Rakkaita puita on niin monia

Tiedoksenne tällainen mielenkiintoinen Puut lähellämme -hanke, joka kerää tietoa suomalaisille tärkeistä puista. Tutkimuksessa etsitään vastauksia kysymyksiin:

Millaisia yhteyksiä on puiden ja ihmisten välillä? 

Mikä puu ketäkin viehättää ja miksi? 

Voiko puulla olla tunnearvoa? 

Voiko puihin kiintyä? 

Miten hoidamme meille tärkeitä puita?

Tutkimukseen etsitään vastaajiksi kaikenikäisiä ihmisiä ympäri Suomen. Kyselylomakkeeseen vastaaminen kestää noin 15 minuuttia.

Vastasin kyselyyn. Tuntui vaikealta päättää mistä puusta kertoisi, kun erityisiä puita on niin monta. Tutkimuksessa voi kertoa myös puusta, jota ei enää ole. Niitä menetettyjäkin tärkeitä puita on valitettavan paljon. 

Päädyin kuitenkin onnelliseen puutarinaan ja kerroin pihallani kasvavasta jättiläishaavasta. Sitä ei olisi enää olemassa, jos en olisi aikoinaan 1990-luvulla puolustanut sitä, kun miehet olivat jo kaivamassa moottorisahaa esiin ja kaatamassa puuta ”auringon tieltä”. Ihmisillä on käsittämätön puiden kaatamishimo ja luonnon siistimisvimma. Siinä samalla menetetään mahdollisuus onneen.

Haapa on tuonut elämääni aurinkoa monin tavoin. Puu on mahdottoman tärkeä muillekin kuin vain minulle. Puu on koti. Siinä on erikokoisia asuntoja, isoja ja pieniä koloja, joissa on asunut vuosien varrella, ja asuu edelleen, kirjo eläimiä kuten naakkoja, oravia, käpytikkoja, kottaraisia, käenpiikoja, sini- ja talitiaisia. Haavan runko on ympärysmitaltaan noin kaksimetrinen ja sen kaarna on täynnä jäkäliä, kääpiä ja sieniä. Sen varassa elää mahdoton määrä hyönteisiäkin.

Tämä kuva ei ole ko. puusta vaan siitä pohjoiseen kasvavasta ”pikkuveljestä”, jossa siinäkin on jo kolme koloa. Rakkaita puita on niin monia.

Onneksi tällaisia tutkimuksia tehdään ja tietoa aiheesta kerätään ja koetetaan lisätä. Jospa joskus päästäisiin eroon negatiivisesta ”puunhalailija”-nimittelystä ja ymmärrettäisiin, että on ihan normaalia rakastaa puita. Puihin voi kiintyä tavattomasti ja niillä on suunnattoman suuri merkitys elämälle.

Tikku kuusennokassa

Viime joulukuussa sain ihailla huuhkajan aamuvierailua. Yritin silloin hahmottaa linnun kokoa ja vertasin sitä saman puun latvassa kesäisin istuvan tuulihaukan kokoon. Kuusenlatva on tuulihaukan suosikkipaikka.  

Aamulla kuuden nurkilla join kahvia tapani mukaan ulkona. Metsästä kuului tuulihaukan kiikittävä ääni. 

Haukka oli varmaan juuri herännyt ja se ilmoitteli maailmalle ja toisille haukoille olemassaolostaan (tuulihaukat lähtevät pian muuttomatkalle etelää kohti). Ääni voimistui ja tuulihaukka laskeutui kuusenlatvaan.

Tässä vielä huuhkajan kuva talvelta:

 

ja tässä tuulihaukka yhdeksän kuukautta myöhemmin samassa kuusessa:

Rakkaalla pihakuusella on monia tärkeitä tehtäviä, yksi monista on tarjota tähystyspaikka linnuille. 

Siellä se pikkuinen kuusenlatvassa tähyilee kun tarkasti katsoo, vaikka se näyttää erehdyttävästi kuusenoksalta.