Tämä korona-aika on tehnyt sen, että kaikki ennen pandemiaa
kirjoitettu luetaan nyt eri asiayhteydessä – koronalinssien läpi.
Maailma näyttää erilaiselta kuin esimerkiksi helmikuussa,
jolloin kirjoitin alla olevaa kolumnia Elonkehä-lehdelle.
Käsittelen kolumnissa työn tekemisen tapoja ja perustulon tarvetta.
Luulen, että koronan vuoksi kolumnin idea aukeaa nyt useammille
uudella tavalla. Muutamassa hetkessä työn tekemisen tavat ovat muuttuneet ja
yhä useampi itsensätyöllistäjä joutuu taiteilemaan toimeentulonsa puolesta.
Minunkaltaiselleni kirjailija-maailmanparantajalle ja muille ”outolinnuille” on
ollut jo vuosien ajan jokapäiväistä se, ettemme tiedä varmuudella mistä
toimeentulomme muodostuu ja että talous on suunniteltava tarkkaan. Yhteiskuntaa
hyödyttäviä töitä olemme silti tehneet koko ajan.
Tanskassa, Irlannissa ja Britanniassa on esitetty kansalaisille
perustuloa koronaviruksen vuoksi. Toivottavasti Suomessakin keskusteltaisiin tästä
vaihtoehdosta. Nyt kun kukaan ei tiedä miten kriisi vaikuttaa tulevaisuuteemme,
mielestäni perustulo olisi erinomainen väline ekologiseen jälleenrakentamiseen ja sosiaalisesti oikeudenmukaiseen talouteen, joka vaikuttaisi hyvällä tavalla kaikkien elämään.
Tässä kolumni:
Vaatimaton elämä pitäisi nähdä arvostetuimpien asioiden
joukossa
Outolinnut on helppo tunnistaa. He tekevät paljon lähiyhteisönsä ja luonnon hyväksi. He ovat luontoa syvästi kunnioittavia, altruistisia ja rohkeita ihmisiä, jotka koettavat kuormittaa luontoa mahdollisimman vähän ja jaksavat avata suunsa luonnon ja vaihtoehtoisten elämäntapojen puolesta.
Outolinnut tai syväekologit, luonnonsuojelijat, toisinajattelijat tai taiteilijat, kotivanhemmat, opiskelijat, freelancerit – miksi heitä milloinkin nimitetään – ovat luovia ihmisiä, joiden työ on näkymätöntä eikä heidän elämänmuodoilleen ole virallisia termejä. Jos outolintujen pyrkimykset onnistuvat ja esimerkiksi luontoa varjeltuu tuholta, kukaan ei tiedä, että sen vuoksi on tehty joskus vuosien ajan työtä. Kaikkihan näyttää säilyneen ennallaan. Palkkaa luonnonsuojelun silpputyöstä, lähimmäisenrakkaudesta ja maailmanparantamisesta ei makseta – tai ainakin huonosti ja sattumanvaraisesti. Nyky-yhteiskunta ei tunnista sellaista työksi.
Outolintu yrittää elää omavaraisesti, omintakeisesti ja kurinalaisesti, luopuu ylimääräisestä ja tyytyy vähään. Hänen toimeentulonsa koostuu monista murusista. Silti hän harvoin pystyy elättämään itsensä sillä, mitä hän tekee. Joku kutsuisi outolinnun elämää köyhyysrahalla ilman sosiaaliturvaa väliinputoamiseksi, koska nyky-yhteiskunnassa oleminen määrittyy työn ja taloudellisen menestyksen mukaan. Outolintu tietää kuitenkin elävänsä rikasta elämää: hänen työllään on merkitystä ja arvoa, hänen antamalla ajalla ja energialla on arvoa. Outolinnut yrittävät vimmatusti muuttaa yhteiskunnan suuntaa. Se tarjoaa heidän elämälleen sisältöä ja tarkoitusta.
Samaan aikaan toisaalla ollaan yhteiskunnallisessa ja maailmanlaajuisessa kriisissä. Talousjärjestelmä perustuu elämälle välttämättömien luonnonvarojen haaskaamiseen ja aiheuttaa vakavia ympäristöongelmia. Olemme saavuttaneet pisteen, jossa viimein tunnutaan tiedostavan, että kehityksen suuntaa on muutettava. Luonnonvarojen ylikuluttamisesta on tehty “kannattavaa”, ympäristön varjelemisesta väheksyttävää. Silti valtaviin ongelmiin tunnutaan tarjoavan vähän ratkaisuja.
Olemme luoneet järjestelmän jonka perusta on virheellinen. Meiltä puuttuu työn tekemisen tapoja ja ammatteja, joita tarvitsemme ja joissa tahtoisimme olla. Niin nurinniskaista kuin se onkin, outolinnuilla on oltava työpaikka edellä mainitussa systeemissä saadakseen taloudellista turvaa. He joutuvat jättämään arvokkaat työt ja käyttämään aikaansa ja energiaansa töihin, jotka sotivat heidän elämänfilosofiaan vastaan. Ihmisillä pitäisi olla vapaus toteuttaa itseään aiheuttamatta ympäristölle haittaa. Vaatimaton elämä pitäisi nähdä arvostetuimpien asioiden joukossa.
Toivotaan, että alkanut vuosikymmen loisi perusteita toiveikkaammalle tulevaisuudelle: ekorakennemuutokselle ja kohtuutaloudelle. Kansalaispalkka tai perustulo olisi tärkeä muutos, joka auttaisi rikkomaan ongelmien kehän. Perustulo maksettaisiin meille arvostamme ihmisinä, jolloin se antaisi energiaa eikä veisi sitä kuten nykyiset sanktioivat ja leimaavat sosiaalietuudet.
Lukemattomia töitä voitaisiin jättää tekemättä, kun niitä ei tarvitsisi tehdä vain rahaa saadakseen. Lukemattomia töitä pitäisi tehdä, mutta nyt joudumme jättämään ne tekemättä, kun niistä ei saa välttämätöntä elantoa. Perustulo mahdollistaisi luonnon hyväksi tehtävän työn ja elämäntapakokeilut tarjotessaan niukan perusturvan. Ihmiset vapautuisivat tekemään tarkoituksellista työtä, kun peruselannon etsiminen ei veisi niin merkittävästi energiaa. Kenenkään ei tarvitsisi myydä arvojaan. Ei tarvitsisi pelätä leimautumista sairaaksi, työttömäksi – tai outolinnuksi. Se mikä nyt näyttäytyy outona tai marginaalisena voisi olla pian valtavirtaa.
Outolinnut on helppo tunnistaa. He tekevät paljon lähiyhteisönsä ja luonnon hyväksi. He ovat luontoa syvästi kunnioittavia, altruistisia ja rohkeita ihmisiä, jotka koettavat kuormittaa luontoa mahdollisimman vähän ja jaksavat avata suunsa luonnon ja vaihtoehtoisten elämäntapojen puolesta.
Outolinnut tai syväekologit, luonnonsuojelijat, toisinajattelijat tai taiteilijat, kotivanhemmat, opiskelijat, freelancerit – miksi heitä milloinkin nimitetään – ovat luovia ihmisiä, joiden työ on näkymätöntä eikä heidän elämänmuodoilleen ole virallisia termejä. Jos outolintujen pyrkimykset onnistuvat ja esimerkiksi luontoa varjeltuu tuholta, kukaan ei tiedä, että sen vuoksi on tehty joskus vuosien ajan työtä. Kaikkihan näyttää säilyneen ennallaan. Palkkaa luonnonsuojelun silpputyöstä, lähimmäisenrakkaudesta ja maailmanparantamisesta ei makseta – tai ainakin huonosti ja sattumanvaraisesti. Nyky-yhteiskunta ei tunnista sellaista työksi.
Outolintu yrittää elää omavaraisesti, omintakeisesti ja kurinalaisesti, luopuu ylimääräisestä ja tyytyy vähään. Hänen toimeentulonsa koostuu monista murusista. Silti hän harvoin pystyy elättämään itsensä sillä, mitä hän tekee. Joku kutsuisi outolinnun elämää köyhyysrahalla ilman sosiaaliturvaa väliinputoamiseksi, koska nyky-yhteiskunnassa oleminen määrittyy työn ja taloudellisen menestyksen mukaan. Outolintu tietää kuitenkin elävänsä rikasta elämää: hänen työllään on merkitystä ja arvoa, hänen antamalla ajalla ja energialla on arvoa. Outolinnut yrittävät vimmatusti muuttaa yhteiskunnan suuntaa. Se tarjoaa heidän elämälleen sisältöä ja tarkoitusta.
Samaan aikaan toisaalla ollaan yhteiskunnallisessa ja maailmanlaajuisessa kriisissä. Talousjärjestelmä perustuu elämälle välttämättömien luonnonvarojen haaskaamiseen ja aiheuttaa vakavia ympäristöongelmia. Olemme saavuttaneet pisteen, jossa viimein tunnutaan tiedostavan, että kehityksen suuntaa on muutettava. Luonnonvarojen ylikuluttamisesta on tehty “kannattavaa”, ympäristön varjelemisesta väheksyttävää. Silti valtaviin ongelmiin tunnutaan tarjoavan vähän ratkaisuja.
Olemme luoneet järjestelmän jonka perusta on virheellinen. Meiltä puuttuu työn tekemisen tapoja ja ammatteja, joita tarvitsemme ja joissa tahtoisimme olla. Niin nurinniskaista kuin se onkin, outolinnuilla on oltava työpaikka edellä mainitussa systeemissä saadakseen taloudellista turvaa. He joutuvat jättämään arvokkaat työt ja käyttämään aikaansa ja energiaansa töihin, jotka sotivat heidän elämänfilosofiaan vastaan. Ihmisillä pitäisi olla vapaus toteuttaa itseään aiheuttamatta ympäristölle haittaa. Vaatimaton elämä pitäisi nähdä arvostetuimpien asioiden joukossa.
Toivotaan, että alkanut vuosikymmen loisi perusteita toiveikkaammalle tulevaisuudelle: ekorakennemuutokselle ja kohtuutaloudelle. Kansalaispalkka tai perustulo olisi tärkeä muutos, joka auttaisi rikkomaan ongelmien kehän. Perustulo maksettaisiin meille arvostamme ihmisinä, jolloin se antaisi energiaa eikä veisi sitä kuten nykyiset sanktioivat ja leimaavat sosiaalietuudet.
Lukemattomia töitä voitaisiin jättää tekemättä, kun niitä ei tarvitsisi tehdä vain rahaa saadakseen. Lukemattomia töitä pitäisi tehdä, mutta nyt joudumme jättämään ne tekemättä, kun niistä ei saa välttämätöntä elantoa. Perustulo mahdollistaisi luonnon hyväksi tehtävän työn ja elämäntapakokeilut tarjotessaan niukan perusturvan. Ihmiset vapautuisivat tekemään tarkoituksellista työtä, kun peruselannon etsiminen ei veisi niin merkittävästi energiaa. Kenenkään ei tarvitsisi myydä arvojaan. Ei tarvitsisi pelätä leimautumista sairaaksi, työttömäksi – tai outolinnuksi. Se mikä nyt näyttäytyy outona tai marginaalisena voisi olla pian valtavirtaa.
