Tänä kesänä on kivaa kun...

Blogipäivitykset ovat meinanneet jäädä väliin, kun säät hellivät ja luonto kutsuu.

Tänä kesänä on kivaa kun…

• käpytikat pesivät saunan takana puussa. Yksi poikanen selviytyi maailmalle ja se on viihtynyt pihapiirin tuntumassa siitä asti.
• vaikuttaa siltä, että pikkulintujen pesinnät ovat onnistuneet hyvin, sillä sirkutusta ja poikasten kutsuääniä kuuluu joka suunnalta.
• kasvimaan heinikossa kulkee eläinten tekemä polku ja minusta on jännittävää miettiä mitkä eläimet polkua käyttävät. Varmuudella ainakin kissoja, kettu, supikoira, metsäjänis ja metsäkauriita. Tunnen itseni osaksi sitä luontojoukkoa, kun käytän varovasti samaa polkua.
• Sain ystävältäni muutama vuosi sitten kirsikkapuun. Se kukki tänä keväänä komeasti. Nyt, kun marjat kypsyivät, selvisi että kyseessä onkin saskatoon (=marjatuomipihjala).
• Vanhemmissa saskatoon pensaissa (tai puissa) oli muhkea marjasato. Vesi kielellä keräsin itselleni puolisen litraa marjoja iltapalaksi ja ajattelin meneväni keräämään loput seuraavana aamuna. Ei tarvinnutkaan. Linnut olivat pistelleet kymmenet litrat poskeensa yhden yön aikana. Olen vilpittömästi iloinen, että ehdin maistaa edes puoli litraa. Huonoimmassa tapauksessa en olisi saanut yhtäkään.
• Näin luhtahuitin viidestä metristä, kun kahlasin vedessä keräämässä vesiruttoa. Luhtahuitin yleensä kuulee, muttei näe, koska se piilotteleva lintu. Tämä kaveri ei pelännyt minua ollenkaan, koska tajusin jatkaa veden loiskuttamista, enkä jäänyt paikalleni sitä tuijottamaan. Sain seurata sitä sivusilmällä kaikessa rauhassa.
• Kauan odotettu kesän hetki on käsillä: punahatut kukkivat. Sen myötä perhosten määrä puutarhassa moninkertaistuu.
• Sain Irti oravanpyörästä – kirjan tekijänoikeudet itselleni takaisin ja tein omakustannepainoksen. Se luo paljon kivoja mahdollisuuksia.
• Olen tutustunut uusiin, mukaviin luontoa arvostaviin ihmisiin ja oppinut heiltä uusia asioita.
• Nyt heinäkuussa olen asunut Alhonlahdessa seitsemän vuotta. Ne ovat olleet elämäni ehdottomasti parhaimmat vuodet tähän asti. Odotan ilolla ja mielenkiinnolla mitä mukavaa tulevaisuus vielä tuokaan tullessaan.

Kesäpäivän viettoa

Aah, ihana ilma! Ei tuulenhiventäkään ja aurinko paistaa. Taidan jatkaa ulkona olemista ja tulla terassille syömään ja lepäämään. Menisinkö lepolassiin vai riippukeinuun? Kas, siinäpä ongelma.

Lepolassiin. Siinä on helpompi syödä, lukea ja kirjoittaa. Okei, mitä nyt sitten tarvitsen, että oloni olisi oikein mukava? Jotain syötävää. Teen tuosta äkkiä näkkileivän ja otan mansikoita. Ja jotain juotavaa. Jaa niin, radio voisi olla kiva, jos kuuntelisi vaikka tasalta uutiset. Vielä kasa kirjoja, paperia, kynä ja se on siinä. Taiteilen syötävät vasempaan kouraani, kirjat ja paperit vasemman käsivarren päälle ja kainaloon, radion nappaan oikeaan käteen. Onko nyt varmasti kaikki ettei tarvitse palata takaisin? Missäs mun tossut on? Ne jäi pihalle. Vedän jalallani hyttysoven auki ja potkaisen ulko-oven pois tieltä, varoen etteivät mansikat ja paperit putoa.

Pläjäytän tavarat pöydälle ja puran sumaa. Kärpäset hyökkäävät välittömästi leipäni kimppuun. Huidon niitä pois. Lepolassi on levähtänyt omituiseen asentoon ja koetan vetää ja vääntää sitä suoraksi. Ähellyksestäni ja yrityksistäni huolimatta tuoli jää puolimakaavaan asentoon.

Asettelen kirjat ja paperit käteni ulottuville ja rojahdan tuoliin ruokieni kanssa hankalaan asentoon.
Ei oo totta, sinappi jäi (näkkärin kanssa on pakko olla sinappia). Hitto! Lasken ruuat käsistäni ja kampean itseni ylös tuolista ja hiippailen taas paljain jaloin sisälle. Otan sinapin ja samalla lisää kirjoja mukaani ja tyynyn, jolla saisin oltua paremmin. Heittäydyn taas lepolassiin, kurottaudun ottamaan ruokaa. Nyt. Vihdoin. Ihanaa!

Rouskis rouskis, näkkileivän muruset valuvat rinnuksilleni, vatsalleni ja tuolille reisien alle. Vapaalla kädellä huidon hyttysiä nilkoistani, kärpäsiä mansikoista ja paarmoja pääni päältä pörräämästä. Kaksi hyttystä ehti jo pistää ja nilkkaani kutittaa. Syön auringossa lämmenneitä mansikoita ja mietin, että sinappikin pitäisi viedä tästä helteestä takaisin sisälle. Juotava unohtui sitten kuitenkin. Hikikin tässä tulee.

Laitan radion päälle. Uutiset loppuivat juuri. Pistän radion kiinni. Nousen ylös, ravistelen muruset päältäni, T-paitani alta ja tuolilta. Koetan samalla seisomisella tapella vielä kerran lepolassin kanssa mutta alistun ja jatkan makaamista omituisessa asennossa. Onneksi tyyny vähän helpottaa. Paarma tunkee korvaani. Tartun kirjaan, mansikkaan tahriutuneilla sormillani. Kirjan sivuille värjäytyy punaisia sormenjälkiä. Kynäkin jäi.

Nousen lepolassista, laitan tossut jalkaani kävelläkseni normaalisti, vien sinapin sisälle, juon ja otan kynän. Tulen taas pihalle. Totean, että riippukeinu voisi sittenkin olla parempi paikka. Raahaan kirjani, paperini ja kynäni heinikkoon riippukeinun viereen maahan. Alkaa käydä pieni tuulenvire, hyönteiset jättävät minut rauhaan ja varjossa on mukavan viileää. Nukahdan silmänräpäyksessä.

Herään siihen, kun siippa tulee kotiin ja sanoo: ”Sori, herätinkö?” Ja laittaa sivumennen lepolassin oikeaan asentoon.

Tee sitä mistä nautit

Olin viime viikonloppuna ystäväni luona kylässä. Istuimme pihalla ja nautimme kesäpäivästä. Emme olleet tavanneet pitkään aikaan, joten puhuttavaa riitti. Vähän väliä keskustelumme keskeytyi, kun ystäväni kysyi: ”mikä lintu tuo oli, joka sukelsi tuonne orapihlaja-aitaan? Sieltä on kuulunut aina välillä mitä kummallisimpia ääniä. Olisiko jollakin linnulla pesä siellä?”

Orapihlajissa oli useita lintuja: kirjosieppoja, talitiaisia, varpusia, punarinta ja pajulintu.
- Onko siellä niitä niin montaa erilaista? Ilmankos sieltä niin kova meteli kuuluukin välillä, ystäväni totesi ihmeissään.

Keskustelumme eteni jotakuinkin tähän tyyliin:
- Jaahas, mikäs käsityö sulla nyt on työn alla, kysyin ystävältäni.
- Virkkaan tällaisia joutsenia. Näistä tulee pöytäkoristeita sinne häihin.
- Ihania! Miten sä kaikki keksitkin?! Hääväki hurmaantuu… Kuuntele, nyt palokärki huutaa!
-  Ai sekö se olikin! Se huutaa täällä usein, mutta en vain tunnista lintuja ja niiden ääniä. Entä mikä tuolla nyt kiljuu?
-  Se on edelleen se palokärki. Se pitää vähän eri ääniä riippuen siitä lentääkö se vai onko se paikallaan.
-  Palokärki? Olen aina ajatellut, että tuo ääni kuuluu jollekin pienemmälle linnulle.
-  Miten sä pystyt virkkaan noin nopeasti ja vielä juttelemaan samaan aikaan? Mä menisin ihan sekaisin. Mun tarttis kokoajan keskittyä silmukoiden laskemiseen. Sun kädet käy niin sukkelaan!
-  Tähän on niin tottunut kuule. Sitten kun nää on valmiit, laitan näiden kauloihin sellaiset rautalankatuet ja muotoilen ne sydämen muotoon.
-  Jaa rautalangalla? Miten ihmeessä sä kaikki osaat?!
-  Voi kuule, mä niin nautin tästä! Tällainen on just mun lempihommaa! Tää on ihanaa!
-  Mä varmaan tuskastuisin ja pistäisin kutimet sivuun hyvin pian…. Kuuntele, tää on testi. Minkä linnun ääni tuo on?
-  Apua, en mä tiedä. Olisiko rastas?
-  Ei kun se on edelleen se palokärki.
Purskahdimme nauruun.

Jos haluaisin oppia virkkaamaan, hankkisin lankoja ja välineitä, erivärisiä ja vahvuisia lankoja ja eripaksuisia puikkoja. Pyytäisin ystävältäni neuvoa, tavaisin ohjeita ja tulkitsisin lyhenteiden merkityksiä.  Virkkaisin kieli keskellä suuta, purkaisin ja virkkaisin taas. Alkuun keskittymiseni menisi yksinkertaisen patalapun virkkaamiseen. Pikkuhiljaa, jos jaksaisin harjoitella, taitoni kasvaisivat. Vuosien kuluttua hääkoristeiden virkkaus tuntuisi nautinnolta ja tapahtuisi kuin itsestään, toisella kädellä. Pystyisin juttelemaankin samaan aikaan, niin kuin ystäväni.

Lintujen oppiminen ja tunnistaminen on samanlaista. Ensin on hankittava kiikarit, luettava lintukirjoja, tehtävä muistiinpanoja, opiskeltava lintujen tuntomerkkejä ja pyydettävä kaverilta tunnistusapua. Opeteltava kieli keskellä suuta, havainnoitava, ihmeteltävä, erehdyttävä ja yritettävä uudestaan, kunnes tunnistaminen onnistuu. Suomen yleisimmän linnun, pajulinnun, tunnistaminen voi olla aluksi tosi hankalaa (koska lintu on kovin vaatimattoman näköinen ja laulaa piilossa).

Toiseksi yleisimmän peipon tunnistaminen sujuu jo helpommin, koska peippokoiras on värikäs ja laulaa kovaan ääneen näkyvällä paikalla.

Internet on tehnyt lintujen tunnistamisesta (jos käsityöharrastuksestakin) helpompaa. Käy kurkkaamassa esimerkiksi "Luontoporttiin". Siellä voi tunnistaa lintujen lisäksi esimerkiksi kasveja, kaloja ja perhosia.

Vaikka kuinka harjoittelisi, aina ei voi onnistua. Joku käsityö jää pitkäksi aikaa lankakoriin odottamaan sopivaa hetkeä ja inspiraatiota, joskus saattaa mennä vuosia ennen kuin oppii tunnistamaan tietyn linnun. Tärkeintä on harjoitella ja tehdä sitä mistä nauttii.

Kiitos P! Oli ihana nähdä.

Maistaisitko nokkosta?

Viime aikoina blogikirjoitukseni ovat käsitelleet puutarha-asioita. Nyt tulee asiaa niillekin, joilla ei omaa pihaa ole. Suomen jokamiehenoikeuksien ansiosta sinun ei tarvitse kyntää eikä kylvää, lapioida eikä talikoida, ei omistaa eikä vuokrata maata. Sen kun otat korin ja sakset mukaasi ja lähdet metsään, poluille ja pientareille mahdollisimman kauas autoteistä ja lähdet keräämään luonnon tarjoamia yrttejä. Mutta mitä ne luonnonyrtit ovat?

Suomen luonnossa kasvaa kymmeniä luonnonvaraisia yrttejä, jotka kelpaavat syötäväksi. Tässä joitain niistä:
Nokkonen on ehdoton suosikkini. Se on todella monikäyttöinen kasvi, herkullisen makuinen ja siinä on valtavan korkeat ravintoarvot. Moni kavahtaa nokkosta sen poltinkarvojen vuoksi. Aivan suotta. Hanskat käteen ja menoksi! Nokkoset voi ryöpätä nopeasti kiehuvassa vedessä (ja jäähdytetyn ja lantratun keitinveden voi hyödyntää huonekasvien lannoitteena tai hiusten huuhteluaineena). Tai nokkoset voi kuivata sellaisenaan ja käyttää niitä ruuanlaitossa samalla tavalla kuin pinaattiakin. Kuivatut nokkoset, ja yrtit yleensäkin, säilyvät paperipusseissa ja lasipurkeissa. Ryöpätty nokkonen painuu pieneen kasaan, jolloin sitä voi pakastaa talven varalle ja näin on aina aineksia piirakoihin, leipä- ja lettutaikinoihin ja keittoihin.

Siankärsämö on lääkekasvi, jonka sanotaan puhdistavan verta, vahvistavan sydämen toimintaa ja ruuansulatusta. Siankärsämö on myös ainutlaatuinen haavanhoitoaine: se parantaa haavat todella nopeasti. Siankärsämön kuivattuja kukkia kannattaa aina pitää lääkekaapissa haavan varalta. Tai ei siankärsämöä tarvitse lääkekaappiin laittaa, jos kuivaa siankärsämöä ruuan mausteeksi (pippurinen maku), voi samasta purkista annostella laastarinkin alle.

Maitohorsman varhaisia versoja voi keittää suolavedessä ja syödä parsan tapaan. Valko- ja puna-apilaa voi käyttää salaatteihin, keittoihin, teehen jne. Poimulehti on hyvää salaattina ja leivänpäällisenä. Poimulehteä kutsutaan naistenyrtiksi, sillä se auttaa erilaisiin naistenvaivoihin. Luonnonyrttien voisi jatkaa pitkään: pihlaja, kuusi, koivu, kataja, kultapiisku, mesiangervo, vuohenputki, voikukka ja niin edelleen.

Yrtit ovat samaan aikaa ruokaa, ravintoa ja lääkettä. Luonnonyrttejä kannattaa kerätä kevään ja kesän mittaan, jolloin ne ovat parhaimmillaan, syödä tuoreeltaan, kuivattaa ja säilöä. Yrttien monet vitamiinit ja hivenaineet vaikuttavat yleiskuntoa kohottavasti, elimistöä puhdistavasti ja sairauksia ehkäisevästi. Monet luonnonyrteistämme ovat vanhoja lääkekasveja ja tämä tunnustetaan jo nykyaikaisessa lääketieteessäkin. Yrteistä voi myös valmistaa teetä joka nautitaan sisäisesti tai teessä voi liottaa kankaanpaloja, joita käytetään ulkoisena hauteena tiettyyn ongelmakohtaan.

Yrtit säilötään kaikkein helpoiten kuivaamalla. Kuivaaminen onnistuu erityisellä kuivurilla, mutta yrtit kuivuvat yhtä hyvin uunissa 35 - 40 asteessa, uuninluukku vähän raollaan. Uunin lämpötilaa ei kannata nostaa kuivumisen nopeuttamiseksi, yrttien ravintosisältö tuhoutuu.  Sähköäkään ei välttämättä tarvita. Kerätyt yrtit voi sitoa pieniin nippuihin ja ripustaa ne ilmavasti kuivumaan.

Yrttejä kuivataan kunnes ne ovat niin kuivia, että ne murenevat käsissä. Myös jääkaapin ja pakastimen päällinen on hyvä paikka levitellä yrtit sanomalehtipaperin päälle kuivumaan.
Kuivatuista luonnonyrteistä voi valmistaa viherjauhetta: kerää ahomansikan, vadelman, voikukan ja mustaherukan lehtiä, nokkosta, siankärsämöä, poimulehteä, valkoapilaa, vuohenputkea ja esimerkiksi ruusun kukintoja tai kanervankukkia oman mieltymykseksi mukaan. Yrtit kuivataan ja jauhetaan hienoksi. Kun viherjauhetta säilyttää esimerkiksi keittiön pöydällä lasipurkissa (kaunis koristeenakin), niin muistaa ripauttaa joka päivä ruokaan voimaa-antavan annoksen: leipätaikinoihin, keittoihin, puuroihin, patoihin ja mihin tahansa ruuanvalmistukseen.

Kirjallisuutta tästä aiheesta löytyy paljon. Kipin kapin kirjastoon! Kannattaa lainata ainakin Toivo Rautavaaran: Mihin kasvimme kelpaavat, Ulla Lehtosen: Ullan luonnonyrtit ja Henriette Kressin: Hanhikista kissanminttuun.

Kun hallitsee aikaansa, hallitsee arvojaan

Kaikki, jotka tuntevat minut vähänkin pidemmältä aikaa tietävät, että olen aina rakastanut listojen laatimista. Lapsesta saakka olen tuntenut että elämä on aavistuksen hallittavampaa, kun saan mieltäni vaivaavat asiat listattua paperille.

Luulen, että listojen laatiminen lähti siitä, kun murehdin lapsena paljon. Kannoin ikääni nähden liian suurta vastuuta ja huolta perheestäni ja murehdin miten tulisimme selviytymään. Jo kymmenvuotiaana laadin listoja, jotta työskentelisin tavoitteellisesti tiettyä päämäärää kohti, etten tuhlaisi aikaani murehtimiseen, vaan asioiden tekemiseen. Aina kun sain ajatukseni paperille, maailmani oli hitusen valoisampi paikka.

Sairaanhoitajan työssäni muistilappu oli ihan pakollinen. Lääkekierroksella kiertäessäni 18 potilaan luona, jokaisella heistä saattoi olla minulle jokin pyyntö, kysymys tai tarkistettava asia. Vie huopa, ylimääräinen särkylääke, tarkista labrat, korjaa väärä lääkemerkintä, vie lääkärille puuttuvat paperit, vie ykköshuoneen kakkospaikan potilaalle vesilasi ja lusikka, soita nelosen kakkosen tyttärelle, vie vitosen ykköselle löysempi paita ja vitosen kakkoselle alusastia, tilaa puuttuvia ruiskuja…

Muistettavaa oli niin paljon, että tunsin itseni tarjoilijaksi perjantai-illan baarissa, kun suhailin lääketarjottimen ja listani kanssa edestakaisin soittokellojen, monitorien ja puhelimien piipittäessä taustamusiikkina.  Väsyessäni työhöni muistini alkoi heiketä, siksi turvauduin muistilappuihini ja listoihini entistä herkemmin.

Päätettyäni jättää oravanpyörän ja muuttaessani maalle, listojen laatimisominaisuuteni jalostui entisestään. Aloitin opiskelun ja asuin remonttityömaan keskellä. Hoidettavia ja muistettavia oli asioita paljon. Kaupunkiin ja kauppoihin oli pitkä matka. Jos unohdin hommata lisää nauloja tai maitoa, mikään ei pikkutorpan remonttityömaalla edistynyt tai piti juoda aamukahvi ilman maitoa ja tuli ajanhaaskuuta, pitkiä ajomatkoja, turhaa saastuttamista ja polttoainekuluja. Turhautumisesta puhumattakaan.

Lapsena suhtauduin muistilistoihini vakavasti. Nyt 30 vuotta myöhemmin ne naurattavat minua ja ymmärrän että ne ovat olennainen osa persoonaani. Tiedän, että listaamis- ja organisoimistapani ovat tehneet elämästäni hallittavampaa ja vapaampaa. Oravanpyörästä hyppääminen vaatii itsekuria, järjestelmällisyyteen pyrkimistä ja tavoitteeseen keskittymistä. Listat ovat auttaneet minua karsimaan olennaisen turhasta.

***
Kokeile sinäkin:

• Tee lista: Kirjoita luettelo asioista, jotka ovat mielessäsi. Listaa ikävät asiat, jotka odottavat tekemistään, mutta myös mukavat asiat, joita haaveilet tekeväsi, jos sinulla joskus olisi aikaa. Listaa kaikkea maan ja taivaan väliltä: linnunpöntön rakentaminen, tiedusteltava asia, valokuvien järjestäminen, kirjeen kirjoittaminen, siementen kylväminen, lehtitilauksen peruminen, lahjan hankkiminen, uuden asian opetteleminen, laskujen maksaminen, leipominen, auton korjaaminen, etelän seinän maalaaminen.
• Aina kun muistat, että tuo pitäisi korjata, hoitaa, soittaa, muistaa, tilata, varata, järjestää, ottaa yhteyttä… kirjaa se ylös. Pelkästään se, että kaikki asiat tulevat merkityksi paperille, helpottaa oloa valtavasti. Se vapauttaa energiaa, kun ei tarvitse kokoajan rasittaa muistia keskeneräisillä asioilla.
• Kulje pari viikkoa paperi ja kynä taskussasi ja aina kun tulee jokin asia mieleen, kirjaa se ylös.
• Sitten tarkastele listaasi. Mikä on kaikkein tärkein asia? Mikä muuten vaan pakollinen, mikä hauskaa, mikä ei lainkaan välttämätöntä? Suunnittele ajankäyttöäsi. Mieti, miten hoidat velvollisuuksia pois päiväjärjestyksestä ja kuinka saisit enemmän aikaa ja tilaa haaveiden ja unelmien toteuttamiselle.
• Aina kun tekee asioita, joita oikeasti haluaa tehdä, elämä ja arki muuttuvat hallittavammaksi ja miellyttävämmäksi. Kun hallitsee aikaansa, hallitsee arvojaan ja ajatuksiaan.