Tampereen Vanhalla kirjastotalolla järjestettiin 17.3 2011 Metsästä hyvää -seminaari, jossa kerrottiin vaihtoehtoisista metsänhoitotavoista ja metsiensuojelusta. Vanhan kirjastotalon musiikkisali oli äyriään myöten täynnä asiasta kiinnostuneita. Tämä kertoo siitä, että avohakkuille toivotaan vaihtoehtoja. Yksipuoliset metsänhoitoratkaisut huolestuttavat ihmisiä. Seminaarissa kerrottiin kuinka metsiä kannattaisi käsitellä, jotta puunkäyttö ei vaarantaisi metsien luonto-, virkistys- ja muita arvoja.
Luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja ekologi Risto Sulkava kertoi metsien monimuotoisuudesta ja siitä miten Suomessa metsät on viime vuosikymmeninä mielletty lähinnä puuntuotantoalueiksi, vaikka metsät ovat tuhansien eri eliölajien koti. Punaisen kirjan uhanalaista lajeista 2200 asuu metsissä. Usein puhutaan sademetsien tuhosta ja sukupuuttoaallosta ja unohdetaan, että Suomessa on suunnilleen samanlainen tilanne. 108 metsälajia on hävinnyt, uhanalaisia lajeja on 814 ja silmälläpidettäviä 776.
Sulkava kertoi, että Etelä-Suomessa on liian vähän suojeltuja metsäalueita ja lisäksi ne ovat pieniä ja kaukana toisistaan. Tulevaisuudessa suojelupinta-alaa pitäisi olla huomattavasti enemmän ja suojelualueiden pitäisi olla toisiinsa kytköksissä niin että lajien siirtyminen alueelta toiselle olisi mahdollista.
Metsänhoidon professori Erkki Lähde kertoi taloudellisesti kestävästä metsänhoidosta. Hänen mukaansa hyvä metsänomistaja on: Laiska (tekee metsässään vain hyvin harvoin toimenpiteitä), Ahne (=kerää vain isot puut, koska tukkipuusta tulee paras rahallinen korvaus) ja Viisas (=jättää nuoret puut/alikasvuston pystyyn kaataessaan isoja puita, tekee metsässään vain välttämättömimmät työt ja nekin oikea-aikaisesti.).
Erilaisin tilastoin ja kaavioin Lähde osoitti, että avohakkuu ei kannata koskaan, arvioi sitä sitten metsän kasvun, taloudelliselta, metsän monimuotoisuuden tai virkistyskäytön kannalta. Jatkuva kasvatus, jossa metsä säilyy kokoajan peitteellisenä tuottaa edullisemmin, helpommin ja paremmin tuloksin puuta, varjelee monimuotoisuutta ja säilyttää metsän virkistysarvot.
Projektipäällikkö Kimmo Syrjänen kertoi seminaarissa valtion Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelmasta (METSO 2008–2016), joilla lajistoltaan monipuolisia metsäkohteita suojellaan. Hän kertoi millaisia alueita ja ominaisuuksia metsällä pitää olla, jotta se täyttäisi METSO -ohjelman luonnonsuojelubiologiset kriteerit (kuten lahopuu, palanut ja hiiltynyt puuaines, jalot lehtipuut ja järeä haapa, lehdot, korvet, harjujen ja reunamuodostumien paahderinteet, tulvametsät ja metsäluhdat).
Olen huolestunut siitä miten yksipuolista neuvontaa metsänomistajille annetaan. Itse olen aikoinani saanut todella huonoja neuvoja metsänhoitoyhdistykseltä. Onneksi en kuunnellut heidän suosituksiaan. Myöhemmin suojelin metsäni METSO-ohjelman kautta. Voin lämpimästi suositella sitä. Suojelukorvaus on kilpailukykyinen, se maksetaan kaikesta puusta, niin lahopuusta kuin hyvin kasvaneesta puustosta. Suojelukorvauksesta ei mene myyntivoittoveroa ja metsänomistaja säästyy isoilta kustannuksilta, (kun metsässä ei tarvitse tehdä maanmuokkauksia ja istutuksia) ja metsässä voi edelleen sienestää, marjastaa ja virkistyä monimuotoisen luonnon keskellä. Puhumattakaan siitä, että metsälajien koti säilyy.
Valitettavasti vapaaehtoista suojelua ei juuri ole markkinoitu, tietoa pitää osata hakea. Kuinka moni metsänomistaja tietää METSO -ohjelmasta ja mitä se tarkoittaa? Kaikki metsänomistajat eivät tiedä millaista metsää he omistavat, jolloin he luottavat sinisilmäisesti heille annettuun yksipuoliseen tietoon. Sydäntä kylmäävän usein näkee vanhan monimuotoisen metsän hävinneen avohakkuun tieltä. Avohakkuita on kaikkialla ja valitettavasti niitä ilmestyy yhä aina vain lisää.
Viimeistään nyt olisi arvioitava uudelleen metsänhoidon perusteita ja kyseenalaistaa ovatko meille tarjotut metsänhoitoratkaisut oikeanlaisia. Metsillä ja luonnolla olisi meille niin paljon annettavaa, kun me ihmiset oppisimme myös antamaan, emmekä aina vain ottamaan.
