Kuuntele varpuspöllöjen syyssoidinta

Toisin kuin äkkiä ajattelisi, nyt on hyvä vuodenaika havaita pöllöjä. Pöllöillä on monista muista linnuista poiketen myös syyssoidin. Olen seurannut aamu- ja iltahämärissä huutelevia varpuspöllöjä. Niitä on ollut äänessä parhaimmillaan kolme samaan aikaan. Ihanaa, että pöllöt ovat todenneet tämän hyväksi elinympäristöksi.

Varpuspöllö edestä. Tiukan näköinen tapaus.

Varpuspöllön pää takaa (kroppa edelleen "eteenpäin"). Pöllöllä on takaraivossaan valesilmät, jotta esimerkiksi tiaislinnut eivät uskalla tulla liian lähelle nokkaisemaan koettaessaan karkottaa pöllön

Varpuspöllöt (ja muut pöllölajit) eivät rakenna omaa pesää vaan pesivät esimerkiksi vanhoissa käpytikkojen koloissa tai ihmisen rakentamissa pöntössä ja niitä täällä pihassa onneksi riittää.



Varpuspöllö ei ole juuri talitiaista suurempi. Englanniksi sen nimi onkin pygmi-pöllö (Pygmy-Owl).  

Silti se on vakavasti otettava saalistaja. Se saalistaa kokoonsa nähden isoja eläimiä.

Innoissani olen kertonut ystävilleni varpuspöllöjen touhuista ja koettanut parhaani mukaan imitoida pöllöjen innokasta ja kiihkeää kiljuntaa. Ystäväni ovat nauraneet esitykselleni. Luonnosta tietävämmät ovat väitelleet kanssani, että ”ei varpuspöllön huuto tollaista ole, vaan punatulkkumaista tuuttausta”. Joku taas ei ole koskaan varpuspöllöä tai punatulkkua kuullut ja kummastelee kiljumis-showtani.

Olen penkonut netistä varpuspöllön ääniä vakuuttaakseni, että varpuspöllöt pitävät monenlaisia muitakin ääniä kuin ”perinteiseksi ymmärrettyä tuuttausta”.

Koska imitoimaani kiljunta-ääntä ei netistä tuntunut löytyvän, minun piti itse äänittää todistusaineistoa. Mielestäni nämä kiljumiset ovat ihan yhtä yleisiä kuin klassisena pidetty tuuttaus-äänikin, tiedä häntä miksei toisenlaisia ääninäytteitä sitten netistä löydy.

Äänitys kameralla oli vaikeaa, kun ei koskaan tiedä milloin varpuspöllö päättää äännellä. Siinä vaiheessa kun painaa rec-nappulaa, huuto on jo ohi. TÄÄLTÄ LÖYTYY äänittämäni neljän sekunnin pätkä varpuspöllön kiihkeästä kiljunnasta. Ääni on tosi voimakas silloin kun pöllö on vieressä, tämä on kauempaa. Kiihkeä kiljunta toistuu yleensä noin minuutin välein (paitsi tietysti silloin kun minulla olisi kamera hollilla, Murphyn laki).

TÄLLÄ VIDEOLLA puolestaan kuuluu lähempää noin parinkymmenen metrin päästä äänitetty varpuspöllön ”kujertelua”. Videolla kuuluu juuri heränneiden punatulkkujen tuuttausta videon 5-11 sekuntien kohdalla, kun osaa tarkkaan kuunnella. Ihme säkä! (Ei Murphyn lakia...)

Syyssoitimesta tulee mieleen se haikea ja pelottava ajatus, ettei ole mitään takeita, että pöllöjen varaamat reviirit olisi keväällä enää olemassa (hakkuut ja kolopuiden "siistintä" pois). Onneksi tämä pihani kotireviiri säilyy ikuisesti. Toivottavasti ikuisia paikkoja ja pöllöjä on maailmalla mahdollisimman paljon.

Pygmi mutta pippurinen.

Viisikymmentäkahdeksan päivää

Tänä syksynä tapahtui jotain hyvin ikävää. Kuten moni teistä tietää, olen elänyt laulujoutsenten naapurina vuosien ajan. Liikun hiljaa ja teen kaikkeni, jotta luonnoneläimet eivät pelkäisi minua. Toisin sanoen olen ”varvashiipijä”. Laulujoutsenet ovat oppineet luottamaan minuun. Emot eivät ole vieneet poikasiaan kauemmas, vaikka ovat nähneet minut, vaan tulleet jopa lähemmäs. 

En ole koskaan yrittänyt kesyttää laulujoutsenia tai houkutella niitä luokseni. Tahtoisin vain elää niiden kanssa rauhassa ja seurata eläinten elämää läheltä. 

Laulujoutsenten poikaset tekivät koko loppukesän ja alkusyksyn siipien vahvistus- ja lentoonlähtöharjoituksia rannassani. 

Tänä vuonna poikaset pääsivät ennätysaikaisin siivilleen aikaisen kevään ja emojen aikaisin alkaneen haudonnan ansiosta. Elokuun viimeisinä päivinä laulujoutsentenpoikaset pääsivät siivilleen vastatuuleen. Ne lensivät noin 30 metriä ja loiskahtivat takaisin veteen.

Viikkoa myöhemminkään, kahdeksas syyskuuta, ne eivät olleet vielä mestarilentäjiä, kun kuulin rannalta joutsenten hätääntynyttä huutoa. Tuskissani juoksin rantaa kohti.

Vapaana oleva koira tuli uiden ja haukkuen järveltä päin joutsenia kohti joutsenten liikkumis- ja lentoväylän suunnasta. Joutsenet olivat umpikujassa ja pakokauhuissaan. Yhdeksän joutsenen oli päästävä koiran ohi päästääkseen pakoon. Linnut huusivat ja räpiköivät eivätkä päässeet lentoon, koska ne olisivat tarvinneet pitkän kiitoradan, jonka koira tukki.

Kirosin ja huusin, kun näin vapaana olleen koiran. Koiranomistaja kuuli joutsenten räpiköinnin (ja/tai kiroiluni) ja vihelsi koiraa takaisin. Joutsenet pääsivät juuri ja juuri pakoon, mutta vahinko oli jo tapahtunut. 

Joutsenet menettivät luottamuksensa rantaani eivätkä ole tulleet viiteenkymmeneenkahdeksaan päivään takaisin. Sydämeni on särkynyt.  

Joka päivä olen seurannut joutsenia. Ne ovat olleet edelleen tällä lahdella, mutta kauempana ja lentäneet yli, vakipaikkansa ne hylkäsivät. Villieläinten luottamuksen voittaminen on vienyt minulta vuosia. Eläimet ovat tuoneet elämääni suunnatonta iloa. Se kaikki tuhoutui muutamassa sekunnissa.   

Näiden surullisten päivien aikana olen katsonut rantaan satoja, ellen tuhansia, kertoja ja kuunnellut yön pimeydessä kuuluuko joutsenten ääniä rannalta. Päivä päivältä, viikko viikolta on kulunut eivätkä linnut ole tulleet takaisin. Niin monet kerrat olen nähnyt osmankäämin siemenhahtuvat kuin joutsenten kauloina. Toiveajattelua. Aamuisin olen tarkistanut rannan, ei jälkiä, jätöksiä tai höyheniä. Laulujoutsenet eivät ole uskaltaneet pimeydenkään turvin entiselle lepo- ja ruokailupaikalleen.

Koiranomistaja koirineen ei voi aavistaa aiheuttamaansa muutosta joutsenten ja minun elämään. Olen yrittänyt olla tuntematta vihaa. Tietämättömyydestähän kaikessa (kai?) on kyse. Olen tuntenut toivottomuutta. Kyynisyyttäkin. Mutta etupäässä olen vain surrut. Olen miettinyt tuntisiko koiranomistaja laillani, jos häneltä pakenisi rakas, vuosien seurana, ollut eläin minun tekojeni takia. Näkisi koiransa juoksevan lähimaastossa, mutta ei saisi voitettua sen luottamusta takaisin. Tai yhdeksän koiraa.  

Olen istunut saunan rappusilla katsellen tyhjää rantaa ja kaivannut - ja itkeä tirauttanut, kun olen miettinyt, mikä minua kohta tässä elämässä enää lohduttaa. Elän luonnolle. Ilman luontoa, luonnoneläimiä ja laulujoutsenia, elämäni ei tunnu elämisen arvoiselta. On kamalaa, kun en voi vaikuttaa edes omaan rantaani, että se olisi turvallinen luontoon kuulumattomilta vapaana kulkevilta lemmikkieläimiltä tai vaikkapa aseidensa ja egojensa kanssa huseeraavilta metsästäjiltä, jotka karkottavat joka ikisen luonnoneläimen pois.  

Tänä aamuna kävelin aamusumussa huussia kohtia, kun kuulin läheltä kauan kaipaamani äänen: Pup! En ollut uskoa sitä. Laulujoutsenet olivat rannassa! 

Ne eivät nousseet maihin vaan kaarsivat entisen turvapaikkansa reunamia, tarkkailivat tilannetta ja viipyilivät. Puputtelin joutsenille, yritin kertoa ilostani ja rakkaudestani. Emolinnut pysähtyivät, notkistivat kaulaansa ja ääntelivät yhteysäänellään ”pup pup, pup-pup-pup”. Pian yhdeksän joutsenta katosi aamu-usvaan kuin kangastus.

Viimein sain toivoa. Saatan silti iloita vain vähän, tästä aamusta. Toivon, että joutsenten luottamus palaisi. Samalla pelkään, että ei. On vain uskottava ja luotettava, kyyneltenkin läpi, että ihmiset tulevat tietoisemmaksi onnesta ja ilosta ja kaikesta hyvästä, joka pysyisi luonamme, jos osaisimme arvostaa ja kunnioittaa luontoa ja ymmärtäisimme tekojemme vaikutukset siihen.    

Aika syödä

Yleensä koetan välttää ruokahävikkiä. Jos esimerkiksi avaamani juustopaketti ei kulu odotetusti, raastan juuston pakkaseen. Alkusyksystä pääsi kuitenkin käymään niin, että juusto oli ehtinyt jo hiukan kuivua.

Jaan usein aamupalani oravan kanssa (ja testaan samalla mitä kaikkea orava syö ja ei syö). Päätin kokeilla mitä oravanaapurini tykkäisi isosta juustokimpaleesta. Ei tullut hävikkiä. Juusto lähti hapiaan oravan mukana kohti puun latvusta, vaikka pala oli suht painava. Kyllä nauratti.  

En minä ole lihava, olen vaan löysästi pakattu (ja Kaarinan ruokinnassa).

Aikuistenkin täytyy leikkiä. Leikitään, että orava ajattelisi ihmisen lailla. Mitä kuvan orava ajattelee tai sanoo sinun mielestäsi?

Lähetä vastauksesi ja postiosoitteesi (voiton postittamista varten) 15.11. osoitteeseen: kdvalkosipuli(ät)gmail.com 

Kaikkien vastanneiden ja osoitteensa lähettäneiden kesken arvon Virpi Raipala-Cormierin Luonnonkaunis-kirjan. Teen tilaa kirjahyllyyni ja kirja lähtisi mielellään kierrätykseen uudelle omistajalle. Mukaan lähtee myös pussillinen nokkosta, jolla pääsee yrttihoitojen alkuun.  

Julkaisen lähettämänne ”oravan kommentit” myöhemmin tällä sivulla.

Iloa ja huumoria päiviinne (ja öihinne)! :)

 ***
EDIT (marraskuussa): Kiitos kaikille leikkimielisiä kommentteja lähettäneille ja hyvien naurujen antajille! Jokainen viesti teki iloiseksi. Alla on ehdotuksianne mitä orava saattaisi sanoa.   

Laitoin vastaukset saapumisensa mukaiseen numerojärjestykseen. Arvonnan onnen lähettiläänä ja virallisena valvojana toimi talitiainen. Laitoin laudalle yhtä monta pähkinänpalaa kuin oli vastaustakin.

Tintti arpoi kolmosen. Kirja nokkosineen lähtee siten Pirjolle Kirkkonurmelle. Onnea!

Ootte ihania, kiitos kaikille osallistujille!

1. Kävin tänään kampaajalla ja juttelimme tutun kampaajan kanssa laihdutuskuureista. Orava tietenkin ajattelee (kampaajalla käymääni keskustelua myötäillen) että: "Ei keskellä viikkoa voi aloittaa laihdutuskuuria ja joulukin on tulossa, joten aivan yhtä hyvin laihduttamisen voi aloittaa tammikuun alussa. Nam Nam." 
2. Orava on hyvin veikeän näköinen. Orava ajattelee ehdottomasti jotain tämän suuntaista: "(hihitystä) - Minun! Oi minun! Nyt minä herkuttelen ihan vähän, laitan jemmaan ja lupaan etten koske tähän ennen karkkipäivää......" 
3. "Tuskan kestää kun nautinnon muistaa" sano entinen kuivan kesän orava kun kilon juustoa söi Tai vaikkapa näin: "Kun mää tän juuston syän niin voin tuumata, et se ei nälkänen tierä miten kyllänen kärsii....kun mulla on vielä se herkkä vattakin... "  *** Mun takapihalla on kans yks hyvin pullea orava, joka yksi päivä yritti paloitella vanhaa siivousrättiä hampaillaan ilmeisesti pesätarpeiksensa. Eihän siitä mitään tullut kun rätti oli niin iso. Kun orava lähti pihalta, paloittelin rätin saksilla paloiksi ja niin rätti hävisi saman päivän aikana. Olis hauska nähdä se pesä, missä on oranssia pehmeää ja kosteuden imevää rättiä tilkkeenä. 
4. ”Kannattaa olla ruoka-aikaan kotona."
5. ”Maiskis, maiskis! Mihinkäs hyvään paikkaan minä tämän ison herkkukimpaleen piilottaisin...?" 
6. ”Ihan jees Kaarina, mut missä kyytipoika!? Ens kerralla vois olla lasillinen Cabernet Sauvignon paikallaan ;)”  ***Oravista puheen ollen ikkunastani olen seurannut "omaa" pihaoravaani, joka ahkerasti on rakentanut talvipesäänsä. Lepän oksanhankaan, n. 5m ikkunastani. Mainion näköistä touhua, kun se suu pullollaan kiikuttaa kuivaa ruohoa ylös puuhun. Logistiikkaa on myös mietitty, tavara haetaan läheltä ja pakataan tiiviiksi palloksi, jottei tule hukkakuljetuksia. 
7. Se vois vaikka vetää juuston tuoksua oikein syvään ja ajatella että:Ai mikä ihana herkku! Mikä onnenpäivä! Tämä on minun, minun, minun.... 
8. Haa, jos ei sulle kelpaa, niin kyllä minä syön :) Kierrätys kunniaan. 
9. ...jo lapsuudessani (...eilen?) kuuntelin paljon oravien laulua, ​Nestori, Elmeri ja Simeoni lauloivat monia hittejä, kuten "jöröjukka-rock"! ( Youtubessa: Saukki ja pikkuoravat) Kaarina, älä sitten ihmettele, jos oravan lauluääni on tukkoinen ja se yskii maate pannessa.....koska sillä on limaa kurkussa......-LIIKAA JUUSTOA!!! :)  
10. "Otin kun oli otettavissa.. Ja onhan tässä, ihana paksu möhkäle ikiomaksi. Minä piilotan sen ja odotan jos siltä liikenee muutakin.." <3 span="">
11. "Tässä sitä istutaan Davislandian nojatuolissa, jossa juustoakin kasvaa puussa. Aina on yllätys mitä herkkua Kaarina keksii ja löytyy seuraavaksi tämänkin kurren suusta, nam". 
12. Huonoryhtinen orava sanoi: "Jätkät kattokaa, aito D.A.V.I.S -palli! Ei tarvi istuu tällee lysys enää." Ergonomiaa oravallesi!  
13. Hei tyypit, ihmiset. En todellakaan tiedä mitä te tarkoitatte sillä ”oravanpyörällänne”.  Eikä tarvi selittää. Mua ei kyl kiinnostakaan. Kuulostaa tosi epämääräseltä. Kattokaas ku mulla ei ole koskaan täällä mettässä mitään pyörää ollutkaan. En sillai tiiä mikä se on, enkä ole koskaan huomannut tarvitsevani. En mä kyllä olis tarvinnu tätä juustoakaan näin paljoa. Mut ei se ole hölmö joka ottaa..ja pieni luksus elämässä on jäbät poikaa! Kattokaas täällää metsässä eletään sillä mitä saadaan ja etuna on se, että siitä mitä saadaan nautitaan aina! Ja jos susta tuntuu että se juokseminen siinä pyörässäs (Voisko sitä kutsua ”ihmisenpyöräksi”? Teijän hölmö harrastushan se turhan juokseminen on, ei meidän oravien!) on turhaa, niin jotenki mä vaan ajattelisin et älä sit juokse. Kuulostaa kai turhan helpolta, mut sellaista elämä on kun siitä tekee. Sitä jatkuu niin pitkään kun on elossa ja sit kun on kuollut niin ei enää tarvi juoksennella missään. Mä ainakin juoksen tän aikani täällä maan päällä sellaisissa mestoissa mis on hyvät fibat. Ja täällä Kaarinan metsässä on. Tarjoilukin pelaa. Tsiigaa säkin kaveri kerran vielä peiliin ja kysy, että kurkkiiko sieltä tyytyväinen tyyppi vai oisko aika juoksennella hetki vapaana metsässä? Vaikka vaan tämä päivä tai edes pari tuntii. Relaa, ota iisisti. Kato niin me oravat tehdään. Ja sit hei, ku tuut mettään niin ole ku kotonas. Saat nauttia ja viihtyy, mut annathan meidän metsän asukkienkin olla rauhas omas himassamme. Kaikil metsän tyypeil voi olla hima oikeestaan missä vaan nii kulje varoen ja kaikkea kunnioittaen. Anna metsän kasvaa. Se on meidän koti ja se antaa sullekin vaan hyvää oloo. Peace!"

sori taas vähän tummat kuvat. Tässä muutama jatkokuva. ;D

Hyvät lihakset.