Odottamattomia yllätyksiä

Kesäkuun alussa heräsin aamuyöstä ukkosen jyrinään. Raottelin silmiäni miettien nousisinko ylös vai saisinko vielä nukuttua. Samassa salama välähti ja pamahti heti perään. Ukkonen oli ihan kohdalla, kauhistus! Jonkun ajan päästä ukkonen väistyi ja uskaltauduin kokeilemaan lukuvaloa: toimi. Ei ollut tullut sähkökatkoa eikä muuntaja hajonnut, niin kuin vuosien varrella on usein käynyt.  

Nukahdin ja heräsin monta tuntia myöhemmin. Laitoin teeveden kiehumaan ja menin ulos. Kun myöhemmin tulin sisälle, käynnistin tietokoneen, mutta yhteyttä internetiin ei muodostunut. Reitittimen valot eivät vilkkuneet. Ihmettelin, miten se saattoi olla rikki, kun se ei ollut edes seinässä ukkosen aikaan. Revin huhtikuusta lähtien töpselit seinistä, sillä tämä on niin ukkosherkkää seutua. Kun kiinnitin reitittimen samaan pistokkeeseen tietokoneen kanssa, laite alkoi toimia. Samassa tajusin, että pakastin eikä jääkaappikaan toiminut ja olivat olleet jo monta tuntia ilman virtaa. Siis osa pistokkeista toimi ja osa ei.

Ehdin juuri viritellä jatkojohdot toimivista pistokkeista kylmälaitteille, kun sähköyhtiön auto ajoi pihaan.

– Täällä on sähkövikaa, mies ilmoitti. – Muuntaja täytyy vaihtaa ja siitä aiheutuu parin tunnin sähkökatko.  

Muuntaja oli siis kuitenkin hajonnut, osittain. Menin äkkiä touhuamaan kaikkea tarpeellista ennen sähköjen katkeamista.

Sitten menin ulkotöihin. Muuntajan kimpussa työskentelevien sähköyhtiön miesten jutut kantautuivat korviini, kun oli tyyntä ja hiljaista.

– Aa-aa, apua! Kirosanoja… kohta joku lintu hyökkää kimppuuni, pylväästä kailotettiin.

Mitähän siellä tapahtui? Kaarteliko ruskosuohaukka pellon yllä. Ei kai mies sitä voinut pelätä?

Hetken päästä kuului taas huutoja:

– Helkkari, mikä täällä on! Kohta se hyökkää mun kimppuun! Hei, täällä on... oravanpoikasia!

Voi ei, tämä tietää vaikeuksia eläimille, huokaisin. Olin joitain viikkoja aiemmin huomannut, että muuntajasta törröttää oksia ja heiniä. Ylempänä sähkötolpan päässä oli pikkuvarpusen pesä ja tuumin olisiko toinen pikkuvarpunen voinut rakentaa alemmas muuntajaan, mutta nyt selvisi, että orava siis oli ollut asialla.

Kohta sähkömies käveli kohti pihakuustani ja kantoi oravanpesää lapiossaan. Poikasia oli ainakin viisi heinien seassa suloisella sykkyrällä. Aika isoja ja karvanpeittämiä, mutta vielä täysin avuttomia. Poikaset olivat hiljaa silmät kiinni ja koettivat olla huomiota herättämättömän näköisiä. Oli niillä aikamoiset koettelemukset. Ensin lähelle osunut salamanisku ja nyt sitten meni pesäpaikka. Muuntaja oli irrotettava ja laitettava uusi tilalle.

Mies olisi halunnut jättää pesän kuusen juurelle, mutta ohjeistin hänet viemään pesän takaisin pylväälle. Emon on väistämättä kuljettava pesälle pylvään juurelta, joten sieltä se löytäisi poikasensa varmuudella. Toisesta paikasta se olisi sattumanvaraisempaa. Mies totteli ja vei pesän sinne.  

Sitten oli vain odotettava ja seurattava kuinka kävisi. Pahaksi onneksi ukkosrintamia lähestyi kahteen eri otteeseen ja miehet joutuivat keskeyttämään työnsä siksi aikaa. Kastuisivatko poikaset? Hakisiko emo poikaset sillä aikaa, kun miehet olivat sadetta paossa autossa? Kauanko poikaset pärjäisivät ilman emon maitoa helteessä?

Muuntajan vaihtoon meni yhteensä neljä tuntia eikä emo mennyt sinä aikana pesälle. Asentajien autot olivat liian lähellä. Emot ovat niin tarkkoja, etteivät ne mene pesälle, jos pesän läheisyydessä on poikkeavaa. Kun autot lähtivät, varmistin miehiltä: hekään eivät olleet nähneet emoa.

Vaikka olin sydän sykkyrällä poikasten kohtalosta, ei minunkaan auttanut jäädä pesän lähelle seuraamaan tilannetta. En jäänyt edes kiikaroimaan mistään kauempaa vaan annoin rauhan. Eläimillä oli ollut jo tarpeeksi stressiä.

Arvelin poikasten olevan jo niin isoja ja painavia, että emolla olisi iso urakka niiden kantamisessa toiseen pesään. (Onneksi oravilla on aina varapesiä erilaisia yllättäviä tilanteita varten.) Emon täytyisi ehkä huilatakin välillä. Menin vasta puolentoista tunnin päästä katsomaan tilannetta. Voi onnea, pesä oli tyhjä!

Olisi ollut kiva tietää, minne emo poikaset kuljetti, mutta minun uteliaisuuteni tyydyttäminen on mitätön sivuseikka. Lähellä oli isokoloinen linnunpönttö ja lähikuusissa oravanpesiä, joten lähellä jossain oli rasittunut ja uupunut, mutta toivottavasti helpottunut perhe.

Kuva oravanpoikasista vuosien takaa. Muutaman viikon päästä muuntajan poikaset ovat tämän näköisiä ja tutkimusintoa täynnä.

  

Jos löydät pesän tai yksinäisen eläimen:

• Älä koske! Poistu paikalta ja jätä rauhaan. Emot jättävät poikaset pitkiksikin aikaa yksin ja poikaset pärjäävät hyvin. Esimerkiksi jänikset voivat käydä vain kaksi kolme kertaa vuorokaudessa imettämässä poikasiaan.

• Jos poikanen on pakosta siirrettävä (esim. on keskellä tietä), ohjaa turvaan koskettamatta. Poikasiin tai pesään ei saa koskea käsin. Jos on siirrettävä/nostettava, käytä kasveja, sammalta, käsineitä tai esim. lapiota. Älä siirrä pesää tai poikasta kauas vaan aivan minimaalisesti.   

• Pesän tai poikasen läheisyyteen ei saa jäädä katselemaan! Emot eivät tule, jos näkevät ihmisen kytiksessä.

• Ennen kuin teet yhtään mitään tai kosket mihinkään, kysy neuvoa luonnonvaraisten eläinten hoitoon erikoistuneilta eläinsuojeluneuvojilta tai luonnonvaraishoitajilta. Liian usein käy niin, että innokas auttaja menee kajoamaan täysin kunnossa olevaan poikaseen, joka johtaa hylkäämiseen. Turhat tragediat on vältettävissä, kun selvittää asioita ensin. Usein puuttuminen on turhaa (poikkeuksena vahingoittuneet eläimet). Auttamisenhalu on ihailtavaa, mutta on ymmärrettävä, milloin apua tarvitaan tai ei tarvita.

 

Elämän jälkiä

 

Siivoilin kasvihuonetta. Kastelukannu, jossa oravaperhe asui vesitynnyrin yllä, on ollut tyhjillään jo hyvän aikaa, joten ajattelin tutkia, mistä oravanpesä koostuu. Tällainen tutkielma siitä tuli.

Yleensä en kajoa pesiin, koska eläimet käyttävät niitä vuodesta toiseen erilaisina päivä-, yölepo- ja lisääntymispaikkoina. Tämä pesä oli niin epäkäytännöllisessä paikassa, etten ole nähnyt kenenkään käyttävän sitä sen koommin, joten purkuun meni.

Oravanpesissä on yleensä paljon oksia ja naavaa. Tämä pesä oli hiukan kauempana puista, joten kiinnosti mitä sinne oli kerätty.

Sammalta, kasvuharsoa ja vessapaperia(!) - eikä oksia ollenkaan. Yksi koiranputken varsi oli kastelukannussa ennestään. Pidän astioissa aina jotain pelastautumistikkua/karahkaa hyönteisille ja muille eläimille. Tyhjissäkin. Yleensä kumoan tyhjät astiat nurin, mutta kastelukannu roikkuu naulasta, joten olin laittanut sinne koiranputken varren pelastautumisreitiksi.

Kasvuharso oli revitty pieniksi palasiksi. Pesä oli tiivis, kuiva ja tiukkaan mytätty. Pesässä ei ollut olenkaan oravien ulostetta vaan pesä oli siisti. Ehkä pieniltä oravanpoikasilta ei tule kuin pissaa, kun ne eivät syö kiinteää ruokaa vaan ainoastaan emon maitoa? Pesä painoi 260 grammaa. 

**

Kunnostin ruokintapaikkaa syksyn varalle. Vanha haapapuinen tukipuu on ollut niin kovassa käytössä, että se on kulunut ja kaventunut ja olisi katkennut pian ruokintalaitteiden painosta. Tikkojen pajana toiminut ja oravien ja lintujen kynsien kirjoma puu on mielestäni niin kaunis ja uniikki, että taidan laittaa sen toteemipaaluksi kasvimaalle. Ehkä tuulihaukka ottaa sen päivystyspaikakseen. 

Kesälukemista

Kesäkuu on ehtinyt jo näin pitkälle! Elän hengessäni vielä jotenkin toukokuussa tai keväässä, kun oli niin pitkään viileää. Kurpitsoiltakin sai vasta pari päivää sitten ottaa harsot pois. Yöt ovat olleet ennätyspitkään nollan tuntumassa.  

Toukokuussa sain seurata sääksen saalistusta lähietäisyydeltä. Avasin ulko-oven ja lintu kaarteli yläpuolellani puiden latvojen korkeudella. Jähmetyin paikoilleni ja jäin ihailemaan. Iso lintu kaarteli veneväylän yllä hetken ja syöksyi kalan perään noin 30 metrin päästä minusta. Sääksi sai suht isokokoisen särkikalan, veikkaan lahnaa tai säynävää.

Aina kun sääksi on saanut kalan, se lentää pienen matkan ja sitten ravistaa itsestään veden pois. Yleensä olen nähnyt veden ravistuksen kiikareilla tai kameran zoomilla. Tällä kertaa sääksi oli niin lähellä, että jopa kuulin sulkien kahahduksen ja vesipisaroiden tippumisen.

Nämä kuvat on vuosien takaa arkistojen uumenista.

 

 

Action-kuvaa ravistuksesta.

 **

Toukokuussa sain tekstiviestin: ”Juuri eilen ajattelin sinua, kun luin kirjaa, jossa kerrottiin viivästyneestä alkionkehityksestä näätäeläimillä, hylkeillä ja metsäkauriilla.”  Oli hauskaa ja mitä hienoin kohteliaisuus tulla ajatelluksi sellaisesta.

Jos joku miettii mitä viivästynyt alkionkehitys tarkoittaa niin sitä, että tietyillä lajeilla kiima ja parittelu ajoittuu kesään (yleensä heinäkuun paikkeille). Syntyneet varhaisalkiot jäävät naaraan nesteen täyttämään kohtuun syksyksi, talveksi ja kevääksi ja vasta noin 8-10 kuukauden kuluttua niiden kehitys jatkuu. Esimerkiksi kärppien paritteluaikana on saattanut olla hyvä myyrävuosi, mutta seuraavana vuonna ei olekaan. Tai päinvastoin: parittelun aikaan on voinut olla huono myyrävuosi, mutta seuraavana onkin parempi. Ulkoiset tekijät siis muokkaavat sitä, montako kohdunseinämään kiinnittyneistä alkioista kehittyy poikasiksi, loput tuhoutuvat.

**

Huhtikuussa katselin Ylen tv-uutisia jossa kerrottiin, että peli on menetetty, mitä tulee jäätiköiden sulamiseen ja merenpinnan nousuun.  Olin ihan varma, että nyt alkaa tulla erikoislähetyksiä syyskuun 11. päivän tapahtumien tyyliin. Mutta hyvä kun ehdin hengähtää, niin uutinen oli ohi. Se oli ikään kuin ilmoitusluontoinen asia vaan. Seuraavaksi käsiteltiin ensi-iltaan tulevaa Sissi-keisarinna-elokuvaa kaksi kertaa kauemmin. Voi pyhä jysäys. Ei ole huolen häivää. Ihminen on kelvoton otus. Sama meno jatkuu ja yltyy vaan, vaikka mitä mullistuksia tulisi. Onneksi minulla ei ole lapsia. Ihminen jos mikä tarvitsisi viivästyneen alkionkehityksen. Saisi aikaa miettiä onko elämisen edellytyksiä.

**

Huhtikuussa istuin terassilla lukemassa, kun läheltä kuului kahahduksia. Yritin paikallistaa, mistä ja kenestä ääni kuului. Oravako siellä oli? Ei, vaan talvihorroksestaan herännyt sammakko! Sammakot ovat paikkauskollisia, joten päättelin, että tämä on sama kaveri joka asuu tässä talon ympäristössä. Sammakko tarkisti tutut paikkansa ja hyppeli vaahteralta ruusupensaalle, sadevesitynnyrille, raparperille ja sitten koitti yllättävä osuus: sammakko hyppäsi terassin rappuselle aivan viereeni ja äänteli. Miten riemullista ja ihmeellistä (ja kerrankin minulla kamera vieressä). Tuntui siltä kuin sammakko olisi tullut varta vasten moikkaamaan ja sanonut, että täällä sitä taas ollaan ja selvitty talvihorroksesta. Kökötimme siinä hiljaa lähekkäin muutaman minuutin iloisen kevään vastaanottamisen ja jälleennäkemisen hengessä. Sitten sammakon tuli vissiin liian kuuma. Sammakot hengittävät ihollaan(kin) ja kuivuvat helposti. Se jatkoi matkaansa terassin alle varjoon ja sieltä järvelle, jossa sen lajitoverit jo pitivät orgioita. 

Moi! Täällä taas ja seikkailut jatkuvat.

 **

Eräs kevään yllättävistä asioista tapahtui kasvihuoneessa. Huomasin, että kastelukannusta pilkotti kasvuharsoa, sitä mitä käytetään hallasuojauksiin. Oravat poikkeavat kasvihuoneessa silloin tällöin ja ajattelin, että orava on repinyt mukaansa harsoa pesäaineiksi. Harson palasia löytyy sieltä täältä pihaa milloin mihinkäkin kiinni juuttuneena, joten tuumin, että harson matka on tyssännyt naulan kantaan, josta kastelukannu roikkui. Annoin harson olla siinä, jos orava tulisi jatkamaan nykimistään ennemmin tai myöhemmin. Seuraavana päivänä harso oli vaihtanut paikkaa. Kastelukannun sisään! Sieltä pilkotti myös sammalta. En voinut uskoa silmiäni, mutta totta se oli. Orava oli päättänyt rakentaa pesänsä kastelukannuun!

Onhan se kolo sekin, kun asiaa katsoo eläinten silmin. Alkuun ajattelin, että orava on tehnyt vain päivälepopaikan itselleen, että ei kai se poikaspesää siihen tekisi. Kun näin, että orava poistui paikalta, kävin varovasti koputtamassa kastelukannuun, että kopiseeko se onttouttaan. Ei kopissut, se oli täynnä pesätarpeita ja sieltä kuului pientä ininää! Poikaset olivat jo siellä! Voi ihmettä.

Hetken hihiteltyäni, huolestuin. Pesäpaikan valinta oli huono, sillä kannun alapuolella on vesitynnyri. Siinä on kansi, mutta se istuu huonosti (lue vanha postaukseni kasvihuoneessa majailevan sammakon seikkailuista ko. tynnyrissä) ja oravanpoikaset tunnetusti tutkivat joka paikan, kun tulee maailmalle lähdön aika. Virittelin tynnyriin lisää oksia turvaksi ja laitoin ison paksun pahvin tynnyrin päälle, ettei sinne kovin helposti eksyttäisi. Kävin usein tarkistamassa tilannetta. Koputin kohteliaasti saapuessani ja kurkistin kaukaa oven raosta. Jos emo oli siellä, se kurkisti takaisin kannusta ja minä peräännyin heti. Kävin kasvihuoneessa vain pikipäin, kun emo ei ollut siellä. Kannoin kasteluveden kauempaa kasvihuoneelle, etten menisi lähellekään pesää aiheuttamaan stressiä ja paniikkia tynnyrin kolistelulla.

Ehkä emo oli kyllästynyt palelemaan? Imettävän emon nisä näkyy.

Oravaperheellä täytyi olla hikiset paikat. Pelkästään kasvihuoneessa on lämmin, olla sitten  kastelukannussa tuplakuumana ja vielä turkit päällä... Onneksi kaikki järjestyi parhain päin. Pesä oli kasvihuoneessa parisen viikkoa. Sitten oravaemo oli varmaan todennut kuumuustilanteen kevään edetessä ja päätti siirtää poikaset. Kuinka satuinkin juuri silloin ulko-ovelle. Oravaemo juoksi pihapolkua minua kohti ja kuljetti poikaset turvaan saunanvintille.

Nyt olen seisoskellut saunan eteisessä ja kuunnellut vintiltä kuuluvaa rapinaa ja poikasten putputusta. Pian on tiedossa riemukkaita hetkiä, kun poikaset lähtevät tutkimaan lähiympäristöä.   

**

Juhannuspäivänä 24.6. tulee Ylen Ykköseltä klo 14.00 Simo Häklin Eloisa maailma -radio-ohjelma, jonka vieraana olen. Keskustelemme lintujen kielestä. Päivitän linkin tänne, kun juttu on kuunneltavissa Areenasta.

**

Hienoja luontohetkiä ja iloista kesää kaikille! 💚Muistakaa laittaa sadevesitynnyreihin ynnä muihin vesiastioihin oksia ja keppejä eläinten turvaksi ja kääntäkää tyhjät astiat ylösalaisin!

**

PS. Aiemmat kesälukemiset löytyvät täältä: 

2016

2017 

2018

2021