Lintujen kieltä oppimalla parempaan luontoyhteyteen

Mitä on lintujen kieli? Miten opiskella sitä ja miksi?

Linnut voivat toimia oppaina parempaan luontoyhteyteen ja tehdä maailmasta merkityksellisemmän.

Simo Häklin Eloisa maailma -sarjassa kerron mitä olen oppinut luonnonvaraisten eläinten käyttäytymisestä.

Ohjelma tulee tänään klo 14 Yle Ykköseltä. 

Yle Areenasta sen voi kuunnella milloin vain tämän linkin takaa: https://areena.yle.fi/podcastit/1-65836645.

 

Kesälukemista

Kesäkuu on ehtinyt jo näin pitkälle! Elän hengessäni vielä jotenkin toukokuussa tai keväässä, kun oli niin pitkään viileää. Kurpitsoiltakin sai vasta pari päivää sitten ottaa harsot pois. Yöt ovat olleet ennätyspitkään nollan tuntumassa.  

Toukokuussa sain seurata sääksen saalistusta lähietäisyydeltä. Avasin ulko-oven ja lintu kaarteli yläpuolellani puiden latvojen korkeudella. Jähmetyin paikoilleni ja jäin ihailemaan. Iso lintu kaarteli veneväylän yllä hetken ja syöksyi kalan perään noin 30 metrin päästä minusta. Sääksi sai suht isokokoisen särkikalan, veikkaan lahnaa tai säynävää.

Aina kun sääksi on saanut kalan, se lentää pienen matkan ja sitten ravistaa itsestään veden pois. Yleensä olen nähnyt veden ravistuksen kiikareilla tai kameran zoomilla. Tällä kertaa sääksi oli niin lähellä, että jopa kuulin sulkien kahahduksen ja vesipisaroiden tippumisen.

Nämä kuvat on vuosien takaa arkistojen uumenista.

 

 

Action-kuvaa ravistuksesta.

 **

Toukokuussa sain tekstiviestin: ”Juuri eilen ajattelin sinua, kun luin kirjaa, jossa kerrottiin viivästyneestä alkionkehityksestä näätäeläimillä, hylkeillä ja metsäkauriilla.”  Oli hauskaa ja mitä hienoin kohteliaisuus tulla ajatelluksi sellaisesta.

Jos joku miettii mitä viivästynyt alkionkehitys tarkoittaa niin sitä, että tietyillä lajeilla kiima ja parittelu ajoittuu kesään (yleensä heinäkuun paikkeille). Syntyneet varhaisalkiot jäävät naaraan nesteen täyttämään kohtuun syksyksi, talveksi ja kevääksi ja vasta noin 8-10 kuukauden kuluttua niiden kehitys jatkuu. Esimerkiksi kärppien paritteluaikana on saattanut olla hyvä myyrävuosi, mutta seuraavana vuonna ei olekaan. Tai päinvastoin: parittelun aikaan on voinut olla huono myyrävuosi, mutta seuraavana onkin parempi. Ulkoiset tekijät siis muokkaavat sitä, montako kohdunseinämään kiinnittyneistä alkioista kehittyy poikasiksi, loput tuhoutuvat.

**

Huhtikuussa katselin Ylen tv-uutisia jossa kerrottiin, että peli on menetetty, mitä tulee jäätiköiden sulamiseen ja merenpinnan nousuun.  Olin ihan varma, että nyt alkaa tulla erikoislähetyksiä syyskuun 11. päivän tapahtumien tyyliin. Mutta hyvä kun ehdin hengähtää, niin uutinen oli ohi. Se oli ikään kuin ilmoitusluontoinen asia vaan. Seuraavaksi käsiteltiin ensi-iltaan tulevaa Sissi-keisarinna-elokuvaa kaksi kertaa kauemmin. Voi pyhä jysäys. Ei ole huolen häivää. Ihminen on kelvoton otus. Sama meno jatkuu ja yltyy vaan, vaikka mitä mullistuksia tulisi. Onneksi minulla ei ole lapsia. Ihminen jos mikä tarvitsisi viivästyneen alkionkehityksen. Saisi aikaa miettiä onko elämisen edellytyksiä.

**

Huhtikuussa istuin terassilla lukemassa, kun läheltä kuului kahahduksia. Yritin paikallistaa, mistä ja kenestä ääni kuului. Oravako siellä oli? Ei, vaan talvihorroksestaan herännyt sammakko! Sammakot ovat paikkauskollisia, joten päättelin, että tämä on sama kaveri joka asuu tässä talon ympäristössä. Sammakko tarkisti tutut paikkansa ja hyppeli vaahteralta ruusupensaalle, sadevesitynnyrille, raparperille ja sitten koitti yllättävä osuus: sammakko hyppäsi terassin rappuselle aivan viereeni ja äänteli. Miten riemullista ja ihmeellistä (ja kerrankin minulla kamera vieressä). Tuntui siltä kuin sammakko olisi tullut varta vasten moikkaamaan ja sanonut, että täällä sitä taas ollaan ja selvitty talvihorroksesta. Kökötimme siinä hiljaa lähekkäin muutaman minuutin iloisen kevään vastaanottamisen ja jälleennäkemisen hengessä. Sitten sammakon tuli vissiin liian kuuma. Sammakot hengittävät ihollaan(kin) ja kuivuvat helposti. Se jatkoi matkaansa terassin alle varjoon ja sieltä järvelle, jossa sen lajitoverit jo pitivät orgioita. 

Moi! Täällä taas ja seikkailut jatkuvat.

 **

Eräs kevään yllättävistä asioista tapahtui kasvihuoneessa. Huomasin, että kastelukannusta pilkotti kasvuharsoa, sitä mitä käytetään hallasuojauksiin. Oravat poikkeavat kasvihuoneessa silloin tällöin ja ajattelin, että orava on repinyt mukaansa harsoa pesäaineiksi. Harson palasia löytyy sieltä täältä pihaa milloin mihinkäkin kiinni juuttuneena, joten tuumin, että harson matka on tyssännyt naulan kantaan, josta kastelukannu roikkui. Annoin harson olla siinä, jos orava tulisi jatkamaan nykimistään ennemmin tai myöhemmin. Seuraavana päivänä harso oli vaihtanut paikkaa. Kastelukannun sisään! Sieltä pilkotti myös sammalta. En voinut uskoa silmiäni, mutta totta se oli. Orava oli päättänyt rakentaa pesänsä kastelukannuun!

Onhan se kolo sekin, kun asiaa katsoo eläinten silmin. Alkuun ajattelin, että orava on tehnyt vain päivälepopaikan itselleen, että ei kai se poikaspesää siihen tekisi. Kun näin, että orava poistui paikalta, kävin varovasti koputtamassa kastelukannuun, että kopiseeko se onttouttaan. Ei kopissut, se oli täynnä pesätarpeita ja sieltä kuului pientä ininää! Poikaset olivat jo siellä! Voi ihmettä.

Hetken hihiteltyäni, huolestuin. Pesäpaikan valinta oli huono, sillä kannun alapuolella on vesitynnyri. Siinä on kansi, mutta se istuu huonosti (lue vanha postaukseni kasvihuoneessa majailevan sammakon seikkailuista ko. tynnyrissä) ja oravanpoikaset tunnetusti tutkivat joka paikan, kun tulee maailmalle lähdön aika. Virittelin tynnyriin lisää oksia turvaksi ja laitoin ison paksun pahvin tynnyrin päälle, ettei sinne kovin helposti eksyttäisi. Kävin usein tarkistamassa tilannetta. Koputin kohteliaasti saapuessani ja kurkistin kaukaa oven raosta. Jos emo oli siellä, se kurkisti takaisin kannusta ja minä peräännyin heti. Kävin kasvihuoneessa vain pikipäin, kun emo ei ollut siellä. Kannoin kasteluveden kauempaa kasvihuoneelle, etten menisi lähellekään pesää aiheuttamaan stressiä ja paniikkia tynnyrin kolistelulla.

Ehkä emo oli kyllästynyt palelemaan? Imettävän emon nisä näkyy.

Oravaperheellä täytyi olla hikiset paikat. Pelkästään kasvihuoneessa on lämmin, olla sitten  kastelukannussa tuplakuumana ja vielä turkit päällä... Onneksi kaikki järjestyi parhain päin. Pesä oli kasvihuoneessa parisen viikkoa. Sitten oravaemo oli varmaan todennut kuumuustilanteen kevään edetessä ja päätti siirtää poikaset. Kuinka satuinkin juuri silloin ulko-ovelle. Oravaemo juoksi pihapolkua minua kohti ja kuljetti poikaset turvaan saunanvintille.

Nyt olen seisoskellut saunan eteisessä ja kuunnellut vintiltä kuuluvaa rapinaa ja poikasten putputusta. Pian on tiedossa riemukkaita hetkiä, kun poikaset lähtevät tutkimaan lähiympäristöä.   

**

Juhannuspäivänä 24.6. tulee Ylen Ykköseltä klo 14.00 Simo Häklin Eloisa maailma -radio-ohjelma, jonka vieraana olen. Keskustelemme lintujen kielestä. Päivitän linkin tänne, kun juttu on kuunneltavissa Areenasta.

**

Hienoja luontohetkiä ja iloista kesää kaikille! 💚Muistakaa laittaa sadevesitynnyreihin ynnä muihin vesiastioihin oksia ja keppejä eläinten turvaksi ja kääntäkää tyhjät astiat ylösalaisin!

**

PS. Aiemmat kesälukemiset löytyvät täältä: 

2016

2017 

2018

2021

Kevään iloja

 

Nyt on aika:

• kulkea paljain jaloin.
• kerätä ruohosipulia talven varastoiksi (ennen sipulin kukintaa, tosin kukatkin ovat syötäviä, mutta varret ovat puisevia).
• maistaa ketunleipiä, koivunlehteä ja voikukkaa.
• tehdä eväsretkiä, loikoa selällään viltillä, katsella pilvien muotoja, perhosten lentoa ja muurahaisten aherrusta.
• ihailla eläinten pesintää.
• kuunnella lintujen laulua ja opetella tunnistamaan muutama uusi laji.
• nauttia ja olla kiitollinen: saamme herätä valoon joka aamu ja nukahtaa valoon joka ilta. Sitä en ikinä lakkaa ihmettelemästä ja arvostamasta.  

Iloisia päiviä kaikille! 

Entisille hoitajille joita ei kuultu

Sain sähköpostia rohkealta hoitajalta, jonka oli pelastettava itsensä ja lähti opiskelemaan valokuvaajaksi.

Nyt Tiina Bähr on toteuttanut Hoitaja-exit-valokuvanäyttelyn, jossa hän antaa estradin entisille hoitajille, joita ei kuultu ja jotka ovat lähteneet alalta. Kuvissaan hän on halunnut tuoda esille niitä tunteita, jotka ovat johtaneet työstä irtisanoutumiseen. Näyttely on esillä toukokuun ajan Rajala Galleriassa, Helsingin Postitalossa. 

Katsellessani videotallennetta Tiinan haastattelusta Ylen Aamussa (2.5.2023) mietin taas kerran, mitä ihmettä on pielessä hoitoalan esihenkilöissä, kun ovat niin kertakaikkisen pihalla käytännön työn tarpeista eivätkä näe, mikä voima on hyvinvoivissa ja kuulluiksi tulleissa hoitajissa.

Tiina on tehnyt 11 minuutin äänikuunnelman Viisi vuotta elämästäni. Se kuvastaa sata prosenttisesti sitä, mitä minäkin koin aikoinani hoitoalalla ollessani. Nyt kun aikaa on kulunut, olen paljon rohkeampi ja päättäväisempi. Enää minua ei voisi kyykyttää. Sitä ihmettelee, miten aikoinaan on ollutkin niin täynnä pelkoa, ahdistusta ja syyllisyydentuntoa. Hoitajien täytyisi ryhdistäytyä, mutta usein on niin, että uskaltaa puhua vasta sitten, kun ei enää ole alalla.

Tiina kertoi, että oli saanut vinkin Rankka kutsumus -kirjastani vähän ennen hänen valonäyttelyään. Hän luki ja järkyttyi: ”Juurikaan mitään ei ole muuttunut hoitoalalla. Todella ajankohtainen kirja edelleen!”

Voin kuvitella, että valokuvattavana oleminen on antanut entisille hoitajille hoivaa ja terapiaa, kun on tullut nähdyksi ja kuulluksi. Siinä se on oikeastaan pähkinänkuoressa koko hoitoalan ratkaisu: jos vain hoitajia oikein todella kuultaisiin, ja he saisivat vaikuttaa työnsä suunnitteluun, monista ongelmista päästäisiin.

Joskus minua huvittaa ajatus, että pääsisinpä ajassa taaksepäin nykyisellä itsetunnolla ja päättäväisyydellä entiselle työmaalleni vaikuttamaan asioiden kulkuun. Ai että sentään olisi makeata. Jos minua uhattaisiin nuhteluilla, nauraisin, että siitä vaan. Nuhtelisin takaisin. Jos minua peloteltaisiin, en pelkäisi vaan luottaisin asiantuntemukseeni. Työnantajilla on ainoastaan menetettävää. Hoitajille riittää pilvin pimein ottajia. Kuinka tärkeää olisi, että hoitajat alkaisivat puhua rohkeammin ja avoimemmin työnsä epäkohdista, jotta alaa päästäisiin viimein korjaamaan.

Juhlista kevättä

Katsoin Yle Areenasta dokumentin Kurki, josta ei tullut lintua (kesto 24 minuuttia). Aika uskomaton tarina. Lintusuosta haluttiin tehdä kaatopaikka. Konsta Vänskä ehti pelastaa täpärästi toisen kurkien munista jäämästä kaivinkoneen telaketjujen alle. Vänskä haudotti munan, kasvatti kurjen ja opetti sitä lentämään.

Dokumentin kohdassa 15.35 alkaa laulu, joka säestää sitä, kun kurki kävelee ihmisten mukana kylätalon kokoukseen, jos kyläläiset pohtivat, mitä he voisivat tehdä estääkseen kaatopaikan perustamisen. Laulun sanat menevät näin:

Ihmiset herätkää, ennen kuin on myöhäistä.

Nähkää Luontoäidin kyyneleet, ilma maat sekä veet on kohta saastuneet.

Tehtaat kaupunkien levittävät saastehen,

jätteet meriin heitellään, luonto maksaa hengellään.

Miksi näin teemmekään.

Auttakaa, huutaa näin pieni lintu ystäväin,

pesäpuutaan ei se nää, koneet metsän myllertää, lehden myrkyin häivää

kurki saapui asuinsuolleen mutta huomasi sen kuolleen.

Suo kun ojin kuivattiin, konein suurin kaivettiin, kaatopaikaks muutetiin

Avatkaa silmänne, nähkää ympärillenne

mitä jää lapsillenne, korjatkaa virheenne

vaatii luonto vastuuseen.

(Jukka Tervo ja Mirja Vaittinen)

Laulun jälkeen näytetään, kuinka suota ennallistetaan. Dokumentti on vuodelta 1981. Ihmiset lähettivät presidentti Kekkoselle sähkeen ja vetosivat kotiseutunsa vesistön ja ympäristön puhtaana säilymisen puolesta ja hanke kaatui. Hetteensuosta tulikin luonnonsuojelualue. Kosto Vänskä sanoo Petteri-kurjelle: ”Kato, aina kannattaa taistella luonnon puolesta”. Koskettava dokumentti siitä kuinka ihmisten aktiivisuus kannattaa.  

Näin kevään tultua:

• Juhlista kevättä.
• Ole kiitollinen. Vedestä, ruoasta, sateen jälkeen raikkaasta ilmasta, valosta ja lämmöstä, joka sulattaa maan.
• Ole tarkkaavainen. Unohda luurit ja kuulokkeet. Huomaa peippojen ja rastaiden laulut, sammakoiden kurnutukset ja kimalaisten pörinä. Ihaile sinivuokkojen väriä, puiden silmuja ja kohta puhkeavia nuppuja.
• Huolehdi luonnosta kuin parhaasta ystävästäsi, sillä sitä se on.
• Luonnossa on aina iloa ja toiveikkuutta. Kun tekee parhaansa elääkseen sen kanssa sopusoinnussa,voi itsekin kukoistaa.
• Meillä on kyky punnita valintojamme ja tehdä tietoisia luonnolle myönteisiä päätöksiä.
• Jätä jälkeesi jotain, josta voit olla ylpeä: luontoa jota on vaalittu ja kunnioitettu.