Mehiläisten ja kimalaisten siitepölypallukoista

 

Moni on ihmetellyt mehiläisten ja kimalaisten jaloissa olevia siitepölypallukoita ja niiden eri värejä. ”Pallukoiden” tai siitepölyrakeiden väri riippuu siitä millä kasvilla pölyttäjät ovat käyneet. Pölyttäjät keräävät kukkien siitepölyn takajalkojensa niin kutsuttuihin ”vasuihin” ja syöttävät siitepölyn pesässä oleville toukille. 

Mehiläinen-lehdessä (4/2005) oli tällainen värikartta, joka antaa viitettä kasveista. Usein kimalaiset ja mehiläiset pysyvät pitkään kukassa, joten ehtii tehdä pallukoiden väreistä omakohtaisia päätelmiä.

 

Edit 21.8.2015: Lisää tietoa siitepölyväreistä

Mehiläishaukan pesä tuoksuu hunajalle ja saunavihdalle

Kävin viime torstaina Viljakkalassa, jossa Vipu ry. järjesti petolintuillan seurojentalolla. Esitelmöijänä oli Mahnalan ympäristökoulun eläkkeelle jäänyt rehtori Hannu Järvinen. Oli pakko lähteä kuuntelemaan kokeneen lintuasiantuntijan käytännönläheistä esitelmää.

Hannu Järvinen on tehnyt vuosikymmenien aikana käsittämättömän kovan työn petolintujen hyväksi. Esimerkiksi tuulihaukka oli 80-luvulla harvalukuinen mutta Hannu on ripustanut yli 400 tuulihaukan pesäpönttöä kahdeksaan Pirkanmaan kuntaan. Pelkästään Hämeenkyrössä on 90 pönttöä latojen seinille ripustettuina. Hannun vuosien uurastamisen ansiosta tuulihaukkakanta on vahvistunut.  

Taitava lekuttelija. Tuulihaukka käyttää nimensä mukaisesti tuulta hyväkseen saalistaessaan. Tuulihaukka pysyy pitkiä aikoja paikoillaan ilmassa zoomaillessaan alapuolellaan pellossa vipeltäviä myyriä. Hyvänä myyrävuonna saattaa olla yli 300 myyrää hehtaarin alueella. Silloin tuulihaukat saavat paljon poikasia. Huonona myyrävuonna, kuten nyt, poikasia syntyy vähemmän. Kasvimaamme vieressä on hyvä myyräpaikka, koska siihen tuulihaukka pysähtyy aina lekuttelemaan. 

Hannu Järvinen kertoi päiväpetolinnuista:

• kanahaukoista,
• hiirihaukoista,
• varpushaukoista,
• nuolihaukoista,
• mehiläishaukoista
• ruskosuohaukoista  
• ja kalaan erikoistuneesta kalasääskestä.

Valokuvaesitelmän ohessa tuli opituksi uutta

• huuhkajista,
• viiru-,
• helmi-,
• varpus-,
• lehto- ja
• sarvipöllöstä.

Metsähakkuut ovat linnuille suuri uhka. Valokuvaesityksen aikana Hannu joutui usein sanomaan, että tätäkään metsää (jossa linnut vuosikausia pesivät) ei enää ole. Hannu on rakentanut useille lintulajeille pönttöjä ja tekopesiä. Harvesterin kourissa silpoutunut pöllönpönttö ei ole harvinainen näky. Kaiken lisäksi ladot joihin tuulihaukanpöntöt on ripustettu alkavat käydä yhä harvinaisemmaksi, sillä latoja ei enää tarvita ja lato on tuottamatonta maapinta-alaa.

Ruskosuohaukkakanta on kasvanut suhteellisen nopeasti. Muista petolinnuista poiketen se ei pesi metsissä tai puissa vaan maassa vedenrajassa korkeassa ruovikossa. 70-luvulla ruskosuohaukka oli harvinaisuus, jota käytiin kauempaakin ihmettelemässä Lempäälän Ahtialanjärvellä. Nykyisin pesiviä pareja arvioidaan olevan koko maassa 600-800. Hämeenkyrössä on ollut viitisen pesivää paria vuosittain. 

Vahdinvaihto. Ruskosuohaukka on helppo tunnistaa lento/liitotyylistään. Se kaartelee matalalla järvien ruovikkoisten rantojen yllä siivet V-asennossa.

Hannu kertoi mielenkiintoisen tarinan mehiläishaukoista, jotka on nimetty Mikoksi ja Annikaksi. Vuonna 2011 hämeenkyröläiselle mehiläishaukkapariskunnalle laitettiin satelliittilähettimet selkään. Sen perusteella nähtiin, että Mikko-mehiläishaukka lähti syysmuutolle 30. elokuuta ja jatkoi matkaansa Italian ja Libyan kautta Kameruniin, jossa se vietti talven. Annika-puoliso lähti Suomesta hiukan aikaisemmin 25. elokuuta ja lensi Välimeren ja Mustameren kautta Kongon Demokraattiseen Tasavaltaan lähelle Angolan rajaa. Toisin sanoen ne talvehtivat toisistaan yli tuhannen kilometrin päässä. Huhtikuussa 2012 kumpikin haukoista lähti kotimatkalle toisistaan tietämättä kahden päivän sisällä. Annika saapui vanhalle pesäpaikalle Hämeenkyröön 24. toukokuuta ja kahden päivän kuluttua 26. toukokuuta Mikko saapui paikalle. Kesän aikana ne kasvattivat poikaset maailmalle. Linnuilla on sellaisia kykyjä ja taitoja, joita ihminen voi vain ihailla ja ihmetellä!

Mehiläishaukka on immuuni kimalaisten ja ampiaisten pistoille. Haukat kuljettavat jaloissaan maasta kaivamiaan kimalaisten kennoja pesäpoikasille ruoaksi. Emolinnut tuovat myös koivunlehtiä pesään pitääkseen sen puhtaana. Hannu Järvinen kertoi, että kiivetessään pesäpuuhun rengastamaan poikasia pesät tuoksuvat hunajalle ja saunavihdalle.

Annika ja Mikko ovat vielä talvehtimisalueillaan mutta pian ne starttaavat Suomea kohti. Toivotaan, että ne selviävät raskaasta matkasta ja kun ne pääsevät perille, että niiden kotimetsä on edelleen pystyssä. TÄSTÄ linkistä löytyy lisää tietoa mehiläishaukkojen satelliittiseurannasta. 

Koetetaan mekin jokainen tahollamme lisätä petolintujen hyvinvointia vaalimalla ja puolustamalla lähiympäristöämme.   

Kiitos Hannu Järviselle ja Vipu ry:lle mielenkiintoisen tapahtuman järjestämisestä!

Ampiainen, kimalainen ja mehiläinen

Monilla menee ampiaiset, mehiläiset ja kimalaiset sekaisin keskenään. Niin minullakin meni ensi alkuun. On helpompi ihailla (ja olla pelkäämättä) näitä hyönteisiä, kun tietää ja tuntee niitä hiukan. Kerron mitä olen niistä oppinut.

Tärkeintä on muistaa että mikään näistä hyönteisistä ei ole syöksymässä myrkkypistin tanassa ihmistä kohti (ellet ole rikkonut tai uhkaa sen pesää). Pistettyään eläin menettää henkensä. Aivan turhasta ne eivät ole valmiita henkeään uhraamaan. Pörinää ne saattavat pitää, mutta se ei tarkoita että ne ovat pistämässä.

Miksi nämä hyönteiset sitten usein jäävät ihmisen ympärille pörräämään? Yleensä se johtuu siitä, että ihminen on ilmestynyt hyönteisen normaalille kulku- ja lentoreitille ja hyönteisen on mitattava tielleen tullut este. Ampiaisen, mehiläisen ja kimalaisen on tunnettava lentoympäristönsä ja reitti pesälle ja ruokalähteelle. Sen on tavallaan päivitettävä navigaattorinsa uudestaan: "Okei, 168 cm korkea ja noin puoli metriä leveä este, aurinkoon ja puuhun nähden lounaassa. Selvä. Jatketaan matkaa".

Tavallisesti ihmiset alkavat huitoa ja kiljua tässä kohtaa, jolloin hyönteisen on vaikea ottaa selvää tilanteesta: "120 cm... eikun 180 cm... eiku 80 cm leveä ja paljon heiluvia ulokkeita...eiku, eiku...". Jatkuvasti heiluvasta ja asentoaan vaihtavasta hysteerisestä hahmosta, on äärimmäisen vaikea ottaa selvää, jolloin hyönteisen on viivyttävä kauemmin paikallaan mittaamassa tilannetta, jolloin ihminen on aivan varma, että "Juuri minun kimppuuni se on hyökkäämässä, koska tuossa se kokoajan vaan pörrää!!Apuaaaa!" ja huitoo entistä enemmän. Pattitilanne. Näin ihmisten inho ja pelko säilyy. Jos malttaisi pysyä paikallaan, huomaisi kuinka otus tekisi nopeat mittaukset ja jatkaisi matkaa.

Kun tietää että kädelle tai ruokalautaselle laskeutuva ampiainen ei ole pistämässä, vaan on tullut paikalle ruoan houkuttelemana, pystyy kylmähermoisena seuraamaan mielenkiintoisia vaiheita. Olen viettänyt tuntikausia seuraten kuinka ampiaiset tulevat kaluamaan grillauksen jäljltä jääneitä ruoantähtetiä. Ampiaisella on vahvat leuat, joilla se leikkaa irti luihin jääneitä lihanpaloja. Pikku hiljaa se saa nirhettyä kokoonsa nähden valtavan lihanpalan irti. On hauska seurata, kuinka se kävelee pöydän reunalle, liha leuoissaan ja lähtee lentoon. Saalis on niin painava, että ampiainen tipahtaa ensin maata kohti, kunnes se saa siipiinsä tarpeeksi vauhtia ja roikotettua ruoan pesälle. Se tulee muutaman minuutin kuluttua takaisin, onhan ruokaa tarjolla, reitti selvä ja tarkasti mitattu.

Ampiainen on etupäässä lihansyöjä. Ampiainen on erittäin hyödyllinen syödessään puutarhasta tuhohyönteisiä.

Tässä kuvassa ampiainen irrottaa laudasta puunkuitua pesäaineekseen. Huomaa kuinka puuhun jää viiru ampiaisen eteen. Ampiainen peruuttaa/vetää ja kerii samalla allensa pientä kuitupalloa, sitten se lentää pesälleen ja pallosta tulee yksi raita paperinohueen pesään. Ampiaispesät ovat usein harmaavalkoisia, mutta joskus pesissä näkee punaisiakin (tai jopa sinisiä tai keltaisia) raitoja. Silloin ampiainen on kerännyt puuaineksen maalatusta laudasta. Ampiainen palaa aina samaan paikkaan hakemaan puukuituainesta ja näin lautaan muodostuu paljon (liki huomaamattomia) viiruja.  Olin 15 cm ampiaisesta eikä se ollut minusta moksiskaan.

Tässä kuvassa on kimalainen. Minä kutsun sitä vanhalla englanninkielisellä nimellään Dumbledore. Se on sille paljon kuvaavampi nimi.

Käytyään muutamalla sadalla tai tuhannella kukalla, sen takajalkoihin muodostuu pieniä siitepölypaketteja. Mitä isommat pallukat takajaloissa on, sen enemmän työtä se on tehnyt ja sen pikemmin se on menossa pesälleen tyhjentämään ne. Jos pallukoita ei näy, se on varmaan juuri tullut pesältä.

 Siitepölypallukat ovat erivärisiä riippuen siitä, mitä kukkia se on pölyttänyt. Siitepöly tarttuu kimalaisen karvoihin kuin sähkömagneettiin ja kun kimalainen ”pyyhkii itsensä”, se saa kerättyä siitepölyn jalkojen taskuihinsa. 

Tässä kuvassa pallukat ovat keltaisia, mutta esimerkiksi pölytettyään parsoja ne ovat kirkkaan oranssit. Dumbledorea lempeämpää pörisijää en tiedä. Sen pesä on usein maassa vanhassa myyränkolossa. Vaikka tömistelisit ihan pesän vierestä, se ei piittaa.

Tarhamehiläinen on käytännössä ihmisen kotieläin. Ihminen on valjastanut sen hunajantuotantoon. Mehiläinen pesii miltei ainoastaan ihmisten rakentamissa laatikoissa, kerää mettä ja siitepölyä ja valmistaa hunajaa. Mehiläiset saapuvat yleensä isoina parvina pölyttämään tietyn alueen kukkasia ja mehiläiset ovat varsin säyseitä.