Lukijakirjeeseen vastailua: "Olen tekemässä kaarinadavisit..." - ja muutama asia mietityttää.

Lukijakirje: ”Moi,

Kiitos kirjoistasi ja blogistasi.

Olen tekemässä kaarinadavisit ja olen nyt siinä vaiheessa, että hoitotyötä teen enää niin vähän kun on ihan pakko. Asun kaupungissa mutta kuivanmaan metsämökki on ostettu ihan läheltä ja ensimmäinen kesä mökillä lähestyy. Metsä mökin ympärillä on talousmetsää, kuusia ja mäntyjä, paljon mustikoita ja puolukoita. Siinä kasvit jotka tässä vaiheessa tunnistan, opittavaa siis riittää :)

Alueella on nähty kyykäärmeitä. Miten kyykäärmeiden kanssa yhteiselo onnistuisi? Voinko jotenkin ympäristöä tuhoamatta vaikuttaa siihen, ettei käärmeet etsiytyisi tontille. Mökkitontti ei ole iso, pihassa on kanervan (?) varpuja ja mustikkaa ja puolukkaa ja puita. Jonkun verran kiven koloja piilopaikoiksi. Minulla on pieni koira ja ei niin pieni lapsi, tämän vuoksi asia askarruttaa. Ovatko kyyt paikkauskollisia, onko niillä iso reviiri, töminää aistiessaan pyrkivätkö ne lähtemään kauemmaksi ja välttelemään pihapiiriä?

Lisäksi minua mietityttää voiko metsämökillä kasvattaa mitään syötävää maassa? Onko maakellarin rakentamisessa tasamaalle järkeä?

Kaikkea hyvää sinulle! Arvostan tekemääsi työtä luonnon hyväksi. Tehty hyvä kasvaa ja leviää, esimerkilläsi rohkaiset muita tekemään elämässä valintoja, jotka suojelevat luontoa.”

**

Vastaus: Hei,

kiitos viestistäsi ja sanoistasi.😄 💙

Hienoa, että olet tekemässä muutoksia elämääsi jos et ole tyytyväinen siihen nykymuodossaan. Koetan aina tähdentää soveltamista. Tärkeintä olisi löytää omannäköisensä elämänmuoto ja -tapa, ei kannata ”kloonata” minun elämänmuotoani, he he, vaan tehdä sellaisia ratkaisuja, jotka itsellä toimivat. Mutta jos on todennut, että todella haluaa kaarinadavisoida (verbin määritelmä heh he), niin siitä sitten vaan... Se on ennen kaikkea mielentila eikä ulkoiset olosuhteet.  😜

Kannustan opiskelemaan kaikenlaista. Ennen kuin miettisin kasvimaan tai maakellarin perustamista, käyttäisin vuoden kaksi luonnon ja esim. kasvilajien, maalajien ja maastoon tutustumiseen. Keräisin syötäviä luonnonyrttejä, marjoja ja sieniä. Aluksi kokeilisin säilömistä ostetuilla tuotteilla ja tutkisin onko se todella minun juttuni ja miettisin vaihtoehtoja. Ratkaisuja on niin monenlaisia. Maakellari on iso ja kallis projekti, rakensi sen mihin vaan. Moni tuote säilyy kylmiössä, kuivattuna, hapatettuna, huoneenlämmössäkin tai pakastettuna sen aikaa, kun pohtii elämänratkaisujaan, ja muutenkin.

Kasvatusohjeita + muuta löytyy blogini Usein kysytyistä kysymyksistä. 

Tähdellisintä mielestäni elämänmuutoksessa on perehtyä taloudenpitoonsa (ks. Irti oravanpyörästä vinkit omannäköiseen taloudenpitoon). Pelkästään raha-asioiden pohtiminen tuo niin suuria ahaa-elämyksiä, että elämä ja arvot muuttuvat sen myötä itsestään tasapainoisempaan suuntaan. Raha edustaa aikaamme ja valintojamme ja osoittaa onko kulutuksemme sopusoinnussa perimmäisten arvojemme kanssa. 

**

Käärmeistä: Olen ihan varma, että yhteiselonne onnistuu, kun olet noin ajattelevainen. Kulttuurissamme on jotain joka tekee ihmisistä käärmekammoisia. Johtuvatko perusteettomat pelot raamatuntarinoista (käärme karkotti paratiisista..), kauhuleffoista vai mistä? Ehkä enimmäkseen tiedonpuutteesta. Suomessa on ”kokonaista” kolme käärmelajia, joista vain yksi on myrkkykäärme. Vertailun vuoksi Meksikon Jukatanin niemimaalla käärmelajeja on 134, joista moni on vaarallinen.

Opiskelisin lisää käärmeistä. Käärmetietoutta olen koostanut TÄNNE.

Käärmeet tuntevat maan tömistelyn ja haistavat erittäin hyvin. Kyy pakenee ihmistä eikä suinkaan vaani tai aja ihmistä takaa. Liikun luonnossa paljon ja näen kyitä harvoin ja silloinkin usein vain vilahdukselta, kun käärme pyrkii täysillä pakoon.   

Opettelisin tunnistamaan kyyn, rantakäärmeen ja kangaskäärmeen sekä vaskitsan toisistaan. Paras tuntomerkki on pää: kyyn silmänterä on pitkä ja pystysuuntainen (=tiukka katse), muilla käärmelajeilla pyöreä (=kiltti katse). Lisäksi rantakäärmeellä on kellertävät päälaikut.

Yliajettu rantakäärme. Kellertävät päälaikut näkyvät selvsti. Yliajettu eläin on aina surkea näky.

Tutkisin ja tutustuisin ajan kanssa pihaani niin, että tiedän onko jossain käärmeiden vakituisia paikkoja. Jos on, antaisin niiden olla siellä omassa rauhassaan. Rajoittaisin oman kulkuni tietyille pihan alueille ja rauhoittaisin osia luonnolle. Minä ajattelen, että ihmisen ei tarvitse joka paikassa trampata vaan meitä olisi rajoitettava monessakin eri mielessä (tämä on eräitä kaarinadavisoinnin ydinajatuksia, heh). On meidän etumme, että elinympäristömme on luonnontilainen, on meidän etumme harrastaa itsekuria, on meidän etumme että luonnossa esiintyy kyykäärmeitä jne.

Jos tietää jonkun alueen olevan käärmeiden erityisessä suosiossa, kannattaa keskittyä askeleihinsa ja liikkeisiinsä. Kumisaappaat ja villasukat ovat maalla-asujan kelpo vakiovarustus.

Opettelisin ensiavun. Kun osaa toimia poikkeustilanteessa, voi jättää käärmeet aktiivisesta ajattelusta pois. Myös lapset kannattaa ohjeistaa (pelottelematta lapsia - tai käärmeitä) miten heidän on toimittava, jos käärme puree. Lapsille kannattaa siirtää omaksumansa käärmetietouden ja uudet asiat luonnontuntemusta ja taloudenhoitoa myöten.  

Ensiavun pääidea on saada verenkierto purema-alueella hidastumaan. Puremakohdan yläpuolelle (jos raajassa) voi laittaa kiristyssiteen, sellaisen joka hidastaa verenkiertoa, ei estä sitä. Rasitusta ja liikkumista on vältettävä ja hakeuduttava lääkäriin. Koiran kyynpuremaan ei enää suositella kyy(kortisoni)pakkausta vaan koira viedään eläinlääkäriin. Ensiapuohjeet ihmiselle ja koiralle löytyy netistä helposti googlaamalla.

Käärmeen kohdatessaan on keskityttävä pysymään rauhallisena, poistuttava itse paikalta ja annettava käärmeen olla. Tahallaan se ei ihmistä lähesty, ihminen on itse käytöksellään aiheuttanut käärmeen puolustusreaktion.

Perusteettomille peloille ei kannata antaa valtaa. Paljon suurempi riski kuin kyynpurema on joutua auto-onnettomuuteen ja silti sompaamme liikenteessä päivittäin. Jos pelolle, mille tahansa sellaiselle, antaa vallan, se vie mielen vääristyneille teille. Peloista olen kirjoittanut mm. TÄÄLLÄ.

Toivottavasti nämä tiedot auttoivat alkuun. Kaikkea hyvää sinulle ja tsemppiä elämänmuutokseen! Myös sinun esimerkkisi toimii muille rohkaisuna!  💚 

Maistaisitko nokkosta?

Viime aikoina blogikirjoitukseni ovat käsitelleet puutarha-asioita. Nyt tulee asiaa niillekin, joilla ei omaa pihaa ole. Suomen jokamiehenoikeuksien ansiosta sinun ei tarvitse kyntää eikä kylvää, lapioida eikä talikoida, ei omistaa eikä vuokrata maata. Sen kun otat korin ja sakset mukaasi ja lähdet metsään, poluille ja pientareille mahdollisimman kauas autoteistä ja lähdet keräämään luonnon tarjoamia yrttejä. Mutta mitä ne luonnonyrtit ovat?

Suomen luonnossa kasvaa kymmeniä luonnonvaraisia yrttejä, jotka kelpaavat syötäväksi. Tässä joitain niistä:
Nokkonen on ehdoton suosikkini. Se on todella monikäyttöinen kasvi, herkullisen makuinen ja siinä on valtavan korkeat ravintoarvot. Moni kavahtaa nokkosta sen poltinkarvojen vuoksi. Aivan suotta. Hanskat käteen ja menoksi! Nokkoset voi ryöpätä nopeasti kiehuvassa vedessä (ja jäähdytetyn ja lantratun keitinveden voi hyödyntää huonekasvien lannoitteena tai hiusten huuhteluaineena). Tai nokkoset voi kuivata sellaisenaan ja käyttää niitä ruuanlaitossa samalla tavalla kuin pinaattiakin. Kuivatut nokkoset, ja yrtit yleensäkin, säilyvät paperipusseissa ja lasipurkeissa. Ryöpätty nokkonen painuu pieneen kasaan, jolloin sitä voi pakastaa talven varalle ja näin on aina aineksia piirakoihin, leipä- ja lettutaikinoihin ja keittoihin.

Siankärsämö on lääkekasvi, jonka sanotaan puhdistavan verta, vahvistavan sydämen toimintaa ja ruuansulatusta. Siankärsämö on myös ainutlaatuinen haavanhoitoaine: se parantaa haavat todella nopeasti. Siankärsämön kuivattuja kukkia kannattaa aina pitää lääkekaapissa haavan varalta. Tai ei siankärsämöä tarvitse lääkekaappiin laittaa, jos kuivaa siankärsämöä ruuan mausteeksi (pippurinen maku), voi samasta purkista annostella laastarinkin alle.

Maitohorsman varhaisia versoja voi keittää suolavedessä ja syödä parsan tapaan. Valko- ja puna-apilaa voi käyttää salaatteihin, keittoihin, teehen jne. Poimulehti on hyvää salaattina ja leivänpäällisenä. Poimulehteä kutsutaan naistenyrtiksi, sillä se auttaa erilaisiin naistenvaivoihin. Luonnonyrttien voisi jatkaa pitkään: pihlaja, kuusi, koivu, kataja, kultapiisku, mesiangervo, vuohenputki, voikukka ja niin edelleen.

Yrtit ovat samaan aikaa ruokaa, ravintoa ja lääkettä. Luonnonyrttejä kannattaa kerätä kevään ja kesän mittaan, jolloin ne ovat parhaimmillaan, syödä tuoreeltaan, kuivattaa ja säilöä. Yrttien monet vitamiinit ja hivenaineet vaikuttavat yleiskuntoa kohottavasti, elimistöä puhdistavasti ja sairauksia ehkäisevästi. Monet luonnonyrteistämme ovat vanhoja lääkekasveja ja tämä tunnustetaan jo nykyaikaisessa lääketieteessäkin. Yrteistä voi myös valmistaa teetä joka nautitaan sisäisesti tai teessä voi liottaa kankaanpaloja, joita käytetään ulkoisena hauteena tiettyyn ongelmakohtaan.

Yrtit säilötään kaikkein helpoiten kuivaamalla. Kuivaaminen onnistuu erityisellä kuivurilla, mutta yrtit kuivuvat yhtä hyvin uunissa 35 - 40 asteessa, uuninluukku vähän raollaan. Uunin lämpötilaa ei kannata nostaa kuivumisen nopeuttamiseksi, yrttien ravintosisältö tuhoutuu.  Sähköäkään ei välttämättä tarvita. Kerätyt yrtit voi sitoa pieniin nippuihin ja ripustaa ne ilmavasti kuivumaan.

Yrttejä kuivataan kunnes ne ovat niin kuivia, että ne murenevat käsissä. Myös jääkaapin ja pakastimen päällinen on hyvä paikka levitellä yrtit sanomalehtipaperin päälle kuivumaan.
Kuivatuista luonnonyrteistä voi valmistaa viherjauhetta: kerää ahomansikan, vadelman, voikukan ja mustaherukan lehtiä, nokkosta, siankärsämöä, poimulehteä, valkoapilaa, vuohenputkea ja esimerkiksi ruusun kukintoja tai kanervankukkia oman mieltymykseksi mukaan. Yrtit kuivataan ja jauhetaan hienoksi. Kun viherjauhetta säilyttää esimerkiksi keittiön pöydällä lasipurkissa (kaunis koristeenakin), niin muistaa ripauttaa joka päivä ruokaan voimaa-antavan annoksen: leipätaikinoihin, keittoihin, puuroihin, patoihin ja mihin tahansa ruuanvalmistukseen.

Kirjallisuutta tästä aiheesta löytyy paljon. Kipin kapin kirjastoon! Kannattaa lainata ainakin Toivo Rautavaaran: Mihin kasvimme kelpaavat, Ulla Lehtosen: Ullan luonnonyrtit ja Henriette Kressin: Hanhikista kissanminttuun.