Sukimishetki

Eräänä heinäkuun helteisenä päivänä loikoilin terassille kantamallani sijauspatjalla suurten puiden varjossa (helteiden takia ei voinut muuta kuvitella tekevänsä), kun yhtäkkiä joku vilahti yläpuolelleni koivun latvaan. Se oli täydellinen hetki ja tilanne: lepoasento ja käden ojennuksen päässä kamera! Vaaka-asennostani tallensin tällaisia:

Nämä ovat taas näitä ”Kuka on missä vai onko ketään missään?” -kuvia, joita tykkään harrastaa. ;) Tästä kuvasta pitäisi siis löytää joku onnistunut maastoutuja. Löydätkö? :)
En ikinä lakkaa ihailemasta eläinten kykyä sulautua maisemaan. Siinä on jotain käsittämätöntä.

Sama kuva. Siellä se jokin on, mutta mikä?

Tuulihaukanpoikanen, joka oli vasta hiljattain lähtenyt pesästä! :D

Haukka on tietoinen, että olen sen alapuolella...

mutta se ei välitä minusta, vaan alkaa sukia itseään. 

Välillä tuulihaukan on vilkaistava minuakin. Selusta (ja alusta) on aina pidettävä varmistettuna. On ihmeellistä miten haukan varpaat näyttävät aivan koivun kukinnoilta/siemeniltä.

 Huikeaa tasapainoilua. 

Sukimishetki kesti kymmenisen minuuttia. Sitten haukka lähti. 

Ja jollakin oli kädet ihan maitohapoilla painavan kameran pitelemisestä...

Tikku kuusennokassa

Viime joulukuussa sain ihailla huuhkajan aamuvierailua. Yritin silloin hahmottaa linnun kokoa ja vertasin sitä saman puun latvassa kesäisin istuvan tuulihaukan kokoon. Kuusenlatva on tuulihaukan suosikkipaikka.  

Aamulla kuuden nurkilla join kahvia tapani mukaan ulkona. Metsästä kuului tuulihaukan kiikittävä ääni. 

Haukka oli varmaan juuri herännyt ja se ilmoitteli maailmalle ja toisille haukoille olemassaolostaan (tuulihaukat lähtevät pian muuttomatkalle etelää kohti). Ääni voimistui ja tuulihaukka laskeutui kuusenlatvaan.

Tässä vielä huuhkajan kuva talvelta:

 

ja tässä tuulihaukka yhdeksän kuukautta myöhemmin samassa kuusessa:

Rakkaalla pihakuusella on monia tärkeitä tehtäviä, yksi monista on tarjota tähystyspaikka linnuille. 

Siellä se pikkuinen kuusenlatvassa tähyilee kun tarkasti katsoo, vaikka se näyttää erehdyttävästi kuusenoksalta.

Mehiläishaukan pesä tuoksuu hunajalle ja saunavihdalle

Kävin viime torstaina Viljakkalassa, jossa Vipu ry. järjesti petolintuillan seurojentalolla. Esitelmöijänä oli Mahnalan ympäristökoulun eläkkeelle jäänyt rehtori Hannu Järvinen. Oli pakko lähteä kuuntelemaan kokeneen lintuasiantuntijan käytännönläheistä esitelmää.

Hannu Järvinen on tehnyt vuosikymmenien aikana käsittämättömän kovan työn petolintujen hyväksi. Esimerkiksi tuulihaukka oli 80-luvulla harvalukuinen mutta Hannu on ripustanut yli 400 tuulihaukan pesäpönttöä kahdeksaan Pirkanmaan kuntaan. Pelkästään Hämeenkyrössä on 90 pönttöä latojen seinille ripustettuina. Hannun vuosien uurastamisen ansiosta tuulihaukkakanta on vahvistunut.  

Taitava lekuttelija. Tuulihaukka käyttää nimensä mukaisesti tuulta hyväkseen saalistaessaan. Tuulihaukka pysyy pitkiä aikoja paikoillaan ilmassa zoomaillessaan alapuolellaan pellossa vipeltäviä myyriä. Hyvänä myyrävuonna saattaa olla yli 300 myyrää hehtaarin alueella. Silloin tuulihaukat saavat paljon poikasia. Huonona myyrävuonna, kuten nyt, poikasia syntyy vähemmän. Kasvimaamme vieressä on hyvä myyräpaikka, koska siihen tuulihaukka pysähtyy aina lekuttelemaan. 

Hannu Järvinen kertoi päiväpetolinnuista:

• kanahaukoista,
• hiirihaukoista,
• varpushaukoista,
• nuolihaukoista,
• mehiläishaukoista
• ruskosuohaukoista  
• ja kalaan erikoistuneesta kalasääskestä.

Valokuvaesitelmän ohessa tuli opituksi uutta

• huuhkajista,
• viiru-,
• helmi-,
• varpus-,
• lehto- ja
• sarvipöllöstä.

Metsähakkuut ovat linnuille suuri uhka. Valokuvaesityksen aikana Hannu joutui usein sanomaan, että tätäkään metsää (jossa linnut vuosikausia pesivät) ei enää ole. Hannu on rakentanut useille lintulajeille pönttöjä ja tekopesiä. Harvesterin kourissa silpoutunut pöllönpönttö ei ole harvinainen näky. Kaiken lisäksi ladot joihin tuulihaukanpöntöt on ripustettu alkavat käydä yhä harvinaisemmaksi, sillä latoja ei enää tarvita ja lato on tuottamatonta maapinta-alaa.

Ruskosuohaukkakanta on kasvanut suhteellisen nopeasti. Muista petolinnuista poiketen se ei pesi metsissä tai puissa vaan maassa vedenrajassa korkeassa ruovikossa. 70-luvulla ruskosuohaukka oli harvinaisuus, jota käytiin kauempaakin ihmettelemässä Lempäälän Ahtialanjärvellä. Nykyisin pesiviä pareja arvioidaan olevan koko maassa 600-800. Hämeenkyrössä on ollut viitisen pesivää paria vuosittain. 

Vahdinvaihto. Ruskosuohaukka on helppo tunnistaa lento/liitotyylistään. Se kaartelee matalalla järvien ruovikkoisten rantojen yllä siivet V-asennossa.

Hannu kertoi mielenkiintoisen tarinan mehiläishaukoista, jotka on nimetty Mikoksi ja Annikaksi. Vuonna 2011 hämeenkyröläiselle mehiläishaukkapariskunnalle laitettiin satelliittilähettimet selkään. Sen perusteella nähtiin, että Mikko-mehiläishaukka lähti syysmuutolle 30. elokuuta ja jatkoi matkaansa Italian ja Libyan kautta Kameruniin, jossa se vietti talven. Annika-puoliso lähti Suomesta hiukan aikaisemmin 25. elokuuta ja lensi Välimeren ja Mustameren kautta Kongon Demokraattiseen Tasavaltaan lähelle Angolan rajaa. Toisin sanoen ne talvehtivat toisistaan yli tuhannen kilometrin päässä. Huhtikuussa 2012 kumpikin haukoista lähti kotimatkalle toisistaan tietämättä kahden päivän sisällä. Annika saapui vanhalle pesäpaikalle Hämeenkyröön 24. toukokuuta ja kahden päivän kuluttua 26. toukokuuta Mikko saapui paikalle. Kesän aikana ne kasvattivat poikaset maailmalle. Linnuilla on sellaisia kykyjä ja taitoja, joita ihminen voi vain ihailla ja ihmetellä!

Mehiläishaukka on immuuni kimalaisten ja ampiaisten pistoille. Haukat kuljettavat jaloissaan maasta kaivamiaan kimalaisten kennoja pesäpoikasille ruoaksi. Emolinnut tuovat myös koivunlehtiä pesään pitääkseen sen puhtaana. Hannu Järvinen kertoi, että kiivetessään pesäpuuhun rengastamaan poikasia pesät tuoksuvat hunajalle ja saunavihdalle.

Annika ja Mikko ovat vielä talvehtimisalueillaan mutta pian ne starttaavat Suomea kohti. Toivotaan, että ne selviävät raskaasta matkasta ja kun ne pääsevät perille, että niiden kotimetsä on edelleen pystyssä. TÄSTÄ linkistä löytyy lisää tietoa mehiläishaukkojen satelliittiseurannasta. 

Koetetaan mekin jokainen tahollamme lisätä petolintujen hyvinvointia vaalimalla ja puolustamalla lähiympäristöämme.   

Kiitos Hannu Järviselle ja Vipu ry:lle mielenkiintoisen tapahtuman järjestämisestä!