24. marraskuuta 2017

Kolumni: Lintuharrastajilla on pitkä vieteri

Tänään ilmestyy taas Linnut-lehti. Tässä lehdessä ollut kolumnini.


Kummelin sketsissä kolme miestä seisoo puskassa, kaksi kokeneempaa kiikaroi ilmoittaen näkemiänsä lintuja. Aloittelija kirjaa havaintoja kynä sauhuten eikä ehdi etsiä lintuja.
-  Kivitasku, haarapääsky, kolme pussitiaista, 16 nahkahanhea aurassa, upea kassikotka, homotiaisparvi, pari munahaukkaa, panosorsa...
- Ei sellaista oo, kirjaaja vänkää ja nostaa samalla katseensa paperilehtiöstä ja ilahtuu:
- Hei, peippo... On se!

Samankaltaisia epäuskoisia hetkiä olen kokenut vuosien saatossa tutustuessani lintuharrastukseen. Olen varma, että piilokuvaus on valmiina. Hiljaisuus. Klaffi. Kamera käy. 

Olen vasta aikuisiällä oppinut tuntemaan lintuja kantapään kautta, pitkälti ilman toisten apua. Siksi en ehkä toimi totutusta näkökulmasta käsin. En tiennyt, mitä lintuharrastuksesta ajatellaan tai mikä on tavallista toimintaa. Minulla saattaa olla linnuille itse keksimiäni nimiä, kunnes saan selvitettyä lintukirjasta linnun virallisen nimen. Tunnen lähiympäristöni lintulajien elintapoja ja käyttäytymistä niiden nimistä riippumatta.  

Olin kerran mukana eräässä juttusarjassa, jossa esiteltiin luonnon monimuotoisuutta. Minua haastateltiin aiheesta linnut, koska vietän niiden kanssa läheistä yhteiselämää.

Jutun kirjoittanut toimittaja oli kysynyt kolmelta akateemisesti koulutetulta ja elämää nähneeltä journalistilta, toimittajakollegoiltaan, montako pajulintua Suomessa pesii.
– Kaksi, arveli nuorin.
– Tuhat, vastasi toiseksi nuorin.
– 600 000, vastasi vanhin. Oikea luku vuonna 2010 oli 17 miljoonaa. Itse hän olisi veikannut paria tuhatta. Toimittaja kummasteli, miten on mahdollista, että tiedonvälityksen ammattilaiset eivät tiedä oikeista asioista yhtään mitään, mutta sen hän tiesi, kuinka monta maalia Wayne Rooney oli tehnyt Valioliigassa.

Jutun kuvatekstissä luki: Neljän tunnin aikana näimme tai kuulimme metsässä ja läheisen metsän rannassa 27 lajia. Minä kummastelin juttua lukiessani, että havainnoimiamme lintulajeja oli laskettu kuin maaleja.

Kun tutustuin lintuharrastajiin enemmän, opin, että tämä on tavallista. Lintujen näkemisestä kilpailtiin! Se tuntui uskomattomalta. Ikkunapinnasta puhuttaessa ei tarkoitettu ikkunapintamateriaalia, lasia, vaan pinnaa, jonka saa, kun näkee linnun ikkunastaan. Oli elämänpinnaa, suomenpinnaa, pinnarallia, piha-, parveke- ja retkipinnaa.

– Montako elistä sinulla on, minulta kysyttiin.
Luulin sen tarkoittavan jotain eliksiiriä tai Elis-nimisiä ystäviä.
– Ei yhtään, vastasin.

Että minun olisi pitänyt laskea, montako lintulajia olen nähnyt elämäni aikana?
Se se vasta vaatisi pitkää pinnaa.