Arkistoinnin eriskummallisuuksista: V niin kuin Varis vai R niin kuin Ruskosuohaukka?

Liittyyköhän se Suomen pitkään pimeään talveen, että vuoden varrella kertyviin erilaisiin tehtäviin ajattelee palaavansa talvella? Haluaisin nauttia keväästä ja kesästä täysillä ja olla mahdollisimman paljon ulkona luonnossa. Järjestän valokuvat sitten talvella. Käyn paperini läpi sitten talvella. Opettelen arkistoimaan sitten joskus. 

Sitten tuli talvi ja odotin että tulisi vieläkin talvempi. Jonain oikein kylmänä päivänä sitten istuisin takkatulen lämmössä ja järjestelisin. Mutta tänä talvena sellaista kylmää jaksoa ei tullut. Tämä on ensimmäinen kerta kymmeneen vuoteen, että komposti ei ole jäätynyt talvella.

Tammikuussa havahduin viherpeippojen ennätysaikaiseen lauluun. Päivät valostuvat vauhdilla. Tajusin, että talvi on kohti ohi ja muuttolinnut ovat täällä tuossa tuokiossa. Oli kiireesti ryhdistäydyttävä. Olen nyt määrätietoisesti tehnyt joka päivä jotain edistyäkseni ”talven” hankkeissani ja ottanut ison askeleen vuosien arkistohaaveissani.

Tykkään organisoimisesta ja asioiden pitämisestä järjestyksessä ja yksinkertaisina, minulla on kuitenkin yksi ISO kompastuskivi johon mukkaan joka kerta. En ole koskaan osannut arkistoida järjestelmällisesti. Kuten aiemmin on varmaan tullut todettua, olen varsinainen paperihamsteri. Leikkaan talteen artikkeleita, kirjoitan muistiin oivalluksia ja ajatuksia erilaisille taskussani oleville muistilapuille ja suttupapereille. Valokuviakin on kertynyt vuosien varrella paljon. Kaikki ovat olleet sikin sokin sekaisin.

Kansioni ovat pursunneet kohdista E niin kuin Eläimet, M niin kuin Metsä tai I niin kuin Inspiroivia juttuja. Sitten olen joutunut kahlaamaan kaikki paperit läpi karhua, oravaa ja näätää myöten, löytääkseni tietoa vaikkapa ilveksestä tai kaikki ”Inspiroivat artikkelit” löytääkseni Eeva Kilven haastattelun, jossa on hänen kaunis runonsa.

Viime viikot olen luonut järjestystä, mutta hidasta se on. En mitenkään tahdo ymmärtää mikä juttu kuuluu minkäkin otsikon tai kategorian alle. Jos on esimerkiksi valokuvia varisten ja ruskosuohaukan kohtaamisesta, laitanko ne kohtaan V niin kuin Varis (ja sen Varislinnut-otsikon alle, joka puolestaan on Linnut-pääotsikon alla)? Vai kohtaan R niin kuin Ruskosuohaukka (joka menee Haukat-otsikon alle… vai pitäisikö sen olla P niin kuin Päiväpetolinnut-otsikon alla)?

Ruskosuohaukkakoiras väistää variksen hyökkäystä. Taustalla nykyinen avohakkuu, muistoissa "suppilovahvero- ja eläinten kotimetsä".

Kaikki riippuu siitä millaisella mielikuvituksella olen varustettu sinä päivänä, kun etsin arkistoimiani juttuja. Tai millaisella logiikalla varustettu sinä päivänä kun olen niitä arkistoinut. Jospa ajattelin silloin löytäväni nämä kuvat kohdasta P niin kuin Puolustus tai K niin kuin Kesä 2013?

Kesäkuussa ruskosuohaukkakoiras saalistaa sekä hautovalle puolisolleen että itselleen. Varisemot koettavat ajaa haukkaa kauemmas, etteivät niiden toukokuussa kuoriutuneet poikaset päädy haukan ruokalistalle.

  

Haukka jatkaa ruoan etsimistä toisten lintujen hätyyttelyistä huolimatta.

Arkistointihommia piisaa vielä paljon, mutta paperi- ja valokuvakansioni ovat nyt jo jossain määrin hallittavampia. Se on minulle iso edistysaskel ja ennaltaehkäisee rästihommia muodostumasta jatkossa niin paljon.  

Tärkeitä talven oivalluksia: Tee ei-kiireelliset rästihommat syksyllä. Ei talvella vaan jo loka-marraskuussa. Kuuntele viherpeippoja ja ole valmiina keväälle jo tammi-helmikuussa. Älä suhtaudu arkistointiin liian vakavasti vaan jätä sinne eriskummallisuuksia. Paksu kohta saa edelleen jäädä kohtaan U niin kuin Unelmat. Pöyhi, selaa ja käytä sitä kohtaa usein ja tee joka päivä jotain saavuttaaksesi unelmasi. 

Mehiläishaukan pesä tuoksuu hunajalle ja saunavihdalle

Kävin viime torstaina Viljakkalassa, jossa Vipu ry. järjesti petolintuillan seurojentalolla. Esitelmöijänä oli Mahnalan ympäristökoulun eläkkeelle jäänyt rehtori Hannu Järvinen. Oli pakko lähteä kuuntelemaan kokeneen lintuasiantuntijan käytännönläheistä esitelmää.

Hannu Järvinen on tehnyt vuosikymmenien aikana käsittämättömän kovan työn petolintujen hyväksi. Esimerkiksi tuulihaukka oli 80-luvulla harvalukuinen mutta Hannu on ripustanut yli 400 tuulihaukan pesäpönttöä kahdeksaan Pirkanmaan kuntaan. Pelkästään Hämeenkyrössä on 90 pönttöä latojen seinille ripustettuina. Hannun vuosien uurastamisen ansiosta tuulihaukkakanta on vahvistunut.  

Taitava lekuttelija. Tuulihaukka käyttää nimensä mukaisesti tuulta hyväkseen saalistaessaan. Tuulihaukka pysyy pitkiä aikoja paikoillaan ilmassa zoomaillessaan alapuolellaan pellossa vipeltäviä myyriä. Hyvänä myyrävuonna saattaa olla yli 300 myyrää hehtaarin alueella. Silloin tuulihaukat saavat paljon poikasia. Huonona myyrävuonna, kuten nyt, poikasia syntyy vähemmän. Kasvimaamme vieressä on hyvä myyräpaikka, koska siihen tuulihaukka pysähtyy aina lekuttelemaan. 

Hannu Järvinen kertoi päiväpetolinnuista:

• kanahaukoista,
• hiirihaukoista,
• varpushaukoista,
• nuolihaukoista,
• mehiläishaukoista
• ruskosuohaukoista  
• ja kalaan erikoistuneesta kalasääskestä.

Valokuvaesitelmän ohessa tuli opituksi uutta

• huuhkajista,
• viiru-,
• helmi-,
• varpus-,
• lehto- ja
• sarvipöllöstä.

Metsähakkuut ovat linnuille suuri uhka. Valokuvaesityksen aikana Hannu joutui usein sanomaan, että tätäkään metsää (jossa linnut vuosikausia pesivät) ei enää ole. Hannu on rakentanut useille lintulajeille pönttöjä ja tekopesiä. Harvesterin kourissa silpoutunut pöllönpönttö ei ole harvinainen näky. Kaiken lisäksi ladot joihin tuulihaukanpöntöt on ripustettu alkavat käydä yhä harvinaisemmaksi, sillä latoja ei enää tarvita ja lato on tuottamatonta maapinta-alaa.

Ruskosuohaukkakanta on kasvanut suhteellisen nopeasti. Muista petolinnuista poiketen se ei pesi metsissä tai puissa vaan maassa vedenrajassa korkeassa ruovikossa. 70-luvulla ruskosuohaukka oli harvinaisuus, jota käytiin kauempaakin ihmettelemässä Lempäälän Ahtialanjärvellä. Nykyisin pesiviä pareja arvioidaan olevan koko maassa 600-800. Hämeenkyrössä on ollut viitisen pesivää paria vuosittain. 

Vahdinvaihto. Ruskosuohaukka on helppo tunnistaa lento/liitotyylistään. Se kaartelee matalalla järvien ruovikkoisten rantojen yllä siivet V-asennossa.

Hannu kertoi mielenkiintoisen tarinan mehiläishaukoista, jotka on nimetty Mikoksi ja Annikaksi. Vuonna 2011 hämeenkyröläiselle mehiläishaukkapariskunnalle laitettiin satelliittilähettimet selkään. Sen perusteella nähtiin, että Mikko-mehiläishaukka lähti syysmuutolle 30. elokuuta ja jatkoi matkaansa Italian ja Libyan kautta Kameruniin, jossa se vietti talven. Annika-puoliso lähti Suomesta hiukan aikaisemmin 25. elokuuta ja lensi Välimeren ja Mustameren kautta Kongon Demokraattiseen Tasavaltaan lähelle Angolan rajaa. Toisin sanoen ne talvehtivat toisistaan yli tuhannen kilometrin päässä. Huhtikuussa 2012 kumpikin haukoista lähti kotimatkalle toisistaan tietämättä kahden päivän sisällä. Annika saapui vanhalle pesäpaikalle Hämeenkyröön 24. toukokuuta ja kahden päivän kuluttua 26. toukokuuta Mikko saapui paikalle. Kesän aikana ne kasvattivat poikaset maailmalle. Linnuilla on sellaisia kykyjä ja taitoja, joita ihminen voi vain ihailla ja ihmetellä!

Mehiläishaukka on immuuni kimalaisten ja ampiaisten pistoille. Haukat kuljettavat jaloissaan maasta kaivamiaan kimalaisten kennoja pesäpoikasille ruoaksi. Emolinnut tuovat myös koivunlehtiä pesään pitääkseen sen puhtaana. Hannu Järvinen kertoi, että kiivetessään pesäpuuhun rengastamaan poikasia pesät tuoksuvat hunajalle ja saunavihdalle.

Annika ja Mikko ovat vielä talvehtimisalueillaan mutta pian ne starttaavat Suomea kohti. Toivotaan, että ne selviävät raskaasta matkasta ja kun ne pääsevät perille, että niiden kotimetsä on edelleen pystyssä. TÄSTÄ linkistä löytyy lisää tietoa mehiläishaukkojen satelliittiseurannasta. 

Koetetaan mekin jokainen tahollamme lisätä petolintujen hyvinvointia vaalimalla ja puolustamalla lähiympäristöämme.   

Kiitos Hannu Järviselle ja Vipu ry:lle mielenkiintoisen tapahtuman järjestämisestä!