Koronavirus ja perustulon tarve

Tämä korona-aika on tehnyt sen, että kaikki ennen pandemiaa kirjoitettu luetaan nyt eri asiayhteydessä – koronalinssien läpi.

Maailma näyttää erilaiselta kuin esimerkiksi helmikuussa, jolloin kirjoitin alla olevaa kolumnia Elonkehä-lehdelle. Käsittelen kolumnissa työn tekemisen tapoja ja perustulon tarvetta. 

Luulen, että koronan vuoksi kolumnin idea aukeaa nyt useammille uudella tavalla. Muutamassa hetkessä työn tekemisen tavat ovat muuttuneet ja yhä useampi itsensätyöllistäjä joutuu taiteilemaan toimeentulonsa puolesta. Minunkaltaiselleni kirjailija-maailmanparantajalle ja muille ”outolinnuille” on ollut jo vuosien ajan jokapäiväistä se, ettemme tiedä varmuudella mistä toimeentulomme muodostuu ja että talous on suunniteltava tarkkaan. Yhteiskuntaa hyödyttäviä töitä olemme silti tehneet koko ajan.

Tanskassa, Irlannissa ja Britanniassa on esitetty kansalaisille perustuloa koronaviruksen vuoksi. Toivottavasti Suomessakin keskusteltaisiin tästä vaihtoehdosta. Nyt kun kukaan ei tiedä miten kriisi vaikuttaa tulevaisuuteemme, mielestäni perustulo olisi erinomainen väline ekologiseen jälleenrakentamiseen ja sosiaalisesti oikeudenmukaiseen talouteen, joka vaikuttaisi hyvällä tavalla kaikkien elämään.

Tässä kolumni:

Vaatimaton elämä pitäisi nähdä arvostetuimpien asioiden joukossa

Outolinnut on helppo tunnistaa. He tekevät paljon lähiyhteisönsä ja luonnon hyväksi. He ovat luontoa syvästi kunnioittavia, altruistisia ja rohkeita ihmisiä, jotka koettavat kuormittaa luontoa mahdollisimman vähän ja jaksavat avata suunsa luonnon ja vaihtoehtoisten elämäntapojen puolesta.

Outolinnut tai syväekologit, luonnonsuojelijat, toisinajattelijat tai taiteilijat, kotivanhemmat, opiskelijat, freelancerit – miksi heitä milloinkin nimitetään – ovat luovia ihmisiä, joiden työ on näkymätöntä eikä heidän elämänmuodoilleen ole virallisia termejä. Jos outolintujen pyrkimykset onnistuvat ja esimerkiksi luontoa varjeltuu tuholta, kukaan ei tiedä, että sen vuoksi on tehty joskus vuosien ajan työtä. Kaikkihan näyttää säilyneen ennallaan. Palkkaa luonnonsuojelun silpputyöstä, lähimmäisenrakkaudesta ja maailmanparantamisesta ei makseta – tai ainakin huonosti ja sattumanvaraisesti. Nyky-yhteiskunta ei tunnista sellaista työksi.

Outolintu yrittää elää omavaraisesti, omintakeisesti ja kurinalaisesti, luopuu ylimääräisestä ja tyytyy vähään. Hänen toimeentulonsa koostuu monista murusista. Silti hän harvoin pystyy elättämään itsensä sillä, mitä hän tekee. Joku kutsuisi outolinnun elämää köyhyysrahalla ilman sosiaaliturvaa väliinputoamiseksi, koska nyky-yhteiskunnassa oleminen määrittyy työn ja taloudellisen menestyksen mukaan. Outolintu tietää kuitenkin elävänsä rikasta elämää: hänen työllään on merkitystä ja arvoa, hänen antamalla ajalla ja energialla on arvoa. Outolinnut yrittävät vimmatusti muuttaa yhteiskunnan suuntaa. Se tarjoaa heidän elämälleen sisältöä ja tarkoitusta.  

Samaan aikaan toisaalla ollaan yhteiskunnallisessa ja maailmanlaajuisessa kriisissä. Talousjärjestelmä perustuu elämälle välttämättömien luonnonvarojen haaskaamiseen ja aiheuttaa vakavia ympäristöongelmia. Olemme saavuttaneet pisteen, jossa viimein tunnutaan tiedostavan, että kehityksen suuntaa on muutettava. Luonnonvarojen ylikuluttamisesta on tehty “kannattavaa”, ympäristön varjelemisesta väheksyttävää. Silti valtaviin ongelmiin tunnutaan tarjoavan vähän ratkaisuja.

Olemme luoneet järjestelmän jonka perusta on virheellinen. Meiltä puuttuu työn tekemisen tapoja ja ammatteja, joita tarvitsemme ja joissa tahtoisimme olla. Niin nurinniskaista kuin se onkin, outolinnuilla on oltava työpaikka edellä mainitussa systeemissä saadakseen taloudellista turvaa. He joutuvat jättämään arvokkaat työt ja käyttämään aikaansa ja energiaansa töihin, jotka sotivat heidän elämänfilosofiaan vastaan. Ihmisillä pitäisi olla vapaus toteuttaa itseään aiheuttamatta ympäristölle haittaa. Vaatimaton elämä pitäisi nähdä arvostetuimpien asioiden joukossa.

Toivotaan, että alkanut vuosikymmen loisi perusteita toiveikkaammalle tulevaisuudelle: ekorakennemuutokselle ja kohtuutaloudelle. Kansalaispalkka tai perustulo olisi tärkeä muutos, joka auttaisi rikkomaan ongelmien kehän. Perustulo maksettaisiin meille arvostamme ihmisinä, jolloin se antaisi energiaa eikä veisi sitä kuten nykyiset sanktioivat ja leimaavat sosiaalietuudet.

Lukemattomia töitä voitaisiin jättää tekemättä, kun niitä ei tarvitsisi tehdä vain rahaa saadakseen. Lukemattomia töitä pitäisi tehdä, mutta nyt joudumme jättämään ne tekemättä, kun niistä ei saa välttämätöntä elantoa. Perustulo mahdollistaisi luonnon hyväksi tehtävän työn ja elämäntapakokeilut tarjotessaan niukan perusturvan. Ihmiset vapautuisivat tekemään tarkoituksellista työtä, kun peruselannon etsiminen ei veisi niin merkittävästi energiaa. Kenenkään ei tarvitsisi myydä arvojaan. Ei tarvitsisi pelätä leimautumista sairaaksi, työttömäksi – tai outolinnuksi. Se mikä nyt näyttäytyy outona tai marginaalisena voisi olla pian valtavirtaa.

Rohkea voi olla vain silloin kun pelkää

On syyskuun alku eikä tunnu yhtään siltä, ennemminkin joltain elokuun puoliväliltä. Se harhauttaa ja saattaa aiheuttaa hankaluuksia kotitarveviljelijälle. Kuvittelee että onhan tässä ruhtinaallisesti aikaa ja yhtäkkiä onkin kylmää ja kosteaa.

Sunnuntaina olin taas sadonkorjuussa. Tällä kertaa keräsin etupäässä perunoita, härkäpapuja ja valkosipuleita mutta myös ihan kaikkea mitä matkan varrella vastaani tuli. 

Keväällä oli kuuma kun istutin härkäpapuja. Väsyneenä kylvin ukko- ja savitaipalelaista härkäpapua vahingossa samaan riviin. Nyt syksyllä mietin miten erottaisin lajikkeet toisistaan, kun varret olivat ihan samannäköisiä. Mutta eipä hätää, pikkujakkaralla istuessani ja papuja riipiessäni huomasin, ettei erehtymisen vaaraa ollut. Lajikkeet olivat vallan erivärisiä. Olin onnellinen ongelman ratkeamisesta ja rallattelin ääneen.

Huomasin rallattelevani edellispäivänä radiosta kuulemaani Lady Gagan ja Bradley Cooperin Shallow-biisiä (= Pinnallinen). Korvamato eli musiikki soi päässäni: “Are you happy in this modern world?” (Oletko onnellinen tässä modernissa maailmassa?)

En elä liian modernissa maailmassa ja juuri siinä sadonkorjuun hetkellä olin valtavan onnellinen. Koppakaupalla saa iloa, ihmetystä ja riemua, kun:

• kimalaiset eivät välitä ovatko yrtit kasvissa vai korissa vaan tulevat yhtäkaikki keräämään niistä mettä.
• luteita on vaikka minkälaisia hienoja (ylläolevan kuvan luteen nimeä en ole selvittänyt, onko se luteen nymfi? Alempi kuva on veriluteista joka nimestään huolimatta nauttii ravinnokseen kasvien nesteitä).
• haukanpoikanen kimittää taivaalla. Välillä kimitys yltyy, kun poikanen tapaa emonsa taivaalla.
• keltiäiset ovat rakentaneet kertakaikkisen hienon pesän kookospähkinän kuoren alle. Ostin vuosia sitten kookosjäätelön, joka oli kookospähkinän puolikkaassa. Laitoin kuoren kompostiin mutta se ei ollut käsittelystä moinansakaan. Kuori oli melkein samanlainen kuin sen sinne laittaessani, joten sijoitin sen kasvimaalle löytämäni keltiäisten pesän viereen merkiksi, etten vahingossa häiritse muurahaisten elämää kun touhuan kasvimaalla. Nyt vilkaisin pähkinän alle. Härregyyd, en ollut uskoa silmiäni. Koko pähkinän puolikas oli TÄYNNÄ pieniä valkoisia munia. Nostostani aiheutui suunnaton kuhina. Siinä millisekunnissa laitoin kuoren takaisin. Olipa juttu ja uskomattoman hieno näky! Tuollaisella ”ilon sadonkorjuulla” menee jo pual vuotta. Vaikka niin tekisi mieleni vilkaista sinne uudestaan – munia oli tuhansia ja taas tuhansia hienossa pähkinän muotoisessa keossa – en katso. Elämisen rauha täytyy olla kaikilla.   
• kuuntelee heinäsirkan siritystä, tiaisparven tiititystä niiden kulkiessa pihan poikki, närhipoikueen mainioita kiljaisuja ja laulujoutsenten lentoharjoitusten läpätystä. Silloin unohtaa (hetkeksi) typerät luonnossa häiriötä aiheuttaneet Venetsialaiset, metsästäjät, irrallaan juoksevat koirat ja ties mitkä ihmisen suuruudenhullut aikeet.

Sillä hetkellä ainoat ”murheeni” ovat vadin pohjalle joutuneet mustamuurahaiset, jotka eivät ymmärrä hyviä aikeitani auttaa ne turvaan vaan ne piiloutuvat papujen alle. Leppäkertut ja luteet ovat helppoja pelastettavia, ne tarttuvat heti ojennettuun sormeen, mutta muurahaiset ja hämähäkit vilistävät täysillä piiloon.

Entä mitä teen kaikille itsekseen levittäytyneille valkosipulivauvoille? Multaisia ne ovat, mutta jos haluat Aleksandra-valkosipulinalkuja, täältä tulisi postikulujen hinnalla. Kylvä nyt syksyllä ennen lumentuloa maahan niin saat ensi vuonna isoja sipuleita. Tai pese mullasta ja syö ne. Tai älä pese. Arkkiatri Arvo Ylppö oli sitä mieltä että lapsen on hyvä syödä lusikallinen multaa aika ajoin, se parantaa vastustuskykyä. (Olen ikuinen lapsi.)

Siis jos haluat pikku solo-sipuleita, lähetä nimesi, osoitteesi ja puhelinnumerosi osoitteeseen kdvalkosipuli(at)gmail.com, niin saat automaattisen vastausviestin, jossa on kasvatusohjeet ja maksutiedot. Anna samalla osviittaa haluatko sipuleita paljon vai vähän (esim. alle vai yli sata).

Lauantaina juhlittiin Suomen luonnon päivää mutta tosiaan myös niitä Venetsialaisia. Suomen luonnon (päivän) kunniaksi Venetsialaiset saisi kieltää. Kun vastarannalla kahden kilometrin päässä aloitettiin ilotulitus, aloittivat laulujoutsenet, harmaahaikarat, kurjet ja hanhet varoitus- ja hätähuutonsa. Koirat räjähtivät haukkumaan pitkin niemiä ja notkoja (joka lisäsi taas dominoefektinä luonnoneläinten kärsimystä). Lepakotkin kaikkosivat puoleksi tunniksi muille maille. Lepakkodetektori oli avoimen ikkunan äärellä, kun tein ruokaa. Ihmettelin mikä helkkarin sota oli alkanut. Tällä kertaa ei ollut metsästäjien aiheuttamaa sotaa. Ilotulituksen nimeksi sopisi paljon paremmin mielipahapommitus. 

Sain viikonloppuna tekstarin, joka jäi pidemmäksikin aikaa pohdituttamaan. Aihe oli sellainen jota ei tekstarein edes kannattaisi yrittää käsitellä. Erään hoitajan työkaveri oli vaihtanut työpaikkaa ja työpaikkaansa tyytymätön hoitaja tuumi: ”Raha antaa jännästi mahdollisuuksia. Minäkin eläisin rohkeasti, jos olisi paljon rahaa. Voisin toimia tärkeiksi katsomieni asioiden eteen ilman, että tarvitsee pelätä työpaikan tai toimeentulon puolesta.”

Kun vastasin, että olisi paremminkin keskityttävä pieniin kuluihin kuin isoihin tuloihin, hän vastasi: ”Vähällä rahalla voi toimia, mutta isompi määrä antaa paaaaljon enemmän pelivaraa ja se tuo varmuutta.”

Vitsi on kuitenkin juuri siinä, että jos on paljon rahaa, ei tarvitse rohkeutta. (Rohkea ei ole myöskään ihminen, jolla on ase kädessään.) Rohkea voi olla oikeastaan vain silloin kun pelkää. Mutta pelkojaan ei saa pelätä liiaksi, koska pelot kertovat siitä mitkä asiat ovat tärkeitä. Pitää uskaltaa toimia välittämättä epävarmuudesta. Rikasta elämää voi elää olematta raharikas. Elämän rikkautta ei saa millään rahalla, vaikka kuinka yrittäisi.

Asioita joita ei voi rahalla ostaa:

1. käytöstapoja

2. moraalia

3. kunnioitusta

4. luonnetta

5. tervettä järkeä

6. luottamusta

7. kärsivällisyyttä

8. tyyliä

9. rehellisyyttä/suoraselkäisyyttä

10. rakkautta

Shallow-biisiin palatakseni, ihmiset ovat varmaan niin keskittyneitä siihen epäolennaiseen asiaan onko laulun esittäjillä rakkaussuhde, että biisin tärkeä sanoma unohtuu: Are you happy in this modern world? Oletko onnellinen tässä modernissa maailmassa?

Jos et ole, tee jotain muuttaaksesi sitä. Älä jää odottamaan että taivaasta tipahtaa ratkaisu vaan ole aktiivinen. Kiinnitä huomiota rahan- ja ajan käyttötottumuksiisi ja mieti mikä vie ne. Mihin olet tyytyväinen ja mihin et, sitten tee korjaustoimenpiteitä ja etene askel askeleelta kohti mielekkäämpää elämää. Ei tarvitse olla joko tai -asetelmaa, vähän tai paljon, rahallisesti köyhä tai rikas, yksin tai porukassa. Mustavalkoisen ääripäiden välistä löytyy monenmoista tapaa ja ratkaisua luoda elämästään mielekkäämpää. Asiat eivät mullistu päivässä mutta jos joka päivä tekee jotain pientä edistääkseen asioita, on vuodessa, kahdessa tai viidessä asiat jo paljon mielekkäämmällä mallilla.

Sunnuntaina vietettiin Tietokirjallisuuden päivää. Juuri ilmestyneessä Toinen tie -(tieto)kirjassani kerron mitä kaikkea tietokirjallisuus ja tietokirjailijan elämä voi olla. Tietokirja oli minulle pitkään mystinen käsite. Luen parhaillaan useita tietokirjoja, joista tässä muutamia:

Taloutta voi kyseenalaistaa ja ajatella uudestaan tutustumalla kääntäjä-kirjailija Eeva Talvikallion Elävä talous: yhteisen tulevaisuuden toimintaopas -kirjaan. Kuinka ymmärrämme "talouden" ja sen keskeiset ulottuvuudet, kuten "työn", "markkinat", "omistamisen" tai "sijoittamisen"? Taloutta voi ymmärtää ja harjoittaa monin eri tarvoin ja parantaa sen kautta yhteistä hyvinvointia rajallisella planeetalla.

Ote Elävä talous -kirjasta: ”Elävän talouden tavoite on ymmärtää, kuinka tehty työ palvelee oman hyvinvoinnin eri osa-alueita, joiden tasapainosta kokonaisvaltainen hyvinvointi riippuu, ja kuinka se vaikuttaa toisten ihmisten, muiden olentojen, yhteisten elinympäristöjen ja koko elonkehän hyvinvointiin. `Hyvä yhteinen toimeentulo´ tarkoittaa vähintäänkin sitä, ettei elollisille olennoille elintärkeitä yhteisiä elinympäristöjä tuota elinkelvottomiksi. Jos töitä paiskitaan aina vain ankarammin, jotta voitaisiin kuluttaa aina vain enemmän, käy juuri päinvastoin: hyvinvoiva elämä maapallolla käy monille yksilöille ja lajeille – mukaan lukien ihmiselle – mahdottomaksi.”

Hauska sivuanekdootti: Eeva mainitsee minut kirjassaan sivulla 105. Minä puolestaan mainitsen hänet Toinen tie -kirjassa sivulla 307.

Tietokirjassa Jos hyönteiset katoavat, Anne Sverdrup-Thygeson kirjoittaa biologi Edward Wilson lanseeraamasta biofilia-käsitteestä – rakkaudesta elävää elämää kohtaan:

”Wilsonin mukaan piirre on kehittynyt ja vahvistunut evoluution myötä, koska läheinen suhde luontoon parantaa ihmisen selviytymismahdollisuuksia. Jos huomasit kukat, saatoit löytää niiden hedelmät joitakin viikkoja myöhemmin. Ja jos tunsit hyvin lajit, jotka pystyivät vahingoittamaan tai tappamaan sinut, selviytymismahdollisuutesi kasvoivat.”

Tietokirja jota luen hitaasti ja nautiskellen on ystäväni Vesa Luhdan kirjoittama Lumottu Inarin Lappi. Muistutan väliinsä aika tavalla vanhan metsän asukkia töyhtötiaista: en juuri lähde omaa metsää kauemmas ylittämään aukeita tai vesistöjä. Siksi on ihastuttavaa tehdä nojatuolimatkoja. Ei tarvitse matkustaa mihinkään - muuten kuin mielessään. Vesan teos on todella hieno ja täynnä ihmeellisiä tarinoita ja käsittämättömän kauniita Martti Rikkosen ottamia kuvia. Kirjasta kertoo paljon se, että se ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1997 ja siitä on vuosien ajan kysytty uutta painosta. Vesa on taiteillut samojen probleemien kanssa kuin jokainen kirjailija: mistä saada rahoitus teoksen kirjoittamiseen ja teoksen ajantasaistamiseen. Onneksi rahoitus järjestyi.

Naurattaa muisto, kun Vesa lähetti minulle kesällä tekstiviestiä Inarin erämaista, hän kertoi kiivenneensä vaaran laella olevan ikimännyn latvaan löytääkseen matkapuhelimelle kenttää.

Hänen kirjansa alkaa sanoilla:

 ”Ne hetket, jotka saa viettää tämän pallon pinnalla, kannattaa käyttää hyvin.”