18. toukokuuta 2018

Eläimet koettavat sopeutua muutoksiin luonnossa

Näätäemo koettaa löytää poikasilleen ruokaa, silloin on liikuttava päivisinkin.

Mielipidekirjoitukseni tämän päivän Nokian Uutisissa.
Nokian Uutisissa oli 9.5. Hannu Järvisen juttu Riistakamera paljasti syyllisen, jossa kerrottiin näädän saalistaneen pöntöistä vesilintuja. Monia varmasti harmitti nähdä kuva kuolleesta isokoskelosta. Jutun perusteella monille saattoi jäädä virhekäsitys, että näätä olisi ”syyllinen” ja tuomittava ilkivallantekijä. Näin ei kuitenkaan ole vaan näätä on alkuperäislajimme jolla on tärkeä ekologinen roolinsa luonnossa. Eläimet eivät ole ”hyviä tai pahoja”, vaikka ihminen mielellään tekisi luokitteluja omien mieltymystensä - kuten lintuharrastuksen - mukaisesti.  
Näätä olisi varmasti edelleenkin erämaiden ja takamaiden kuusikoiden asukki - jos sellaisia vielä jossain olisi. Elinympäristöjen tuhoutuessa ja muuttuessa esimerkiksi avohakkuualueiksi, näädistä ja monista muista eläimistä on tullut evakoita, joiden on koetettava keksiä selviytymiskeinoja. Näätäkin on kolopesijä. Näädän hakeutuminen ihmisasumuksiin johtuu siitä, ettei luonnossa ole sille riittävästi sopivia kolopuita. Näätä koettaa vain sopeutua.
Riistakolmiolaskentojen perusteella näätiä arvioidaan olevan keskimäärin yksi kahtakymmentä neliökilometriä kohden eikä kannassa ole ollut erityistä muutosta viime vuosina. Näädillä on isot - jopa kahdeksankymmenen neliökilometrin - reviirit. Sama yksilö voi taittaa päivässä 10–40 kilometriä ja voi olla vain läpikulkumatkalla. Näätä nähdään päiväsaikaan yleensä keväisin, kun emo etsii poikasilleen ruokaa.  
Värriön tutkimusasemalla Itä-Lapissa on tehty vuosikymmenien ajan näätätutkimusta ja näätätutkija Teuvo Hietajärvi on sanonut näädän olevan hyvin sympaattinen eläin. Olen samaa mieltä. Vuosien saatossa olen saanut seurata näädän kulkua omassa lintu- ja pönttörikkaassa pihassani. Joskus näätä ohittaa joka ainoan pesän ja pöntön, joskus se löytää naakan kolopesän ja syö poikasia, samasta pesästä on silti poikasia jäänytkin maailmallekin menijäksi. Näätä siis ei aina tiedä reviirinsä kaikkia koloja tai palaa samoille apajille.
Järvinen mainitsi kirjoituksessaan, että näätä on lihansyöjäpeto ja ”Kuloveden rantamaiden suuritöiset pöntöt on kuitenkin tarkoitettu auttamaan kololintujen asuntopulaa.” Eläimet eivät voi tietää keitä varten ihminen on pönttönsä rakentanut. Näätä on kaikkiruokainen ja syö mitä se sattuu löytämään, lintujen lisäksi muun muassa myyriä ja oravia mutta myös hyönteisiä, pähkinöitä, matelijoita ja sieniä. Marjoista näädät ovat erityisen mieltyneitä mustikoihin.
Pöntöissä pesivillä ja ei-pöntöissä-pesivillä linnuilla ei ole näädän takia kovat ajat, ihminen ne kovat ajat aiheuttaa. Jotkut lajit pärjäävät tässä elinympäristöjen tuhoutumistaistelussa, jotkut eivät. Näätää ei siitä pidä tuomita, että se noudattaa lajityypillistä käyttäytymistään. Lajien väliset suhteet ovat niin monimutkaiset, ettemme aina ymmärrä niitä, vaikka kovasti yrittäisimmekin. Esimerkiksi huuhkajat ja merikotkat saalistavat näätiä ja kenties näätä vastaa naakkakannan kasvuun.
Ripustaisipa joku riistakamerat jokaiseen mökkirantaan ikuistamaan hupiharrastajien järjestelmällisesti alkavaa lintujenteurastusta 20. elokuuta ja tekisi siitä sodasta dramaattisen jutun. Ihmisen laillistamalle lajisorrolle ei löydy vertaista.

17. toukokuuta 2018

Tärkeä! Avohakkuut historiaan -kansalaisaloite


Tämä on TÄRKEÄ juttu. Olkaa niin ystävälliset ja käykää allekirjoittamassa kansalaisaloite joka tähtää avohakkuiden kieltämiseen yhteisissä metsissämme eli valtion metsissä. 

 

Lisätietoja kampanjasta löytyy sivulta: avohakkuuthistoriaan.fi 
Allekirjoita aloite osoitteessa: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/3184


Aloitteella tavoitellaan parannusta metsäluonnon heikentyvään tilaan ja siirtymistä kestävämpien menetelmien käyttöön.

Jaathan tietoa eteenpäin! KIITOS!

14. toukokuuta 2018

Halvat huvit


Kekomuurahaiset ovat ilokseni päättäneet rakentaa pesänsä talolle johtavan polun varrelle. Olen siitä ilahtunut. Pidän muurahaisia tosi sympaattisina, niin kuin te, jotka olette kirjoituksia lukeneet, tiedättekin.
Ota siitä selvää miksi juuri siihen tiettyyn paikkaan keskelle mäkimeiramipuskaa piti pesä tehdä, mutta minä toivotin muurahaiset tervetulleeksi. 

Lähimailla ei ole kuusia eikä havunneulasia joten muurahaiset kantoivat kuivuneita viime vuoden mäkimeiramin (= oreganon) varsia kekoonsa. Minä tietysti innoissani auttamaan ja katkomaan niitä lisää. Eilen metsässä käydessäni keräsin kuusenjuurelta pussillisen neulasia ja oksia ja hihittelin itsekseni kun oli niin hauskaa.
Pesä on vielä näin mitättömän pieni, ettei sitä tahdo erottaa kasvillisuuden seasta kunnolla. Keskellä törröttää mäkimeiramin varsia ja pesän pohjoispuolella on minun tuomiani neulasia.
On mukava seurata muurahaisten touhuja ja kuinka ne kiitollisena ottavat avun vastaan. Pienessä hetkessä pesän lähelle kasaamani kuusenneulaslahja alkoi vaihtaa paikkaa ja kohta mäkimeiramin oksat olivat peittyneet kuusenneulasilla. Pesän päälle ja auringon eteen ei auta materiaalia laittaa, ettei pesän lämpöolot muutu. 

Näin lämpimillä ilmoilla olen syönyt kaikki ateriani pihalla. Olen siirtänyt tuolin keskelle polkua josta voin samalla syödessäni seurata muurahaisia – ja jakaa ateriani niiden kanssa. On hämmästyttävää miten nopeasti ruokapalat katoavat pienen pesän uumeniin, muutamissa kymmenissä minuuteissa kaikki on kadonnut näkyvistä. Kun tiputan ruokaa tarjolle, alkaa ihan korvin kuultava rapina ja kuhina. Se äänikö vai erottavatko muurahaiset jonkin ”ruokaa!”-kutsutuoksun mutta parin metrin päässä vipeltävät muurahaiset kääntävät kurssin takaisin suoraan pesälle. 

Luulen että kun puihin tulee lehti pesä saattaa jäädä turhan varjoiseen paikkaan mutta toivon että muurahaiset jäisivät. Toiset ne karkottavat muurahaisia, minä toivon niitä. Aion auttaa ja ruokkia kekomuurahaisia jatkossakin. Tulee mielenkiintoinen kesä seurata kuinka nopeasti pesä kasvaa toimenpiteideni tukemana.

 ”Muurahaiset ovat todella kovia jätkiä. Jos et usko, niin etsi jostain tukki joka on jonkin verran omaa ruumistasi paksumpi ja muutamia kertoja itseäsi pidempi ja heivaa se ilman taljoja, nostureita tai muita teknisiä apuvälineitä 20 kilometrin päähän. Iltaan mennessä. Jos et jaksa omin voimin kantaa tai raahata tukkia ihan näin pitkälle, tai jos et esimerkiksi saa sitä hievahtamaankaan paikaltaan, ymmärrät mitä tarkoitan kun sanon, että muurahaisiin kannattaa suhtautua tietyllä kunnioituksella.” Tiedetoimittaja ja kirjailija Risto Isomäki

Aiemmat kirjoitukseni muurahaisista: