30. lokakuuta 2013

Keskiviikkokolumni: Masennus on terve reaktio sairaaseen elämäntilanteeseen

Sairaanhoito-opistossa meille paukutettiin pitkään ja hartaasti suomalaisten kansantaudeista. Taudeista, joita on väestön keskuudessa paljon, jotka aiheuttavat pitkäaikaista sairastuvuutta, työkyvyttömyyttä ja joiden hoitamiseen kuluu paljon terveyden-, sosiaali- ja sairaanhuollon varoja. 

Meille kerrottiin Pohjois-Karjala -projektista, joka oli menestystarina. Oli todettu, että Pohjois-Karjalan asukkailla oli muuta maata korkeampi sydän- ja verisuonitautikuolleisuus ja keskimääräistä lyhyempi elinikä, joten käynnistettiin projekti, jolla lisättiin itäsuomalaisten yleistä terveystietoisuutta. Ihmisille toitotettiin tupakan, suolan ja kovien rasvojen haitoista ja niin kävi, että itäsuomalaisten terveys ja kolesteroliarvot paranivat, sydänkohtaukset ja äkkikuolemat vähenivät. Sen pituinen se.

 ”Muistakaa aina ennaltaehkäistä sairauksia ja valistakaa asiakkaitanne oman terveytensä hoitoon!”, meitä muistutettiin. Kun valmistuimme hoitajiksi, saimme havaita, että aikaa ihmisten valistamiseen ei ollut, kun piti kiireen vilkkaa kiikuttaa lääkärien määräämiä lääkkeitä potilaille. Liian paljon oli oireidenhoitoa ilman, että puututtiin syihin ja siitä touhusta minä sain tarpeekseni.

Masennus on Suomessa ensimmäinen mielenterveydenhäiriö, joka on saavuttanut kansantaudin mittasuhteet. Vuosittain yli 700 000 suomalaista käyttää vähintään ajoittain jotain mielenterveyden häiriöön tarkoitettua lääkettä ja suomalaiset keikkuvat itsemurhatilastojen kärjessä. Missä viipyy Suomi-projekti? Masennus maksaa miljardeja työkyvyttömyyseläkkeiden ja sairaslomien muodossa, puhumattakaan yksilön kärsimyksistä. Masennus on tyypillistä yksilöllistä menestystä arvostavissa teollistuneissa yhteiskunnissa.

Olen säästänyt 1/2008 Yhteishyvä-lehdestä Kjell Westön kolumnin Suomalainen yksinäisyys, jossa hän kysyy mikä meitä oikein vaivaa:

 ”Meitä vaivaa se, että rakensimme niin yksilö-, suoritus-, menestyskeskeisen yhteiskunnan, että yhteisöllisyys mureni. Meitä vaivaa se, että tämä yksilö- ja menestyskeskeisyys yhdistyy vanhaan perintöömme, jossa ei saa itkeä eikä väsyä tai luovuttaa, pitää vain vaieta ja purra hammasta ja pärjätä. Mutta olemme jo ehtineet tottua hyvään, emmekä ole niin sitkeitä kuin isoisämme tai – äitimme olivat. Ylisuurten työpaineittensa alla horjuva aikuinen on yksin. Hänen teknologian ja sen tuottamien virikkeiden keskellä elävä lapsensa on yksin. Ja olemme kaikki paljon hauraampia kuin kuvittelemmekaan.”
Valtiotieteen tohtori Jukka Tontti, joka on tutkinut masennusta yhteiskunnallisena ilmiönä sanoo: 
On jatkuva paine selviytyä ihmissuhteiden, työn, omien pyrkimysten ja tarpeiden, tunteiden, lapsuuden ja kanssaihmisten asettamien odotusten ristivedosta niin, että pärjäisi, tuottaisi ja kehittyisi – menisi koko ajan eteenpäin. Kun sitten odotukset eivät toteudu, tulee halu vetäytyä, hakea omaa aikaa ja pysähtyä. Kun tähän ei ole mahdollisuutta, ihminen masentuu. (Lääkärilehti 48, 27.11.2009)

Masennus on terve reaktio sairaaseen elämäntilanteeseen. Miksi elämänmuutosta tai yhteiskunnan suunnanmuutosta ei tapahdu, vaikka kyseessä on kansantauti? Siksi, koska kaikilla on kiire, ei ehditä miettiä, pysähtyä ja miettiä syitä. Oireidenhoito on kätevämpää. Lääkkeiden avulla kestetään sietämätöntä tilannetta taas hetken pidempään. 

Emme ole koskaan ennen eläneet tällaista aikaa, eikä kenelläkään ole kokemusta miten tällaista elämänvyöryä hallitaan. Kouluissa ja kotona opetetaan vain vähän elämänhallintaa – tai elämästä selviytymistä. Kukaan ei valmista meitä kohtaamaan aikuisuutta ja nykyelämää.  

Minä olen sairastanut masennuksen ja parantunut siitä, kiitos oravanpyörästä hyppäämisprojektini. Käytin kaikkia sairaanhoitajan taitojani ja hoidin syitä, en oiretta. Vähensin sairaaksi muuttunutta länsimaisen elämäntavan osuutta elämästäni, kuuntelin itseäni ja loin tilalle yksinkertaisempaa ja luonnollisempaa elämää.