Näytetään tekstit, joissa on tunniste haapa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste haapa. Näytä kaikki tekstit

19. tammikuuta 2020

Rakkaita puita on niin monia


Tiedoksenne tällainen mielenkiintoinen Puut lähellämme -hanke, joka kerää tietoa suomalaisille tärkeistä puista. Tutkimuksessa etsitään vastauksia kysymyksiin:

Millaisia yhteyksiä on puiden ja ihmisten välillä? 
Mikä puu ketäkin viehättää ja miksi? 
Voiko puulla olla tunnearvoa? 
Voiko puihin kiintyä? 
Miten hoidamme meille tärkeitä puita?

Tutkimukseen etsitään vastaajiksi kaikenikäisiä ihmisiä ympäri Suomen. Kyselylomakkeeseen vastaaminen kestää noin 15 minuuttia.

Vastasin kyselyyn. Tuntui vaikealta päättää mistä puusta kertoisi, kun erityisiä puita on niin monta. Tutkimuksessa voi kertoa myös puusta, jota ei enää ole. Niitä menetettyjäkin tärkeitä puita on valitettavan paljon. 

Päädyin kuitenkin onnelliseen puutarinaan ja kerroin pihallani kasvavasta jättiläishaavasta. Sitä ei olisi enää olemassa, jos en olisi aikoinaan 1990-luvulla puolustanut sitä, kun miehet olivat jo kaivamassa moottorisahaa esiin ja kaatamassa puuta ”auringon tieltä”. Ihmisillä on käsittämätön puiden kaatamishimo ja luonnon siistimisvimma. Siinä samalla menetetään mahdollisuus onneen.

Haapa on tuonut elämääni aurinkoa monin tavoin. Puu on mahdottoman tärkeä muillekin kuin vain minulle. Puu on koti. Siinä on erikokoisia asuntoja, isoja ja pieniä koloja, joissa on asunut vuosien varrella, ja asuu edelleen, kirjo eläimiä kuten naakkoja, oravia, käpytikkoja, kottaraisia, käenpiikoja, sini- ja talitiaisia. Haavan runko on ympärysmitaltaan noin kaksimetrinen ja sen kaarna on täynnä jäkäliä, kääpiä ja sieniä. Sen varassa elää mahdoton määrä hyönteisiäkin.


Tämä kuva ei ole ko. puusta vaan siitä pohjoiseen kasvavasta ”pikkuveljestä”, jossa siinäkin on jo kolme koloa. Rakkaita puita on niin monia.

Onneksi tällaisia tutkimuksia tehdään ja tietoa aiheesta kerätään ja koetetaan lisätä. Jospa joskus päästäisiin eroon negatiivisesta ”puunhalailija”-nimittelystä ja ymmärrettäisiin, että on ihan normaalia rakastaa puita. Puihin voi kiintyä tavattomasti ja niillä on suunnattoman suuri merkitys elämälle.

2. heinäkuuta 2014

Käpytikkaperheen touhuja

Vaikka kurkien poikasten kävi kalpaten, käpytikkaemoilla on (ainakin toistaiseksi) kolme poikasta. Tikkajoukkio pitää aikamoista ääntä ja kälätystä eikä tikkojen touhua voi nauramatta seurata. Tässä sitä iloa teillekin.
kaksi mustavalkoista käpytikkaa paksulla vanhalla haavan rungolla .
 Käpytikat haavan rungolla. Yhteensä neljä, kolme poikasta ja emo. Toinen emo huitelee ruoan etsimisessä.
Kun emo lähestyy, alkaa poikasen armoton kerjuuräpytys.

käpytikkaemo ja poikanen haavan rungolla, emo antaa poikaselle ruokaa nokkaan.
Anna, anna! (Harmi ettei kuvassa ole ääniefektejä.)

Naarasemo ruokkii poikasta nokasta nokkaan. Poikasella on punainen päälaki, linnut ovat muuten mustavalkoisia.
Tässä naarasemo ruokkii poikasta. Naaraalla on tumma takaraivo. Poikasilla on ihastuttava punainen päälaki.

Käpytikkaemon nokasta riippuu sylkivana poikasen ruokkimisesta.


Mustavalkopunainen käpytikanpoikanen ihmettelee maailmaa puunrungolta lehvästössä.
Tikanpoikasen pää kääntyy 180 astetta avaraa maailmaa ihmetellessä.