28. kesäkuuta 2012

Joutsensynkroniaa

Ajattelin kertoa teille kuinka pienistä onnekkaista sattumista luonnoneläinten elämän tulkitsemisessa ja ymmärtämisessä (ja auttamisessa) on kyse.

Ystävämme Helena ja Masa ovat vuosittain seuranneet ”omia laulujoutseniaan” Tohlopinjärven rannalla. He kummastelivat minne joutsenet aina katoavat. Kuten viime kesänä: laulujoutsenet tulivat keväällä, rakensivat pesän, hautoivat ja viimein näyttäytyivät kolmen poikasen kanssa, mutta sitten ne katosivat. Tohloppijärvellä ajeltiin pienveneillä. Ehkä joutsenet häiriintyivät. Minne ne olisivat voineet mennä? 

Mietimme minne Tohlopinjärvi laskee. Olisiko mahdollista, että laulujoutsenet veisivät poikasensa Vaakkolampeen? Kai se olisi periaatteessa mahdollista, mutta tuntui aika hankalalta ja riskialttiilta. Siinä pitäisi ylittää Pispalan valtatie ja junarata. Menisikö jossain oja, joka alittaisi vilkkaasti liikennöidyn tien? Ratkaisu tuntui jokseenkin epätodelliselta, mutta mahdolliselta. Joutsenmysteeri jäi selvittämättä, mutta pysyi mielessä, jospa se ratkeaisi joskus. 

Toimin viime kesänä Pirkanmaan luonnonsuojelupiirin vapaaehtoisena kesäkisavastausten kerääjänä. Kesäkisassa kerättiin luontomuistoja. (Lue kesäkisasta täältä. Pdf latautuu.) Ihmiset saivat kertoa luontomuistoistaan, siis ihan mistä tahansa luontoon liittyvästä muistosta. 

Aivan ”sattumalta” eräs kisan vastaajista kertoi kävelevänsä hyvin usein Vaakkolammen puistikossa. Viime kesänä lampeen oli ilmestynyt laulujoutsenperhe. Ajankohta täsmäsi kumman hyvin samaan hetkeen kuin Tohlopinlammen joutsenet katosivat. Poikasiakin oli samat kolme. Voi ihme ja kumma! Kyllä ne varmaan ovat samat joutsenet, mietimme. Varmoja emme tietenkään voineet olla.

Tänä kesänä toistui sama juttu. Masa piti meitä ihanasti ajan tasalla väliaikatiedotuksin: Laulujoutsenet saapuivat! Nyt ne pesivät! Laulujoutsenilla viisi poikasta!
Ja taas ne katosivat! Olisivatko ne todella voineet siirtyä sinne Vaakkolampeen? 

Miten sattuikin, että pian Masa luki Aamulehdestä, että poliisit olivat ohjanneet laulujoutsenperhettä Pispalassa junaradalla. Sitten kaiken kukkuraksi Tori-lehti julkaisi lukijan ottaman kuvan, jossa laulujoutsenperhe ylittää vilkasta Pispalan valtatietä. 

Ja poikasia on viisi! Eiköhän ne Tohlopista olleet tulossa! Joutsenten on täytynyt eksyä matkalla - tai sitten ne tiesivät tarkasti olinpaikkansa mutta olivat pakotettuja kiertämään esteitä. Onko kuluneen vuoden aikana rakennettu esimerkiksi lisää taloja, jolloin joutsenten entinen kulkureitti on mennyt tukkoon? Onneksi joutsenet pääsivät turvaan!

Näin joutsenmysteeri (ja -perhe) on kummallisella tavalla selvinnyt. Muistakaa: ei ole sattumia tai vahinkoja, vaan synkroniaa.
Edit 6/2014: Sain sähköpostia henkilöltä, joka oli lukenut tämän blogipostauksen. Hän kertoi, että hänen puolisonsa oli ollut tuolloin VR:n liikenteenohjauksessa töissä ja pysäytti junaliikenteen, jotta joutsenet pääsivät turvallisesti raiteiden yli. :D