Oppaita elämänmuutokseen ja luontoyhteyteen

 Jos pohdit lahjoja läheisillesi – tai miksei myös itsellesi – suosittelen kirjojani.

Ehdit saada kirjat pukinkonttiin, kun tilaat ne viimeistään maanantaina 16.12.2024. Tällöin Posti lupaa toimittaa paketit perille jouluksi.

Ja muistathan - hyvä kirja on aina ajankohtainen, joten kirjavinkit kannattaa laittaa korvan taakse. Hyvä lukuhetki ei katso kalenteria.

 

Linnunlaulua ja varoitushuutoja -kirja sopii:

• kiireiselle kaupunkilaiselle, joka kaipaa hidastamista ja yhteyttä luontoon
• henkilölle, joka kokee elämässään levottomuutta tai stressiä
• luonnosta ja mindfulnessista kiinnostuneelle lukijalle
• ihmiselle, joka haluaa syventää suhdettaan lähiluontoon ja oppia näkemään sen jokapäiväiset pienet ihmeet.

Toinen tie – tietokirjailijan elämää -kirja sopii:

• kirjailijan urasta haaveileville
• lukijoille, jotka ovat kiinnostuneita kirjojen syntyprosessista ja haluavat kurkistaa kulissien taakse
• kirjailijoille ja kirjoittamista työkseen tekeville, jotka kaipaavat vertaistukea ja näkökulmaa ammatillisiin haasteisiin
• elämänmuutosta pohtiville, jotka kaipaavat inspiraatiota ja rohkaisua kohti luonnonläheisempää ja tasapainoisempaa elämäntapaa
• ihmisille, jotka käyvät läpi ammatillista kriisiä tai pohtivat uranvaihtoa
• luovalla alalla työskenteleville tai sinne pyrkiville, jotka samalla pohtivat laajemmin elämänarvojaan ja suhdettaan työhön.

Toisinnäkijän päiväkirja sopii:

• ympäristöstään ja luonnonsuojelusta huolestuneille lukijoille, jotka pohtivat vastuutamme luonnosta ja ympäristöstä
• juuriaan ja identiteettiään pohtiville, erityisesti kahden kulttuurin välissä eläville
• hiljaisempaa elämänrytmiä ja syvempää luontoyhteyttä kaipaaville
• lukijoille, jotka ovat kiinnostuneita hiljaisuudesta ja sen katoamisesta nykymaailmasta sekä äänimaiseman merkityksestä hyvinvoinnillemme.

Irti oravanpyörästä -kirja sopii:

• työuupumuksen kanssa kamppaileville, jotka kaipaavat konkreettista toivoa muutoksen mahdollisuudesta
• kaikille, jotka kokevat työn kuormittavuutta ja jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta
• raha- ja taloushuolien kanssa kamppaileville
• ihmisille, jotka kaipaavat konkreettisia esimerkkejä vaihtoehtoisista ja ekologisemmista elämäntavoista
• lukijoille, jotka pohtivat suhdettaan työhön, rahaan ja menestykseen sekä sitä, mitä ”hyvä elämä” tarkoittaa
• muutosta kaipaaville, jotka tarvitsevat inspiraatiota ja käytännön opastusta sen toteuttamiseen.

Rankka kutsumus -kirja sopii:

• hoitoalan opiskelijoille ja alalle aikoville, jotka tarvitsevat realistisen kuvan alan haasteista
• terveydenhuollossa jo työskenteleville, erityisesti sairaanhoitajille, jotka kaipaavat vertaistukea ja työkaluja omien rajojen asettamiseen
• terveydenhuollon päättäjille ja johtajille, jotka haluavat ymmärtää kentän ongelmia ja saada kehitysehdotuksia
• hoitoalan työntekijöiden läheisille, jotka haluavat ymmärtää paremmin alan kuormittavuutta
• yhteiskunnallisista kysymyksistä kiinnostuneille, jotka haluavat ymmärtää naisvaltaisten alojen ja kutsumusammattien problematiikkaa.

 Kirjoja voi tilata TÄÄLTÄ.

Suojelkaa minua ihmisiltä

Juhannusviikolla tapasin aika tavalla ihmisiä. Jutellessani heidän kanssa huomasin toistuvan kuvion: joka suunnalla on luonnon häirintää, puhetta eläinten ”harmillisuudesta” ja ihmisten toimien yleistä vähättelyä. Ihminen kokee että hänellä on valtavasti oikeuksia, mutta luonto tulee ja häiritsee hänen elämäänsä. Ymmärtämättömyyttä ja välinpitämättömyyttä on niin paljon. Tätä on hyvin tuskastuttava kuulla ja seurata, kun itselle luonto on kaikki kaikessa. Ihmiset eivät ymmärrä, että heidän koko elämänsä, terveytensä, elinkeinonsa, ihan kaikki, on luonnosta kiinni.

Ihmisten tapaaminen kostautui ja viime viikko meni minulta toipuessa kaikesta kuulemastani ja kokemastani. Olen ymmärtänyt taas entistä paremmin oman merkitykseni edes pienten muutosten alkuun sysääjänä. Pelkkä minun läsnäoloni tuntuu olevan asia (vai punainen vaate?), joka johdattaa keskustelut luontoon. Minulta kysytään siitä paljon, mutta sitten alkaa loputon vänkäys… Selostan mitä osaan, puolustan luontoa ja tuon esille toisenlaisia elämisen näkökulmia. Tuntuu kuin olisin jokin liikkuva luonnon oikeuksista muistuttaja. Puolustan luontoa mielelläni, ristiriita on vain siinä, että tuollainen kaikki vie suunnattomasti energiaa. Ihmisten aivoitukset imaisevat ihan kiitettävästi kaikki voimat. 

Ei tule varsinaisesti mitään hinkua mennä tai olla ihmisten ilmoilla. 

En ole jaksanut edes kirjoittaa mitään, toisten ajatustenjuoksu tuntuu niin pahalta ja väärältä. Miten purkaa kaikkea auki? Miten saada mihinkään ihmisten tekemisiin tolkkua?

Siksi ilahduin, kun ystäväni vinkkasi minua seuraavasta Kainuun mailla –blogin Liikaa eläimiä -tekstistä. Saa voimia ja vertaistukea, kun löytää ihmisen, jonka kanssa on 110 %:sesti samaa mieltä. Käykää lukemassa Aura Koiviston selkeäsanaista tekstiä. Oi, miten nautin hänen viiltävästä sarkasmistaan! Vallitsevassa asennemaailmassa on aina vaativaa kirjoittaa omalla nimellä tällaisia kirjoituksia, hatunnosto ja energiaa hänelle.

Valokuvien synnyttämiä ajatuksia

Olen käynyt talven aikana läpi vanhoja valokuvia. Valokuvat tuovat välillä sellaisia tunnemyllyjä, että pitää jättää läpikäyminen sikseen ja tallentaa ajatuksia kirjoittamalla.  

Minulla valokuvien läpikäyminen on sellaista, että pysähtelen ja ihmettelen, sormi menee suuhun. Aha, avohakkuulta otettu. Mikäs tässä on ollut katseen kohteena? Koivuja, sähköjohtoja, maaston muotoja. Otettu näköjään ”siltä ja siltä entiseltä metsän paikalta”. Etsin kaikkea mitä kuvassa näkyy löytääkseni ajatukseni aasinsillan ja valokuvalle syyn. En minä huvikseni avohakkuista kuvia räpsi. 

Selaan kuvia sinnikkäästi eteenpäin. Poistaa niitä ei auta ennen ahaa-elämystä. Viimein vastaan tulee kuva josta hoksaan (tässä esimerkkitapauksessa) kanahaukan poikaset. Saman tien muistan sen päivän ja hetken - ja kaikki aiemmin selaamani mysteerikuvat avaavat salaisuutensa.

On palattava takaisin alkuun ja katsottava jokainen kuva uudestaan. Valkoinen nuoli osoittaa missä haukanpoikaset ovat.

Sama kuva lähempää. Kaksi haukanpoikasta harjoittelevat yhdessä lentämistä.

Haukat menevät ihan puiden latvuksista.

Suurennoksesta voi löytää poikaset ilman osoittavaa nuolta. ;)

Kuvani tai kuvakansioni ovat kokonaisuuksia. Tätä kanahaukka-kuvien keskellä olevaa korpin kuvaa en poista tai siirrä korppi-kansioon, sillä se kuuluu tähän tilanteeseen. Minun ottamieni kuvien ei tarvitse olla – ja harvoin ovatkaan –  ”potretteja”.  

Korppi lensi ylitseni, kun kuvasin kanahaukkoja, ja kraakutti. Oletan, että se ilmoitti kanssakorpeilleen minun liikkeistäni. Ehkä myös kanahaukanpoikasista. Korppi näkee paljon.

Kun kanahaukka-kuvat loppuivat, avasin seuraavan kansion. Taas jotain mysteeriotoksia...

Pohdin, että onpa kiva tunnelma- ja maisemakuva joltakin alkusyksyn päivältä, jossa naakkoja on kerääntyneenä koivuun ja mukavan muhkean näköistä luontoa ympärillä.

En tunnistanut maisemaa. Ajattelin vain olleeni jollain korkeammalla paikalla katsomassa maisemaa ja halunnut muuten vaan ikuistaa sen tunnelman ja kauneuden. 

Kunnes seuraavassa kuvassa pilkotti kasvihuoneeni kattoa! Tajusin, että naakkakoivukuva oli omasta pihastani! (Tässä naakkakoivu on kuvan vasemmassa reunassa.) Ilman kasvihuoneen pilkotusta en olisi tajunnut sitä. Kuvien otosta oli jo niin paljon aikaa. Oli ihmeellinen tunne, kun silmät ja aivot oli naksautettava uuteen asentoon: tämän on pakko olla omalta maalta, mutta miten ihmeessä?

Olin ottanut kuvan itselleni niin harvinaisesta kulkusuunnasta, etten tunnistanut puita ja maisemaa siitä kulmasta. Voi pojat mikä riemu minussa syntyi! Se ISO määrä rakkautta jota tätä paikkaa kohtaan tunnen. Täällä kaiken seassa saan asustaa ja varmistaa ettei kukaan tule tätä koskaan nurin hakkaamaan tai täyteen rakentamaan.

Kuusia, tuomia, harmaaleppiä, orapihlajaa, vaahteraa, pihlajaa, koivuja, haavikko, katajaa, mäntyä. Isoa ja pientä, nuorta ja vanhaa, kaikkea sekaisin. Täällä me kaikki, puut, linnut ja minä ja monet muut eliöt saamme olla turvassa. 

Tulin niin iloiseksi, että itkin.

Tänä päivänä joutuu niin paljon pelkäämään luonnon puolesta. Ei uskalla enää kiintyä mihinkään paikkaan, kun se voi olla hetken kuluttua jo kaadettu, rakennettu, louhittu...

Tuntiessani kiitollisuutta omista kokemuksistani luonnossa, tunnen samaan aikaan kaihoa ja surua niiden ihmisten puolesta, jotka eivät koskaan saa kokea tällaista tunnetta, yhteyttä luontoon, ja jotka sellaisesta tietämättöminä tuhoavat elinympäristöjämme. 

Kanahaukanpoikanen entisen metsän rajalla. Minne eläimet väistyvät, jos tämäkin jäljelle jäänyt kaistale vanhaa metsää hakataan? Kanahaukka tarvitsee nimenomaan vanhan metsän lisääntyäkseen ja elääkseen, mikä tahansa metsä ei käy. 

Mieleeni tuli Carole Kingin Life without love. King on kirjoittanut laulun ihmisten väliselle rakkaudelle, mutta sanoja voi soveltaa myös luonnon rakastamiseen. Se antamista, jakamista ja huolehtimista.

It's giving and sharing
And a whole lot of caring
(..)
That needs no explanation
And I feel sorrow for the ones who
Haven't had this sensation

(...)

Life without love
Ain't no life at all
Just take that road
And you're bound to fall
Life without love
Is one dead end street
Just thank you lucky stars
We happened to meet

Ajattelen niin, että rakkaudeton elämä - avohakkuut ja muu luonnon kaltoin kohteleminen - on kuin umpikuja. Elämä ilman rakkautta ja luontoa on kuin ei-mitään-elämää.

Kiitän onnentähtiäni, että kohtasin luonnon.