Alkukesästä riitti ylenpalttisesti kosteutta (melkein liiankin kanssa) ja sen seurauksena täällä pihamaalla kaikki on tosi rehevää. Aikoinaan, 1990-luvulla, Tampereen paikallisradiossa oli puutarhakaupan mainos, jossa hoettiin ”Viidakko-, viidakko- viidakkopäivät”. Nyt on totisesti sellaiset. Melkein pitäisi olla machete-viidakkoveitsi, että pääsee kasvillisuudesta läpi.
Ympäröivä hehtaarin pelto vaihtelee kukintojaan. Alkukesästä on omat kukkijansa ja tähän aikaan vuodesta toisenlaiset kukkijat. Kukkien äärellä on tuhansia ja taas tuhansia hyönteisiä, jotka synnyttävät hienoa meditatiivista hurinaa koko tienooseen.
Kirjoittaessani tätä ulkona ampiainen tuli ihan milliin ja alkoi irrottaa puupöydästä kuituja pesäänsä. Se ei ollut moksiskaan minusta enkä minä siitä, paitsi että ihailin. Ampiaisista puheen ollen, kerroin viime vuonna kasvihuoneen kastelukannussa pesivistä ampiaisista ja sitä edellisenä vuonna siinä asuneesta oravaperheestä. Tänä vuonna orava teki taas pesänsä kastelukannuun, mutta se taisi olla varapesä tai päivälepopaikka, koska siellä ei koskaan näkynyt ketään. Viikkokausia seurattuani tilannetta, katsoin parhaaksi ottaa kastelukannun alas seinältä, se on ihan liian kuuma paikka oravanpesälle. Luulen oravan tulleen samaan lopputulokseen. Kastelukannu unohtui minulta naulaan viime syksynä, kun jäin odottamaan, että tiaiset putsaisivat ampiaispesän jämät.
Kerran tässä istuin kasvihuoneessa lukemassa kirjaa, kun kiinnitin huomiota siihen, että noin viiden minuutin välein ampiainen viiletti ohitseni ja sitten tuli hiljaista ja hetken päästä mentiin taas takaisin sieltä mistä äsken tultiin. Siinä oli kuningatar pesäainesten keruumatkoillaan. Laskin kirjan käsistäni ja jäin odottamaan kuningattaren paluuta, jotta selviäisi minne se pesäänsä rakensi: kasvihuoneessa kumollaan olevaan kumisaappaaseeni! On taas suojele, säästä -nauhalla käyttöä, etten mene ajatuksissani vetämään saappaita jalkaani. Olisi surkeaa rikkoa ampiaisten pesä.
**
Tuosta juontui
mieleeni Dave Goulsonin Kimalaisten kyydissä -kirja, jota luen
parhaillaan.
Siinä kerrotaan (s
126), että kimalaistutkijat värväsivät avukseen suuren yleisön löytääkseen
kimalaisten pesiä. Pesien löytäminen on vaikeaa ja aikaa viepää. Siksi
vapaaehtoisia pyydettiin viemään puutarhaansa mukava tuoli ja istumaan siinä 20
minuuttia. Tuoli ei ollut välttämätön mutta se teki hankkeen miellyttävämmäksi
– samoin kuin kylmä drinksu. Tänä aikana ihmisten tuli tarkkailla valitsemaansa
6 x 6 metrin kokoista aluetta ja seurata näkyykö kimalaisten liikennettä.
Kaksikymmentä minuuttia valikoitui siksi, että se riittää pesän huomaamiseen,
vaikka se tuntuu mahdottoman pitkältä ajalta, jos mitään ei tapahdu. Siksi
tuoli ja virvoke. Jos havainnoitsija löysi pesän, hänen tuli tunnistaa laji
mahdollisimman tarkkaan. Puutarhoissa oli keskimäärin 36 pesää hehtaarilla, kun
maaseutualueella niitä oli paljon harvemmassa. Nykyiset viljelytekniikat
pitävät suuret alat yksipuolisina ja rikkaruohottomina joilta ei löydy
myyränkoloja (jonne kimalaiset voisivat pesiä). Puutarhoissa puolestaan tehdään
jotain oikein: siellä on valtavasti erilaisia kukkia, kompostikasoja, vajoja,
pensasaitoja, aidanvieriä ja terassinalusia sekä kivikkoistutuksia koloineen.
Yhden pesän työläiset saattavat etsiä ruokaa sadoista puutarhoista, joten ei
haittaa vaikka kimalaisten suosimien kukkien määrä vaihtelee pihasta toiseen.
**
Kävin yleisölinturetkellä ja siellä sattui mukava tilanne. Eräs mies tuli juttelemaan minulle ja sanoi: ”Tiedätkö, olet ensimmäinen ihminen, joka on koskaan hymyillyt mulle Prismassa kassahenkilöiden lisäksi”. Ai jaa? Olipas hauskaa. Minulla oli kohtaamisesta hämärä muistikuva. Mies kertoi meidän kohdanneen hedelmäsäilykevälikössä. Tästä toisten ihmisten huomioimistaajuudesta kerron Toisinnäkijän päiväkirjassa. Aina kannattaa hymyillä vastaantulijoille, siinä piristää toisen päivän ja omansakin.
”Kaupungissa kävellessäni hymyilen usein ohikulkeville ihmisille, kun on kaunis päivä tai hyvä mieli. Ihmisten reaktiot ovat erikoisia. He havahtuvat sisäisestä maailmastaan ja vilkaisevat varovasti taakseen olisiko siellä joku, jolle hymyilin. Suomalaisia pystyy ilahduttamaan tai järkyttämään helposti. Heille ei tarvitse kuin hymyillä.”
Ote Toisinnäkijän päiväkirjasta s 59.
Kirjojen lukeminen on parasta rauhoittumista ja helppoa matkustamista toisiin maailmoihin. Toisinnäkijän päiväkirjaa ja kaikkia muitakin kirjojani on edelleen saatavilla (täältä), ja niistä voi lukea lisää pohdintoja ihmisten kohtaamisista ja luonnon merkityksestä.
**
Palatessani kotiin linturetkeltä metsäni kohdalla oli auto. Metsän reunassa istui mies pienellä jakkaralla edessään pieni pöytä. Oliko hän eväsretkellä? Hiukan erikoisen paikan oli siihen valinnut. Miehellä oli kuulokkeet korvillaan ja kun kuljin lähemmäs näin, että hän oli vetänyt lankoja puihin. Menin tietysti kysymään mitä hän tekee. Hän kertoi olevansa radioamatööriharrastaja ja heillä oli teemapäivä, jolla koetetaan aktivoida radioamatöörejä luontoon.
- Ilmoitatko sä sinne mitä kaikkia eläimiä kuulet ja näet, vai, kysyin.
- En mä, tässä riittää, että ollaan luonnonsuojelualueella, josta yhteyttä otetaan, mies vastasi.
Aha. En oikein saanut ideasta kiinni, pitivät siis toisiinsa yhteyttä eri luonnonsuojelualueiltako(?), mutta olipahan erikoinen ilmestys. Pitkään periskooppivapaan oli viritetty eri suuntiin kymmeniä metriä pitkät antennijohdot. Niitä oli hämmästyttävän vaikea erottaa taustamaastosta. Hiukan huoletti, etteivät linnut lentäisi niitä päin. Mutta ei kai mies siinä kauaa olisi. En viitsinyt sanoa, että hän oli minun metsässäni, häneltä olisi varmaan mennyt pasmat sekaisin. Ihmiset usein ajattelevat, että luonnonsuojelualueet ovat valtion.
**
Minä se vaan sitkeästi käytän ”tyhmää puhelinta”, joka on siis erittäin älykästä eikä tyhmää ollenkaan, kun seuraa tätä zombiemaisemmaksi muuttuvaa maailmaa. Kuinka paljon ihmiset menettävätkään kulkiessaan kaduilla kuulokkeet päässä!
Olin vieraalla paikkakunnalla ja etsin tiettyä osoitetta. Minulla oli paperikartta kädessä ja koetin pyytää neuvoa usealta henkilöltä, jotka kaikki kävelivät kuin robotit ohitseni mitään noteeraamatta. Sen nyt ymmärsi etteivät he kuule mitään, mutta miten se voi vaikuttaa näköönkin! Viimein korotin ääntäni ja karjaisin hiukan, muuten olisin saanut seistä siinä koko päivän. Yksi mies pelästyi, punastui ja otti kuulokkeet korviltaan ja alkoi tutkia ja pyöritellä kanssani karttaa. Hän mainitsi aiemminkin joskus paperista karttaa käyttäneensä(!), mutta nyt siitä ei tullut mitään. Hänen oli pakko ottaa puhelimestaan kartta esiin jotta hän ymmärtäisi missä sillä hetkellä olimme. Lopulta sain hyvät neuvot ja erotessamme molemmilla oli kohtaamisesta hymy huulilla.
**
Tänä vuonna joutsenilla on kuusi poikasta, kaksi munaa jäi kuoriutumatta. Sinisorsalla oli peräti 12 poikasta (nyt enää kahdeksan)! Miten munat ovat mahtuneet sen mahan alle, juuri hautomalaikun kohdalle?
Kurjetkin ovat onnistuneet saamaan viimein yhden poikasen maailmalle. Se on erityisen riemullista, koska parina edellisenä vuonna pesinnät menivät pieleen.
Minulla oli kasvimaalla jo hyvällä mallilla härkäpavun ja porkkanan taimet, kun yhtenä aamuna kaikki oli nypitty ylös ja popsittu parempiin suihin. Sipulimaan poikki oli kuljettu ja naatteja tallottu nurin ja muutama sipulikin heitetty sivuun. Mutta eiväthän eläimet sitä tahallaan tehneet, eivät ne tiedä mitä sopisi nyppiä tai mitä ei. Ruokaahan hekin etsivät, suloiset ystävät. Mukavaa kun kurkiperhe viihtyy täällä. On niin hauskaa ja ihanaa, kun on elämää joka paikassa. Kylvin sitten muodostuneisiin tyhjiin paikkoihin nopeasti kasvavia kesäkukkia, vaikka kukkia täällä on muutenkin niin mahdottomasti. Kukkia ja pölyttäjiä ei voi olla koskaan liian paljon.
Olen saanut kannustavia viestejä mielipidekirjoituksiini liittyen. Kiitos niistä. Käytän tässä tilaisuutta hyväkseni ja kiitän samalla I.K.:ta paperikirjeestä. I.K. kertoi rohkaistuneensa kirjoittamaan myös mielipidekirjoituksia. Jatka samaan malliin! On tärkeää tuoda esille toisenlaisiakin näkökulmia. Joskus mielipidekirjoitukset voivat tuoda yhteenkuuluvuuden tunnetta samanmielisissä, mutta ennen kaikkea ne voivat avata myös sellaisten ihmisten silmät, jotka eivät ole ehtineet pohtimaan asioita.
Kirjoittakaa mielipidekirjoituksia ja ottakaa kantaa ja kommentoikaa! Toisten pilkkaavista tai ivaavista kommenteista ei kannata välittää tuon taivaallista. Kommentit kertovat lausujansa maailmankuvasta, tietämättömyyden määrästä ja siitä mikä heille on – tai ei ole – tärkeää.
Meillä on velvollisuus toimia ”maan äänenä” ja pitää huolta siitä, koska olemme velkaa luonnolle kaikesta. Luonto ei ole vain maata, vettä, ilmaa ja erilaisia luonnonvaroja tai resursseja vaan opettaja ja koko elämän antaja. Kun katson, kuuntelen ja aistin kaikin tavoin tätä rehevää ympäristöä, en ajattele olevani sen omistaja tai hallitsija vaan kaiken tämän ympäröivän elämän yksi pieni osa, perheenjäsen. Haluan auttaa ja puolustaa sitä parhaani mukaan.
Kaunista, nautinnollista ja luontorikasta kesän jatkoa kaikille! Kokeilkaa 20 minuutin kimalaistarkkailua – eli samalla koko ympäröivän luonnon tarkkailua. Kannattaa taatusti.
Aiemmat kesäkuulumiseni löytyvät täältä:
Viime vuonna kirjoitin Brad Paisleyn So many summers -biisin innoittamana siitä, kuinka meillä on elämämme aikana vain tietty määrä kesiä. Elämä on osoittanut minulle viime aikoina, miten hauras ja arvaamaton se on. Aika kuluu nopeammin kuin uskomme eikä aikaa ole niin paljon kuin luulemme sitä olevan. Kannattaa tarttua hetkiin ja olla läsnä.
