Kirjoitus on julkaistu Hämeenkyrön Sanomissa 17.3.2011
Viitisentoista vuotta sitten hain elämälleni uutta suuntaa. Mietin alan vaihtoa, maalle muuttamista ja luonnonläheisempää elämäntapaa, jossa kiire ei sanelisi niin paljon elämääni. Puntaroin eri vaihtoehtoja ja mietin mikä olisi mieleisin paikka, jossa haluaisin asua, jos saisin vapaasti valita. Päätös oli helppo. Rakastin Hämeenkyröä. Näin mielessäni kuinka Hämeenkyrö oli ympäristöä ja luontoa arvostava kunta, kun se sijaitsee niin luonnonkauniilla paikalla. Vapaapäivinäni suuntasin Tampereen melskeestä kohti Hämeenkyröä. Ajelin päämäärättä maaseudun pikkuteitä, mietin minne voisin Hämeenkyrössä muuttaa ja mitä voisin tehdä täällä työkseni. Hain kaunista ja alkuperäistä luontoa, halusin elää luonnonläheisempää elämää ja kuvittelin, että Hämeenkyrössä minulle aukeasti ne monet salaisuudet.
Kävin Timin männyllä ja annoin sille uhrilahjan, jotta löytäisin täältä sitä mitä hain. Pidin aina silmäni auki laulujoutsenten varalta, olihan täällä Joutsenten reitti-hankekin. Kävin Sarkkilanjärven lintutorneilla, kiersin Töllinmäkeä, Myllykolua ja Taatan taivalta. Ihastuin, kun ajelin Hämeenkyrön keskustaan ja löysin Kehäkukan ravintolan ja pienen yrttipihan, mutta se ihanuus loppui aivan liian lyhyeen, jotenkin nolon oloiseen Siljanpuistoon.
Olin kuullut, että Kirkkojärvelläkin pitäisi olla lintutorni. Epäuskoisena jatkoin epämääräisen oloista puistoa eteenpäin - polku loppui kesken, vaikka puistovalot jatkoivat matkaansa. Sinnikkään hakemisen jälkeen löysin puskista pilkottavat pitkospuut, jotka veivät huteralle lintutornille. Samalla tavalla, sattumalta, löysin tiesillan takaa Pappilanjoen kalastuspuiston, joenrantametsän ja Turkimusojan. Uskomatonta, että monimuotoista, kaunista luontoa on aivan keskellä kylää, kunnan paraatipaikalla, mutta kukaan ei tunnu huomaavan tai arvostavan sitä. Miten outoa, ajattelin. Joki ja joenrannan miljöö, vanha kulttuuriperintö, vanhat rakennukset ja luonto loisivat mitä kauneimman kuntakeskuksen, kunhan aluetta hiukan kehitettäisiin. Hämeenkyrö on täynnä hienoja mahdollisuuksia, ajattelin.
Rohkaisin mieleni, tein elämänmuutoksen, muutin Hämeenkyröön ja opiskelin Osaralla luontoyrittäjäksi. Tunsin itseni onnelliseksi, tämä olisi vasta alkua. Vielä minä löytäisin sen Luonto-Hämeenkyrön ja kaikki ne mielessäni kuntaan liittämäni toiveet realisoituisivat todeksi. Täällä varmasti asui paljon luontoalan ja luovan alan ihmisiä. Yhdessä rakentaisimme entistäkin luonnonmukaisempaa kuntaa ja olisimme edelläkävijöitä monessa ympäristöasiassa.
Naurattaa miten sinisilmäinen ja väärässä olin. Ja surettaa. En voinut uskoa todeksi, että Hämeenkyröön edes hetkeäkään harkittiin jätteenpolttolaitoksen rakentamista. Mikä tätä kuntaa vaivaa, kun se hukkaa mahdollisuutensa? Päättelin, että kunnan juomavedessä täytyy olla vikaa, ei tätä jähmettyneisyyttä muuten selitä. Onneksi minulla oli oma kaivo.
Nyt Hämeenkyrön kuntastrategia on ajankohtainen. Ajattelin, että vihdoin on löydetty se jokin tavoite ja visio, jonka varassa Hämeenkyrö porskuttaisi tulevaisuudessa. Taaskaan en tiennyt itkisinkö vai nauraisinko, kun huomasin, että kuntastrategialuonnos kulkee nimellä Terve ja turvallinen ympäristö. Kuntastrategialla lienee hyvä tarkoitus, mutta visioiltaan se on täysin kunnianhimoton.
Moni kunta ottaisi kirkuen vastaan Hämeenkyrön kansallismaisemat ja luonto- ja kulttuuripitäjään liitetyt mielikuvat, Pappilanjoen luonto- ja kulttuuriympäristöt ja tekisi niillä jättipotin. Yleensä, kun pohditaan kuntien tai kaupunkien imagoa ja niihin liitettäviä ominaisuuksia, syntyy tyhjiö. Imagoa ei ole, eikä brändiä. Hämeenkyröllä sellainen on ja mitä se tekee sillä? Ei mitään. Sydäntä särkee katsella miten paljon Hämeenkyrö jättää hyödyntämättä upeita mahdollisuuksiaan. Puitteet ja elementit ovat jo olemassa. Se on paljon se, näinä tiukkoina taloudellisina aikoina. Kunta on aikoinaan sijoittanut paljon aikaa ja varoja Ympäristöhoito kansallismaisemassa – hankkeeseen. Lukuisa määrä hyödyntämättömiä raportteja, tutkimustietoa ja ehdotuksia ympäristön ja luonnon monimuotoisuuden vaalimisesta odottavat, että joku puhaltaisi niistä pölyt pois.
Hämeenkyrössä kulkee soljuva virta ihmisiä, jotka hakevat luonnosta, luontaishoidosta, luontoalalta ja luovuudesta ratkaisuja elämänahdistukseensa. Ihmiset hakevat pehmeitä arvoja, kiireettömyyttä ja ympäristöystävällistä elämää. Tunnen luontoalan yrittäjiä, luontaishoitajia, artesaaneja, kirjailijoita ja taiteilijoita, joilla on valtava veto Hämeenkyröä kohtaan. He ovat kuitenkin muuttaneet suunnitelmiaan ja jo tänne muuttaneet luovan alan yrittäjät ovat muuttaneet pois, kun kunnan ilmapiiri ja henkinen ilmasto ei olekaan vastannut odotuksia. Kunta tuntuu liian kovalta ja välinpitämättömältä kulttuuri-, ympäristö- ja luontoasioiden suhteen. Odotuksia - luovuutta, innostuneisuutta, luonnon voimaa ja ideoita - ei lunasteta.
Jos Sastamala on ”kirjallisuuskaupunki”, Hämeenkyrön pitäisi olla Luontokunta, joka vetäisi luovaa luokkaa puoleensa. Vetovoimaa luo Kehäkukan, Frantsilan, Mahnalan ympäristökoulun, Heiskan, Artelesen ja Tättälän tilan kaltainen toiminta, joita yhdistää luonnon, kulttuurin, perinteiden ja vanhan rakennuskannan ja jo olemassa olevien mahdollisuuksien arvostaminen.
Kuntastrategialuonnoksessa mainittu ”ympäristönäkökulma, energiatehokkuus ja ympäristötietoisen rakentamisen edistäminen” on sananhelinää. Sen sijaan ekologisuus, ympäristökasvatus, luonnonläheisyys ja luonnonmukaisuus kunnan valttikortteina vetäisivät tänne samanhenkisiä yrityksiä ja ihmisiä. Tämä houkuttelisi Hämeenkyröön ”luovaa luokkaa”. Kunnan palvelu- ja työpaikkaomavaraisuus lisääntyisi ja se puolestaan houkuttelisi lisää ihmisiä alueelle.
Mutta mistä aloittaa? Pappilanjokivarresta. Siitä olisi tehtävä kunnan käyntikorttialue. Kuntakeskuksen pitäisi heijastella sitä mitä kunta on kokonaisuudessaan. Pappilanjoenalueen luonnon- ja kulttuuriperintö on iso mahdollisuus ja voimavara, kaiken yhdistävä elementti. Pappilanjoenvarren alue kannattaisi säilyttää mahdollisimman eheänä, kehittää virkistysreittejä ja nostaa maankäytön suunnittelussa vanhempaa rakennuskantaa ja viehättävää miljöötä esiin.
Alueella on kansallisen kaupunkipuiston elementtejä: siellä on kuntakeskuksen luonnon monimuotoisuuden säilyttämisen kannalta tärkeitä luonnonalueita, kunnan historian ja kehitysvaiheiden kannalta merkittäviä kulttuuriympäristöjä rakennuksineen sekä puistoarkkitehtonisesti tai esteettisesti merkittäviä puistoja ja viheralueita. Alue on tarpeeksi laaja, eheä ja viherrakenteeltaan niin yhtenäinen, että se toimisi mitä luonnollisimpana yhdistäjänä Hämeenkyrön ja Kyröskosken kummallisen kaksinapaisuuden välillä. Pappilanjoki on myös ekologiselta kannalta tärkeä, sillä se liittyy välittömästi kuntakeskuksen ulkopuolisiin luonnonalueisiin ja toimii siten luonnoneläinten ekologisena käytävänä. Miten hienot mahdollisuudet alueella onkaan. Kun ihmiset viihtyvät asuinalueellaan ja alue houkuttelee liikkumaan, sairastavuus vähenee ja yleinen hyvinvointi paranee. Aina kun jonkin alueen käyttöaste lisääntyy, se lisää asiakaspalvelujen tarvetta, joka lisäisi entisestään alueen matkailullista vetovoimaa.
Hämeenkyröllä on kaikki palapelin palaset jo olemassa, tarvitaan vain halua ja taitoa koota se. Aina löytyy innostuneita ihmisiä, yhdistyksiä ja yrityksiä, jotka ovat valmiita työskentelemään asuinalueensa viihtyisyyden ja menestyksen eteen, rahan ei pitäisi olla este tai määräävässä asemassa. Pienimuotoisuus voi olla todella kaunista. Intoa kunnalta pitäisi löytyä, onhan kuntastrategian yhtenä tavoitteena ”…hioa organisaation ajattelu- ja toimintatavat luovuutta ja kokonaisvaltaista ajattelua edistävään suuntaan.”.
Hämeenkyrössä minulle on auennut monet elämän salaisuudet. Olen löytänyt omalta pieneltä maatilalta sen mitä olen hakenut. Käyn edelleen silloin tällöin Timin männyllä ja esitän sille kiitokseni, että löysin omimman paikkani täältä. Samalla esitän toiveen, että muutkin voisivat kokea samaa onnea ja kiitollisuutta, jonka kansallismaisemien ja luonnon keskellä eläessä vain voi tuntea.
