Minun sinfoniani

Haapojen norkkokukinnot ovat parhaimmillaan.

Elää tyytyväisenä vähään, etsiä aistikkuutta ylellisyyden sijaan,
ja hienostuneisuutta muodikkuuden sijaan;

olla kunnianarvoinen, ei kunnioitettava, ja varakas, ei rikas;

opiskella ahkerasti, ajatella hiljaa, puhua pehmeästi, toimia vilpittömästi;
kuunnella tähtiä ja lintuja, lapsia ja tietäjiä, avoimin sydämin;
kestää kaikki iloisesti, tehdä kaikki rohkeasti,
odottaa tilaisuutta, olla kiirehtimättä; sanalla sanoen,
antaa henkisen, kutsumatta ja alituisesti, nousta maallisen yläpuolelle.

-William Channing

Tämän linkin takaa kuulee eilisaamun sinfonioita pihamaalta.
Teeri ilahdutti soidintamalla pihapuussa, närhi matkii aivan nauhoitteen lopussa hiirihaukkaa.

Mutkat suoriksi

Tässä otos eiliseltä. Katsokaa sinitiaisen jalkojen asentoa, hih hii. :D

Alempi metallipaikka pönttöön on tehty monta monta vuotta sitten eräänä keväänä, kun käpytikka sai melkein tehtyä reiän poikasten korkeudelle. Tiaisemot saivat poikaset onnellisesti maailmalle, vaikka porakone piti melkoista asuntoremonttimeteliä. Käpytikan poikaset tosin jäivät ilman proteiinia.

Tässä pöntössä on pesinyt sini- ja talitiaisia ja kirjosieppoja. Linnut eivät välitä miltä pönttö näyttää. Tänä vuonna on sinitiaisen vuoro, vuonna 2012 pöntössä asuivat NÄMÄ talitiaiset.  :)

Huussiseuralaiset

Minulla on huussin hyllyllä huhtikuussa 2014 VR:n ravintolavaunusta ostamani pieni lasinen tuoremehupurkki. En laittanut sitä kierrätykseen koska keksin että se olisi huussiin kätsy pähkinäjemma jonka sisällä pähkinät säilyvät turvassa hiiriltä (huomaa hiirenpapanat... joku on yöllä käynyt nuuhkimassa purkkia).

Kun menen huussiin, jätän oven auki. Se on merkki.

 

Puolisen minuuttia ja Piip piip piip, huussin viereisen koivun oksilla on tali- ja sinitiaisia odottamassa huussin ovesta maahan lentäviä pähkinöitä. No, missä se pähkinä viipyy? 

Viime viikolla, ”Emo”-orava (tunnistan täällä asuvat oravat naamasta, kropasta ja etenemistyylistä) kiipesi huussin ovenkarmia pitkin ylös ja kurkisti sisään. Se haistoi pähkinän. Yleensä oravat tömähtävät talon viereisestä omenapuusta koivuun ja sieltä huussin katolle ja sieltä tassujen töminällä pohjoispuolen tuomiin ja katajaan. Nyt perinteiseen reittiin tuli muutos, kun Emo tajusi että seinän takana olisi pähkinää tarjolla. 

Orava roikkui ovenpielessä ja nenä kävi. Se odotti kun avasin tuoremehupurkin ja otin pähkinän esiin, sitten se kurkotti itseään pitkälle eteenpäin ja tuuppasin pähkinän suoraan oravan suuhun. Siinä se hassu orkki roikkui ja pupelsi. Sitten se tuuppasi taas ison nenänsä eteenpäin ja odotti seuraavaa suupalaa. Pähkinän se osaa ottaa hellääkin hellemmin hampaisiinsa. Joskus se haistelee sormiani ja ihan varo-varovasti kokeilee hellällä pikkunäykkäsyllä olisivatko sormenikin syötävää. Oravan näkö ei ole kummoinen, mutta hajuaisti sillä on huikea.  

Lapsena täällä oli isoisoisäni rakentama huussi, jossa oli kaksi istuinreikää: iso aikuisille ja pikkureikä äidilleni, pikku-Marjatalle. Kun minä olin pieni, meillä oli tapana käydä äidin kanssa yhdessä huussissa. Oli meidän vitsi, että äiti istui silloinkin pikkureiällä, olihan se varta vasten hänelle tehty.

Mukavia huussiseuralaisia ei voita mikään.