Näytetään tekstit, joissa on tunniste mielipidekirjoitus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mielipidekirjoitus. Näytä kaikki tekstit

21. heinäkuuta 2025

Kesäkuulumisia 2025: viidakkopäivät

Alkukesästä riitti ylenpalttisesti kosteutta (melkein liiankin kanssa) ja sen seurauksena täällä pihamaalla kaikki on tosi rehevää. Aikoinaan, 1990-luvulla, Tampereen paikallisradiossa oli puutarhakaupan mainos, jossa hoettiin ”Viidakko-, viidakko- viidakkopäivät”. Nyt on totisesti sellaiset. Melkein pitäisi olla machete-viidakkoveitsi, että pääsee kasvillisuudesta läpi.

Ympäröivä hehtaarin pelto vaihtelee kukintojaan. Alkukesästä on omat kukkijansa ja tähän aikaan vuodesta toisenlaiset kukkijat. Kukkien äärellä on tuhansia ja taas tuhansia hyönteisiä, jotka synnyttävät hienoa meditatiivista hurinaa koko tienooseen.  

Violetteja harakankelloja, liloja puna-ailakkeja, keltaisia leinikkejä ja valkoisia päivänkakkaroita.
 

Kirjoittaessani tätä ulkona ampiainen tuli ihan milliin ja alkoi irrottaa puupöydästä kuituja pesäänsä. Se ei ollut moksiskaan minusta enkä minä siitä, paitsi että ihailin. Ampiaisista puheen ollen, kerroin viime vuonna kasvihuoneen kastelukannussa pesivistä ampiaisista ja sitä edellisenä vuonna siinä asuneesta oravaperheestä. Tänä vuonna orava teki taas pesänsä kastelukannuun, mutta se taisi olla varapesä tai päivälepopaikka, koska siellä ei koskaan näkynyt ketään. Viikkokausia seurattuani tilannetta, katsoin parhaaksi ottaa kastelukannun alas seinältä, se on ihan liian kuuma paikka oravanpesälle. Luulen oravan tulleen samaan lopputulokseen. Kastelukannu unohtui minulta naulaan viime syksynä, kun jäin odottamaan, että tiaiset putsaisivat ampiaispesän jämät.

Kerran tässä istuin kasvihuoneessa lukemassa kirjaa, kun kiinnitin huomiota siihen, että noin viiden minuutin välein ampiainen viiletti ohitseni ja sitten tuli hiljaista ja hetken päästä mentiin taas takaisin sieltä mistä äsken tultiin. Siinä oli kuningatar pesäainesten keruumatkoillaan. Laskin kirjan käsistäni ja jäin odottamaan kuningattaren paluuta, jotta selviäisi minne se pesäänsä rakensi: kasvihuoneessa kumollaan olevaan kumisaappaaseeni! On taas suojele, säästä -nauhalla käyttöä, etten mene ajatuksissani vetämään saappaita jalkaani. Olisi surkeaa rikkoa ampiaisten pesä.

**

Tuosta juontui mieleeni Dave Goulsonin Kimalaisten kyydissä -kirja, jota luen parhaillaan.
Siinä kerrotaan (s 126), että kimalaistutkijat värväsivät avukseen suuren yleisön löytääkseen kimalaisten pesiä. Pesien löytäminen on vaikeaa ja aikaa viepää. Siksi vapaaehtoisia pyydettiin viemään puutarhaansa mukava tuoli ja istumaan siinä 20 minuuttia. Tuoli ei ollut välttämätön mutta se teki hankkeen miellyttävämmäksi – samoin kuin kylmä drinksu. Tänä aikana ihmisten tuli tarkkailla valitsemaansa 6 x 6 metrin kokoista aluetta ja seurata näkyykö kimalaisten liikennettä. Kaksikymmentä minuuttia valikoitui siksi, että se riittää pesän huomaamiseen, vaikka se tuntuu mahdottoman pitkältä ajalta, jos mitään ei tapahdu. Siksi tuoli ja virvoke. Jos havainnoitsija löysi pesän, hänen tuli tunnistaa laji mahdollisimman tarkkaan. Puutarhoissa oli keskimäärin 36 pesää hehtaarilla, kun maaseutualueella niitä oli paljon harvemmassa. Nykyiset viljelytekniikat pitävät suuret alat yksipuolisina ja rikkaruohottomina joilta ei löydy myyränkoloja (jonne kimalaiset voisivat pesiä). Puutarhoissa puolestaan tehdään jotain oikein: siellä on valtavasti erilaisia kukkia, kompostikasoja, vajoja, pensasaitoja, aidanvieriä ja terassinalusia sekä kivikkoistutuksia koloineen. Yhden pesän työläiset saattavat etsiä ruokaa sadoista puutarhoista, joten ei haittaa vaikka kimalaisten suosimien kukkien määrä vaihtelee pihasta toiseen.

**

Kävin yleisölinturetkellä ja siellä sattui mukava tilanne. Eräs mies tuli juttelemaan minulle ja sanoi: ”Tiedätkö, olet ensimmäinen ihminen, joka on koskaan hymyillyt mulle Prismassa kassahenkilöiden lisäksi”.  Ai jaa? Olipas hauskaa. Minulla oli kohtaamisesta hämärä muistikuva. Mies kertoi meidän kohdanneen hedelmäsäilykevälikössä. Tästä toisten ihmisten huomioimistaajuudesta kerron Toisinnäkijän päiväkirjassa. Aina kannattaa hymyillä vastaantulijoille, siinä piristää toisen päivän ja omansakin.

Kaupungissa kävellessäni hymyilen usein ohikulkeville ihmisille, kun on kaunis päivä tai hyvä mieli. Ihmisten reaktiot ovat erikoisia. He havahtuvat sisäisestä maailmastaan ja vilkaisevat varovasti taakseen olisiko siellä joku, jolle hymyilin. Suomalaisia pystyy ilahduttamaan tai järkyttämään helposti. Heille ei tarvitse kuin hymyillä.

Ote Toisinnäkijän päiväkirjasta s 59.

Kirjojen lukeminen on parasta rauhoittumista ja helppoa matkustamista toisiin maailmoihin. Toisinnäkijän päiväkirjaa ja kaikkia muitakin kirjojani on edelleen saatavilla (täältä), ja niistä voi lukea lisää pohdintoja ihmisten kohtaamisista ja luonnon merkityksestä.

**

Palatessani kotiin linturetkeltä metsäni kohdalla oli auto. Metsän reunassa istui mies pienellä jakkaralla edessään pieni pöytä. Oliko hän eväsretkellä? Hiukan erikoisen paikan oli siihen valinnut. Miehellä oli kuulokkeet korvillaan ja kun kuljin lähemmäs näin, että hän oli vetänyt lankoja puihin. Menin tietysti kysymään mitä hän tekee. Hän kertoi olevansa radioamatööriharrastaja ja heillä oli teemapäivä, jolla koetetaan aktivoida radioamatöörejä luontoon.

- Ilmoitatko sä sinne mitä kaikkia eläimiä kuulet ja näet, vai, kysyin.

- En mä, tässä riittää, että ollaan luonnonsuojelualueella, josta yhteyttä otetaan, mies vastasi.

Aha. En oikein saanut ideasta kiinni, pitivät siis toisiinsa yhteyttä eri luonnonsuojelualueiltako(?), mutta olipahan erikoinen ilmestys. Pitkään periskooppivapaan oli viritetty eri suuntiin kymmeniä metriä pitkät antennijohdot. Niitä oli hämmästyttävän vaikea erottaa taustamaastosta. Hiukan huoletti, etteivät linnut lentäisi niitä päin. Mutta ei kai mies siinä kauaa olisi. En viitsinyt sanoa, että hän oli minun metsässäni, häneltä olisi varmaan mennyt pasmat sekaisin. Ihmiset usein ajattelevat, että luonnonsuojelualueet ovat valtion.

**

Minä se vaan sitkeästi käytän ”tyhmää puhelinta”, joka on siis erittäin älykästä eikä tyhmää ollenkaan, kun seuraa tätä zombiemaisemmaksi muuttuvaa maailmaa. Kuinka paljon ihmiset menettävätkään kulkiessaan kaduilla kuulokkeet päässä!

Olin vieraalla paikkakunnalla ja etsin tiettyä osoitetta. Minulla oli paperikartta kädessä ja koetin pyytää neuvoa usealta henkilöltä, jotka kaikki kävelivät kuin robotit ohitseni mitään noteeraamatta. Sen nyt ymmärsi etteivät he kuule mitään, mutta miten se voi vaikuttaa näköönkin! Viimein korotin ääntäni ja karjaisin hiukan, muuten olisin saanut seistä siinä koko päivän. Yksi mies pelästyi, punastui ja otti kuulokkeet korviltaan ja alkoi tutkia ja pyöritellä kanssani karttaa. Hän mainitsi aiemminkin joskus paperista karttaa käyttäneensä(!), mutta nyt siitä ei tullut mitään. Hänen oli pakko ottaa puhelimestaan kartta esiin jotta hän ymmärtäisi missä sillä hetkellä olimme. Lopulta sain hyvät neuvot ja erotessamme molemmilla oli kohtaamisesta hymy huulilla.  

 **

Tänä vuonna joutsenilla on kuusi poikasta, kaksi munaa jäi kuoriutumatta. Sinisorsalla oli peräti 12 poikasta (nyt enää kahdeksan)! Miten munat ovat mahtuneet sen mahan alle, juuri hautomalaikun kohdalle?

Joutsenemo pesällään, siipensä alla pieniä, harmaita poikasia.

Kurjetkin ovat onnistuneet saamaan viimein yhden poikasen maailmalle. Se on erityisen riemullista, koska parina edellisenä vuonna pesinnät menivät pieleen.

Minulla oli kasvimaalla jo hyvällä mallilla härkäpavun ja porkkanan taimet, kun yhtenä aamuna kaikki oli nypitty ylös ja popsittu parempiin suihin. Sipulimaan poikki oli kuljettu ja naatteja tallottu nurin ja muutama sipulikin heitetty sivuun. Mutta eiväthän eläimet sitä tahallaan tehneet, eivät ne tiedä mitä sopisi nyppiä tai mitä ei. Ruokaahan hekin etsivät, suloiset ystävät. Mukavaa kun kurkiperhe viihtyy täällä. On niin hauskaa ja ihanaa, kun on elämää joka paikassa. Kylvin sitten muodostuneisiin tyhjiin paikkoihin nopeasti kasvavia kesäkukkia, vaikka kukkia täällä on muutenkin niin mahdottomasti. Kukkia ja pölyttäjiä ei voi olla koskaan liian paljon.

Kurkiemot ja keltainen poikanen kasvimaalla.

Olen saanut kannustavia viestejä mielipidekirjoituksiini liittyen. Kiitos niistä. Käytän tässä tilaisuutta hyväkseni ja kiitän samalla I.K.:ta paperikirjeestä. I.K. kertoi rohkaistuneensa kirjoittamaan myös mielipidekirjoituksia. Jatka samaan malliin! On tärkeää tuoda esille toisenlaisiakin näkökulmia. Joskus mielipidekirjoitukset voivat tuoda yhteenkuuluvuuden tunnetta samanmielisissä, mutta ennen kaikkea ne voivat avata myös sellaisten ihmisten silmät, jotka eivät ole ehtineet pohtimaan asioita.

Kirjoittakaa mielipidekirjoituksia ja ottakaa kantaa ja kommentoikaa! Toisten pilkkaavista tai ivaavista kommenteista ei kannata välittää tuon taivaallista. Kommentit kertovat lausujansa maailmankuvasta, tietämättömyyden määrästä ja siitä mikä heille on – tai ei ole – tärkeää.

Meillä on velvollisuus toimia ”maan äänenä” ja pitää huolta siitä, koska olemme velkaa luonnolle kaikesta. Luonto ei ole vain maata, vettä, ilmaa ja erilaisia luonnonvaroja tai resursseja vaan opettaja ja koko elämän antaja. Kun katson, kuuntelen ja aistin kaikin tavoin tätä rehevää ympäristöä, en ajattele olevani sen omistaja tai hallitsija vaan kaiken tämän ympäröivän elämän yksi pieni osa, perheenjäsen. Haluan auttaa ja puolustaa sitä parhaani mukaan.

Kaunista, nautinnollista ja luontorikasta kesän jatkoa kaikille! Kokeilkaa 20 minuutin kimalaistarkkailua – eli samalla koko ympäröivän luonnon tarkkailua. Kannattaa taatusti.

Aiemmat kesäkuulumiseni löytyvät täältä:

2016

2017

2018

2021

2023

2024

Viime vuonna kirjoitin Brad Paisleyn So many summers -biisin innoittamana siitä, kuinka meillä on elämämme aikana vain tietty määrä kesiä. Elämä on osoittanut minulle viime aikoina, miten hauras ja arvaamaton se on. Aika kuluu nopeammin kuin uskomme eikä aikaa ole niin paljon kuin luulemme sitä olevan. Kannattaa tarttua hetkiin ja olla läsnä.


10. helmikuuta 2023

Mielipidekirjoitus: Hoitajat ovat puhuneet vuosikausia kuuroille korville

Väestön ikärakenteen kehitys ja hoitotarpeen kasvaminen on tiedetty vuosikymmeniä. Miksi työnantajat ja sosiaali- ja terveysministeriö eivät ennakoineet tätä? Hoitajat ovat yrittäneet tuoda alan epäkohtia esiin vuosikausia. Vasta lakon myötä tullut kielteinen julkisuus on johtanut järjestelmän analysointiin. Tutkimusten mukaan miltei kaikki hoitoalan työntekijät harkitsevat tai ainakin ajattelevat alanvaihtoa ja julkinen terveyden- ja sairaanhoito on romahduspisteessä. Olisivatko pätevät esimiehet päästäneet tilanteen näin vahingolliseksi?

Sote-alan huutavaan työvoimapulaan etsitään ratkaisuja muun muassa työperäisestä maahanmuutosta jolloin vähään tyytyvät työntekijät jatkavat samaa oravanpyörää. Olisi mietittävä, miten kymmenet tuhannet alan jättäneet hoitajat saataisiin takaisin ja nykyiset hoitajat pysymään alalla. Alanvaihto on aiheuttanut inhimillistä tuskaa ja alalle suuria ammattitaidon ja koulutusinvestointien menetyksiä.

Ongelmallista järjestelmän kehittämisessä on se, että hoitajien puheenvuoroja kuullaan vain vähän. Alalla vallitsee pelon ilmapiiri, joka rajoittaa kriittistä keskustelua ja estää muutoskehityksen. Hoitoalaa johdetaan tarkkaa arvojärjestystä noudattaen. Ylhäältäpäin määrätään milloin mitäkin henkilökunnan taakkaa lisäävää uudistusta. Miksi lakkautettiin hyvin toiminut käytäntö, jossa hoitotyössä oli kotiavustajia, kodinhoitajia, ulkoiluttajia, kylvettäjiä ja laitosapulaisia? Samaa hölmöläisten touhua edustavat aluesairaaloiden alasajo, asiakkaiden väkinäinen avohoito ja jatkuvat erilaiset tietojärjestelmäuudistukset.

Hoitajien jaksamista voi parantaa nopeasti ilman lisäkustannuksia:

· Epäonnistuneesta toiminnasta on luovuttava, esimerkiksi hoitoisuusluokitteluista. Hoitajat ovat päivittäin yli 20 vuoden ajan vastentahtoisesti luokitelleet potilaiden hoitoisuutta muun muassa henkilöstösuunnittelun ja resursoinnin nimissä. Valtakunnan tasolla tilastoinnista luopuminen vapauttaisi merkittävä määrä työaikaa. Ennen kaikkea työn mielekkyys lisääntyisi. Mikään ei turhauttavampaa kuin tehdä töitä, joista ei ole hyötyä.

· Siirtymällä mahdollisuuksien mukaan kolmivuorotyöstä kaksivuorotyöhön ja 12,5 tunnin työvuorojärjestelmään. Hoitajien täytyy voida suunnitella elämäänsä kauemmas kuin kolmen viikon työvuorolistojen päähän.

· Hoitoala tarvitsee täydellisen johtamiskulttuurin muutoksen. Urheilussa valmentajat vaihtuvat tappioiden jälkeen. Hierarkkiset tavat on purettava ja esimiehiä karsittava. He ovat osoittaneet hämmästyttävän huonoa työntekijöiden työolosuhteiden tuntemusta ja aliarvioineet pahasti hoitajien kamppailua.

· Jos halutaan lahjakkaita työntekijöitä, on luotava inhimillisempi, tasavertainen, kunnioittava työympäristö uusine yhteistyötapoineen, jossa kuunnellaan hoitajia.

Kaikkia keinoja ei tarvitse tietääkään vielä, riittää että on olemassa tahtotila, jossa ollaan valmiita toimimaan yhteistyössä eri tavalla kuin aiemmin. Antaisi valtavasti toivoa ja uskoa tulevaisuuteen, kun ei tarvitsisi enää puhua kuuroille korville.

19. huhtikuuta 2020

Nyt on kirjan aika

Kirjoitin pitkästä aikaa mielipidekirjoituksen. Se julkaistiin eilen Aamulehdessä:


Viime aikoina urheilu-uutiset ovat muuttuneet saman toistoksi: kilpailut siirtyvät tai ovat peruuntuneet, on osanottajakatoa, yt-neuvotteluita ja muita koronakriisin aiheuttamia poikkeuksellisia tilanteita. Välillä tuntuu kuin olisi tehty tikusta asiaa, että olisi edes jotain urheiluaiheista uutisoitavaa. Urheilulle annettu erityisasema kummastuttaa.

Kirjallisuus ei katoa edes poikkeuksellisina aikoina. Suomessa julkaistaan vuosittain tuhansia kirjoja. Kuitenkaan niistä ei ole vakiintunutta uutisointia, vaikka kirjoista saisi aineksia raportteihin joka päivälle, niin radioon, televisioon kuin lehdistöön.

Kirjailija urheilijan tavoin taistelee joskus sekunneista, koettaessaan tallettaa tärkeät sanat ja ajatukset ennen kuin ne katoavat, mutta kirjojen tarkoitus ei ole kilpailla vaan vaikuttaa ihmisen sisäiseen maailmaan. Kirjaa lukiessa ei ole koskaan yksin. Kirjat tuovat uutta tietoa, luovat uusia maailmoja, innoittavat ihmisiä ajattelemaan ja parhaimmillaan tarjoavat lohtua ja toivoa vaikeina aikoina.

Miten mukavaa olisi, jos – edes nyt koronakriisin aikana – media tekisi kirjallisuuskatsauksia, jotta saisimme vastapainoa ikäville uutisille.