7. lokakuuta 2010

18 asiaa jotka minusta kannattaa tietää

Olen Kaarina Davis, 40, asun Hämeenkyrön Mahnalan Alhonlahdessa pienessä hirsitalossa avopuolisoni kanssa. Minulla on luontoyrittäjän, sisätautien ja kirurgisen sairaanhoitajan ja kodinhoitajan koulutus. Viimeiset kuusi vuotta olen pyrkinyt lisäämään omavaraisuuttani ja vähentämään riippuvuuttani oravanpyörästä. Olen yksinkertaistanut elämääni niin, että tarvitsen määrällisesti vain vähän kodin ulkopuolista työtä elääkseni, jolloin olen vapaa valitsemaan ja tekemään kaikkia mieleisiä juttuja.

Olen kirjoittanut kaksi kirjaa. Ensimmäinen kirjani Rankka kutsumus – sairaanhoitajan päiväkirja oli Tieto-Finlandia ehdokkaana vuonna 2007. Toinen kirjani Irti oravanpyörästä ilmestyi keväällä 2010 ja on otettu hyvin vastaan.

Päiväni vietän luonnossa eri tavalla hääräillen. Jatkan edelleen kirjoittamista, mm. tätä blogia. Kirjoittamistyön vastapainoksi minulla on iso hyötykasvimaa, jossa kasvatan ruokaani. Talvella kerään metsäni koivikosta polttopuut. Mitäpä muuta ihminen tarvitsee kuin luontoa, ruokaa, lämpöä, terveyttä ja rakkautta? Hiukan rahaa, mutta sitä enemmän aikaa. Aika ja kiireettömyys ovat katoavia luonnonvaroja.

Seuraan päivittäin luonnon kiertokulkua ja haluan auttaa ihmisiä löytämään helpomman, yksinkertaisemman ja luonnonläheisemmän elämäntavan. Kun on vähään tyytyväinen, jää määräämättömästi aikaa luonnon seuraamiselle ja mielenkiintoisille projekteille. Elämäni on rikkaampaa kuin koskaan. Entinen kulutukseen keskittynyt elämäni näyttäytyy nyt hyvin köyhänä.
.
18 muuta asiaa, jotka minusta kannattaa tietää:
  • Muutin Suomeen 7-vuotiaana Yhdysvalloista, josta isäni on kotoisin. Äitini suku on Suomesta. En ole tehnyt sukututkimusta, mutta ainakin 1806 vuonna syntynyt isoäitini isänisänäiti Anna Matintytär oli hämeenkyröläinen.
  • Olen erittäin uhanalainen, sillä olen viimeinen Suomessa elossa oleva sukuni edustaja. Salakaadostani joutuu maksamaan valtiolle korvausta. (Tästä on varmasti olemassa EU-direktiivi.)
  • Toivon muutenkin, että minuun sovellettaisiin eläinsuojelulakia, sillä minut saa mieluusti lopettaa, jos ”eläin on sellaisessa tilassa, että sen hengissä pitäminen on ilmeistä julmuutta sitä kohtaan.” Tämä siis tiedoksi siihen asti, kunnes Suomi saa aikaiseksi eutanasialain.
  • Ensimmäiset Suomen kielen sanani olivat kirosanoja. Äitini ja mummoni viljelivät niitä työkseen. Sen lisäksi, että viljelen laajaa hyötykasvimaata luonnonmukaisin keinoin, jatkan sukuni perinteitä ja viljelen voimasanoja. Hyvin kasvavat.
  • Vietän paljon aikaa yksikseni. Ajoittain saatan näyttää toimettomalta. Mietin (tai nukun).
  • Ihmiset luulevat, että olen ylisiisti ihminen, koska pidän siivoamisesta ja organisoimisesta. Organisoinnin ansiosta minun täytyy kuitenkin siivota vain harvoin.
  • Poikkeus vahvistaa säännön, sillä organisointikykyni ei yllä tekstihahmotelmiini asti. Tallentamani ideat ovat sekaisin ja hukassa joko suttupaperilla, Post it -tarralapuilla, työhousun taskuissa siemenpussiin kirjoitettuna, menossa vahingossa takkaan sytykkeeksi, väärällä CD-levyllä tai Usb-tikulla, kirjan välissä, auton pysäköintilipukkeen kääntöpuolella. Ihan missä vaan, mutta ei siellä missä luulen niiden olevan, kun tarvitsisin niitä.
  • Enkä pese ikkunoita, koska muuten linnut lentävät niitä päin.
  • Minulla on pysyvästi likaisen näköiset sormet, koska kasvimaan multa on pinttynyt ihooni. Jostain syystä kaikissa työhanskoissani on etusormen ja peukalon kohdalla reikä.
  • Pelastan ötököitä ikkunoiden välistä.
  • Juttelen laulujoutsenille.
  • Avioerossa kuusi vuotta sitten, jätin silitysraudan ex-miehelleni. Sen koommin en ole vaatteitani silittänyt. (Enkä silitä. )
  • Nukun hiukset letillä, etten tukista itseäni.
  • Vilkaistuani pakosta peiliin ensimmäistä kertaa viikkokausiin (kun oli pakollinen meno kirkonkylälle) havaitsin, että minulle on kasvanut ensimmäiset harmaat hiukset. Ei olisi kannattanut vilkaista.
  • Jos näet minut kasvimaalla kyykkimässä ja juttelemassa, todennäköisesti siirrän sammakkoa tai kastematoa parempaan paikkaan pois työskentelyni tieltä. Jos kiroilen, rikoin vahingossa komean hämähäkinseitin, muurahaispesän tai häiritsin tahtomattani jonkun luonto-olion rauhaa.
  • Kännykän unohdan tarkoituksella päiväkausiksi saunan eteiseen kylpytakin tai työhousujen taskuun. Usein paikkaan, josta se on vaikea löytää, kuten ruusupuskaan, maantien varrella olevaan Aamulehden laatikkoon, mustikkamättääseen tai vaatekaapin perällä olevaan kassiin. Mieluiten pudottaisin sen sadevesitynnyriin.
  • Luonnon tarjoamat ihanat kokemukset ovat tehneet minusta onnellisen. Lukuun ottamatta hirvikärpästen hyökkäyksiä. Tai no… Kai niilläkin tarkoituksensa on? Olen onnellinen, kun ne eivät ole kimpussani.