Mielipidekirjoitus: Miksi sepelkyyhkyjen metsästys aloitetaan pesinnän ollessa kesken?

Sepelkyyhkyjen metsästyskausi alkoi 10. elokuuta, ja asia vaivasi mieltä niin paljon, että oli pakko kirjoittaa mielipidekirjoitus. Sen sijaan että metsästys aloitetaan jo 10.8., sitä pitäisi pikemminkin myöhentää, koska sepelkyyhkyllä on kolmas pesintä menossa. Tekstini on julkaistu useassa lehdessä mm.: Forssan Lehti, Hämeen Sanomat, Nokian Uutiset, Turun Sanomat, Aamulehti, Suomenmaa ja Kaleva.

** 

Kuuntelin 9. elokuuta sepelkyyhkyn soidintelua metsässä. Seuraavana päivänä alkoi sepelkyyhkyjen metsästys. Ei ole oikein, että metsästysaika alkaa, kun sepelkyyhkyllä on pesintä kesken.

Luonnonvarakeskuksen mukaan sepelkyyhkyn metsästyskausi 10.8.–31.10. on ongelmallinen pesimäkierron kannalta, koska osalla pareista on edelleen poikaset ruokittavinaan.

Metsästäjät koettavat perustella toimintaansa väittämällä keskittyvänsä "pelloilla parvissa oleviin lintuihin". Mutta kukaan ei voi varmasti tietää, onko parvessa emolintu, jonka kuolema tarkoittaa poikasten kuolemista pesään. Nuorten lintujen tunnistaminen aikuisista on nopeissa metsästystilanteissa vaikeaa.

BirdLife Suomen mukaan syyskuun puoliväliin mennessä lähes kaikki sepelkyyhkyt ovat lopettaneet pesintänsä. Ei siis ole mitään perusteltua syytä aloittaa metsästystä pesinnän ollessa kesken.

Voisiko Suomen riistakeskus selittää, millä perusteilla metsästysaika on määritelty näin varhaiseksi? Mikä painaa enemmän päätöksenteossa: metsästäjien toiveet vai lintujen pesimärauha?

Nykyisin tiedämme sepelkyyhkyn pesinnästä huomattavasti enemmän kuin metsästysaikoja alun perin määriteltäessä. Kun tutkimustieto osoittaa käytännön olevan haitallinen, sitä on muutettava. Eettinen metsästys tarkoittaa sitä, että lajin lisääntymistä ei vaaranneta. Tämä periaate ei toteudu, kun metsästys aloitetaan kesken pesinnän.

Lintujen lumoa

(Varpunen Kuvaaja: Reijo Lähteenmäki)

Aloitin lintujen talviruokinnan 12 vuotta sitten. Asuin tuolloin vielä kaupungissa ja elämäni tuntui ilottomalta puurtamiselta. Eräänä päivänä kadulla kulkiessani havahduin orapihlaja-aidasta kuuluviin varpusten sirkutuksiin. Ne kuulostivat virkistäviltä ja iloisilta. Siitä lähtien otin tavakseni viedä linnuille orapihlaja-aitaan talipalloja ohikulkiessani.

Muutettuani maalle ensimmäinen tärkeä tehtäväni oli perustaa pihalle lintujen ruokintapaikka. Muuttolaatikotkin saivat odottaa sen ajan, niin innoissani ajatuksesta olin. Ei mennyt montaa tuntia, kun ensimmäiset linnut löysivät paikalle. Huomasin päivien ja kuukausien kuluessa miten ruokintapaikan lintujen seuraaminen oli äärimmäisen opettavaista ja piristävää. Linnut poistivat kaamosmasennukseni ja ilottomuuteni.

Täysi tietämättömyyteni linnuista teki tavallisista hömö- ja kuusitiaisista, viherpeipoista ja keltasirkuista voimakkaita ilon ja onnen kokemuksia.  Istuin tuntikausia ikkunan ääressä seuraten lintujen hyörinää. Sain mielihyvää kun tiesin, että linnut selviäisivät ruokinnan ansiosta paremmin talven yli ja samalla sain ihmetellä lintukirjan ja kiikarien kanssa ruokintavieraitteni touhuja. En ymmärtänyt miten en ollut aiemmin kiinnittänyt lintuihin mitään huomiota. Ei ihme, että elämäni oli ollut niin ilotonta.  Koulun biologian tunneilla meille ei ollut katsottu tarpeelliseksi opettaa lintujen tunnistamista emmekä koskaan menneet luontoon kuuntelemaan lintujen lauluja.

Lintujen seuraamisen aloitettuani liityin melko pian Birdlife Suomen jäsenyhdistykseen, Pirkanmaan lintutieteellisen yhdistyksen (PiLY) jäseneksi. Hiukan minua alkuun arvelutti yhdistyksen nimessä oleva tieteellinen-sana, olihan lintutietämykseni lapsenkengissä. (En tiedä tänä päivänäkään esimerkiksi lintujen latinankielisiä nimiä, sen sijaan keksin linnuille lempinimiä: varpunen on varppi, keltasirkku on keltsi, nokikana on nokari, telkkä on tölkki jne.).

Linnut toivat minulle kuitenkin niin paljon onnea ja iloa, että niiden hyvinvointi ja auttaminen tuntui tärkeältä. Suotta epäröin PiLYn jäsenyyttä, sillä olen saanut sen kautta hyödyllistä perustietoa lintuharrastuksesta, kuten linnunpönttöjen rakentamisesta ja lintujen talviruokinnasta ja samalla tuen Birdlife Suomea suojelemaan linnustoa ja varjelemaan luonnon monimuotoisuutta.

Linnut ovat vaikuttaneet ja muuttaneet elämääni todella paljon ja voin suositella lintuharrastusta ihan kaikille. Tiedän, että se toisi monelle arjen uupuneelle rentoutusta ja esimerkiksi yksinäisyydestä kärsivälle suuria ilon hetkiä.

Lintujen havainnointia voi tehdä aina ja kaikkialla. Kaupungissakin. Lintuharrastus ei vaadi muuta kuin avoimen mielen, jotta avaa silmänsä ja saattaa korvansa sellaiselle taajuudelle, että huomaa linnut ja niiden äänet ja laulun.

Tammikuu on mitä mainioin hetki aloittaa lintujen tunnistaminen, kun lintulajeja on vielä vähän. Keväällä lintuja tulee sitten lisää ja silloin aloittelijalta, jos vähän kokeneemmaltakin, menee ihanasti pasmat sekaisin. Miten ihastuttavan erilaisena esimerkiksi kevät näyttäytyy, kun sitä alkaa seurata lintujen kautta!

Ensi viikonloppuna (29.–30.1.11) Bird Life Suomi järjestää valtakunnallisen pihabongaus-tapahtuman, jolloin tarkkaillaan tunnin ajan lintuja omalla pihalla, puistossa tai muulla paikalla. Lisää tietoa saa täältä: http://www.pihabongaus.fi/.

Pihabongauksen tarkoituksena on saada ihmisiä tarkkailemaan talvisia lintulaudan ja kotipihan lintuja sekä kiinnostumaan lähiluonnosta. Näin maallikkoharrastajankin maamme talvisesta linnustosta keräämillä tiedoilla on suuri merkitys tieteellisessä tutkimuksessa.  Oli siellä orapihlaja-aidassa sitten varpunen (Passer domesticus), pikkuvarpunen (Passer montanus) tai ”varppi”.