Koronavirus ja perustulon tarve

Tämä korona-aika on tehnyt sen, että kaikki ennen pandemiaa kirjoitettu luetaan nyt eri asiayhteydessä – koronalinssien läpi.

Maailma näyttää erilaiselta kuin esimerkiksi helmikuussa, jolloin kirjoitin alla olevaa kolumnia Elonkehä-lehdelle. Käsittelen kolumnissa työn tekemisen tapoja ja perustulon tarvetta. 

Luulen, että koronan vuoksi kolumnin idea aukeaa nyt useammille uudella tavalla. Muutamassa hetkessä työn tekemisen tavat ovat muuttuneet ja yhä useampi itsensätyöllistäjä joutuu taiteilemaan toimeentulonsa puolesta. Minunkaltaiselleni kirjailija-maailmanparantajalle ja muille ”outolinnuille” on ollut jo vuosien ajan jokapäiväistä se, ettemme tiedä varmuudella mistä toimeentulomme muodostuu ja että talous on suunniteltava tarkkaan. Yhteiskuntaa hyödyttäviä töitä olemme silti tehneet koko ajan.

Tanskassa, Irlannissa ja Britanniassa on esitetty kansalaisille perustuloa koronaviruksen vuoksi. Toivottavasti Suomessakin keskusteltaisiin tästä vaihtoehdosta. Nyt kun kukaan ei tiedä miten kriisi vaikuttaa tulevaisuuteemme, mielestäni perustulo olisi erinomainen väline ekologiseen jälleenrakentamiseen ja sosiaalisesti oikeudenmukaiseen talouteen, joka vaikuttaisi hyvällä tavalla kaikkien elämään.

Tässä kolumni:

Vaatimaton elämä pitäisi nähdä arvostetuimpien asioiden joukossa

Outolinnut on helppo tunnistaa. He tekevät paljon lähiyhteisönsä ja luonnon hyväksi. He ovat luontoa syvästi kunnioittavia, altruistisia ja rohkeita ihmisiä, jotka koettavat kuormittaa luontoa mahdollisimman vähän ja jaksavat avata suunsa luonnon ja vaihtoehtoisten elämäntapojen puolesta.

Outolinnut tai syväekologit, luonnonsuojelijat, toisinajattelijat tai taiteilijat, kotivanhemmat, opiskelijat, freelancerit – miksi heitä milloinkin nimitetään – ovat luovia ihmisiä, joiden työ on näkymätöntä eikä heidän elämänmuodoilleen ole virallisia termejä. Jos outolintujen pyrkimykset onnistuvat ja esimerkiksi luontoa varjeltuu tuholta, kukaan ei tiedä, että sen vuoksi on tehty joskus vuosien ajan työtä. Kaikkihan näyttää säilyneen ennallaan. Palkkaa luonnonsuojelun silpputyöstä, lähimmäisenrakkaudesta ja maailmanparantamisesta ei makseta – tai ainakin huonosti ja sattumanvaraisesti. Nyky-yhteiskunta ei tunnista sellaista työksi.

Outolintu yrittää elää omavaraisesti, omintakeisesti ja kurinalaisesti, luopuu ylimääräisestä ja tyytyy vähään. Hänen toimeentulonsa koostuu monista murusista. Silti hän harvoin pystyy elättämään itsensä sillä, mitä hän tekee. Joku kutsuisi outolinnun elämää köyhyysrahalla ilman sosiaaliturvaa väliinputoamiseksi, koska nyky-yhteiskunnassa oleminen määrittyy työn ja taloudellisen menestyksen mukaan. Outolintu tietää kuitenkin elävänsä rikasta elämää: hänen työllään on merkitystä ja arvoa, hänen antamalla ajalla ja energialla on arvoa. Outolinnut yrittävät vimmatusti muuttaa yhteiskunnan suuntaa. Se tarjoaa heidän elämälleen sisältöä ja tarkoitusta.  

Samaan aikaan toisaalla ollaan yhteiskunnallisessa ja maailmanlaajuisessa kriisissä. Talousjärjestelmä perustuu elämälle välttämättömien luonnonvarojen haaskaamiseen ja aiheuttaa vakavia ympäristöongelmia. Olemme saavuttaneet pisteen, jossa viimein tunnutaan tiedostavan, että kehityksen suuntaa on muutettava. Luonnonvarojen ylikuluttamisesta on tehty “kannattavaa”, ympäristön varjelemisesta väheksyttävää. Silti valtaviin ongelmiin tunnutaan tarjoavan vähän ratkaisuja.

Olemme luoneet järjestelmän jonka perusta on virheellinen. Meiltä puuttuu työn tekemisen tapoja ja ammatteja, joita tarvitsemme ja joissa tahtoisimme olla. Niin nurinniskaista kuin se onkin, outolinnuilla on oltava työpaikka edellä mainitussa systeemissä saadakseen taloudellista turvaa. He joutuvat jättämään arvokkaat työt ja käyttämään aikaansa ja energiaansa töihin, jotka sotivat heidän elämänfilosofiaan vastaan. Ihmisillä pitäisi olla vapaus toteuttaa itseään aiheuttamatta ympäristölle haittaa. Vaatimaton elämä pitäisi nähdä arvostetuimpien asioiden joukossa.

Toivotaan, että alkanut vuosikymmen loisi perusteita toiveikkaammalle tulevaisuudelle: ekorakennemuutokselle ja kohtuutaloudelle. Kansalaispalkka tai perustulo olisi tärkeä muutos, joka auttaisi rikkomaan ongelmien kehän. Perustulo maksettaisiin meille arvostamme ihmisinä, jolloin se antaisi energiaa eikä veisi sitä kuten nykyiset sanktioivat ja leimaavat sosiaalietuudet.

Lukemattomia töitä voitaisiin jättää tekemättä, kun niitä ei tarvitsisi tehdä vain rahaa saadakseen. Lukemattomia töitä pitäisi tehdä, mutta nyt joudumme jättämään ne tekemättä, kun niistä ei saa välttämätöntä elantoa. Perustulo mahdollistaisi luonnon hyväksi tehtävän työn ja elämäntapakokeilut tarjotessaan niukan perusturvan. Ihmiset vapautuisivat tekemään tarkoituksellista työtä, kun peruselannon etsiminen ei veisi niin merkittävästi energiaa. Kenenkään ei tarvitsisi myydä arvojaan. Ei tarvitsisi pelätä leimautumista sairaaksi, työttömäksi – tai outolinnuksi. Se mikä nyt näyttäytyy outona tai marginaalisena voisi olla pian valtavirtaa.

Voimme elää parempaa elämää vähemmällä

Lännen Median ja Arvokeskustelijat ry:n kirjoitussarja haastaa yhteiskunnan vaikuttajia arvokeskusteluun. Suomalaista työtä ja toimeliaisuutta tarkastellaan eri näkökulmista. Minun puheenvuoroni oli eilisen päivän lehdissä. 

                                                               ***

Elämme velkaantuneessa tietoyhteiskunnassa taloudellisen ja ekologisen kriisin keskellä, jonka ongelmat tuntuvat mahdottomalta ratkaista. Elämä tuntuu hallitsemattomalta ja siltä, että se vaatii meiltä aivan liian paljon. Globaali maailmantalous on muuttanut aiemmat lainalaisuudet nopeasti. Ihmiset kaipaavat aivan toisenlaista elämää kuin mitä pelon ja negatiivisuuden kierre tarjoaa. Nyt työstä – tai mistä vaan – haetaan ratkaisua talouden nousuun, jotta voitaisiin jatkaa tätä samaa kestämättömään elämäntapaan perustuvaa mallia. Siis sitä, joka alun perin johti meidät tähän jamaan.

Olemme luoneet sairaan ja monimutkaisen järjestelmän, jossa luontoa hyödynnetään ”ilmaiseksi”, vaikka monimuotoisen luonnon arvo on ääretön. Puhtaalle vedelle, raikkaalle ilmalle, terveydelle tai kevään talitiaisen laulun tuomalle ilolle ei löydy hintaa. 

Hyvinvointi sisältää paljon asioita, joita ei voi rahassa mitata ja jotka eivät näy bruttokansantuotteessa. Siinä mittarissa hyvien asioiden menetys ei näy missään, mutta ekologiset tuhot – kuten kaivosten aiheuttamat ympäristökatastrofit tai avohakkuut – kasvattavat valtiontaloutta.

Lyhytnäköiset talouden korjausyritykset kuten ydinvoiman lisääminen, Suomessa harjoitettava kaivospolitiikka tai turveteollisuus luovat toivottomuutta. Modernin maailman melskeissä olemme kadottaneet luontosuhteemme ja suhteellisuudentajumme. On päivänselvää, että näin emme voi jatkaa. Meillä on valtava muutoksen aika edessä.

Harva pysähtyy miettimään, miten saisimme nuo muutokset aikaan, kun on niin monta akuuttia tulipaloa sammutettavana. Tuntuu, ettei pieni ihminen voi jämähtäneille instituutiolle mitään ja poliitikot haaskaavat aikaa ja mahdollisuuksia.

Päästäksemme ongelmien kehästä ja parantaaksemme elämänlaatuamme tarvitsemme ison vision. Keskittymällä perustarpeisiin meidän on mahdollista kirkastaa itsellemme, mitä aidosti haluamme elämältä. Kun palataan perusasioihin – laadukas ruoka, terveys, lämpö, rakkaus, hyvinvointi, puhdas luonto – paljastuu, kuinka paljon rahaa ja energiaa olemme syytäneet hyvinvointimme kannalta toissijaisiin asioihin. Hahmottaisimme tarpeen ja halun sekä välttämättömyyden ja turhuuden erot. Ihminen vaatii tietyn kurinalaisuuden ja kohtuuden tason voidakseen olla onnellinen ja kiitollinen asioista, joita hänellä on. 

 

Voimme elää parempaa elämää vähemmällä. Luopuminen kulutusajattelusta ei johda puutteeseen, jos tilalle tulisi kohtuuteen pyrkivä luonnonläheinen altruistinen elämä, jossa rahalla ja kovilla arvoilla ei olisi määräävää asemaa. Työ, hyvinvointi ja menestys saisivat uudenlaiset mittarit. Kaikki määriteltäisiin uudelleen.

Siirtyisimme elämäntapa- ja arvomuutoksen kautta kohti kestävää yhteiskuntaa, joka aidosti – ei vain viherpesten – pyrkisi talouden, kulutuksen, elintason ja ekologisen jalanjäljen pienentämiseen. 

Tarvitsemme poliittista muutosta ja vahvoja ihmisiä, jotka osaavat punnita, mikä on tarkoituksenmukaista tai ei. Säästämisen velvoite johtaisi rajoituksiin, määräyksiin ja ehdottomiin kieltoihin, mutta se loisi myös ennen näkemättömän tarkoituksen tunteen ja innostuksen, kun saisimme alkaa tehdä elämästä tolkullista ja selitettävää. Kaiken kierrättäminen olisi mahdollista, turhauttava tuotteiden tarkoituksellinen vanhentaminen ja kertakäyttökulttuuri kiellettäisiin. 

Kansalaispalkka mahdollistaisi pienenkin työn vastaanottamisen ja jakamisen, maailmanparantamisen ja toisten auttamisen ja helpottaisi muutosvaiheeseen sopeutumista tuoden ratkaisuja asioihin, jotka nyt tuntuvat vaikeilta tai mahdottomilta.

Meillä kaikilla on halu työskennellä paremman tulevaisuuden puolesta. Tarvitsemme tunteen, että meillä on tarkoituksellinen ja tärkeä työ ja elämäntehtävä. Silloin työ antaa eikä kuluta, eikä eläkkeelle ole kiirettä.

Perusvelvollisuutemme on huolehtia itsestämme ja ympäristöstämme. Elämän tarkoitus on turvata seuraavienkin sukupolvien elämä. Ei pelkästään ihmislajin, vaan kaikkien lajien elämä. Kun taaksepäin meneminen on viisasta, se on eteenpäin menemistä.