Eilen menin aikaisin aamulla kasvimaalle. On parempi aloittaa varhain, kun on luvattu helteitä. Pääsee pois ja varjoon ennen kuin kovin räkitys alkaa.
Työn alla oli sellainen palstan osa, jossa kasvoi viime vuosina kuminaa, mutta myös nokkosta, illakkoa ja valitettavasti myös peltovalvattia ja rönsyleinikkiä. Kumina on kaksivuotinen, joten koetin pelastaa sieltä tänä vuonna kukkivia lehtiruusukkeita toiseen paikkaan ja tietysti varoin lieroja ja muurahaispesiä. En siis pistellyt rivakasti talikolla vaan hissukseen seuloin kasveja ja maata, että saisin valvatin kiemuraiset juuret pois.
Nautin kokonaisvaltaisesti olostani. Oli tyyntä ja hipihiljaista lukuun ottamatta lintujen laulua. Käki kukkui, pensastasku ja pensaskerttu ilmoittivat saapumisestaan, samoin leppälintu ilahdutti säkeillään. Pikkuvarpuset pitivät neuvonpitoa kuusessa, niillä on pesä sähkömuuntajan tolpanpäässä. Kaulushaikara pumputti, töyhtöhyypät varoittelivat varislinnuista. Varikset varoittelivat ruskosuohaukasta ja kurjet kajauttivat huutonsa sadan metrin päästä niin että vaikut lähtivät korvista.
Aikaa kului ja aurinko alkoi lämmittää. Silloin kuului kimalaisen ääni. Aamun ensimmäinen! Se tuli kauempaa ja suuntasi suoraan kohti ja jäi viereeni pyörimään kasvimaan ylle. Kokemuksesta tiesin, että sillä oli täytynyt mennä koordinaatit sekaisin, kun se niin pyöri ympyrää. Olin maata muokatessani poistanut varmaan joitain talventörröttäjiä, joista se otti suuntaa. Kimalainen etsi jotain. Hyvänen aika pesäänsä, tajusin.
Kimalainen pyöri sitkeästi illakkopaakun luona, alueella jota en ollut onneksi ottamassakaan sen päivän urakkaan. Kimalainen lähti joidenkin kymmenien metrien päähän hakemaan uudestaan luotettavampia koordinaatteja ja minä riensin nopeasti nostelemaan illakon alimpia lehtiä pystympään.
Olin aikaisemmin kyykistellyt siinä kohdassa selin ja kantapääni olivat hiponeet paikkaa, jossa kimalainen äsken pyöri. Kunpa en vain olisi pilannut mitään! Kimalaisen oli täytynyt viettää yönsä eri paikassa ja herättyään lähteä heti paikalle, jossa pesänrakennus oli jäänyt eilen kesken, koska aiemmin aamulla sitä ei ollut kuulunut tai näkynyt ja oli ollut viileää.
Pikkuisen löyhyttelin ja kuohkeutin illakon alimpia lehtiä. Sitten kimalainen tuli uudestaan ja lensi suoraan illakolle, laskeutui maahan ja kömpi illakon lehden alla olevaan maakoloon! Kyseinen illakko kasvaa järviruoko- tai saraikon juurakkomättään vieressä, jonka toin viime vuonna järvestä katteeksi. Juurakon täytyi olla kimalaiselle sopiva myyränkolo tai tunneli.
Tietysti siunailin, että siinäkös sen pesä nyt sitten on. Mutta miten kiitollinen olin pienen karvapörriäisen olemassaolosta ja siitä etten ollut tuhonnut mitään!
Hymyssä suin jatkoin maan perkaamista. Kimalaiskuningatar rakensi vierelläni maan uumenissa pesää. Välillä kuului mukavaa pörinää, kun sen siivet osuivat maata vasten. Hain tikun pesän merkiksi. Tikkumerkkejä on paljon pitkin kasvimaata osoittamassa ison lieron kolon suuaukkoa tai vaikkapa mauriaisten tai viholaisten pesiä, että tiedän olla haraamatta siitä kohtaa. On kivaa toteuttaa itseään ja leikkiä ihan omilla säännöillään.
Kuljin maalla edestakaisin. Oli sellaista pientä steppaamista: hain kuokkaa, kastelukannua, puiden lehtiä ja siirsin juurakoita kasalle. Pesän kohtaa ei ollutkaan helppo havaita puutikusta huolimatta. Harrastan kateviljelyä ja kaikki on tähän aikaan vuodesta aika harmaata, joten laitoin toisen tikun pesän toiselle puolelle. Silti kun kuljin edestakaisin, pesä oli vaaravyöhykkeellä. Olisiko minulla mitään punaista nauhaa tikun nokkaan? Silloin muistin, että minulla on varoitusnauhaa jemmassa. Nauhassa lukee "suojele, säästä". Kävin hakemassa sitä ja tein tällaisen taideteoksen. Olen suurpiirteinen tyyppi, ei ole väliä minkä näköinen viritelmä on. Pääasia, että kimalaisen pesä on turvassa. Viime vuonna kimalaisen pesä oli kymmenen metrin päässä tästä paikasta nokkospuskan juurella ja hyvin pärjättiin.
Kimalaiskuningatar on ollut noin yhdeksän kuukautta maakolossa talvehtimassa. Se on paritellut elokuussa ja siitä saakka sen elimistössä on ollut satoja hedelmöittyneitä munia vain odottamassa. Kuningattaren on ensin vahvistettava itseään ja löydettävä ruokaa ja hyvä pesäpaikka (eri paikka kuin talvehtimiskolo). Kuningattaren on kerättävä pesäaineet, rakennettava kennot, munittava ja haudottava(!). Pesän lämpötila nousee jopa 38 asteeseen kuningattaren ruumiinlämmöstä. Sitten sen on huolehdittava vielä toukkien ruokkimisestakin. Huh huh, mikä urakka annettu yhden kontolle! Menee noin kolme viikkoa ennen kuin ensimmäiset työläiset kuoriutuvat kuningattaren avuksi.
Kevään ensimmäiset kuningatarkimalaiset ovat siis kultaakin arvokkaampia, niissä on koko yhdyskunnan synty kiinni. Kimalaiset ovat mustikan ja muidenkin metsämarjojen tärkeimpiä pölyttäjiä, samoin omenoiden ja viinimarjojen. Ilman kimalaisia olisimme isossa pulassa.
Kimalaisia on Suomessa 37 eri lajia. Kimalaisilla kuten muillakin pölyttäjillä ei mene kovin vahvasti. Maatalouden tehostuminen, pajukkojen raivaaminen ja kukkaketojen katoaminen on suurimpia uhkia. Myös maataloudessa käytettävät torjunta-aineet heikentävät kimalaisyhdyskuntia. Torjunta-aineelle altistuneet kimalaiset keräävät vähemmän mettä ja siitepölyä kuin terveet kimalaiset, minkä johdosta niiden yhdyskunnat jäävät pienemmiksi. Lisäksi niiden immuunipuolustus tauteja vastaan heikkenee.
**
Täytyy kertoa vielä yksi tarina. Ystäväni, joka on oppinut olemaan pelkäämättä kimalaisia ja ampiaisia, oli kerran Siuron Koski-Baarissa kahvilla. Oli kevät ja kimalaiskuningatar oli eksynyt sisälle baariin. Siinä oli iso kööri miehiä kahvilla ja ne olivat vähän väistelleet kimalaista, pelänneet ja huitoneet. Kahvilanpitäjä oli rullannut jo sanomalehteä läiskästäkseen kimalaisen hengiltä. Ystäväni puuttui asiaan ja kielsi ketään tekemästä mitään. Hän otti juomalasin ja ruokalistan, sai kimalaisen ikkunaa vasten kiinni ja päästi sen vapauteen. Ihmiset oppivat uuden tavan toimia ja kaikilla oli kohottunut mieli onnellisesta loppuratkaisusta.
