettiä aikooko sinitiainen tehdä lepässä olevaan pönttöön pesän tänä vuonna, kun se tutkii sitä niin tarkasti. Tai onko talitiainen varannut luumupuun vieressä olevan pöntön kuten viimekin vuonna. Talitiaisilla on mitä erilaisimpia hurmausääniä, kun ne piirittävät naaraita. Keltasirkut tapailevat jo säkeitään. Englanninkieliset lintujen ystävät ajattelevat keltasirkun laulavan: “A little bit of bread and no cheese”, ruotsinkieliset ajattelevat sen laskevan muniensa määrää pesässään: " Ett, två, tre, fyra, fem, sex, SJUU-uu". Varis on viimein intoutunut vetämään viittä, talvella se raakkuu vain kaksi tai kolme kertaa peräkkäin. Innokkaat koirasoravat kulkevat naaraiden tuoksujen perässä, mutta kantavia naaraita ei enää kiinnostaisi, kun pitää löytää rauhaisa paikka ja materiaaleja poikaspesää varten. Puissa käy aika juoksu ja ärhentely.

On oltava korvat höröllä myös kauempana olevista tapahtumista. Kun varis huutaa kilometrin päässä, pihan eläimetkin havahtuvat ja järjestäytyvät parempiin tarkkailuasemiin. Kun on tarkkana, huomaa korppien kantavan nokassaan jo pesäaineita. Huomaa, mistäpäin tuuli yltyy (tällöin on lopetettava tuhkan seulonta) ja miten tuuli vaikuttaa eläinten käyttäytymiseen. Usein meno hiljenee, koska tuuli lisää saalistajan mahdollisuuksia ja eläinten on keskityttävä tarkemmin. Usein saalistajan läheisyydestä ei kerrokaan varoitusäänet vaan täysi vaikeneminen. Kun pihapiirin laulu loppuu kuin seinään, jotain on meneillään. Sitten täytyisi vaan oivaltaa, mitä.

On ihanaa, kun eläinten kaikki voimat eivät mene vain energian säästämiseen. Selviytymisen ja ruoan etsimisen ohessa on päivänvaloa jo muuhunkin, kuten sopivien pesäpaikkojen puolustamiseen (monilla ne on ollut varattuna jo viime vuodesta ja niitä pidetään silmällä läpi talven) ja puolison valintaan, ellei sellainen ole ollutkin koko ajan jo rinnalla.

Tutkimuksin on osoitettu, että linnuston runsaus lisää ihmisten tyytyväisyyttä elämäänsä. Aina kai tarvitaan tutkimuksia ennen kuin ihminen uskoo itsestään selviä asioita. Luonnonäänten on todettu kohentavan mielialaa ja auttavan palautumaan stressistä. Vähäinenkin lintujen laulu vähentää ahdistuneisuutta ja vainoharhaisuutta. Monipuolinen lintukuoro vähentää masentuneisuutta. Liikenne ja muut urbaanit äänet saavat ihmiset pysymään varuillaan, mutta linnunlaulu, tuulen humina ja veden solina tuovat turvallisuutta.

Joten kuulokkeet pois ja korvat hörölle! Parempaa lääkettä maailmantuskaan ei olekaan kuin linnunlaulu. Prime time -kuunteluaika on tästä kolme kuukautta eteenpäin. Juhannuksena alkaa jo hiljetä, kun emot ruokkivat poikasiaan.   

Terveisiä luontoretkeltä!

Luontoympäristö rauhoittaa, rentouttaa ja parantaa. Se auttaa palautumaan fyysisestä ja psyykkisestä stressistä, alentaa verenpainetta, elimistön puolustussolut veressä lisääntyvät ja mieliala kohoaa. Uskon, että luontokuvien katselulla on samoja vaikutuksia. Jos ei pääse luontoon niin usein kuin toivoisi, luontokuvat toimivat pienenä korvikkeena. Nyt saatte testata teoriaani käytännössä. Tuleeko luontokuvista parempi mieli? ;)

Aurinko paistoi, kun menimme metsään.

Ensimmäisenä meitä tuli morjestamaan hömötiainen eli tuttavallisemmin hömis.

Sitten kuului korkeaa kimitystä ja piti olla tarkkana, että näki kenestä ääni lähti. Näkyykö ketään?

Annetaan vinkki: se saattaa pesiä ensi keväänä tämännäköisessä paikassa. Puun irrallaan olevan kaareutuvan kaarnan alla "puun ja kuoren välissä".

Pieni naskalinokka eli puukiipijähän se. Se oli lyöttäytynyt tiaisparven följyyn ja kiipeili kuusen kylkeä ylöspäin. 

Kuusitiainen on hömötiaistakin rohkeampi ja tulee aivan viereen katsomaan, ketkä metsään tuli. Hiukan "kuusaria" jännitti, koska se nosti pikkuisen päätöyhtönsä pystyyn.

Sinitiaiset viihtyvät valoisemmissa latvustoissa. Niiden selkä sointuu taivaan sineen ja  keltainen vatsa syksyn lehtiin.

Sitten kauempaa alkoi kuulua reipasta räpätystä, jota kuunnellessa alkaa aina naurattaa.

Ääni kuului tälle tärpästikkelille, joka ei malta pysyä kymmemesosasekuntia paikallaan, että saisi skarpin kuvan.

Silmänräpäystä myöhemmin töyhtötiainen on kadonnut.Sitä kannattaa kuitenkin aina odottaa, jos se vaikka tulisi takaisin. Vanhan metsien asukkina se on käynyt harvalukuiseksi. Töyhtötiaisen tomera ääntely ja esiintyminen tuo kuitenkin aina niin hyvän mielen. 

Now you see it...

...now you don´t.

 

"No ota nyt äkkiä se kuva. Lupaan olla 0,2 sekuntia liikkumatta." (Huomaa hieno töyhtö.)

Sitten poikkesimme koskella. Kun lähestymme vuoden pimeintä aikaa on hyvä muistaa, että kaikki muuttolinnut eivät jätä Suomea. Jotkut nimenomaan tulevat tänne talveksi. Löydätkö kuvasta juuri saapunutta muuttolintua?
 
Sama kuva mutta nuoli osoittaa mainion maastoutujan....

eli koskikaran, joka ei kylmää vettä kaihda.

Sitten palasimme kotiin ja samalla hetkellä alkoi sataa lunta.

Vie lapsi luontoon!

Ystäväni Aulikki  vinkkasi minulle Oriveden Sanomissa olleesta pääkirjoituksesta. Haluan jakaa sen teidän kanssanne (ks. alla), koska asia on tärkeä. 

Vinkkaan samalla Aulikin perustamasta Luontokoulu Tikankontista, joka tarjoaa leirikoulupäiviä, leirikouluja ja koulutuksia kouluille ja yrityksille. Aulikin toiminta on mainio esimerkki siitä, että unelmat voivat muuttua todeksi kun rohkeasti toteutamme itsellemme rakkaita asioita. Muistakaa vinkata Luontokoulu Tikankontista eteenpäin muillekin!  :)

Oriveden Sanomien pääkirjoitus: Vie lapsi luontoon, teet palveluksen
 

Aikanaan lasten luontosuhde syntyi automaattisesti, kun muuta tekemistä kuin luonnossa kulkeminen ei ollut tarjolla. Siellähän sitä lähimetsissä touhuttiin ja majoja rakenneltiin, kiipeiltiin ja keinuttiin oksissa.

Missä vaiheessa luonnosta tuli vähän pelottava, vieras ympäristö monelle lapselle ja retkeilykin muuttui varoitteluksi ja huolehtimiseksi, ettei vaan mitään satu?

Veikö television ja tietokoneiden tulo koteihin nämäkin ilot? Mitäpä sitä ulos lähtemään, kun luonto tuli olkkariin sohvanreunalla kököttäen ja Muumit alkoivat muuttua lastenvahdeiksi. Metsiäkään ei kaikilla ole enää heti aidan takana.

Lapsia kuskataan kilvan kehittäviin harrastuksiin ja unohdetaan lähellä olevat, ilmaiset huvit. Täällä ei taajamissakaan ole luontoon pitkä matka. Jos luontosuhdetta ei synny jo pienenä, sitä on vaikea myöhemminkään rakentaa. Pieni lapsi suhtautuu luontoon aidon uteliaasti, kysellen ja hämmästellen, mutta luontoon tottumattomalla on herkästi pelko selkäytimessä.

Nykyisin pienetkin lapset viihtyvät kotona yhä pidempiä aikoja tietokoneen ja television ääressä istuen. Vapaa-aikakin saattaa kulua sisäleikkihalleissa tai kauppakeskuksissa. Sääliksi käy!
Luontokoulu Tikankontin perustajaa Aulikki Lainetta ei siksi suotta kutsuttu viime viikolla Aseman päiväkodille puhumaan vanhemmille siitä, miksi viedä lapsi luontoon sen sijaan että veisit Hop Lopiin.

Lapsille toivoisi kertyvän varhaisina vuosinaan muitakin elämyksiä kuin kuluttamisen ihanuus tai järjestämällä järjestetty ajantappaminen erilaisilla härveleillä tai muussa rakennetussa ympäristössä.
On ilmeinen tosiasia, että lisääntynyt tv:n katselu ja muu koneaika on lisännyt lasten fyysistä passiivisuutta. Ja että liikunnan vähentyessä viidesosa Suomen lapsista on ylipainoisia.

Onneksi kaikkien lasten tilanne ei ole näin huolestuttava. Monet lapset liikkuvat säännöllisesti luonnossa ja käyvät vanhempiensa kanssa järven rannalla tai sieni- ja marjametsässä. Nuo kokemukset voivat luoda syvään piirtyviä muistoja, joita lapsi aikanaan siirtää eteenpäin omille lapsilleen.

Marjastamisessa tosin oli ainakin 60-luvulla lievä pakottamisen maku, kun lastenkin piti kerätä osansa. Siitä on varmaan päästy jo eroon. Olkoon tavoitteena vaikka vain mukillinen marjoja yhteiseen ämpäriin, ja sen jälkeen lapsi saa leikkiä ja juoksennella, niin ei marjareissuistakaan ehkä jää niin pakkopullan tuntua.

Tutkimuksissa on myös todettu, että luonnossa oleminen laskee verenpainetta, normalisoi sydämen sykettä, rentouttaa, vähentää stressiä ja parantaa itsetuntoa. Luonnossa oleminen on ihmiselle luonnollista.

Lasten pitkästymistä pelätään ja varotaan suotta. Lapsi löytää luonnossa tekemistä itsestään, kun siihen vähän kannustetaan. Lapsen on hyvä antaa löytää omat rajansa, eikä turhaan kieltää puussa kiipeilemästä tai kepeillä leikkimästä.

On todettu, että jo 20 minuuttia luonnossa liikkumista päivässä kohentaa pysyvästi mielialaa, sekä aikuisilla että lapsilla. Joten ei kun metsään!