Ilo irti valon määrän lisääntymisestä

Eräs ystäväni kysyi, kirjoittaako tätä blogiani useampikin henkilö. Ei, kuinka niin, kysyin ihmeissäni. Hän sanoi, että blogitekstit ovat välillä jotenkin erilaisia, niin hän ajatteli, että joskoos olisin valjastanut muitakin kirjoittajia tähän. Jos horoskooppeja uskoo, kala-ihmisen elämän sanotaan olevan liian syvä kuvattavaksi, joten ehkä tekstin vaihtelut kuvastavat erilaisia syvyystasoja(??). Tosiasiassa kirjoitan mitä milloinkin päähän sattuu pälkähtämään, erilaisten mielialojen mukaan. Jos jäisin liikaa analysoimaan ”tasalaatuisuutta”, jäisivät blogitekstit kirjoittamatta.  

Nyt on koettu oikein kunnon vanhan ajan talvi. Pakkasia ja lunta on piisannut. Valon määrä lisääntyy erityisen nopeasti nyt helmi- ja maaliskuussa. Sitä riemua riittää nyt juhannukseen asti, joten nyt kaikki ilo irti tästä upeudesta! Valon ja päivien pidentyminen olisi hyvä oikein todella tiedostaa ja arvostaa, ettei tule sitten kesän alussa ”yllätyksenä äkillinen pimeneminen”. Vuodenajat ovat todellinen rikkaus, mutta ei voi mitään, että kevättä sitä eniten aina odottaa. Merikotkia on muuttanut tästä yli ja ne ovat jo reviirejään varaamassa ja pesimäkauttaan aloittamassa. Ihmeelliseltä tuntuu.

Tammikuun puolivälin paikkeilla tänne pelmahti yli 180 urpiaisen parvi, hetken niitä oli noin 40–50 ja nyt lukumäärä on kasvanut yli 230:een. Urpiaiset ovat viihtyneet sekä puiden siemenillä että ruokintapaikalla. Lumihangelta erottaa missä puissa urpiaiset ovat käyneet. Koivun- ja lepänsiemenet ovat kuin kanelia olisi ripoteltu puuron/hangen päälle.  

Urpiaisten käyntikortti.

Ystäväni poikkesi kylässä ja näki ikkunasta kolme käpytikkaa ruokintapaikalla ja totesi ”anpeliivabl” (unbelievable= uskomatonta). Hän ei ollut ikinä nähnyt kolmea käpytikkaa samaan aikaan. Kun kerroin, että itse asiassa käpytikkoja on tässä välillä yksitoista samanaikaisesti, hän ei näyttänyt ottavan tietoa vastaan. Ehkä ajatus oli liian utopistinen ja meni yli hilseen. Hauskaa oli yhtä kaikki.  

Sitä tahtoo unohtaa, että tämä ei ole ihan ”tavallista elämää”. Kävin Tampereella viime viikolla ja voi huh huijaa sitä vilinää ja ihmisten kiirettä ja touhua. Ei näyttänyt kovin terveeltä, kaikki on keinotekoista ihmisten rakennelmaa ja tekeminen perustuu suorittamiseen ja kuluttamiseen. Olin niin onnellinen, kun pääsin illalla kotipihaan ja sain tuijotella ääretöntä tähtitaivasta ilman hälyä.

Piha on täynnä elämää ja mukavaa lintujen ja oravien ääntelyä. Tiaiset, punatulkut ja viherpeipot pitävät jo kevätääntelyitään ja käpytikat rummuttelevat. Urosoravat pitävät mukavaa putputustaan ja niiden kivekset ovat alkaneet kasvaa kokoa. Yksi päivä pilkoin koivuhalkoja, niin orava tuli yläpuolelleni haapaan. Ajattelin, että mahtaako se ärsyyntyä touhuistani vaan ei, se otti nokoset siinä kaiken kirveen mäiskeen ja puiden paukkeen keskellä. Käpersi päänsä kippuraan mahaansa kohti ja nukkui siinä oksalla puunrunkoa vasten kolmisen varttia eikä ollut touhuistani moksiskaan. Ehkä se pikemminkin laskelmoi, että haukka tai muu uhka ei uskalla tulla lähelleni. Tuli niin hyvä mieli oravan seurasta ja pelottomuudesta. Kai se oli kosiomenoissa väsähtänyt.

 

Oletteko katsoneet Ilveskuiskaajan? Se on nyt jo Areenassa nähtävillä. Ehkä ne taiteellisemmat osiot olisi voinut jättää pois (jossa Rantalaa esitetään hiukan erikoisesta näkökulmasta), niin dokumentti olisi ollut entistä vakuuttavampi ilvesten puolustuspuhe, mutta hienoja luonto-otoksia yhtä kaikki.

Ilveskuiskaajan ilveksiä on kuvattu jo niin monta vuotta, että ilvekset lienevät tottuneet liiketunnistinvaloihin ja kameroihin. Olen seurannut kuinka jänikset juoksevat itselleen tutuissa paikoissa ihmisten pihojen läpi välittämättä liiketunnistinvaloista. Voi kuvitella, että eläimet ovat kauhuissaan ensimmäisiä kertoja ne kokiessaan ja jähmettyvät valokeilaan tai pakenevat, kunnes oppivat, että valon päälle ja pois meneminen on vaaratonta. Minä en käytä pihavaloja, kun olen huomannut, että talitiaiset nukkuvat lamppujen yläpuolella talon katon rajassa enkä halua häiritä niiden yöunta. Eihän kukaan tykkää siitä, että räväytetään valot päin näköä kesken unien. Ja jos täällä olisi tunnistevalot, meno olisi kuin discossa. Käytän pihalla liikkuessani otsalamppua. Hanget ovat täynnään jänisten jälkiä. Kauniimpaa näkyä ei voi olla kuin tienoo, jossa näkyy villieläinten elämä. 

Hyvää ystävänpäivää kaikille!

Kolumni: Kotia kaipaavalle suoja ja unelmoijalle toivoa

Tässä ikkunanäkymää. En pese ikkunoita jotteivät linnut lentäisi laseja päin. Tämän lisäksi pidän kaikenlaisia roikottimia ikkunoiden edessä ihan varmuuden vuoksi.

Heräsin hyvin nukutun yön jälkeen. Olin kiitollinen unesta ja levosta. Yhtenäinen uni on minulle aika harvinaista. Sitten minua nauratti, kun tajusin heränneeni käpytikan koputukseen. Se oli löytänyt ikkunaristikkoon kiinnittämäni lintujen ruokintalaitteen, otti siemenen nokkaansa ja siirtyi hirsiseinälle takomaan.

Ulkona paistoi aurinko. Etelän ikkunassa roikkuva kristalli sinkoili prisman värejä pikkuiseen torppaani. Yöllä oli ollut pakkasta. Sisällä oli viitisentoista astetta lämmintä. Laitoin tulet takkaan. Iloitsin, kun puut syttyivät heti. Nykyajan sanomalehti syttyy huonosti. Takan vieressä oli kannettuna moneksi päiväksi polttopuita.

Vein tuhka-astian ulos ja ruokin linnut. Käpytikka päästi aivan viereensä, se tunnistaa minut vaarattomaksi. Kun avasin huussin oven, talitiainen lensi ulos. Se oli siirtänyt ja nostellut hyllyn tavaroita, tiputtanut pari koriste-esinettä ja nyppinyt vessapaperirullaa, jos jostain löytyisi talvehtivia hämähäkkejä.

Tintit tuntevat hyvin elinympäristönsä ja sen pienimmätkin muutokset. Ulos ei tarvitse jättää kuin hetkeksi mikä tahansa tavara, niin talitiaiset ovat parin minuutin sisällä nyppimässä ja tutkimassa mistä on kyse. Huussin aukinaisen oven ne tunnistavat heti. Se on merkki, että nyt olisi pähkinää tarjolla. Hyvä kun ehdin istuutua ja avata pähkinäpurkin, kun kahdeksan tiaista tuijotti minua puiden oksilla odottavan näköisenä.

Viileyteen karaistuu nopeasti. Huussissa venähtää talvellakin eläinten käyttäytymistä seuratessa pitkä aika. Orava tömähti tuomesta huussin katolle, jatkoi matkaansa koivuun, teki siitä pienen loikan omenapuuhun, jatkoi sieltä helposti talon katolle ja seinää pitkin ikkunalaudan ruokinnalle. Maahan oravan ei tarvinnut laskeutua kertaakaan.

Elämä keskittyy monilla siihen miltä elämä ulkoisesti näyttää ja mitä omistaa

Rikoin vesiastiaan muodostuneen jään, jotta eläimet pääsisivät juomaan. Sitten menin itsekin syömään. Aamupalaksi paistettuja perunoita. Ystäväni kantoi minulle edellisviikolla kummassakin kädessään kymmenen kilon perunasäkkiä kuultuaan, että itsekasvattamani olivat loppu. Vesimyyrillä oli juhlat tänä vuonna. Kun sain lämmitettyä ja takanpellit kiinni, menin jatkamaan kesken jääneen viirupöllönpöntön rakentamista.

Monet ihmiset kummastelevat elinolosuhteitani ja näkevät elämäni jotenkin puutteellisena. Elämä keskittyy monilla siihen miltä elämä ulkoisesti näyttää ja mitä omistaa.

Eikö ole kummallisempaa, että aiemmin pienessä torpassa pärjäsi kymmenenkin ihmistä ja nyt pienet perhekunnat tarvitsevat satojen neliöiden lukaaleja? Elintaso on eri asia kuin elämänlaatu.

Sen sain tuta aikoinaan sairaanhoitajan työssäni. Harvoin sain toteuttaa parasta osaamistani ja käyttää asiantuntemustani asiakkaideni hyväksi. Ajan, energian, varojen ja järkevien toimintatapojen puutteen vuoksi jouduin useimmiten hoitamaan sairastavien ihmisten oireita, en (elintaso)sairauksien syitä.

Jatkuvat suorituspaineet ja riittämättömyyden tunteet aiheuttivat sen, että minäkin sairastuin ja väsyin. Tämä oli elimistöltäni terve reaktio epäterveeseen elämäntapaan. Loin itselleni luonnonläheisemmän, kohtuuteen pyrkivän, elämän. Kaupunkiasuntoni vaihtui pieneen torppaan ja jatkuva kiire maaseudun rauhaan.

Kotini on pieni, mutta se jatkuu ulkona. Ei ulkoisissa asioissa vaan maassa ja taivaassa, luonnossa

Pyrin nauttimaan elämästä joka päivä enkä "sitten joskus".

Ulkovessa, puulämmitys ja luonnoneläinten läheisyys maadoittavat minua ja pitävät minut lähellä perusasioita. Nämä puitteet luovat minulle ylellisyyttä: minun ei tarvitse sitoa itseäni isoon asuntolainaan tai kokopäivätyöhön.

Tämä elämänmuoto antaa minulle mielenrauhaa, ei vie sitä. Kotini on pieni, mutta se jatkuu ulkona. Ei ulkoisissa asioissa vaan maassa ja taivaassa, luonnossa.

Luonnon ympäröimänä elämä on rikasta. Kunnioitus ja kiitollisuus antaa henkistä tyydytystä ja vapauttaa nauttimaan elämästä.

Sain viirupöllön pöntön rakennettua kotoa löytyvillä aineksilla. Siitä tuli perin hassun näköinen ja painava hökötys. Taas nauratti. Tätä pönttöäkään ei arvioida ulkonaisten ominaisuuksiensa perusteella.

Vaikka pönttöön ei koskaan muuttaisi pöllöä, vaan vaikkapa orava, naakka, telkkä tai isokoskelo, se on jo täyttänyt tehtävänsä: se tarjoaa jollekulle kotia kaipaavalle suojan ja sitä rakennettaessa ja ripustettaessa on maailmaan luotu iloa, mukavia unelmia, hyvän odotusta ja toivoa.