21. toukokuuta 2012

Nyt on nokkosaika!

Luonnon herkkupuoti on avattu. Herkkuruokaa ja superfoodia saa aivan ilmaiseksi, sillä luonnonyrtit heräilevät talviuniltaan. Nokkonen on ehdoton suosikkini. Se on niin monikäyttöinen, että sen käyttötarkoituksia luetellessa hengästyy. 
Nokkonen on kuin pinaatti, mutta pinaattiin verrattuna siinä on moninkertaisesti valkuaisaineita ja kuitua, seitsenkertainen määrä kalsiumia ja lisäksi rautaa, fosforia ja A-, B-, C-, E- ja K-vitamiineja. Siitä voi valmistaa nokkoslättyjä, nokkossämpylöitä tai nokkoskeittoa ja sitä voi kuivata talveksi ja lisätä sitä jauheena kaikkiin ruokiin.
Nokkosta ja sen siemeniä voi laittaa keittoihin, piirakoihin, paistoksiin, kastikkeisiin, lisukkeisiin, muhennoksiin. Siitä siis saa todellista lähiruokaa, joka on ilmaista, terveellistä ja maukasta. Nokkonen on myös tärkeä kasvi perhosille ja naapurikasvien hyvinvoinnille ja nokkosista voi valmistaa lannoitevettä ja luonnonmukaista torjunta-ainetta kasvimaalle.
Mistä tulee kirjoittamaton sääntö, jonka mukaan nokkonen on hävitettävä? Nokkonen on todella kaunis, kun tietää mitä kaikkea se monimuotoisuudessaan edustaa. Jos nokkonen ei polttaisi, ihmiset ja eläimistö olisivat syöneet sen sukupuuttoon, niin monipuolinen ja ravitseva ruoka-aine se on. (Ote Irti oravanpyörästä-kirjasta.)
Nokkonen lisää yleiskuntoa ja vahvistaa sairauksia vastaan ja sopii erityisen hyvin anemiaa sairastaville, kalpeille, väsyneille ja masentuneille. Nokkosten siementen pitäisi sopia erityisen hyvin eturauhas- ja impotenssivaivoista kärsiville. Nokkonen lisää elimistön vastustuskykyä ja immuunipuolustusta.
(Nokkonen on niin voimallinen rohto, että sydän- tai munuaissairauksista kärsivien kannattaa käyttää sitä varoen.)

Ohjeita nokkosen keräämiseen:
Kerää nokkosia puhtaalta paikalta. (Ei vilkasliikenteisten teiden läheltä, navetan tai huussin takaa tai alueilta joissa on käytetty torjunta-aineita.)
Nokkosia saa kerätä jokamiehenoikeudella, mutta muista kunnioittaa luontoa ja toisen maata. Älä kerää liikaa, jotta kasvi toipuu.
Nokkosia voi helposti kasvattaa pihassaan. Nokkosen voi vaikka siirtää sinne varta vasten. (Naurakaa vaan, hih hii, mutta kyllä kannattaa! Jos nokkonen ilmestyy kasvimaalleni, teen mutkan siinä kohtaa penkkiä ja toivotan nokkosen tervetulleeksi. Ellen ehdi nokkosta hyödyntää, perhosen toukat syövät sen. Aina voittaa.) :)

Nokkosta pelätään aivan suotta. Ei se pahasti polta. Yhden keiton ainekset kerää helposti paljain käsin. Nokkosen poltinkarvoissa on pii-kiteitä, joiden sisällä on muurahaishappoa. Kun poltinkarvat katkeavat, saa ”minikuppausta”.
Isompiä määriä kerätessä kannattaa käyttää hanskoja. (Tavalliset talvi- tai työhansikkaat sopivat tähän hommaan hyvin.)

Nokkosta voi ja kannattaa kerätä nyt, kun se on vielä nuorta ja kauttaaltaan pehmeä, jolloin varretkin voi vielä käyttää. Myöhemmin nokkosten varret muuttuvat koviksi. Kannattaa pitää nokkospuska matalana, silloin yhdestä puskasta saa monta satoa kesän aikana.

Nokkosten ryöppäys:
Huuhtele nokkoset juoksevan veden alla (ja pelasta kaikki esiin vipeltävät örkit).
Laita kattilaan vettä kiehumaan.
Kaada nokkoset kiehuvaan veteen ja kiehauta nopeasti siten, että nokkoset pehmenevät ja muuttavat värinsä kirkkaan vihreiksi. Älä keitä!
Nosta nokkoset kattilasta, huuhtele pikaisesti (käytä vain pieni hetki hanan alla) ja hienonna.
Nokkonen on valmista heti käytettäväksi tai sen voi pakastaa vaikka talven varalle.
Keitin(- ja huuhtelu)veden voi käyttää (sen jäähdyttyä) huonekasvien tai kasvimaan lannoittamiseen.

Nokkosten kuivaus:
Kuivuria ei tarvitse, kun sitoo nokkosista väljiä nippuja ja ripustaa ne esim. kattoon roikkumaan ja kuivumaan. Kun nokkoset ovat kuivuneet, ne rutistetaan jauheeksi, jota voi käyttää kaikkeen ruoanlaittoon.

Nokkoskeitto:
1 rkl voita
2 rkl vehnäjauhoja
1 l maitoa
100 g tuoretta nokkosta
suolaa, pippuria ja tuoretta ruohosipulia maun mukaan

Ryöppää nokkoset.
Sulata rasva kattilassa, lisää jauhot ja kiehauta hetki.
Lisää maitoa vähän kerrallaan sekoittaen.
Lisää ryöpätty nokkonen ja keitä kymmenisen minuuttia.
Lisää lopuksi mausteet.
Nam!