Haastattelun antamisesta ja luontoyhteydestä

Toinen tie -kirjassani kerron siitä, kuinka lukijoiden olisi hyvä tiedostaa, että lehtihaastattelut ja -jutut saattavat kertoa usein enemmän toimittajien ja toimitusten näkökulmista kuin haastateltavistaan. Ajattelin avata tähän yhden esimerkin.

Syksyllä eräs toimittaja soitti ja pyysi haastattelua naistenlehteen. Aiheena olisi planetaarinen hyvinvointi. Suostuin haastatteluun, mutta toimittaja soitti pahaan aikaan, joten ilmoitin etten voi puhua juuri nyt, mutta jutellaan paremmin sitten myöhemmin.

Puhelinhaastattelupäivänä toimittaja soitti ja kysyi heti alkajaisiksi: ”Niin sinäkö siis käyt ihmisten ilmoilla, kun et voinut silloin puhua. Kun etkö sä ole erakko?”

Heh heh, siinäpä haastattelun aloitus. Mistähän hän sellaisen käsityksen oli saanut? Naurahdin ja kerroin olevani ihan tavallinen ihminen enkä mikään erakko. Minulla on paljon sosiaalisia suhteita. Hyvä kun aika edes riittää kaikkien ylläpitämiseen. Se on tietysti toinen juttu, kuinka seurallinen jaksan olla, mutta erakosta olen kaukana. Eihän se, että viihtyy hyvin omissa oloissaan ihmisestä erakkoa tee!

Mielestäni seurallisuuteni määrä ei liity mitenkään planetaariseen hyvinvointiin. Siitä tuli kuitenkin maininta juttuun. Samoin kuin ulkovessastani. Mystistä, miksi siitäkin pitää aina erikseen mainita. Media tuntuu ruokkivan mielellään äärimmäisyyksiä.

Minun pitäisi kai olla jo niin rutinoitunut haastattelun antaja, että osaisin heittää jonkun letkautuksen, vastakysymyksen tai jättää epäolennaisiin kysymyksiin vastaamatta, mutten ole. Vastailen tapani mukaan spontaanisti kysyttyihin kysymyksiin ja vasta jälkeenpäin ymmärrän miten olisi pitänyt yrittää ohjata keskustelua toiseen suuntaan.

Yleensä otan ihmisten ennakkoluuloiset kommentit viihteen ja huumorin kannalta. Asian luonnetta muuttaa hiukan se, että haastattelut päätyvät painettuihin lehtiin ja nettiartikkeleiksi. Aina jää mietityttämään, millaisessa valossa tai hengessä toimittaja jutun kirjoittaa.

No, aiheena oli siis planetaarinen hyvinvointi, joka oli minulle ennestään outo termi, mutta joka tarkoittaa ihmisten ja luonnon yhteistä kestävää hyvinvointia. Että ymmärrämme, että jokaisella teollamme on vaikutusta ympärillämme olevaan ja pyrimme elämään niin, että koko planeetta voi hyvin.

Kerroin toimittajalle, että minusta tuntuu kuin tässä oltaisiin luomassa taas uutta muotitermiä, joka saattaa vaan sekoittaa ihmisten ajatuksia. Tulee mieleen se, kun Irti oravanpyörästä -kirjani ilmestyi ja jostain putkahti esiin downshiftaus-termi, jolla tehtiin terveestä ja luonnollisesta elämäntavasta jotain mukamas erikoista ilmiötä.

Toimittajaa kiinnosti kuluttaminen todella paljon. Hän kysyi minulta moneen kertaan ostamisesta kuten ostanko vaatteeni käytettynä vai uusina, mitä ruokaa syön, kuinka paljon matkustan jne. Ostaminen ja kuluttaminen eivät todellakaan ole elämäni keskiössä. Tuntui hassulta vastata sellaiseen. Luonto ja luonnonläheinen elämäntapa ei kiinnostanut toimittajaa, joka minusta taas on keskeistä. Kun totesin, että tuntui kuin luonto jäisi tässä käsitteelliselle tasolle tai sivuosaan, toimittaja vastasi: ”Ei ihmisiä jaksa luonto kiinnostaa.” (!) ja jatkoi: ”Jotain muuta motiivia täytyy löytyä maailman pelastamiseen kuin se”. Kuulosti ja tuntui tosi pahalta. Minusta tuntui, että toimittaja näki luonnon erillisenä asiana arjesta. Ehkä hänen arkensa oli kuluttamista? Siinä oli yhteentörmäyskurssilla hänen maailmankäsityksensä ja minun. Kumpikin elämme omissa kuplissamme ja näemme asiat sieltä käsin.

Vänkäsin vastaan ja sanoin, että kylläpäs ihmiset ovat kiinnostuneita luonnosta. Esitin, että he, jotka eivät ole siitä kiinnostuneita, ovat varmaankin vieraantuneet luontoyhteydestään. Olen niin usein huomannut kuinka ihmiset innostuvat, kun ruvetaan puhumaan esimerkiksi ihan tavallisessa arjessa tehdyistä luontohavainnoista. Heidän energiatasonsa muuttuu ja heidän silmänsä alkavat säteillä. Ongelmaksi on kuitenkin muodostunut se, että elinympäristöistämme on tullut sellaisia, jossa elävää luontoa on verraten vähän. Kerroin kuinka esimerkiksi Helsinkiin istutetut kirsikkapuu-puistot, ja niiden keväiset kukinnat, hanamit, ovat olleet suunnattoman ihasteltuja ja suosittuja. Nyt kirsikkapuita istutetaan puistoihin eri puolille Suomea. Ihmisiä kiinnostaisi ja innostaisi luonto vaikka kuinka, jos vain viheralueita olisi tarpeeksi.

No, haastattelu oli ja meni ja sitten oli jäätävä odottelemaan lopputulosta. Ei kateeksi käynyt toimittajan työtä, kun hän kertoi haastattelevansa neljää ihmistä joista olisi nivottava yksi yhteinen juttu. Oikein hyvin se oli häneltä sujunut ja juttu tarkoittaa hyvää. Korostan, ettei minulla ole mitään toimittajaa tai tehtyä haastattelua vastaan. Halusin vain kertoa, miltä tuntuu haastateltavan näkökulmasta.

Olen sitä mieltä, että jutussa näkyy ennemmin toimittajan maailmankuva tai toimituksen lähtökohta. Ainoastaan jutun muutamat viimeiset lauseet ovat ominta minua, mistä olisin halunnut puhua. Toki minulla on oikeus lukea juttu ennen kuin se ilmestyy, mutta siinä on mahdollisuus puuttua lähinnä asiavirheiden oikaisuun, ei jutun henkeen tai toimittajan tyyliin.

Olisi ihanaa tehdä joskus sellainen juttu, jossa saisi kertoa sydämensä kyllyydestä luonnosta ja tasapainoisesta elämästä ilman että sitä koetettaisiin vääntää joksikin erikoiseksi elämänmuodoksi tai ahtaa tietynlaiseen toimituksen antamaan muottiin.

Tiedättehän kuinka naistenlehdissä on kuvatekstejä kuvattavan henkilön päällä olevista vaatteista ja meikeistä ja joissa luetellaan firmojen nimiä ja tuotemerkkejä? Olisiko tuonut vaihtelua ja ripauksen kestävyyttä, jos juttuun tulleiden kuvieni selostuksena olisi ollut: 18 vuotta vanha takki ja kiikarit, 2 eurolla ostettu paita, 30 vuotta vanhat korvakorut ja 12 vuotta vanhat kengät ja farkut.

**

Juttu on luettavissa TÄÄLTÄ.

Usein kysytyt kysymykset osa 1

Minäkin haluaisin muuttaa maalle, mutta en halua ryhtyä erakoksi.

”Oravanpyörästä hyppäämiseksi” ei tarvitse muuttaa erakoksi keskelle erämaata. Ei tarvitse edes muuttaa maalle. Jos kuitenkin muuttaa maalle, ei silti tarvitse ryhtyä erakoksi. En tiedä mistä tämä käsitys tulee. Ehkä siitä, että maallemuuttajat ovat usein mietiskelevää, pohdiskelevaa ja yksinviihtyvää sakkia. Mitä sosiaalisempi ihminen, sen helpompaa oravanpyörästä hyppääminen on (talkooapu, vaihdantatalous, kylätoiminta, naapuriapu jne.).

Ihanaa, minäkin haluaisin pyrkiä tuohon, että olisin mahdollisimman omavarainen, mutta en osaa mitään tarvittavia taitoja.

Omavaraisuus-ajatukset saattavat lannistaa, kun miettii mitä kaikkea pitäisi oppia. Omavaraisuuden lisääminen vaatii paljon aikaa, sinnikkyyttä ja opettelua. En ole omavarainen. Siihen en pysty, enkä sitä yritäkään. Olen vain jossain asioissa omavarainen ja se riittää. Esimerkiksi suurin menoeräni on edelleen ruoka, vaikka kasvatan sitä paljon. Kymmenen vuotta sitten en tiennyt mitään ruoan alkuperästä, kasvattamisesta, materian kierrosta tai luonnon kiertokulusta. En osannut pitää kirvestä kädessä, en tunnistanut sieniä, en osannut säilöä jne. Mutta siinä se ihanuus piileekin. On niin paljon kaikkea uutta ja mielenkiintoista minkä voi oppia! Elämä on yhtäkkiä täynnä uusia mahdollisuuksia ja innostavia asioita. Kaikkea voi kokeilla ja sitten voi miettiä kuinka omavaraiseksi haluaa. Mikä tuntuu kiehtovalta, mitä jaksaa tehdä, mikä on järkevämpää hankkia toiselta.

On helposti takaisin oravanpyörässä, jos haluaa tehdä kaiken alusta saakka itse.

Joku haluaa elää ilman sähköä, kantaa vedet kaivosta ja kasvattaa pellavansa, josta valmistaa vaatteensa ja pitää kotieläimiä. Jos ajattelee vain omavaraisuuden äärilaitaa, voi hyvä startti tyrehtyä alkuunsa. Minulla on paljon moderneja mukavuuksia ja olen vain osittain omavarainen.

Miten talvella pärjää kylmyydessä? En minä ainakaan haluaisi elää niin kuin sata vuotta sitten, että sisälle on kannettava vesi, on lämmitettävä sauna, jos haluaa peseytyä ja käytävä ulkohuussissa.

Katso edellinen vastaus. Kyse ei ole köyhyydestä, kituuttamisesta, epämukavuudesta ja ankeasta elämäntavasta, vaan vapaudesta ja valinnoista. Mistä asioista olet valmis maksamaan ja mistä et? Kuinka paljon haluat tehdä kodin ulkopuolista työtä? Kuinka paljon haluat? Mistä olet valmis ”luopumaan” ollaksesi vapaampi? Yksinkertaiset, ekologiset valinnat ovat usein edullisimpia.

Uskon, että tämän tapaisten kysymysten taustalla on tiedostamattomia pelkoja. Säikäytämme itsemme. 

Haluaisimme hidastaa elämän tahtia, mutta pelotamme itseämme saavuttamasta onneamme luomalla virheellisiä mielikuvia. Pelkäämme puutetta ja niukkuutta, vaikka yksinkertaisempi elämä on rikasta ja yltäkylläistä. Meille on muodostunut tietynlaiset käsitykset siitä mitä on hyvinvointi – ja meiltä on karannut mopo käsistä. Perustarpeet ovat muuttuneet itsestään selviksi ja turhanpäiväiset asiat välttämättömyydeksi. Ihmisillä tuntuu olevan tapana tehdä kaikkensa (=luovat itselleen pelkoja ja mielikuvia), jotta he eivät saavuttaisi onneaan.

Miksi aina pitää muuttaa maalle, että pääsee oravanpyörästä? Minulla ei ainakaan ole mitään mahdollisuuksia maalle muuttoon.

Monet ajattelevat, että maalle muutto olisi ainoa tapa hypätä oravanpyörästä. Näin ei todellakaan ole. Oravanpyörästä hyppääminen on lähinnä elämän yksinkertaistamista. Se onnistuu kaupungissa yhtä hyvin.

Karsitaan turha aika-, energia- ja rahanhukka pois ja saadaan tilaa omille tavoitteille ja intohimoille. Liian usein lähdemme hakemaan ratkaisuja itsemme ulkopuolelta (=on muutettava maalle, oltava paljon rahaa tai taitoja, joita ei vielä ole). Meillä on usein jo tässä hetkessä paljon resursseja, emme vain tahdo nähdä niitä. 

Katsele nykyistä kotiasi. Mitä mahdollisuuksia se tarjoaa? Onko kotisi turhan suuri? Pärjäisitkö pienemmässäkin? Voisitko kääntää nurmikkosi nurin niskoin ja perustaa tilalle kasvimaan ja unelmapuutarhan? Voisitko pyöräillä töihin? Käydä harvemmin ostoksilla? Ratkaisut ovat monesti aivan nenämme alla, emme vain näe niitä.

Ai sä olet sellainen downshiftaaja, sehän on muotia nyt. Mitä tästäkin maailmanmenosta tulisi, jos kaikki ryhtyisivät lepäämään laakereillaan ja hyppäisivät oravanpyörästä? (tai)

Minä en ainakaan tietäisi mitä tekisin päivät pitkät, jos olisin työtön, miten pääsisin aamulla sängystä ylös?

Elämäntapani ei ole muotioikku, vaan tapa yksinkertaistaa ja elää kestävämmällä tavalla. Oravanpyörästä hyppääminen ei tarkoita laakereilla lepäämistä. Se ei myöskään tarkoita työttömyyttä, työttömyyskorvauksilla tai sosiaaliavustuksilla elämistä tai elämän lyömistä läskiksi. Minulle ”oravanpyörästä hyppääminen” tarkoittaa oravanpyörän vauhdin hidastamista niin, että minä hallitsen elämääni eivätkä ulkopuoliset tekijät. 

Synonyymeja voisivat olla vapaaehtoinen vaatimattomuus, yksinkertaistaminen, asioiden tekeminen itse ostamisen sijaan, kriittinen kuluttaminen, hidastaminen, leppoistaminen, kohtuullistaminen, omavaraisuuden lisääminen, parempi elämänhallinta, luonnonmukaisempi elämäntapa ja niin edelleen. 

Tällainen elämäntapa on leppoisampaa, luovaa ja vapaata, mutta se vaatii kuitenkin valtavasti itsekuria, selkärankaa, luonteenlujuutta ja uskoa itseen – ja paljon työtä. Työnteko tapahtuu kuitenkin omilla ehdoilla, omaan tahtiin ja omilla arvoilla, jolloin työ ei tunnu väkinäiseltä puurtamiselta, vaan mielekkäältä kokonaisvaltaiselta elämältä. Ei ole erikseen työaikoja, vapaapäiviä tai lomapäiviä, vaan töitä tehdään vähän väliä ja kokoajan mukavien ja rakkaiden asioiden parissa.