Tukalat paikat

Laitoin tänä aamuna vesipumpun päälle täyttääkseni sammakkoallasta. Altaan vedenpinta on laskenut haihdunnan seurauksena näillä helteillä ja haluan varmistaa, että nutipäillä on kaikki hyvin. Pumppu ottaa vetensä järvestä ja pitää matalaa hurinaa. Olen silmä kovana seurannut aiheutuuko siitä häiriötä rannalla eläjille. Ei ole aiheutunut. Esimerkiksi sorsat ovat aivan pumpun vieressä vedessä, vaikka pumppu käy. Kun asensin pumppua keväällä, laulujoutsenemo ei edes päätään nostanut siipensä alta, vaikka olin noin 60 metrin päässä pesästä touhuamassa. On valtaisan riemukasta ja huojentavaa voittaa eläinten luottamus.

Altaan täyttö kestää jonkun aikaa, joten rupesin leikkaamaan sireenistä kuivia oksia ja tuoksuttelin samalla parhaillaan kukkivia kukkia. Hetken päästä rannalta kuului räkimistä ja sylkemistä. Menikö pumppu tukkoon järvikasvillisuudesta? Jäät toivat veneväylälle ison ruokolautan, mutta en ole ryhtynyt toimiin sen rantauttamiseksi vielä, koska odotan joutsentenpoikasten kuoriutumista ensin. Toinen vaihtoehto pumpun sähinälle oli liian matala vesi. Maanantaiaamuisin järven vedenpinta on matalimmillaan, kun yläjuoksulla oleva tehdas ei juoksuta viikonloppuisin vettä. Ehkä pumppu hori ilmaa letkustoon?

Tällaisia ehdin miettiä, laitoin oksasakset taskuuni ja suuntasin kohti rantaa, kun samassa kuului joutsenen varoitushuuto. Voi ei, pelästyivätkö ne nyt pumpun outoja ääniä?

Kun pääsin saunan nurkan taakse katsomaan, selvisi heti, että ei se ollut pumppu ollenkaan. Äänet olivat joutsenen! Koirasemo oli valtavana siivet levällään torppaamassa rannalla uiskentelevaa saukkoa! Pesä oli tyhjä. Naaras oli parhaillaan pitämässä taukoa hautomisesta ja koiras oli yksin pesää puolustamassa ja hiukan hätää kärsimässä. Saukko on iso ja nopea. Joutsen lensi lyhyitä matkoja saukon perässä, sähisi ja koetti antaa kyytiä. Mutta aina on olemassa riski, että saukko kaartaa pesälle toista kautta. Saukko oli varmasti tullut rannalle sammakkojen perässä, mutta miksei siinä muutama munakin maistuisi, jos kohdalle sattuisi. Siinä samassa naarasjoutsen ehti paikalle ja laskeutui veteen pesän viereen. Se oli kuullut koiraan huudon.

Yhdessä ne muodostivat esteen pesän eteen. Saukko katosi korkeaan kasvillisuuteen. Hetken päästä kun tilanne oli rauhoittunut (etten aiheuta toimillani lisähärdelliä), hain kameran ja otin tämän kuvan. Emot ovat siinä edelleen valppaina (pesä vasemmalla). Joutsentenpoikasten pitäisi kuoriutua aivan näinä päivinä. On se ollut harrasta hautomista ja vartioimista. 

 

Minulla on teoria siitä, että eläimillä on oma sisäinen kalenterinsa ja vuodenkiertonsa, jota ne noudattavat ja tämä saukkohavainto vahvisti tätä olettamustani. Viime keväänä oli ihan samanlainen joutsenten ja saukkojen kohtaamisepisodi. Saukot kiertävät samaan aikaan vuodesta tietyt reviirinsä paikat ja muistavat muun muassa missä ja milloin sammakot kutevat. Talvella kierretään toisenlaiset paikat kuin syksyllä tai keväällä. Siksi saukonpoikaset seuraavat emoaan niin pitkään, että niille ehtii siirtyä toimintakulttuuri ja tärkeät selviytymiskeinot.  

Oravaemo oli seuranani, kun istuin terassilla tätä muistoa tallentamassa. Emo kävi ensin sadevesitynnyrillä juomassa ja sitten se kiipesi yläpuolelleni varjoon lepäämään. Kattoparru tuntui varmasti mukavan viileältä vatsaa vasten. Emolla on vielä osittain talviturkki ja se on imettäväinen (kuvassa erottuu nisä) eli on silläkin rankkaa. Helle verottaa entisestään voimia. Tulisipa sade!

  

Pieniä hetkiä ja kulttuurisokkeja

Yksi tämän kesän monista kohokohdista oli kun päädyin pienelle lammelle, joka sanankuvainnollisesti kuhisi sammakon toukkavaiheen nutipäitä. Niitä oli tuhansia ja taas tuhansia. Nutipäät etenivät vedessä pitkinä juonteina aaltoillen vedessä edestakaisin. Letkat ilmeisesti myötäilivät veden virtauksia ja kerrostumia joita ihmissilmä ei erota. Olin iloinen nähdessäni nutipäiden kukoistavan.

Oli kuuma päivä. En ole koskaan ollut kovin innokas uimari. Otin kengät pois, käärin lahkeeni, istuin laiturille ja laitoin jalkani veteen. Nutipäät tulivat saman tien maistelemaan jalkojani! Se oli ihmeellistä ja suloisen tuntuista. Jalkojani ei näkynyt vedestä välillä ollenkaan. Oli kuin minulla olisi ollut mustat saappaat, jalkani olivat niin peittyneet nutipäistä! Niiden pienet ympyriäiset suut ja ihon maistelu oli rentouttavaa. Oli hienoa saada katsella nutipäitä niin läheltä. Nutipäät saivat itse valita tulevatko ne luokseni vai eivät - ja ne totisesti tulivat.  

Kesän kohokohtia.

Kun tunteja myöhemmin palasin kotiin ja istahdin terassille, tunsin hetken päästä kylmänkostean nenän nilkassani. Orava oli millissä kiinni ja haisteli jalkojani hyvin kiinnostuneena. Hetken päästä tuli toinen orava ja sama toistui. Jokin jaloissani veti oravia magneetin lailla luokseen. Oravat olivat tavallista rohkeampia. Nutipäiden oli täytynyt jättää jokin tuoksu jalkoihini, joka vaati oravilta lähempää tutkimista. Voi vaan ihmetellä eläinten aisteja ja miettiä, mikä nutipäiden tuoksussa niin valloitti.

**

Kuuntelin Brysselinkonetta, jossa aiheena on kaivosteollisuus, suosittelen kuuntelemaan. Haastateltavana on Suomen Luonnonsuojeluliiton erityisasiantuntija biokemisti Jari Natunen. Hänen mukaansa sähköautovisio ja akkumineraalihype ei ole kestävää. Jos tarkoitus on vaihtaa kaikki autot sähköautoihin, pelkästään niiden rakentaminen täyttää länsimäisen ihmisen hiilidioksidipäästöt. Jos ostat auton, jossa on Terrafamen nikkeliä, niin pelkkä yhden auton nikkeliannos aiheuttaa 50 tonnia vaarallista ongelmajätettä, joka pystyy pilaamaan vuodeksi miljoonan kuution järven. "Nikkeliannoksia" on tarkoitus luoda miljoona vuodessa. Eli 50 miljoonaa tonnia läjitetään Saimaan Vuoksen vesistön ja Oulujoen vesistön vedenjakajalle ja sieltä ne tulisi vuotamaan vesistöihin tuhansia vuosia. Määrät ovat niin isoja, että hyvinkin pienikin osa jätteistä pystyy saastuttamaan alapuolisen vesistön kokonaan hyvin pitkiksi ajoiksi, jos tämä suunnitelma toteutetaan. Kysymys on äärimmäisen vakavasta asiasta.

Pahimmillaan Suomen koko maapinta-alasta on ollut kaivosvarauksia 16 %, se vaihtelee 10–15 % välillä. Varaus ei tarkoita sitä, että joku haluaisi etsiä koko alueella malmia vaan käytännössä samalla rahalla saa 1 500 km2 tai 2 000 km2 (eli 0.6 % koko Suomen saa maapinta-alasta muutamalla tonnilla) niin jotkut on ottanut niitä ja mainostavat pörssissä, että heillä on tuhansien neliökilometrien malminetsintävarauksia.

Yhdessä kohtaa haastattelua Natunen lausuu totuuden, joka on tahattoman hauska: ”Kaivosyhtiöt etsivät tällaisia rajamaita joissa on vähän asutusta, tyhmät ihmiset ja helpot viranomaiset. Sillä tavalla Suomi on ehkä houkutteleva.”

Jättäisin ehkä-sanan pois. Tyhmät ihmiset ja helpot viranomaiset pätee moniin muihinkin ympäristöasioihin, ei vain kaivoksiin. 

**

Esimerkiksi lintuinfluenssan leviäminen turkistarhoilla. Valtio tukee eläintenrääkkäystä ja epäeettistä toimintaa kymmenillä miljoonilla euroilla vuosittain. Näiden epäkohtien lisäksi tiedossa on riski, että lintuinfluenssa voi muuntautua turkistarhoilla ja vaarantaa muitakin eläimiä (mm. ihmisiä). Mitä tekee viranomainen? Sen sijaan, että viimein vedettäisiin johtopäätös, että turkistarhaus kielletään monin tavoin haitallisena, moraalittomana ja ongelmallisena Riistakeskus päätti myöntää luvan liki kymmenentuhannen lokin, kesykyyhkyn, räkättirastaan ja varislintujen tappamiseen keskellä pesimäkautta. Niin käsittämätön päätös kuin olla voi!

Tässä näkyy suomalaisten ”erityinen luontosuhde” ja ”helppojen viranomaisten terve suhde” luontoon. Päätös tappaa syyttömiä, kärsiviä luonnonvaraisia lintuja on vähän sama kuin koronapandemiassa olisi päätetty tappaa tartunnan saaneita ihmisiä, jotta tauti ei leviäisi eteenpäin toisiin ihmisiin. Ihmisten ongelmallinen käytös (mm. siipikarjateollisuus, turkistarhaus ja elinympäristöjen tuhoaminen) on sairauden syy. Virukset leviävät helpommin, kun eläimet ovat stressaavissa oloissa.  

**

Ihminen on valitettavan ymmärtämätön ja tuhovoimainen eläin. Todistan sitä tässä kotikulmillakin. Monimuotoista ja elinvoimaista luontoa hävitetään ja tilalle tuodaan siirtomaata ja rakennetaan köyhää, rumaa ja pilaantunutta ympäristöä. 

Mitä monimuotoisempia ja luonnontilaisempia elinympäristöt ovat sen paremmin eläimet (siis myös ihmiset) voivat. Jokainen eliö tarvitsee omanlaisia ominaisuuksia elinalueeltaan. Mitä vaihtelevampia ja yhtenäisempiä luonnonalueita on sen parempia edellytyksiä ne tarjoavat moninaisille eri lajeille. Kun ihminen jatkuvasti levittäytyy ja tuhoaa luonnonvaraisten eläinten elinympäristöjä, tasapaino rikkoutuu. Eläimet joutuvat kilpailemaan asuinalueista ja ravinnosta. Monet lajit, jotka vaatisivat rauhaa, häiriintyvät. Jos ne eivät pysty sopeutumaan muuttuviin olosuhteisiin, ne kuolevat. Ne lajit, jotka jotenkin sopeutuvat, kärsivät jatkuvasta stressistä. Ne joutuvat elämään oloissa, joita eivät ole itse valinneet. Samalla tavalla kuin ihmisillä myös toisilla eläimillä jatkuva stressi aiheuttaa sairauksia ja kehon puolustusjärjestelmän heikkenemistä. Eläimet ovat helpommin alttiina saalistajille ja häiriöille jolloin esimerkiksi pesiminen heikkenee ja selviytymisen mahdollisuudet vähenevät entisestään. Sitä on luontokato.

Eläimet sairastuvat herkemmin, tartuttavuus lisääntyy ja koska eläimet ovat pakotettuja elämään ihmisten lähellä erilaisten pandemioiden riski kasvaa. Koronapandemian olisi pitänyt opettaa meille, että ihminen sahaa omaan nilkkaansa tuhotessaan, muuttaessaan ja saastuttaessaan elinympäristöjä ja pitäessään eläimiä teollisina tuotteina. Luonto pärjää parhaiten, kun emme tee sille mitään. Jos vahinkoa on jo aiheutettu, vahingollinen toiminta on lopetettava ja koetettava korjata mitä korjattavissa tai ennallistettavissa on. 

**

Sain maailmanloppua maalailevan tekstarin, jossa luki, että ”olemme menossa kiihtyvää tahtia kohti kolmatta maailmansotaa. Mitä tehdään kun tulee se Iso paukku? Säteily leviää kaikkialle, ihan jokaiseen puutarhaan. Ei ole puhdasta ruokaa sen jälkeen…”

Niin, jos näin käy, mitä sitten tapahtuu? Me kuollaan. Mitä sitten? Me voidaan kuolla viikon sisällä punkin tai verenmyrkytyksen takia, huomenna hirvieläinkolariin, ensi vuonna halvaukseen tai päättää vaikka itse päivämme jos siltä tuntuu. Kaikki kuolevat, ei siinä ole mitään ihmeellistä. Ihminen on ansainnut kohtalonsa. Lähinnä minua surettaa syytön luonto. Se tarjoaa meille kaiken ja kohtelemme sitä niin epäreilusti. Luonto selviytyy tavalla tai toisella se on varmaa, mutta olisi hienoa, kun se voisi kukoistaa. Ihminenkin voisi nauttia siitä, kun ymmärtäisi vaalimisesta sen verran.

Maailmassa tapahtuu paljon ikävää ja pahaa, mutta sitä ei tarvitse jäädä märehtimään tai murehtimaan. Sydämessä voisi kantaa vihaa, mutta ei se kannata. Elämässä on paljon hyvää ja pahaa. Kannattaa keskittyä hyvään. Tärkeintä on elää omien arvojensa mukaan ja toimia paremman maailman puolesta. Pienet asiat ovat suuria ja ne täyttävät monia unelmia ja toiveita.

**

Se synkistä aiheista. Tässä vähän kevyempää kamaa:

Heinäkuussa kävelin ystäväni kanssa Nokian keskustassa. Vastaamme tuli vanhempi nainen, joka katsoi minua suoraan silmiin. Aistinko hänessä yksinäisyyttä? Hymyilin hänelle ja tervehdin. Hän tervehti ja hymyili varovasti takaisin. 

– Tunsitko sä tuon rouvan? ystäväni kysyi.

– En, vastasin.

– Mutta kun sä tervehdit sitä, ystäväni ihmetteli.

– Niin, kun meidän katseet kohtasivat. Tuntui ihan luonnolliselta moikata.

– Ei täällä Nokialla tuntemattomat tervehdi toisiaan, ystäväni totesi.

– No nyt tervehti, naurahdin.

Jäin tapani mukaan pohdiskelemaan tätä jälkeenpäin. Olen amerikkalaisen isäni tytär ja oppinut epäsuomalaiseen tapaan moikkaamaan vastaantulevia. Emme ole yksin täällä. Pieni hymy tai tervehdys luo hyvää energiaa helposti. Se voi olla toiselle harvinainen tai tärkeä asia. Tunnelma muuttuu heti paremmaksi. Hetkestä tulee merkityksellinen, kun tajuamme oman elämämme ja pienten tekojen arvon. Menettää monia kivoja kohtaamisia, jos kulkee yksitotisena.  

Tampereella piipahtamisesta on toisenlaisiakin kokemuksia. Minullahan ei ole älypuhelinta, joten jos en löydä jotain paikkaa, pysäytän ihmisiä ja kysyn neuvoa. Monet marssivat ilmeettöminä ja mitään reagoimattomina ohitseni. Ihmettelin mikä heitä vaivaa, kunnes tajusin, että valtaosalla on nappikuulokkeet korvillaan eivätkä he edes huomaa, että heitä koetetaan lähestyä! Aistit on täysin suljettu ulkomaailmalta (onko se ainoa konsti selviytyä kaupunkielämästä?). Minusta se on huvittavan järkyttävää. Jotkut huomaavat ottaa kuulokkeet pois ja sanovat: ”kato netistä”. Lähtöoletus on että kaikki omaavat ”äly”puhelimen.

Ei tarvitse matkustaa ulkomaille kokeakseen kulttuurisokkeja. Elämä on kummallista tässä ja nyt.

**

Mielestäni parhaat luontokuvat ovat sellaisia, joissa eläimet eivät ole varuillaan ja häiriintyneet kuvaajasta vaan elävät normaalia elämäänsä.

 

Laulujoutsenille syntyi alkukesästä viisi poikasta. Kun ne kasvoivat tarpeeksi, emot veivät niitä laajemmalle reviirinsä alueelle eikä niitä näkynyt viikkoihin. Paikkoja vaihdellaan tarpeen mukaan. Havaitsin joutsenet muutaman kerran vilaukselta korkean järvikasvillisuuden seasta. Silloin poikasia oli enää neljä. Mietin pitkään ja hartaasti, mitä yhdelle poikaselle oli mahtanut tapahtua. Olisiko joku eläin saalistanut sen? Joutsenemot ovat kuitenkin niin tarkkoja ja varovaisia ja pystyvät tarvittaessa antamaan kovan vastuksen ja puolustuksen. Pari viikkoa sitten joutsenperhe saapui takaisin pesäpaikalleen ja ne ovat viihtyneet tässä taas päivittäin. Mitä huomasinkaan? Poikasia oli kuitenkin viisi! Miten hyvä mieli siitä tuli ja osoitti jälleen ihmisen havaintokyvyn puutteellisuuden.

Huokaisin onnesta. Kaikki on hyvin. Ja tässä minä olen. Ihminen joka 20 vuotta sitten hakemalla hain laulujoutsenia, että näkisin niistä edes vilauksen jossain kaukana. Nyt me elämme täällä yhdessä ja olen voittanut joutsenten luottamuksen. Vastoinkäymiset voi voittaa ja elämän sopusoinnun voi löytää. Kaikki on mahdollista.

Maailmassa on valtavasti hiljaista kauneutta, joka edellyttää vain hidastamista, pysähtymistä ja rauhoittumista.

 

Laulujoutsen voi olla sininen

Jaksan päivästä toiseen ihailla eläinten kykyä maastoutua. Vuosien takaisessa Miksi laulujoutsen on valkoinen -kolumnissani, käsittelen sitä, miten laulujoutsenen valkoinen väritys on erinomainen maastoutumiseen, vaikkei se ensiajattelemalla tunnu loogiselta. Laulujoutsenen höyhenistö on kuin canvas-kangas, johon heijastuvat ympäristön värit. Eri hetkillä on eri värit. 

Laulujoutsen voi olla vaikka sininen, kun näissä ikkunanläpi-otoksissani näkyy.

Alun perin otin kuvat tallentaakseni joutsenten mainiot lumijäljet. Ne näyttävät melkein siltä kuin jäällä olisi ajeltu moottoriajoneuvolla, mutta jäljet ovat joutsenista. Pari viettää aikaa rannalla, vahtii pesäpaikkaansa ja odottaa jäiden sulamista.

Kuvat otettuani rupesin katsomaan kameran pikkunäytöltä, mihin joutsenet katosivat kuvasta. Kun nostin katseeni ja katsoin ikkunasta, en ollut sieltäkään löytää lintuja heti, ne sulautuvat maisemaan täysin. Auringonvalo, varjot ja laulujoutsenet tekevät yhdessä temppujaan.

Elämä on täynnä pieniä ihmeitä.

 

Kevään rauhallisia askeleita

Kevättalvi on tuntunut pitkältä. Lunta on vuodenaikaan nähden paljon ja yöt pysyneet pakkasella. Laulujoutsenet ja monet muut linnut odottavat vesien sulamista päästääkseen rakentamaan pesiään. 

Joskus tapahtumat etenevät hitaasti. On oltava kärsivällinen. Hosuminen ei auta, se lisää huolestumista. Ei tarvitse eikä voi ottaa suuria harppauksia. Muutoksissa voi edetä vähitellen. Välillä voi pysähtyä katselemaan ympärilleen. Verkkaisuus edistää harkintaa. Askel kerrallaan.

 

Katson kymmeniä kertoja päivässä rannan ”platsille”, jossa laulujoutsenet viettävät aikaansa. Odottavat, vahtivat, peseytyvät ja ruokailevat. Vaikka tiedän missä laulujoutsenet viihtyvät, niitä on silti joskus hämmästyttävän vaikea erottaa lumesta ja järviruo’oista. Ihmisen huomiokyvyssä on jotain hyvin rajoittunutta. Katseleeko ihminen ”sisäänpäin” eli onko huomio keskittynyt omiin ajatuksiin (tai kädessä pidettävään elektroniseen laitteeseen)? Vai ihaillaanko yleisesti maisemaa? 

Laulujoutsenet maastoutuvat (erottuvat, jos osaa katsoa). Orava on katkonut pikkuisesta koivusta varpuja pesäaineiksi.

 

 

Kun on täysin hetkessä läsnä - ei mennessä, tulevassa tai virtuaalimaailmassa - ja on keskittynyt ja tarkkaavainen erottaa kokonaiskuvan yksityiskohtineen paremmin. Pitkä kevättalvi antaa mahdollisuuden miettiä ajankäyttötapoja. Milloin pysähdyit viimeksi ja tunsit syvää iloa, ihmetystä ja ihastusta?

Vankka perinteiden pohja antaa voimaa luoda uutta

Kevät on täällä. Laulujoutsenet päivystävät kotilahteaan ja ensimmäisten kurkien äänet ovat kantautuneet vastarannalta. Kovin on aikaista kurkien tulla. Onko niillä todella hyvät vararavinnot vai tietävätköhän ne maan ja vesien aikaisesta sulamisesta jotain mistä meillä ei ole aavistustakaan?

Arkistokuvia. Tässä ei suinkaan lähdetä minua pakoon, koska joutsenet tuntevat minut ja liikun varoen ja kunnioittavasti vaan rynnätään ajamaan reviirille tulleita toisia joutsenia pois. Joutsenten räpylöissä on isot kynnet jotka pureutuvat jäähän.

Oravanaaraan maha paisuu ja nisät turpoavat. Se vuoraa rakentamiaan pää- ja varapesiä lämpöisiksi poikasten lähestyvää syntymää varten. Jäniksillä on jo hankipojat. Öisin ketut ja pöllöt kutsuvat kumppaneitaan ja ilmoittelevat reviireistä naapureilleen.

Sunnuntai-iltana pöllöt olivat erityisen äänekkäitä. Maanantai- ja tiistai-illan ja -yön säätila tuntui ihmisen vinkkelistä ihan samanlaiselta, oli tyyntä ja 5-10 astetta pakkasta, mutta pöllöt olivat paljon hiljaisempia. Innostuivatko pöllöt laulamaan sunnuntai-iltana taivaalla leiskuneiden revontulien vuoksi? Vain pöllö voi sen tietää. 

Luonto tarjoaa nyt parastaan ja antaa paljon iloista ajateltavaa.

Varpuspöllö vetää tässä juuri keuhkojaan täyteen ennen seuraavaa vihellystään (kurkkupussi pullistumassa). Kuva on otettu kaukaa zoomilla. En halua aiheuttaa häiriötä kuvauksillani.

On lohdullista, että viimein keskustellaan energiansäästämisestä ja toimitaan vihreän energian ja omavaraisuuden lisäämiseksi ja fossiilisista energialähteistä eroon pääsemiseksi, jotka toimet olisi pitänyt alkaa tällä tarmolla jo aikaa sitten. Hienoa havaita, että ihminen – niin halutessaan – pystyy tekemään hätkähdyttävän nopeita muutoksia. Miksi ilmastonkriisistä tuntemamme hätä ja ahdistus ei riittänyt näihin käänteisiin vaan siihen vaadittiin sota? Miksi ihminen ei voi toimia vapaaehtoisesti ja etuajassa viisaasti?

**

”Maailmanlaajuisen katastrofin olosuhteissa arvokkain henkivakuutus on syrjäseutujen maalaisisoäiti, joka kuopsuttaa kasvimaata ja elää vielä osittain keräilytaloudessa. Vankka perinteiden pohja antaa meille voimaa luoda aina uutta. Kesämökit ovat ajatushautomoiden verkosto. ”

– kirjailija ja ajattelija Valdur Mikita

**

Jos joku kokee epävarmuutta tulevasta ja miettii pärjäämistään esimerkiksi nousevien kustannusten kanssa, suosittelen istahtamaan pöydän ääreen Irti oravanpyörästä -kirjan pariin. Kannattaa tutkia erityisesti Pienen ihmisen taloussuunnitelma -osiota ja miettiä elämäänsä, tulojaan, kulujaan ja puskurin luomista. Oman talouden hallinta on tärkeä osa turvallisuudentunnetta ja varautumista. Ja onhan siellä kirjassa muun muassa kotitarveviljelystä ja miten voi lisätä omavaraisuuttaan. Kirja sen kun ajankohtaistuu. Voimaa kaikille!

**

”Jokaista julmaa tekoa kohti maailmassa on satoja pieniä tekoja, jotka ovat hyväntahtoisia ja yhteenkuuluvuutta lisääviä.”

– emeritusprofessori Jerome Kagan