Pientä pintaremonttia...

Kaukana ovat ne ajat jolloin vesivessan, putkiremontin, kaakeleiden vaihtoon tai kylpyhuoneen remonttiin paloi satoja - tai jopa tuhansia - euroja.

Nauratti niin tässä toissapäivänä, kun viimein sain - taas kerran-  aikaiseksi tehdä ”pientä pintaremonttia”, että ajattelin jakaa ilon aiheet teidänkin kanssanne.

Huussin ovi on oikutellut koko kesän. Keväällä ensin tunkkasin, eli nostin, vessan kulmaa hiukan. Se auttoi. Hetken. 

Joitain viikkoja sitten huussi asettui uudenlaiseen asentoon kesän runsaiden sateiden vaikutuksesta ja huussin ovi turposi. Eli taas ovi oikutteli. 

Normi-ihmiselle se oven ns. ”normaali toiminta” olisi ehkä ollutkin OK. Mutta minä en onnistunut liikkumaan hiljaa ja huomaamattomasti hiipien. Esimerkiksi yön hiljaisuudessa ovi piti mielestäni häiritsevän laahaavaa ääntää.

Koetin nostaa saranaa - ja samalla koko ovea - ruuvaamalla ja pönkkäämällä ylimääräisen ruuvin vinoon ylöspäin saranoiden tueksi. Konstit on monet.... 

Se auttoi hetken = joitain viikkoja.

Nuoli osoittaa ruuvia jonka pitäisi pönkätä koko saranaa ylöspäin.... hetken se olikin oivallinen ratkaisu, heh heh.

Taas ovi turposi tai huussi meni vinoon - tai mitä vaan - mutta minulta meni ns. hermot. On se kumma etten saa liikkua äänettömästi... ;D

Otin järeät työkalut avuksi. Sahasin käsisahalla about ½ senttimetriä oven alakarmista veks. 

Johan auttoi. 

Kyllä helpotti huussikäynnit – henkisestikin- kun taas onnistuu hiipiminen.

Remontin kustannukset: 0 e (jos laskee, että saha on ostettu vuosikausia sitten ja se on maksanut itsensä monessa projektissa takaisin jo moneen kertaan).

Sahattuani tanssin pienen voitontanssin ja tunsin itseni riemukkaan vapaaksi ja oivaltavaksi. ;)

Tiita på den här satsen: Oven laahausjäljet näkyvät, vaikka aina nostin ovea avatessani sitä. Saha - ja huussi -ovat 90-luvun alusta, ainakin 25 vee vanhoja. Ketään ei haittaa, päinvastoin, vaikka oven alaosasta lähti muutama milli.

Erään ”osa-remontin” jälkeen pääsin astumaan huussiin saakka, kunnes oven liike säikäytti viereisen vaahteran takaa kaksi valkohäntäkaurista 10 metrin päästä liikkeelle. Wau! 

Muutama hassu loikka ja kauriit olivat jo pellon toisella reunalla. Ihan unohtui miksi olin lähtenyt liikkeelle.

Pieni ja iso kaveri. I love you! Rakkaita kavereita ootte.❤

Tuon kokemuksen inspiroimana tietysti haaveilen ovettomasta huussista. Vitsi. Ei se taida toteutua, kun ongelmana on (lumi)sade ja tiaiset jotka mielellään tutkivat joka paikan ja muuttavat mm. wc-rullat päreiksi. Tarvii vaan opettaa kauriit toisella tavalla tottumaan minuun. 

Tai opettaa itseni liikkumaan entistä huomaamattomammin... ja pitää huussin ovi kunnossa.

Lopuksi vielä: Huomatkaa edellisissä kuvissa huussin oven viirut. 

Oven laudoilla on elintärkeä tehtävä ampiaisten pesän rakennusaineena. ;) Jokainen siinä näkyvä viiru on tällaisen pienen otuksen kovan työn tulosta ja arvokasta pesänrakennusainetta. 

Ampiaisilla ei ole ollut helppoa tänä kesänä.

 ***

Aiheesta aikaisemmin mm.: 

Sopuiusaa rinnakkaiseloa ampiaisten kanssa:

http://www.kaarinadavis.com/2015/07/sopuisaa-rinnakkaiseloa-ampiaisten.html

Huussiseuralaiset

Minulla on huussin hyllyllä huhtikuussa 2014 VR:n ravintolavaunusta ostamani pieni lasinen tuoremehupurkki. En laittanut sitä kierrätykseen koska keksin että se olisi huussiin kätsy pähkinäjemma jonka sisällä pähkinät säilyvät turvassa hiiriltä (huomaa hiirenpapanat... joku on yöllä käynyt nuuhkimassa purkkia).

Kun menen huussiin, jätän oven auki. Se on merkki.

 

Puolisen minuuttia ja Piip piip piip, huussin viereisen koivun oksilla on tali- ja sinitiaisia odottamassa huussin ovesta maahan lentäviä pähkinöitä. No, missä se pähkinä viipyy? 

Viime viikolla, ”Emo”-orava (tunnistan täällä asuvat oravat naamasta, kropasta ja etenemistyylistä) kiipesi huussin ovenkarmia pitkin ylös ja kurkisti sisään. Se haistoi pähkinän. Yleensä oravat tömähtävät talon viereisestä omenapuusta koivuun ja sieltä huussin katolle ja sieltä tassujen töminällä pohjoispuolen tuomiin ja katajaan. Nyt perinteiseen reittiin tuli muutos, kun Emo tajusi että seinän takana olisi pähkinää tarjolla. 

Orava roikkui ovenpielessä ja nenä kävi. Se odotti kun avasin tuoremehupurkin ja otin pähkinän esiin, sitten se kurkotti itseään pitkälle eteenpäin ja tuuppasin pähkinän suoraan oravan suuhun. Siinä se hassu orkki roikkui ja pupelsi. Sitten se tuuppasi taas ison nenänsä eteenpäin ja odotti seuraavaa suupalaa. Pähkinän se osaa ottaa hellääkin hellemmin hampaisiinsa. Joskus se haistelee sormiani ja ihan varo-varovasti kokeilee hellällä pikkunäykkäsyllä olisivatko sormenikin syötävää. Oravan näkö ei ole kummoinen, mutta hajuaisti sillä on huikea.  

Lapsena täällä oli isoisoisäni rakentama huussi, jossa oli kaksi istuinreikää: iso aikuisille ja pikkureikä äidilleni, pikku-Marjatalle. Kun minä olin pieni, meillä oli tapana käydä äidin kanssa yhdessä huussissa. Oli meidän vitsi, että äiti istui silloinkin pikkureiällä, olihan se varta vasten hänelle tehty.

Mukavia huussiseuralaisia ei voita mikään.