Mielipidekirjoitus: Todellista hyvinvointia etsimässä

Nyt on nähty, että pyrkimys jatkuvaan talouskasvuun ja kuluttamiseen ei luo työllisyyttä vaan työttömyyttä, sosiaalista eriarvoisuutta ja on ekologisesti kestämätöntä. Kulutusta koetetaan saada nousuun, vaikka se ei ratkaise ympäristö- tai velkaongelmia. Poliittiset päätökset ovat vieneet Suomea suuntaan, johon moni ei halua mennä. Moni kaipaa elämäänsä kohtuutta, kiireettömyyttä ja onnellisuutta.   

Hyvinvointivaltion tarkoituksena on ollut parantaa yhteiskuntaa ja hyvinvoinnin edellytyksiä kuten terveyttä, koulutusta, demokratiaa ja oikeudenmukaisuutta. Toimintaa on rahoitettu mm. korkealla verotuksella ja valtion omaisuuden tuotoilla. Nyt vuoden ansioista lähemmäs puolet menee veroihin ja veroluonteisiin maksuihin. Sekään ei ole riittänyt vaan valtio on velkaantunut kestämättömällä tavalla ja kokoajan tulee uusia sääntöjä ja pakkoja. Ruoan, asumisen ja energian hinnat ovat nousseet omistusten keskittyessä muutamille suuryritykselle. Palveluita keskitetään ja siirretään asutuksen ulkopuolisiin hehtaarihalleihin. Kansalaiset joutuvat ajamaan pitkiä matkoja saadakseen mitä tahansa palveluja ja syntyy yhä enemmän hiilijalanjälkeä, vaikka pyrkimyksen pitäisi olla kohti paikallistaloutta ja joukkoliikennettä.

Teknologian kehittyminen ja alemman hinta- ja elintason maat ovat vieneet suomalaisten työpaikkoja. Noin 400 000 suomalaista on työttömänä, palvelujen laatu revitään jäljelle jääneistä työntekijöistä. Silti työelämään pitäisi sitoutua entistä tiukemmin ja eläkeikää nostetaan. Kaivos- ja ydinvoimateollisuus ja ulkomaiset yritykset valloittavat maata. Koko taloussysteemi perustuu luonnonvaroille, mutta luonnolle ei anneta mitään arvoa. Jos luonnon tarjoamille asioille asetettaisiin hintalappu, olisimme lopullisesti konkurssissa. Arvomme ja toiveemme paremmasta maailmasta ovat jatkuvassa ristiriidassa tehtyjen päätösten kanssa. Elämä tuntuu epäoikeudenmukaiselta, moni masentuu.

Tiedotusvälineissä käsitellään hämmästyttävän vähän talouskasvuun pyrkimisen vaikutuksia ja vallitsevaa elämäntapaa. Ehkä toimittajat eivät uskalla kirjoittaa kriittisesti pelätessään työnsä puolesta. On mietittävä mediakonsernin etua eli mainostuloja ja myyntiä säilyttääkseen työpaikkansa.

Vapaaehtoisesti vähempään tyytyviä (nk. downshiftaajia) ja ekologisempaan elämään pyrkiviä on syytetty elitismistä ja kysytty miten hyvinvointiyhteiskunnan kävisi, jos kaikki hyppäisivät oravanpyörästä? Siitä tulisi sellainen yhteiskunta, jossa ihmiset tyytyisivät kohtuuteen. Milloin säästäväisyydestä ja yritteliäisyydestä tuli pahe? Miten meidän käy, jos jatkamme nykyistä rataa? Todellinen hyvinvointi syntyy siitä, kun säästää raha- ja luonnonvaroja ja ymmärtää mitä ilmankin voi elää. Tarvitsemme entistä enemmän ihmisiä, jotka ovat valmiita kyseenalaistamaan vallitsevia ajattelutapoja ja tekemään omalla elämällään kokeiluja, muuten mikään ei muutu.

Jotta voimme luoda kestävän ja ekologisen elämäntavan, joka ei perustu velkaan, meillä pitäisi olla tavoite ja visio maailmasta, jonka haluamme luoda. Nyt Suomella ei sitä visiota ole. Omaksuessamme ekologisemman elämäntavan oppisimme tyytymään kohtuuteen, jolloin työtä voitaisiin jakaa tasaisemmin ja vapaa-aikaa olisi enemmän. Meillä olisi aikaa hoitaa asioita itse, elämänhallinta ja onnellisuus lisääntyisivät, jolloin tarvitsisimme vähemmän verovaroin ylläpidettäviä palveluja.

Voimme muuttaa kaikki aiemmat käyttäytymistapamme ja pyrkiä taloudelliseen, ekologiseen ja sisäiseen tasapainoon ilman kulutuksen ja luonnonvarojen käytön lisäämistä, kunhan vain tahdomme ja päätämme niin. Onneksi yksilön muuttuminen on mahdollista, olipa yhteiskunta, jossa hän elää, millainen tahansa.

Työpahoinvoinnista

Työpahoinvointi oli Ajankohtaisen kakkosen teemaillan aiheena 8.2.

Studiossa keskustelemassa olevista ihmisistä puolet oli sitä mieltä, että työtä ja vaatimuksia on aivan liikaa, on kiire, työntekijöitä liian vähän, eikä kommunikaatio pelaa työnantajan ja työntekijän välillä. Puolet ihmisistä jaksoi työssään hyvin. He näkivät, että jaksaminen on asenteista kiinni: pitäisi iloita työstä ja lopettaa valittaminen.

Psykologi Mikael Saarinen esitti, että työuupumuksen takana on muun muassa depressiota ja suurin osa työperäisistä ongelmista ei ole ainoastaan työoloissa vaan mm. genetiikassa, elintavoissa, ystävissä ja tavoista pitää itsestä huolta. Vaativa työ on yksi uupumuksen laukaisevista tekijöistä.
Teatterinjohtaja Esa Leskinen kertoi Kelan tilastoista: masennuslääkkeiden käyttö Suomessa on kasvanut 10 vuodessa 60 %, psykoosilääkkeiden 26 % ja mielialalääkkeiden käyttö on 14 kertaistunut vuodesta 1990. Ihmisten paha olo on lisääntynyt selvästi.

Elämä on muuttunut valtavasti lyhyessä ajassa. Tuntuu kuin ei pysyisi maailman menossa mukana eikä aina tiedä mitä ajattelisi siitä kaikesta. Teollisuuden valta-aikakautena työajat olivat vakiintuneet, työn tekemisen tavoite oli koko kansakunnalle selvä. Elämä oli hyvin homogeenista. Nyt yhteisöllisyys on vähentynyt, avioliittoa ja työn tekemisen tapoja kyseenalaistetaan, palveluja tarjotaan ympäri vuorokauden ja tarjontaa ja kysyntää on mitä kummallisimmille asioille.

Työelämä on muuttunut pätkätöiksi, osa-aikatöiksi ja epätyypilliset työmuodot ovat lisääntyneet. Kilpailu ihmisten rahoista on kovaa ja työntekijöillä teetetään yhä enemmän, koska työnantajat hakevat lisää tuottavuutta. Toiset nääntyvät työtaakkansa alle, kun toisaalla yhä useampi on työtön.  Tulot haihtuvat elinkustannusten noustessa.  Vapaa-ajastakin on tullut suorittamista. Elämä on tasapainottomampaa eikä työelämä ole pystynyt muuttumaan maailman mukana.

Keskustelussa nostettiin esiin niin kutsuttu Y- sukupolvi. Tämä 1980–90-luvulla syntynyt sukupolvi kyseenalaistaa vakiintuneita elämänarvoja. Nuoret eivät ole valmiita tinkimään arvoistaan ja vapaa-ajastaan. Työtä ei tehdä enää pelkästään rahan vuoksi, vaan myös itsensä toteuttamisen vuoksi.

Elina Ruuskanen, Y-sukupolveen kuuluva nuori ja Hub Tampere Oy:n toimitusjohtaja, mainitsi kuinka hänen kertoessa työstään energisenä ja innoissaan, vastassa on tyrmäävä asenne: ”Kyllä elämä sut vielä nujertaa ja iskee lattiaan, älä huoli.” Vanhat työn tekemisen tavat ovat tiukassa. Taloustoimittaja Olli Herrala kiteytti asian jotenkin niin, että: ”työ on työtä, sinne mennään, se on sarja asiallisia tekoja ja kunnioitusta. Saan siitä palkan ja elätän perheeni. ”.

Tuleva muutos ja murros tulevat olemaan rajuja. Työuupuneita, downshiftaajia ja Y-sukupolvea yhdistää muutoksentarve. He vaativat työpaikalta ja elämältä enemmän. Elämän ja työn arvojen pitää olla oikeat tai he kokevat riittämättömyyden tunnetta, vaihtavat työpaikkaa ja hakeutuvat sinne missä heitä kohdellaan hyvin ja missä saa toteuttaa itseään. Kyse ei ole siitä, että työn pitäisi olla aina kivaa ja helppoa. Esimerkiksi hoitajat ovat tosi kovia tekemään töitä, mutta työn pitäisi olla tavoitteellista ja mielekästä eikä vain paniikinomaista hetkestä selviytymistä.

Keskusteluun osallistunut EVA:n johtaja Matti Apunen sanoi, että toivottomuus ja kohtalonomaisuus pitäisi hävittää työelämästä. Se onkin vaikeaa, sillä esimiehinä ja päättäjinä tuntuu olevan henkilöitä, jotka eivät osaa uusiutua ja muuttua ajan mukana. Milloin ymmärretään, että jatkuvan kasvun pitää tapahtua ihmisten mielissä, luovuudessa ja kekseliäisyydessä, ei materiaalisella tasolla? Suomen valtion velka on tällä hetkellä noin 77 miljardia ja kasvaa kokoajan. Aivan yhtä holtittomasti käytämme luonnonvarojamme.  Väistämättä tuntuu siltä, että on kohtalon käsissä mitä meille tapahtuu, kun meitä johtavilta ihmisiltä puuttuu visioita ja ymmärrystä.

Matti Apunen näki downshiftaamisen itsekkäänä. Mitä itsekästä on siinä, että tyytyy kohtuuteen ja tekee vähemmän työtä (jolloin sitä riittää työttömillekin) ja luopuu turhista asioista ja elää ekologisemmin? Eikö meidän kaikkien pitäisi pyrkiä siihen?

Kuinka paljon verovaroin kustannettavia yhteiskunnan palveluja todella tarvitsisimme, jos meillä ei olisi niin kauhea kiire painaa työtä, maksaaksemme yhä kohoavia veroja, jotta saisimme palveluita, joita emme kaikkia alun alkaenkaan edes tarvitsisi, jos meillä olisi enemmän aikaa? Oravanpyörää hullunkurisimmillaan.