Sekalaisia syyskuulumisia

Aika rientää! Syksy on jo pitkällä ja silti tuntuu kuin oltaisiin vasta syyskuussa menossa, kun on ollut epätavallisen lämmintä ja paisteista.

Keväällä ihailtiin poikkeuksellisen komeaa omenapuiden kukintaa ja nyt syksyllä on kerätty ennätysmäistä omenasatoa. Minäkin keräsin kotipolulle tipahtaneita omenoita aina mennessäni ja tullessani, hyvää liikuntaa. Omenoihin liittyi mysteeri. Olin saattanut juuri muutamaa minuuttia aiemmin kerätä tipahtaneet omenat pois polulta, niin muutaman minuutin päästä polulla oli jo uusia omenoita kerättäväksi ja niitä oli joku ehtinyt nakertaakin sillä välillä. Mikä eläin niin nopeasti ehtisi syödä omenoita? Hiiriä, myyriä tai oravia en nähnyt missään. Syötyjä omenia oli polulla tuon tuosta. Osaatko sinä ratkaista selityksen? Kerron sen tämän postauksen lopulla.

Tässä kesässä poikkeuksellista oli äärimmäisen vähäinen päiväperhosten määrä. Ikinä ei ole ollut niin vähän perhosia punahatuilla kuin nyt.

Eläinten talviruokinta on alkanut. Parhaimpia asioita elämässä on seurata ruokintapaikan hyörinää ja nähdä mitä kaikkia eläimiä ruokinnalla käy. Lajimäärissä on vuosittaista vaihtelua. Tarkistin Luonnontieteellisen keskusmuseon ruokintapaikkatiedoistani, että viime talvikaudella ruokintapaikallani kävi 33 lintulajia, sitä edellisenä talvena 21 ja sitä edellisenä 28. Minulla alkaa nyt 22. talvikausi seurannan pitämistä. Ikinä ei voi tietää mitä ruokinnalla näkyy, kun sinne päin vilkaisee. Aina on mukavaa iloa ja jännitystä. Rohkaisen kaikkia aloittamaan ruokintapaikkaseurannan. Ei ole monimutkaista. Kahden viikon välein ilmoitetaan mitä kaikkia lajeja on nähnyt (korkein ja toiseksi korkein lintujen lukumäärä) ja kuinka monena päivänä kuukaudesta seurantaa on tehnyt ja mitä ruokaa tarjonnut.

Tiedoksi, että luonnonvaraisten eläinten hoito-opas on julkaistu ja se löytyy TÄÄLTÄ.

WWF julkaisi Living Planet -raportin, jossa kerrottiin villieläinten populaatioiden kutistuneen keskimäärin 73 prosenttia viimeisten viiden vuosikymmenen aikana, Etelä-Amerikassa pudotus on ollut jopa 95 %! Jos luontokato ja ilmastonmuutos etenevät tätä tahtia, maapallo ajautuu keikahduspisteen yli aiheuttaen peruuttamattomia muutoksia ja tuhoa. 

Luonnon monimuotoisuuden vahvistaminen pitäisi olla kaikkien toimiemme keskiössä. Kolumbiassa on parhaillaan YK:n ympäristökokous, jossa valtiot etsivät tilanteeseen ratkaisuja. Kaksi vuotta sitten Montrealissa luontokokouksessa sovittiin tavoitteesta suojella 30 prosenttia maailman maa- ja merialueista ja ennallistaa vähintään 30 prosenttia maailman heikentyneistä ekosysteemeistä vuoteen 2030 mennessä. Siihen on enää kuusi vuotta aikaa. Nyt Kolumbiaan olisi pitänyt viedä Suomen oma kansallinen toimeenpanosuunnitelma luontokadon pysäyttämiseksi. Mitä tekee Suomi? Menee kokoukseen tyhjin käsin!

”Poliittisessa päätöksenteossa luonnon arvo on tällä hetkellä lähellä nollaa.” WWF:n pääsihteeri Jari Luukkonen 

Niin tuntuu olevan kulttuurinkin arvo. Kulttuurin rahoitukseen esitetään nyt ennennäkemättömän suuria leikkauksia, jotka uhkaavat murentaa koko kulttuurielämän perustan. Sakset seis! on tekijöiden ja yleisön yhteinen hätähuuto taiteen ja kulttuurin puolesta. Allekirjoita kulttuuriadressi 4.12. mennessä ja jaa tietoa, kiitos! #SaksetSeis #SuuriKulttuuriadressi

Samaan aikaan suoratoistopalvelut myyvät kirjallisuutta pilkkahinnalla ja tekijänoikeustulot ovat romahtaneet. Kirjailijat ovat kirjoittaneet avoimen kirjeen suomalaisille päättäjille, jossa he kertovat nykytilanteesta ja tarjoavat ongelmiin ratkaisuja.

Minulla olisi tarjolla Helsingin Kirjamessuille 24.–27.10. yksi vapaalippu. Nopein kirjan tilaaja saa sähköisen lipun kaupan päälle.

Syötyjen omenien arvoitus: Mysteeri ratkesi, kun satuin kulkemaan polulla omenan pudotessa suoraan nenäni edestä maahan. Omena oli syöty sen pudotessa! Eli omenat oli syöty aikoja sitten puiden latvuksen turvissa. Oravathan siinä olivat olleet asialla. 

Minusta tuntuu kuin maailma ympärillä vain lisää kierroksiaan. Ihmisillä on valtavaa suorittamisen vimmaa. Minä jatkan samaa rauhaa ja hitaaseen elämään pyrkiviä touhujani. Elämässäni on hyvää pysyvyyden tuntua. Pari viikkoa sitten oli niin lämmintä, että touhusin pihatöissä t-paitasillani ilman takkia. Olin istuttamassa kukkien taimia, kun ystäväni pyörähti pikipäin pihassa ja totesi askareita seuratessani: ”Sun selän päällä lepää kaksi sudenkorentoa.”

Olen kiitollinen kaikesta mitä kesä on antanut ja kaikesta mistä joutuu syksyn tullen luopumaan.

  

Taskussa kokonainen omenatarha

Luen aika paljon. Välillä tallentelen ajatuksia herättäviä kohtia. En tiedä mitä niillä tiedoilla tulen tekemään, mutta tallennan vaan. Tässä yksi ote teillekin pohdittavaksi. Katkelma on virolaisen Viivi Luiken Seitsemäs rauhan kevät -kirjasta vuodelta 1986, jossa pieni tyttö kuvailee Viron 1950-luvun maalaiselämää miehitetyssä maassa.  

En löytänyt kuvaa kokonaisesta omenasta, mutta tässä kuva oravan koivun oksanhankaan tekemästä omenajemmasta. Orava ymmärtää omenan päälle ja syö sen siemenetkin. Vaikkei tule seitsemää kaneliomenapuuta, tulee paremmin voiva orava ja ehkä seuraavana keväänä ainakin melkein seitsemän poikasta. ;)

”Mutta isä käveli koko ajan ympäri huonetta, hän riisui nahkatakin päältään ja nosti salkkua, matkalaukkua ja reppua edestakaisin etsien paikkaa missä ne eivät olisi koko ajan jaloissa. Hän otti yhtäkkiä housuntaskusta tikkurasian, kahisutteli sitä äidin korvan juuressa ja kysyi innoissaan: ”Kuuletko Hilda? Kuuletko? Osaatkos arvata, mitä tässä on?”

Nielin silmilläni isän ruudullista paitaa, harmaita saapashousuja, joiden takapuolessa kiillsi nahkainen perspaikka, mustia saappaita ja tikkurasiaa, jota hän piteli varovaisista kädessään. Hän avasi sen ja siellä oli yksinomaan omenansiemeniä. Isä kehuskeli: ”Nämä väkäset ovat kaneliomenia, mutta katso miten suuria ja litteitä ovat valkea kuulaan siemenet.” Hän iloitsi ja hänen silmänsä katsoivat kauas meidän lävitsemme. Hän pohti: ”On se vaan kummallista, että minulla on taskussani kokonainen omenatarha. Jokaiseen siemeneen mahtuu määrättömästi omenia!”

Minut tuo tieto jähmetti, katsoin arkana omenansiemeniä, mutta isä opetti: ”Ihmisellä pitää olla järkeä touhuissaan. Koiralle ja kissalle talo on talo ja hirsi ja hirsi, ne eivät ymmärrä että talo on hirsistä tehty. Ihmisen pitää ymmärtää että omenansiemen on sama kuin omena itse. Omenansiemen on omenan piilokuva, niin kuin lapsi on vanhan ihmisen piilokuva.” Isä katsoi minua ja varoitti. ”Ajattele aina kun syöt omenaa ja heität siemenkodan pois, että nyt minä tuhosin seitsemän omenapuuta. Kaneliomenassa on seitsemän siementä; kun heität sen sydämen pois, ei ole seitsemää kaneliomenapuuta. Siksi Virossa on kaikki paikat pelkkää risukkoa, koska virolainen ei kerää omenansiemeniä. Minä joskus kylvän niitä maantien laitaan. Jos tuhannesta yksikin alkaa kasvaa, olen tyytyväinen. Eivät ihmiset halua, että heille kylvetään omenapuita. He tulevat estelemään, siksi täytyy kylvää salaa, niin kuin joku murhamies tai pahantekijä.”

Äiti alkoi nauraa kikattaa, isä huokasi huolestuneena: ”Äitiä tämä puhe naurattaa, hän ei usko että omenansiemen on omenan piilokuva. Sitä uskoa ei saa sydämeensä, ellei sitä siellä jo ole.´”