Keskiviikkokolumni:Seuraa iloasi!

Eräässä tarinassa kerrotaan egyptiläisistä munkeista, jotka asuivat satoja vuosia sitten autiomaassa vaatimattomissa ja eristäytyneissä oloissa. Kaksi munkkia nimeltään Theodore ja Lucius halusivat lähteä luostarista katsomaan ja kokemaan maailmaa, mutta koska he olivat antaneet lupauksen viettää elämänsä mietiskellen ja tutkiskellen uskontoaan, heidän ei ollut mahdollista lähteä.

Tyydyttääkseen vaellushalunsa he oppivat irvailemaan kiusauksilleen siirtämällä matkansa tulevaisuuteen. Kun kesä tuli, he sanoivat toisilleen: “Lähdemme talvella.” Kun talvi tuli, he sanoivat: “Lähdemme kesällä.” Tätä jatkui yli viisikymmentä vuotta, eivätkä he koskaan jättäneet luostaria tai rikkoneet valaansa.

Useimmat meistä eivät ole koskaan tehneet tällaisia ​​lupauksia, mutta päätämme elää irvaillen itsellemme. Haaveilemme elävämme sitten joskus toisin, tekevämme aikomiamme asioita, aloittavamme uudenlaisen elämän, mutta käytämme erilaisia tekaistuja syitä siihen, miksi meidän on jatkettavaa elämää aivan kuten tähänkin asti. Ne ovat verukkeita, jotka ikään kuin oikeuttavat tämänhetkisen elämämme muuttumattomuuden, vaikka tahtoisimmekin elämäämme muutosta.
Haluaisimme tehdä uusia asioita tai joitain asioita toisin, mutta aika ei koskaan tunnu sopivalta. Maailma on täynnä erilaisia vaihtoehtoja ja ratkaisuja, muttemme tee mitään. Takerrumme turvallisuudenhakuisesti vallitseviin olosuhteisiin, erilaiset tekijät kuten koti, työ tai lapset tarjoavat sopivia hidasteita. Niin elämä soljuu samaa rataansa ilman selkeitä tavoitteita päivästä ja vuodesta toiseen.

Koskaan ei tule sopivaa hetkeä, ellemme tee sopivaa hetkeä.  Muutos vaatii, että on valmis tarttumaan elämänsä ohjaksiin aktiivisesti eikä suostu menemään passiivisesti sinne minne hevonen vie.  Vaikka muutos, tavoite tai unelma olisi käytännön syistä mahdollista toteuttaa vasta vuosien kuluttua, elämänmuutos alkaa siitä hetkestä, kun lakkaamme keksimästä tekosyitä ja alamme tehdä suunnitelmia ja ajatella, että se todella voisi olla mahdollista.

Isot elämänmuutokset vaativat sen, että kohtaamme pelkomme nyt ja rakennamme asenteen, joka muuttaa elämää palkitsevammaksi. Kun elämä muuttuu palkitsevammaksi, se taas tekee kaikesta paljon helpompaa, jolloin elämän palkitsevuus kasvaa entisestään. Tätä kutsutaan positiiviseksi rebound-ilmiöksi.

Se, millainen käsitys meillä on elämästä, määrittelee meidät. Jos olemme tyytymättömiä ja pettyneitä, jotain on mennyt arvoissamme ylösalaisin.  Ei ole mitään syytä jatkaa olotilaa, joka ei tuota iloa tai johon ei ole tyytyväinen. Vaihtoehtoja on silloin kaksi. On joko tehtävä elämänmuutos, joka tuo elämään iloa tai on jäätävä nykyiseen tilanteeseen, mutta on vaihdettava asennetta kaikkeen. On painotettava sivuun unohtuneita hyviä elementtejä, joita haluaa elämäänsä lisää. On keskityttävä siihen, mitä elämäänsä haluaa, ei siihen, mitä ei halua.

Mytologi, kirjailija Joseph Campbell on sanonut: “Meidän täytyy olla halukkaita hankkiutumaan eroon suunnittelemastamme elämästä, jotta voimme elää sitä elämää, joka odottaa meitä.”

Kasvu osoittanut mahdottomuutensa

Mielipidekirjoitukseni Aamulehdessä 20.9:

Suomen valtio ja kotitaloudet ovat velkaantuneet nopeasti ja paljon. Suomalaisia yrityksiä siirtyy ulkomaille, eurokriisin kanssa taistellaan, vienti vähenee. Samaan aikaan elinkustannukset nousevat, Suomen huoltosuhde heikkenee, kunnat tuskailevat lakisääteisten velvoitteidensa kanssa ja säästöjä haetaan muun muassa suurentamalla kouluja ja kuntia. Pieni ja paikallinen kuolee pois, tilalle on tullut globaalia toimintaa ja luonnonvarojen surutonta haaskaamista. Yhtälö on mahdoton. Monet arkipäiväämme varjostavista ongelmista aiheutuvat rahasta, kasvuun pyrkivästä talousjärjestelmästä ja elämäntapamme perustumisesta fossiilisten polttoaineiden käyttöön.  

Ihmiskunnan aineellinen hyvinvointi perustuu luonnon tarjoamiin aineettomiin ja aineellisiin asioihin kuten pohjavesiin, hengitysilmaan, ravintoon, lääkkeisiin ja rakentamisaineksiin. Tapamme kohdella ympäristöämme ja luontoa näkyy taloudessa ja terveydessämme.  Luonnon monimuotoisuus on vähentynyt ja ilmasto muuttuu. Korkea materiaalinen elintaso ei ole edes tuonut kaipaamaamme elämänlaatua tai onnellisuutta, vaan ihmiset ovat alkaneet voida pahoin. ”Hyvinvointiyhteiskunta” on vain lisännyt julkisia menoja sekä terveyden- ja sairaanhoidon tarvetta. Veroaste vuonna 2011 oli 43,2 % bruttokansantuotteesta. Yhä suurempi osa veroista menee velan korkojen maksuun, ei hyvinvointiin.

Onko todellista hyvinvointia, jos talouskasvu ja elämäntapamme eivät ole ekologisesti kestäviä? Pitkään työtä tehtiin perustarpeiden vuoksi. Kun kansalaiset ja valtio alkoivat vaurastua, emme vähentäneet työntekoa vaan, kuten kestävän kehityksen tutkimuksen professori Tim Jackson sanoo, olemme ajautuneet käyttämään rahaa, jota meillä ei ole, ostaaksemme tavaroita, joita emme tarvitse, tehdäksemme vaikutuksen ihmisiin, joista emme välitä. Suurin tragedia on se, että tämä kehä aiheuttaa merkittävän vaaran ympäristön kantokyvylle.

Nykyinen elintasomme perustuu velkaan ja luonnonvarojen haaskaamiseen. Nyt kun talous köhii, pelätään kitsastelun paradoksia: jos kaikki alkavat säästää, kulutus laskee ja seuraa vaikeuksia. Siksi kansalaisia kehotetaan entisestäänkin kuluttamaan. Jatkuvaan kasvuun pyrkiminen ei ratkaise ongelmia vaan luo niitä.

Elämän kohtuullistaminen ja vähempään tyytyminen antavat keinoja vähentää luonnonvarojen käyttöä, torjua ilmastonmuutosta ja luo mahdollisuuden kestävään hyvinvointiin. Kohtuutalousajattelussa talouden kokoa rajoitetaan vapaaehtoisesti. Meidän olisi määriteltävä selkeät luonnonvararajat, joiden raameissa talouden ja kulutuksen on toimittava ekologisesti. Kohtuutalous tähtää onnellisuuden ja hyvinvoinnin lisäämiseen ei-kulutuksellisin keinoin: jakamalla työtä, kuluttamalla vähemmän, käyttämällä aikaa taiteeseen, musiikkiin, perheeseen, kulttuuriin ja yhteisöön.

On käytävä keskustelua mistä kaikesta julkisen sektorin tulee vastata ja mistä ei. Mikä on oikeasti tarpeellista? On lakattava elämästä velaksi, tyydyttävä vähempään ja luovuttava. 

Yhdeksän askelta kohti unelmaa

1. Luo niin suuri unelma kuin vain ikinä uskallat.
2. Kirjoita paperille tämän unelman yksityiskohdat.
3. Päätä päivämäärä, jolloin unelmasi toteutuu.
4. Rakenna välietappeja matkallesi päämäärään.
5. Tartu toimeen, vaikka matka näyttäisi kuinka pitkältä ja mahdottomalta.
6. Kysy itseltäsi toistuvasti: Viekö se, mitä olen juuri nyt tekemässä minut lähemmäksi unelmaani?
7. Keskity pelkästään asioihin, jotka vievät sinua kohti päämäärääsi.
8. Vältä ihmisiä, jotka hidastavat matkaasi epäilemällä sinua ja unelmaasi.
9. Ole valppaana. Katsele ympärillesi ja ole valmiina tarttumaan tilaisuuteen, joka tiellesi ilmestyy.

-Steve Veltkamp-

Vie lapsi luontoon!

Ystäväni Aulikki  vinkkasi minulle Oriveden Sanomissa olleesta pääkirjoituksesta. Haluan jakaa sen teidän kanssanne (ks. alla), koska asia on tärkeä. 

Vinkkaan samalla Aulikin perustamasta Luontokoulu Tikankontista, joka tarjoaa leirikoulupäiviä, leirikouluja ja koulutuksia kouluille ja yrityksille. Aulikin toiminta on mainio esimerkki siitä, että unelmat voivat muuttua todeksi kun rohkeasti toteutamme itsellemme rakkaita asioita. Muistakaa vinkata Luontokoulu Tikankontista eteenpäin muillekin!  :)

Oriveden Sanomien pääkirjoitus: Vie lapsi luontoon, teet palveluksen
 

Aikanaan lasten luontosuhde syntyi automaattisesti, kun muuta tekemistä kuin luonnossa kulkeminen ei ollut tarjolla. Siellähän sitä lähimetsissä touhuttiin ja majoja rakenneltiin, kiipeiltiin ja keinuttiin oksissa.

Missä vaiheessa luonnosta tuli vähän pelottava, vieras ympäristö monelle lapselle ja retkeilykin muuttui varoitteluksi ja huolehtimiseksi, ettei vaan mitään satu?

Veikö television ja tietokoneiden tulo koteihin nämäkin ilot? Mitäpä sitä ulos lähtemään, kun luonto tuli olkkariin sohvanreunalla kököttäen ja Muumit alkoivat muuttua lastenvahdeiksi. Metsiäkään ei kaikilla ole enää heti aidan takana.

Lapsia kuskataan kilvan kehittäviin harrastuksiin ja unohdetaan lähellä olevat, ilmaiset huvit. Täällä ei taajamissakaan ole luontoon pitkä matka. Jos luontosuhdetta ei synny jo pienenä, sitä on vaikea myöhemminkään rakentaa. Pieni lapsi suhtautuu luontoon aidon uteliaasti, kysellen ja hämmästellen, mutta luontoon tottumattomalla on herkästi pelko selkäytimessä.

Nykyisin pienetkin lapset viihtyvät kotona yhä pidempiä aikoja tietokoneen ja television ääressä istuen. Vapaa-aikakin saattaa kulua sisäleikkihalleissa tai kauppakeskuksissa. Sääliksi käy!
Luontokoulu Tikankontin perustajaa Aulikki Lainetta ei siksi suotta kutsuttu viime viikolla Aseman päiväkodille puhumaan vanhemmille siitä, miksi viedä lapsi luontoon sen sijaan että veisit Hop Lopiin.

Lapsille toivoisi kertyvän varhaisina vuosinaan muitakin elämyksiä kuin kuluttamisen ihanuus tai järjestämällä järjestetty ajantappaminen erilaisilla härveleillä tai muussa rakennetussa ympäristössä.
On ilmeinen tosiasia, että lisääntynyt tv:n katselu ja muu koneaika on lisännyt lasten fyysistä passiivisuutta. Ja että liikunnan vähentyessä viidesosa Suomen lapsista on ylipainoisia.

Onneksi kaikkien lasten tilanne ei ole näin huolestuttava. Monet lapset liikkuvat säännöllisesti luonnossa ja käyvät vanhempiensa kanssa järven rannalla tai sieni- ja marjametsässä. Nuo kokemukset voivat luoda syvään piirtyviä muistoja, joita lapsi aikanaan siirtää eteenpäin omille lapsilleen.

Marjastamisessa tosin oli ainakin 60-luvulla lievä pakottamisen maku, kun lastenkin piti kerätä osansa. Siitä on varmaan päästy jo eroon. Olkoon tavoitteena vaikka vain mukillinen marjoja yhteiseen ämpäriin, ja sen jälkeen lapsi saa leikkiä ja juoksennella, niin ei marjareissuistakaan ehkä jää niin pakkopullan tuntua.

Tutkimuksissa on myös todettu, että luonnossa oleminen laskee verenpainetta, normalisoi sydämen sykettä, rentouttaa, vähentää stressiä ja parantaa itsetuntoa. Luonnossa oleminen on ihmiselle luonnollista.

Lasten pitkästymistä pelätään ja varotaan suotta. Lapsi löytää luonnossa tekemistä itsestään, kun siihen vähän kannustetaan. Lapsen on hyvä antaa löytää omat rajansa, eikä turhaan kieltää puussa kiipeilemästä tai kepeillä leikkimästä.

On todettu, että jo 20 minuuttia luonnossa liikkumista päivässä kohentaa pysyvästi mielialaa, sekä aikuisilla että lapsilla. Joten ei kun metsään!

Sadonkorjuupyöräilyä ja sadonkorjuujuhlia

Hei Kaarina,

bongasin tässä päivänä yhtenä sivultasi jutun Tampereen sadonkorjuupyöräilyistä. Olimme sellaisella viime viikon sunnuntaina, ja se kyllä kannatti. Aivan kulkureittien varrella ihania marjoja ja omenoita, joita kukaan ei uskalla noukkia, koska eivät tiedä, kuka ne omistaa ja voiko niitä omin lupinensa ottaa. Satokartta on todella loisto keksintö. Voi kun idean saisi levitettyä laajemmallekin Suomeen. Käytinkin jo tällä viikolla satokarttatietämystäni hyväksi ja kävin tyttäreni kanssa ohikulkiessani hakemassa omenapannariin, -kiisseliin ja kuivatukseen puolikassillista omenoita. Kiitos todella makoisasta vinkistä :o). 

Muistutukseksi muillekin, että vielä ehtii sadonkorjuupyöräilylle huomenna lauantaina 15.9:

Tamperelaiset voivat vastedes hyödyntää aiempaa helpommin kaupungin puistoissa, joutomailla ja metsiköissä kasvavia ruokapuita ja -pensaita. Elokuussa osoitteessa http://tampereensatokartta.net/ on avattu kartta, johon merkittyjen kasvien sato on kenen tahansa kerättävissä. Kartta on myös avoin täydennettäväksi omilla havainnoilla satokasveista. Satokartan tarjoamiin antimiin voi tutustua Tampereen ympäristönsuojeluyhdistyksen järjestämillä sadonkorjuupyöräilyillä syyskuun 9. ja 15. päivä. Sadonkorjuupyöräilyt ovat maksuttomia tutustumis- ja keruuretkiä lähiympäristön satokasvipaikoille. Lauantaina 15.9. kierretään ydinkeskustan satokasveja. Tapaaminen Keskustorilla klo 16. Retkillä on säävaraus. Molemmille retkille mahtuu 15 ensin ilmoittautunutta. HUOM! ILMOITTAUTUMINEN SÄHKÖPOSTITSE! tampereensatokartta(ät)gmail.com. **

Helsingissäkin on oma satokarttasivu: http://satokartta.net/?page_id=28, jossa on kartta Helsingin julkisista ruokapuista ja -pensaista

**

Tampereella Kurpitsatalolla vietetään huomenna sadonkorjuujuhlaa:

Kurpitsatalon sadonkorjuujuhlaan tuovat tällä kertaa oman säväyksensä laulaja ja lauluntekijä Hanna Ruuskanen sekä Lassi Valtonen & Hot Mama Salonen. Tapahtumaan on vapaa pääsy. Lastenpajoissa materiaalimaksu 2€. Voit tuoda mukanasi oman kassin vihannesostoksille.
Tervetuloa!

Ohjelma
klo 12-16:
Vihannestorilla myynnissä Kurpitsatalon oman palstan satoa sekä talon omenamehua. Kasvissoppaa ja sämpylää pihamaalla. Kurpitsatalon kahvila avoinna herkullisine leivonnaisineen. Myyntikujalla käsityöläisten taidokkaita tuotteita!
Klo 12-13 Juhlan avaus, puhettakin. Saija ja Titta laulavat.
Klo 13-14 Leikkitunti Lastenmaalla mm. Pellon Pelättimen seikkailupolku. Askartelua, leikitystä, kasvomaalausta ja lettuja.
Klo 14 Hanna Ruuskanen esiintyy
Klo 15 Lassi Valtonen & Hot Mama Salonen soittavat covereita

Kurpitsatalo ja Lastenmaa, Isolähteenkatu 2, 33250, Tampere
www.pispala.fi/kurpitsa
p. 041 5257 956

Järjestää Kurpitsaliike ry
Mukana Vuorenväki ry.