Mielipidekirjoitus: Ilvekset väistävät ihmistä, kun ihminen tekee itsensä näkyväksi

Mielipidekirjoitukseni tämän päivän Aamulehdessä.

Aamulehti kertoi 17.2. ilvespoikuehavainnoista perheen kodin pihalla. Hienoa, että Sonja Sulankivi suhtautuu ilveksiin uteliaasti ja arvostavasti ja haluaa elää rinnakkain luonnon kanssa.

Artikkeli herättää kuitenkin muutaman kysymyksen, joihin on hyvä vastata, jotta lukijat saisivat täydemmän kuvan ilveksistä. On luonnollista, että ilvesten käyttäytyminen herättää epävarmuutta, kun kohtaamiset ovat uusia. Ilvesten kanssa eläminen tarkoittaa myös pientä asennemuutosta: emme voi odottaa niiden käyttäytyvän ihmisen ehdoilla. Kun hyväksymme tämän, rinnakkaiselo on paljon helpompaa.

Ilvesten näkyminen valvontakamerassa kertoo lähinnä siitä, että alue on tarpeeksi rauhallinen niiden liikkumiseen. Totta kai ilves voi kävellä rauhassa hiljaisen pihan poikki. Jutussa kerrottu imettäminen on hiljaista istumista paikallaan. Siitä ei tule ääniä tai liikkeitä, jotka paljastaisivat ihmisten läsnäolon. Yskäisy tai seisomaan nousu olisi riittänyt, silloin ilves olisi ymmärtänyt, että paikalla on ihminen ja kadonnut hetkessä.

Ilvekset eivät aiheuta häiriötä pelkällä olemassaolollaan, ne vain elävät luonnollista elämäänsä. Eläimillä on oikeus liikkua vapaasti. Vaikka ilvekset ovat vilkkaimmillaan iltahämärässä, myös päiväliikkuminen on niille luonteenomaista.

Artikkelissa ihmetellään, olisiko ilves tullut sisään avoimesta ovesta. Todennäköinen selitys ilveksen lähestymiselle on paljon yksinkertaisempi: ikkunat heijastavat metsää. Ilves ei nähnyt sisälle eikä tiennyt ihmisten olevan läsnä. Oven avaus olisi riittänyt karkottamaan sen välittömästi.

Ilvekset eivät osaa pelätä autoja tai paikallaan jököttävää, puhelinta kädessään pitävää ihmistä. Auton sisällä istuvat ihmiset eivät näytä eläimille uhkalta, vaikka ääni kuuluukin avoimen ikkunan kautta. Ihmishahmo ei erotu autosta tunnistettavasti, se on vain osa metallista kokonaisuutta. Jos henkilö olisi noussut autosta ulos, heilutellut käsiään ja ottanut muutaman askelen eläinten suuntaan, ne olisivat varmasti lähteneet välittömästi. Ilvekset väistävät ihmistä, kun ihminen tekee itsensä näkyväksi.

Jos talon asukkaat eivät halua ilveksiä lähelleen, heidän on johdonmukaisesti mentävä ulos ja ajettava ilvekset pois. On karjaistava, näytettävä isolta, heiluteltava käsiä ja juostava vähän matkaa perään. Eläimet oppivat pian väistämään talon lähiympäristöä. 

Kun asukkaat haluavat elää sovussa ilvesten kanssa, heidän kannattaa jatkaa kuten tähänkin asti. Aito rinnakkaiselo tarkoittaa, että ihminen mukauttaa omaa käytöstään. Ilveksiä on hienoa seurata juuri sellaisina kuin ne ovat: omilla ehdoillaan elävinä villeinä eläiminä.

Medialta toivoisi, että ilveksistä ja muista kookkaista nisäkkäistä kertoessa haastateltaisiin ensisijaisesti riippumattomia luontoasiantuntijoita metsästäjien sijaan. Näin lukijat saisivat tieteellisesti perusteltua tietoa eläinten merkityksestä luonnossa ja ravintokierrossa. Artikkelin lopetus metsästäjän kommenttiin ilvesten määrän kasvamisesta luo tarpeettoman uhkakuvan. Tämä on metsästäjille tyypillinen tapa korostaa ilvesten lukumääriä, kenties siksi, että näin koetetaan helpottaa metsästyskiintiöiden kasvattamista. Tutkijoilla sen sijaan on objektiivista tietoa luonnonvaraisten eläinten elintavoista ja ekologisesta merkityksestä.

Ilvesten ja ihmisten rinnakkaiselo on mahdollista, kun ymmärrämme eläinten – ja oman – käyttäytymisen ja toimimme sen mukaisesti.

 

**

Aamulehti muutti otsikon ja lyhensi juttua. Muokattu mielipidekirjoitus + siihen liittyvä keskustelu löytyy täältä.  

 

Pyhä on poissa

Virallinen talvipäivänseisaus on tänään, mutta olemme olleet seisauksessa jo perjantaista asti. Päivän pituus Hämeenkyrössä on nyt 5 tuntia ja 18 minuuttia. Yö kestää 18 tuntia ja 42 minuuttia. Tämä pysyy täsmälleen samana aina keskiviikkoon 24.12. asti, jolloin valon määrä kasvaa minuutilla. Ihmeellistä, että olemme taas tässä vaiheessa ”talvea”. Kevät on täällä alta aikayksikön, vaikka talveakaan ei ole ollut vielä.

Järven ranta on jäätynyt kahdesti ja sulanutkin kahdesti. Jäät ovat katkoneet järviruokoja ja tuuli kuljettanut niitä kasalle, joten olen pukenut kahluuhousut ja monet pitkät kalsarit ja talikoinut ruokoja rantaan. Hyvä että olen voinut näin tehdä, ettei tarvitse keväällä aiheuttaa rannalla pesiville eläimille häiriöitä. Ruokoja on vielä pystyssä. Saa nähdä mihin suuntaan kevään tuulet ne sitten kuljettavat.

Talikoidessani kylmässä vedessä ja mudassa, maatuvaa kasvillisuutta haistellessa, muistelin, että tässä joutsenperhe vietti paljon aikaa, tuossa näin viime syksynä ritariperhosentoukan, tuolla oli ruskosuohaukan pesä ja palasin mielessäni moniin hienoihin näkyihin. Missähän ne kaikki rakkaat tällä hetkellä menevät?

**

Filosofisessa Niin & Näin -lehdessä pääkirjoittaja Kaisa Kortekallio käsittelee vastavuoroista suhdetta eläimiin ja mainitsee minut tutkija Christine Webbin ja luonnontieteilijä Len Howardin yhteydessä. Tuntui hyvältä! Webb ja Howard näkevät eläimet älykkäinä ja oppivina yksilöinä, eivät homogeenisena lajina. Kortekallio kirjoittaa, että vastavuoroisessa suhteessa "linnut eivät pelkää havainnoijaa. He voivat käyttäytyä rennosti." Tämä on juuri niin. Kun kunnioittaa ja luo tilaa eläimille, pääsee pois ihmiskeskeisistä ajattelumalleista. Meidän pitäisi muuttaa suhtautumistamme ja suhdettamme muihin lajeihin. Emme voi nähdä niitä vain esineinä, lukuina tai häiriötekijöinä. Eläimet ovat yksilöitä jotka ansaitsevat kaiken kunnioituksemme.

**

Tällä viikolla olen koostanut susilausuntoa maa- ja metsätalousministeriölle. Metsästäjäliitto on antanut suoria ohjeitaministeriölle ja hallitus totteli, oikein kiirehti asiassa. Suden ympärivuotinen rauhoitus on poissa ja susien metsästys siirrettiin kiintiömetsästykseksi, jossa ammutaan kokonaisia susilaumoja.

Hälyttävintä on, että kiintiömetsästysjärjestelmä poistaa valitusoikeuden metsästyspäätöksistä. Susia lahdataan mennen tullen eikä kansalaisilla ole mahdollisuutta valittaa virheellisistä päätöksistä. Toiminta ei ole läpinäkyvää eikä demokraattista. Sama lakishow jatkunee keväällä, koska myös karhun, ilveksen ja saukon metsästystä helpotettiin siirtämällä nekin yllättäen kiintiömetsästykseen, vaikka ne ovat yhä EU:n luontodirektiivissä tiukan suojelun piirissä.

Tällaisella tolalla on nyt demokratia Suomessa. Meillä on todella pelottava ja vastenmielinen hallitus. Metsästyslain muutokset vahvistettiin äänin 135–35. Miettikää hyvät ihmiset, ketä äänestätte vuoden päästä eduskuntavaaleissa! Osaa lausunnoista voi lukea täältä. Lausunnoilla pyyhitään takapuolta, koska sadan suden metsästys alkaa joka tapauksessa 1.1.2026. Absurdia.

Eläimet kärsivät niin paljon ihmisten ahneudesta ja tuhoamisvimmasta. Liian harvoilla on ymmärrystä, tietoa tai rakkautta luontoa kohtaan.

**

Kävin kirjastossa. Lähikirjastoni lopettaa hetkellisesti muuton ajaksi ja siirtyy kauemmas. Kirjastonhoitaja oli nostanut hyllyille kirjoja esille. Silmiini osui Suomen luonnon pyhät paikat. Kirja oli iso ja painava. Ajattelin, että en lainaa sitä, koska tiesin, ettei näillä main juuri pyhiä paikkoja löydy. Selasin vaan hakemistoa. Lähialueilta löytyi ainoastaan Hämeenkyröstä kaksi mainintaa: Timin mänty ja tapionpöytä Vesajärvellä. Kaksi puuta koko kunnassa. Naapurikunnissa ei ensinkään. Lukaisin tekstit läpi. Timin männystä olen kertonut täällä.

Tapionpöytä on latvaton metsäkuusi, jonka oksisto kasvaa litteänä vaakasuuntaan, mutta ei juuri lainkaan ylöspäin. Kirjassa kerrotaan, että metsän isännän Tapion uskottiin aterioivan tapionpöydän ääressä. Tapionpöydät olivat muinaissuomalaisille uhripaikka, jonne vietiin ruokauhreja. Kesällä 2016 kirjan tekijät Aimo Kejonen ja Tuomo Kesäläinen olivat käyneet kohteessa Vesajärvellä Muotian kylällä. Kaikki oli muuttunut. Vanha hevoshaka oli joutunut hakkuiden kohteeksi. Tapionpöydän luona oli enää rauhoituskyltti ja pari hakkuista jäänyttä runkoa lojui paikalla, jossa Suomen komeimmaksi mainittu tapionpöytä aikoinaan oli. Kirjassa sanotaan: ”Vanha pyhä oli poissa”. Vain kyltti kertoi sen joskus olleen olemassa. Laitoin kirjan takaisin kirjaston hyllylle ja ajattelin, että tapaus on aika hyvä kuvaus monien suomalaisten luontosuhteesta. Mikään ei ole enää pyhää, antaa kaiken mennä vaan.

Ihmiset unohtavat, että mitä teemme luonnolle, sen teemme itsellemme. Olemme yhtä tapettavien susien kanssa, olemme kaadettava metsä, olemme maa jota saastutamme. Olemme kaikki yhtä ja sidoksissa toisiimme. Meidän elämämme jatkuu kaikissa eri muodoissa. Edestämme tulemme löytämään.

**

Muutama sana vielä joulusta. Olen niiiin iloinen, että en vietä sitä: Black Fridaystä alkava ostaminen, lahjat, pakkaaminen, joululaulut ja koristeet kaikkialla. Ymmärrän että monille joulu on tärkeä hetki pysähtyä perheen parissa. Mutta sitä pysähtymistä ei tarvitsisi ostaa, sen kun hyppäisi kaiken suorittamisen ohi ja siirtyisi suoraan mielenrauhaan. Voisimme muistaa läheisiä ja vähäosaisia ympäri vuoden, kortteja lähettää milloin vain, pipareita paistaa kesälläkin. Aitoa pysähtymistä olisi se, ettemme suorita yhtään mitään.

Toivon sinulle aikaa miettiä mikä oikeasti tuo sinulle merkitystä. Ja rohkeutta toimia sen mukaan.

Susiuutisten taustalla lienee vaikuttamiskampanja

Metsästäjien ”trollitehdas” on aktivoitunut viime aikoina susihavaintojen uutisoinnissa. Olen kyllästynyt siihen, miten asenteellisesti näitä juttuja tuotetaan ja syötetään medialle ja sitä kautta kansalaisille. Kirjoitin aiheesta mielipidekirjoituksen. Tässä tekstini - jakakaa mielellään eteenpäin!

**

Viime aikoina mediassa on nähty silmiinpistävä määrä susiuutisia. Uutistulvan voimakkuus herättää kysymyksiä. Suurpetojen kannanhoidolliset metsästysluvat ovat jäissä, ja se lienee aiheuttanut metsästäjissä voimakasta turhautumista.

Mediakampanjan taustalla vaikuttanee Metsästäjäliiton vahva vaikuttamiskoneisto. Liitto harjoittaa merkittävää ammattimaista lobbausta ja toiminta on järjestäytynyttä. Turhautuminen on kanavoitu nyt tehokkaaksi mediavaikuttamiseksi. On huolestuttavaa, että media osallistuu tällaiseen vaikuttamiseen joko tietämättään tai klikkiotsikoiden toivossa. Susi on avainlaji, jonka läsnäolo vaikuttaa koko ekosysteemiin - se säätelee muun muassa sekä hirvieläin- että pienpetokantoja ylläpitäen näin luonnon monimuotoisuutta.

Kansalaisten on tärkeää ymmärtää uutisoinnin todennäköinen yhteys: kyse vaikuttaa olevan organisoidusta painostuskampanjasta metsästyslupien palauttamiseksi, ei niinkään äkillisestä muutoksesta susien käyttäytymisessä tai määrässä. Nykyinen riistakameroiden verkosto on niin tiheä, että samat sudet tallentuvat useisiin eri kameroihin. Ilman kameroita moni oletettu susihavainto jäisi kokonaan tekemättä.

Metsästäjäliiton lobbausvoima näkyi Evon tiedekansallispuistohankkeessa: liitto vetäytyi hankkeen valmistelun työryhmämietinnöstä yhdessä metsäalan järjestöjen kanssa ja oli kaatamassa samalla koko hanketta. Tapaus osoittaa konkreettisesti järjestön vaikutusvallan.

Suurpetopolitiikasta tulee toki keskustella, mutta keskustelun pohjaksi tarvitaan Luonnonvarakeskuksen tuottamaa tutkimustietoa, ei masinoitua mediavaikuttamista. On huolestuttavaa, miten pieni intressiryhmä voi mediakampanjallaan vääristää yleisön käsitystä luonnon toiminnasta ja suurpetojen merkityksestä. Lupien evääminen on mennyt monella niin sanotusti tunteisiin, eikä sen pidä antaa ohjata yleistä mielipidekeskustelua.

 

**

Ainakin Aamulehdessä on keskustelua kirjoituksesta.  

Suurpetoasiat on siirrettävä ympäristöministeriölle

Kuvittele tilanne: viranomaisen pitäisi suojella uhanalaisia eläimiä, kuten susia, ilveksiä ja karhuja, mutta sen sijaan se myöntää jatkuvasti lupia niiden tappamiseen jopa vastoin EU:n lakeja. Juuri näin tapahtuu Suomessa, kun maa- ja metsätalousministeriö hallinnoi suurpetoasioita.

Ministeriö myöntää vuosittain satoja metsästyslupia EU:n tiukasti suojelemille lajeille. Sama virasto, jonka pitäisi suojella suurpetoja, ajaa aktiivisesti metsästäjien etuja. Jopa ministeriön suurpetoasetuksia laativa virkamies on metsästäjä.

Ei olekaan yllättävää, että korkein hallinto-oikeus on toistuvasti joutunut puuttumaan ministeriön toimintaan ja toteamaan sen myöntämät metsästysluvat laittomiksi.

Suomen eläinoikeusjuristit ry:n juristit ihmettelevät, miten maa- ja metsätalousministeriön virkamiehet laativat, virkavastuusta huolimatta, vuodesta toiseen asetuksia, jotka on todettu lainvastaisiksi tuomioistuimissa niin Suomessa kuin EU:ssakin. Tämä ei ole vahinko vaan kaava. Ministeriö on jo vuosikymmeniä laatinut tietoisesti EU-lainsäädännön vastaisia metsästysasetuksia, edistänyt metsästysharrastajien intressejä luonnonsuojelun kustannuksella ja mahdollistanut tuhansien suurpetojen lainvastaisen tappamisen.

"Luonnonvaraisten eläinten hoidon tavoitteena pitäisi olla luonnon monimuotoisuuden suojeleminen ja palauttaminen, ei huvin tuottaminen metsästäjille."

- Luontoliiton susiryhmän puheenjohtaja Mari Nyyssölä-Kiisla

Suurpetokantojen suojelu on luonnonsuojeluasia, ja sen sääntely vaatii kokonaisvaltaista ymmärrystä suurpetojen ekosysteemeistä. Maa- ja metsätalousministeriö näkee suurpedot pelkästään ongelmana ja vahinkoa aiheuttavina nisäkkäinä Suomen luonnossa. Siksi Luontoliiton susiryhmä ja Suomen eläinoikeusjuristit ry katsovat, että maa- ja metsätalousministeriön ei tulisi hallinnoida suurpetoihin liittyviä kysymyksiä, vaan ne tulisi siirtää ympäristöministeriön alaisuuteen. 

Toimivallan siirto ei poistaisi mahdollisuutta myöntää yksittäisiä kaatolupia poikkeustilanteissa vaan varmistaisi nykyistä paremmin, että luvat myönnettäisiin EU-lainsäädännön mukaisesti. 

Jos haluat lopettaa metsästäjien ylivallan suurpetoasioissa, käy allekirjoittamassa Luonto-Liiton vetoomus.

Jaathan tietoa ministeriön kyseenalaisista käytännöistä sosiaalisessa mediassa, kiitos!

Miten suhtautua suurpetoihin ja muihin eläimiin?

 

Photo by Zdeněk Macháček on Unsplash

Tiistaina 26.3. Yle uutisoi ”röyhkeistä” poroista, jotka menivät asukkaan pihalle ruokailemaan. Kun hiukan myöhemmin palasin uutiseen antaakseni siitä palautetta toimitukseen, Yle olikin jo korjannut uutisen ja poistanut röyhkeys-maininnat.

Tänäkin päivänä on siis mahdollista, että toimittaja kuvittelee poron ymmärtävän kulkevansa jonkun toisen omistamalla maalla ja tekevänsä ihmiselle tahallaan kiusaa.

Viime viikkoina on Aamulehden Moro-liitteessä uutisoitu viikko toisensa perään siitä, että metsästä on löytynyt kauriinraatoja ilveksen tai ahman jäljiltä. Miksi on olevinaan ihmeellistä ja uutisoimisen arvoinen asia, että pedot syövät toisia eläimiä elääkseen?

Alma Media teki hiljattain sivun jutun suden levittäytymisestä Pirkanmaalle. Uutinen kimmahti ilmeisesti siitä, kun joku autoilija oli ottanut kännykkäkameralla videokuvaa sudesta, joka oli valtatie 12:lla jäänyt hirviaitojen väliin ja yritti etsiä reittiä ulos. Sudesta ei ollut haittaa kenellekään, se pelkäsi ja yritti vain päästä ihmisten rakentamasta ansasta pois. Ihminen siinä oli haitantekijänä.  

Nyt on tullut muutamia hallinto-oikeuden päätöksiä liittyen ilveksen viime syksyn ”kannanhoidolliseen” metsästykseen, osa on vielä tulematta. Hallinto-oikeus on katsonut, että lupien myöntämisiin ei ole ollut kestävää perustelua. Riistakeskus on toiminut väärin. Karhun metsästysluvatkin ovat saman perusteen takia jäissä. Hienoa!   

Jos eläinkannat saavat korjaantua ja vahvistua, tulevaisuudessa tulee yhä enemmän kohtaamisia villieläinten kanssa. Kohtaamisia tulee myös koska ihmiset muuttavat jatkuvasti eläinten reviireille tuhoten ja pirstoten luontoa erilaisilla hankkeillaan. Kun samaan aikaan metsästäjät haluaisivat tappaa enemmän hirviä, pedot joutuvat etsimään korvaavaa saalista kotieläimistä. Voisin kuvitella, että metsästäjien agendaa palvelee ihmisten petoihin liittyvät väärinkäsitykset ja pelot, jotta he pääsisivät myös petojahtiin.

Osa suomalaisista käsittelee verraten huonosti sitä, että elämme yhdessä tässä maassa ja tällä planeetalla toisten eläinten kanssa. Monilla on huono ymmärrys siitä miten pitäisi suhtautua, kun peto osuu kohdalle. Suomessa olisi korkea aika löytää jonkinlaista kulttuurillista yhteisymmärrystä siitä kuinka elää eläinten kanssa yhdessä. Siihen tarvitaan opetusta ja koulutusta. Suomessa ei edes ole mikään ”paha tilanne”. Pedoilla se paha tilanne on, kun ne yrittävät selvitä ihmisten määräämässä maailmassa. Kuka on antanut ihmisille oikeuden määrätä kaikesta?

Luin Ryövärikarhu ja murhaajapuu -kirjaa, jossa tietokirjailija Mary Roach kiertää eri puolilla maailmaa selvittämässä ihmisten ja eläinten kohtaamisia. Tarinoista saa suhteellisuudentajua.

Tiibetin ylängöllä buddhalaiset paimentolaiset paimentavat karjaansa kesälaitumille. Tällöin heidän kotinsa ovat pitkiä aikoja tyhjillään. Kotiin palatessaan he saattavat todeta maakarhujen murtautuneen koteihinsa. Silti ihmiset eivät halua, että eläimiä ”rangaistaan”. Siellä on virkamiehiä jotka vastaavat eläinten hyökkäysten torjunnasta. Jos virkamies kutsutaan hätiin ja saapuessaan hän huomaa karhun seisovan nujertuneen ihmisen päällä ja raatelevan häntä, virkamies ei ammu karhua. Uskontonsa mukaan hänellä ei ole oikeutta ratkaista, kumman henki on tärkeämpi, ihmisen vai karhun.

Intiassa kuolee joka vuosi noin 500 ihmistä jouduttuaan villinorsujen tielle. Intian metsänvartijat selvittävät tapauksia, mutta he eivät tapa kuoleman tai vamman aiheuttanutta norsua. Valtio maksaa korvauksia uhrien omaisille.

Norsut koettavat elää suurten metsiköiden jäännöksissä. Aikoinaan Intiassa oli suuret metsät, jotka ulottuivat maan halki (niin Suomessakin ennen…). Tämä ”norsukäytävä” on aikojen saatossa katkeillut ja supistunut. Sitä on pienentänyt teeviljelmät, sotilastukikohdat ja uudet asumisyhteisöt. Norsujen asuinalueet muuttuvat ihmisten ympäristöiksi. Norsut joutuvat kulkemaan käytävässä kuin kuulat pelikoneessa, ansojen ja mutkien kautta. Luonnosta ei löydy enää tarpeeksi ravintoa (yksi norsu voi syödä 120 kg kasvisravintoa vuorokaudessa), joten norsut lähtevät vaeltamaan kyliin ja syövät ihmisten pelloilta ja puutarhoista ja murtautuvat ihmisten koteihin.

Ihmisten tiedostamista koetetaan parantaa ja heille opetetaan parhaita keinoja ihmisten ja norsujen yhteenottojen liennyttämiseen. Kun kyläläinen havaitsee norsun, hänet ohjeistetaan soittamaan norsuntorjuntapartio paikalle, jotka paimentavat norsut metsän suuntaan. Kuolemantapaukset tapahtuvat sillä välin, kun torjuntapartio ei ole vielä ehtinyt paikalle, kun ihmiset alkavat sooloilla kuten kivittää norsuja tms. Parempiin toimintatapoihin kuuluu lauman lähestymisestä varoittavien sensorien käyttö, lisäksi siellä koetetaan jatkaa metsien palauttamista ja suojelualueiden perustamista.

Kun kyläläisiltä kysytään heidän mielipiteitään kyliin saapuvista norsuista, 75 % haastatelluista ilmoitti suhtautuvansa niihin myötämielisesti. Hinduilla on norsupäinen Ganesh-jumala ja he suhtautuvat eläimiin kuin jumalaan, ei niitä pidä tappaa. ”Me sanomme vain namaste (=kiitos), ole hyvä ja lähde pois.”

Kun leopardit ovat syöneet ihmisiä, Intiassa erotetaan toisistaan eläimen puolustuksellinen ja saalistava käyttäytyminen eli selvitetään provosoitiinko eläin hyökkäämään vai hyökkäsikö se provosoimatta. Vasta kun tietyn leopardin tiedetään tappaneen ja syöneen kolme tai useampia ihmisiä, se voidaan ampua. Mutta surmat on tiedettävä yhden ja saman leopardin tekemiksi. Eläimet opetellaan tunnistamaan turkkinsa täplien perusteella. Leopardin turkin kuviot ovat yksilöllisiä kuin ihmisen sormenjäljet. Sitten he opettelevat näiden tiettyjen paikallisten eläinten reviirit. Ampumaan ei lähdetä summanmutikassa. 

Suomessa riittää vilaus suurpedosta, kun heti alkaa joidenkin liipaisinsormi herkistyä. Lisääntyneet petohavainnot eivät välttämättä edes kerro lisääntyneestä kannasta vaan maastoon asetettujen riista- ja valvontakameroiden määrästä. Täällä ihmisiä ei kuole petojen takia vaan petoja ihmisten takia. Ihminen on pahin peto, siitä kertoo tarpeeksi jokapäiväiset erilaiset sotauutiset.

Nuo esimerkit osoittavat, että äärimmäisyyksien välillä on valtava kohtuuden alue ja toiminta- ja reaktiotapoja on valittavaksi. Suomessa menetetään suhteellisen pieni määrä kotieläimiä pedoille vuosittain ja yleensä silloin ihmiset eivät ole suojanneet kotieläimiään tarpeeksi hyvin. Silti saadaan kauhea poru, älämölö ja uutisointi aikaiseksi.

Media voisi suurpeto-klikkiotsikoiden sijaan nostaa keskusteluun toisenlaisia aiheita. Esimerkiksi voitaisiin keskustella poronhoitoalueen ongelmista, onko alueen oltava niin laaja, 36 % Suomen pinta-alasta. Suurpedot eivät pääse liikkumaan Norjaan tai Ruotsiin eikä geenivaranto kasvamaan ja porojen määrä ylittää luonnon kantokyvyn jne. Miksei uutisoida hirviaitojen aiheuttamasta haitasta eläimille? Toimivia ali- tai ylikulkureittejä tehdään mitättömästi, vaikka rakentajat tietävät tukkivansa eläinten ikiaikaiset reitit. Miksi susiuutisten yhteydessä halutaan niin usein mainita, milloin susi on viimeksi tappanut ihmisen (1800-luvulla), mutta valitaan jättää kertomatta, moniko ihminen on vahingoittunut tai kuollut metsästäjien laukauksiin? Ihmisiä kuolee vuosittain auto-onnettomuuksissa, eikä kenellekään tule mieleenkään kieltää autoja. Ihminen pitää silti itseään loogisena ja järkiperäisenä olentona. Kaukana siitä.

Lopulta on kyse siitä, mitkä asiat halutaan hyväksyä osaksi kulttuuriamme joiden kanssa päätetään tulla toimeen.

Mitä paremmin ihmiset ymmärtävät eläinten biologiaa ja käyttäytymistä – siis myös omaa käyttäytymistään – sitä turvallisempia kaikenlaiset kohtaamiset ovat. Ihmiset tarvitsevat valistusta ja neuvontaa, miten suhtautua ja välttää konflikteja. Useimmiten riittää rauhallisena pysyminen ja tilan antaminen eläimille, etenkin emoille, joilla on poikasia. Olisi tärkeä ymmärtää, että me ihmiset häiritsemme eläinten rauhaa.

Onneksi on enenevässä määrin merkkejä siitä, että ihmiset tuntevat voimakasta myötätuntoa villieläimiä kohtaan. Toivoa sopii, että tämä suuntaus yleistyisi ja yleissivistys lisääntyisi.

 **

Tiedoksi pari adressia, käykäähän allekirjoittamassa:

Elävien kettujen käyttö luolakoirien taipumuskokeissa ja harjoituksissa on kiellettävä!

Suojellaan suojelualueet – Lakialoite luonnonsuojelualueiden rauhoittamiseksi kaivostoiminnalta (esimerkiksi Viiankiaava)