26. toukokuuta 2020

Minkään lajin elämä ei ole itsestäänselvyys

Tähän aikaan vuodesta kirsikan kukkiessa tulee aina mieleen japanilainen tarina, jossa maalari palkattiin tekemään kuva puiden täyttämästä puutarhasta. Hän toi tilaajilleen kuitenkin lähes tyhjän kankaan. Yhdessä kulmassa oli sentään kirsikkapuun oksa, jolla istui pieni lintu. Teoksen tilaaja kysyi, miksi hän ei maalannut kangasta täyteen. Maalari vastasi: Jos olisin piirtänyt kankaan täyteen kaikenlaista, missä lintu olisi lentänyt?


Moni lienee tulkinnut tunnetun tarinan väärin ja tehnyt lisää tilaa lintujen lentää, kun katselee tänäkin keväänä eläinten pesimäaikaan tehtyjä pihapuiden kaatoja ja metsänhakkuita. Johtuuko koronasta, että ihmisillä on liikaa aikaa, energiaa ja tarmoa, että on päätetty alkaa ”siistiä” pihaa – aivan väärään aikaan vuodesta.

Juttelin erään ystäväni kanssa. Hän kertoi naapuriensa päättäneen kaataa heidän rajalla seisovan vanhan puun. Toukokuussa. Lopputuloksena: tuhoutuneet rastaan ja sinitiaisen munapesät. Sinitiainen oli kuulemma ollut urhea ja koettanut ponnekkaasti puolustaa pesäänsä, mutteivät naapurit olleet tajunneet. Rastaan pesä oli löytynyt sitten kun puu oli jo nurin. 

Tuo kertomus suretti minua niin. Pesänrakennus ja muninta ovat valtava ponnistus linnuille. Linnut satsaavat siihen valtavasti. Ne ovat sinnitelleet talven, yrittäneet kerätä ravintoa, että olisivat hyvässä pesintäkunnossa ja puolustaneet reviiriään toisilta saadakseen elämäänsä jatkettua.
Ystäväni näki suruni ja yritti lohduttaa ja sanoi: ”Kyllä rastaat ehtii tehdä toisen pesän. ”Ja lisäsi perään hyvää tarkoittavasti: ”Ja kyllä rastaita riittää.” 

Paitsi ettei tällä menolla kohta riitä. Valtaosalla lajeista menee yhä huonommin ja heikommin. Ei se, että jokin laji on nyt yleinen tarkoita, että se olisi sitä vielä muutaman vuoden kuluttua. Mikä takaa, että kakkospesintäkään onnistuu? Pesimälinnuistomme on taantunut 40 prosenttia noin 20 vuodessa. Sen on huomannut aivan selvästi tänäkin keväänä.


Emmehän me ihmisistäkään sanoisi, jos joku ihan vaan vahingossa potkaisisi raskaana olevaa naista vatsaan ja nainen saisi keskenmenon, että ”kyllähän ihmisiä piisaa ja ehtiihän se tehdä monta lasta vielä elämänsä aikana”.
Vertaus kuulostaa ylilyönniltä, mutta tajuatte idean. Se kuinka puhumme eläimistä vaikuttaa siihen kuinka kohtelemme niitä.

Seuraavana päivänä juttelin erään naisen kanssa, joka ihasteli läheistä yhteiseloani lintujen kanssa, mutta samaan hengenvetoon totesi, ettei hänellä voisi valitettavasti olla sellaista pihaa, kun hänen kissansa viimekin vuonna söivät västäräkin poikaset. Västäräkit olivat onnettomuudekseen menneet rakentamaan pesänsä heidän katonharjan alle. ”Saa nähdä kuinka tänä vuonna käy”, hän totesi. Hän jotenkin ehdoitta hyväksyi tilanteen: kissat saavat tehdä mitä tykkäävät ja hän vain katsoo sivusta mitä on tapahtuakseen. Paasasin hänelle (ystävälliseen sävyyn), että hänen on kissanomistajana tehtävä hommalle stoppi. Minusta tuntui, että hän katsoi minua kieroon. Ei kai hän nyt sellaiseen vaivaan rupea.
Ihmiset eivät tunnu ymmärtävän vaikutusvaltaansa elinympäristöihimme. Olen usein ajatellut, että jos ihmiset siirtäisivät rakkautensa villieläimiin ja vaalisivat luontoa – samanlaisella innolla kuin lemmikkejään – maailmasta tulisi ihmeellinen paikka.

Aiheesta vielä… Arvoitus: mistä tietää, että vanhalla omakotialueella sijaitseva talo on saanut uudet omistajat, arviolta noin 30–40-vuotiaat ihmiset? Vastaus: Pihasta kaadetaan kaikki puut ja pensaat pois ja tilalle istutetaan tuijia.

Mistä tämä laajempi siistimis-puunkaato-tuija-ilmiö juontaa juurensa? Tuijat eivät kuulu Suomen luontoon, ne menestyvät täällä huonosti, ovat kuivua pystyyn keväisin ilman huputusta eivätkä luo ympärilleen monimuotoisuutta. Miksi puita ei siedetä pihoissa? Miksi ihmiset eivät istuta tuijien sijaan tavallisia kuusia? Varmaan siksi kun ”sitä ostetaan mitä halvalla saadaan”. Kuusia ei myydä halpahalleissa. Halpahallien tarjousvalikoimalla tuntuu olevan yllättävän iso vaikutus siihen millaisiksi ihmisten pihat muodostuvat.

Sama vaikutus on Huussi ja huvila -tyyppisillä ohjelmilla. Ne ovat ihan vihonviimeisiä. Niissä tehdään niin surkeita ratkaisuja luonnon kannalta. Pihat eläinten elinympäristöinä menevät ihan pilalle. Sitten ihmiset katselevat tällaisia ohjelmia ja nielaisevat asiat pureskelematta, ottavat mallia ja ”stailaavat” pihoistaan luonnon pois. Paikallislehdessäkin luki toimittajan kirjoittamana, että nyt jos koronan aikaan on tekemisen puutetta, kannattaa siistiä kaikki pihan puskien alusetkin. Huh huh, no ei todellakaan kannata.  

Muistan kuinka 1990-luvulla minua ahdisti kerrostaloelämä ja koko silloinen elämäntyylini. Elämäni oli yhtä siivoamista. Koetin saada ahdistukseni hallintaan siivoamalla kotiani. Aina uudestaan ja uudestaan, vaikkei mitään siivottavaa ollut. Tietynlaiset mielen toimintamoodit ovat vääriä lääkkeitä ongelmiin. Onneksi piirre katosi kuin taikaiskusta, kun löysin tasapainoisemman elämän. 

Koska nähtäisiin ohjelmia, joissa olisi jotain järkeä? Kuten ohjelma, jossa vahvistettaisiin elämää. Poistettaisiin tuijat ja nurmikot ja tehtäisiin monimuotoisia salaperäisiä puutarhoja. Istutettaisiin puita, pensaita ja kukkia, luotaisiin ekologisia käytäviä, tarjottaisiin eläimille suojaa, ruokaa ja vettä. Ikinä ei tietäisi mikä perhonen, sisilisko, siili, lintu, lepakko, orava, sammakko, kauris tai jänis seuraavan puskan takaa ilmestyisi. Näytettäisiin alkutilanne jossa on apaattinen köyhä piha ja vain muutama laji ja sitten lopputulos jossa on monimuotoinen kasvillisuus ja runsaasti linnun laulua, hyönteisiä, pesiä, kukkia ja perhosia – ja väitän, paljon onnellisempia ihmisiä.

Näen joka paikassa tervehdyttämisen mahdollisuuksia, niin pienin teoin asiat korjautuisivat ja olisivat paremmin.  Ehkä erilaiset negatiiviset syöksykierteet olisi mahdollista muuttaa positiivisiksi tulemalla niistä tietoiseksi? Pelkästään se voi auttaa purkamaan kuvioita, että näistä asioista keskustellaan ja kirjoitetaan.

**
Korona ei ole juurikaan vaikuttanut elämääni. Arkeni on melko samanlaista kuin ennenkin. Ihmiset jotka työskentelevät perustarpeisiin liittyvien asioiden parissa ovat pärjänneet koronankin keskellä paremmin kuin he joiden elinkeino perustuu ei-niin-välttämättömiin asioihin. Olen kiitollinen elämäntapani tuottamista hyvistä kotivaroista. Olen iloinen siitä, että ihmiset tuntuvat löytäneen koronan vuoksi enemmän aikaa perheilleen ja tiedostaneet läheistensä merkityksen. Minkään lajin elämä ei ole itsestäänselvyys. 

Nyt olisi erinomainen tilaisuus yhteiskunnan muutokselle. Ei niin että ihmetellään, koska pääsee seuraavan kerran ulkomaanmatkalle, baareihin tai kahviloihin, vaan että rakennettaisiin kestävä ja merkityksellinen elämä, jota ei tarvitse lähteä karkuun.


Edit 29.5.2020: Sain blogilukijalta linkin tällaiseen uutiseen ja kuinka telkän pesinnän voisi turvata kissojen hyökkäyksiltä. Tiedoksi teillekin: https://www.seutumajakka.com/index.php/seutumajakan-jutut/jutut/2614-keksintoe-pelasti-telkaenpoikaset