16. elokuuta 2012

Dream and do!

Sain yhteydenoton Dreamdo Oy:sta. Minua pyydettiin ”Entäs jos…”-tapahtumaan, joka pidetään Helsingin Akateemisessa kirjakaupassa. 13.9. klo 18-20.

Minulle kerrottiin, että tapahtumassa haastatellaan mielenkiintoisia ihmisiä jotka tekevät hienoja asioita ja näin rohkaisevat ihmisiä unelmoimaan ja tekemään unelmistaan totta. Formaattina toimii "Entä jos.. (muuttaisin maalle ja eläisin alle neljälläsadalla eurolla kuussa)?".

Olin aivan tohkeissani. Miten hieno idea Dreamdo:n taustalla on! (Heillä on inspiroivat kotisivut! Katso täältä! Tapahtuman kampanjasivut avataan pikapuoliin.) Puhuisin kovasti mielelläni näistä asioista ja miten unelmista voi tehdä totta. Ainoa vaan, että... kärsin tolkuttomasta esiintymisjännityksestä. (Eikä Helsingin Design Week:in tapahtuma liene parhaimpia paikkoja harjoitella esiintymisjännityksestä pääsemistä...)

En tiedä miten tällainen erakkoluonteinen, omissa oloissaan viihtyvä, aikoinaan loppuun palamisen aikana paniikkihäiriöistäkin kärsinyt, ihminen saisi jostain esiintymisvarmuutta. Ehkä esiintyminen ei vain ole minun juttuni. Kaikki eivät ole samasta muotista –eikä pidäkään olla. Kaikki kun nyt vain eivät ole ulospäinsuuntautuneita varmoja esiintyjiä. (Luen parhaillaan Petri Tammisen Muita hyviä ominaisuuksia ja nauran ihan hulluna hänen esiintymisjännitystä kuvaaville tarinoille. Kertakaikkisen osuvia! Kannattaa lukea!) 

Dreamdo:n toimintaidea on hieno: auttaa ihmisiä unelmoimaan ja toimimaan unelmiensa eteen. Liian paljon kuulemme negatiivista ja ikävää. Ahdistus ja pelko passivoi. Unelmat on liian helppo ohittaa. Tarvitsemme enemmän toimintaa unelmiemme eteen. 

Ja kuinka kävi? En sulkenut takanani porttia, kieltäytyessäni kohteliaasti, vaan avasin uuden. On mahdollista, että keksimme toisenlaisen tavan tehdä yhteistyötä.

On vain uskottava unelmiinsa. Unelma sinänsä on jo toteutunut, että voin elää maalla, pikkumökissä kaikessa rauhassa ja silti tarvittaessa ihmiset löytävät minut ja pyytävät esimerkiksi Helsinkiin puhumaan. On minun jotain täytynyt tehdä oikein! :D

Nyt kerron teille eräästä toteutuneesta unelmasta. Nimittäin tästä päivästä.
Heräsin aamulla siihen, että orava repi pellavia talon seinästä. Nousin keittämään kahvia. Laskiessani vettä hanasta katselin ikkunasta ulos. Terassin pöydällä oli haukan sulka. Miten ihana enne! Tästä tulisi hyvä päivä! Otin kahvikuppini ja menin ulos katsomaan joko perhoset olisivat heränneet. Punahatuilla oli mahdoton vilinä. Oli pakko hakea kamera.
Aika kukkahässäkkää mutta ainakin 11 perhosta mahtui samaan kuvaan. ;)
Sitten päätin kokeilla saisinko sudenkorentoja ikuistettua. (Se on tosi vaikeaa, ne on niin nopeita!)

Kuulin Mustikkavuorelta haukan kimitystä, joten päätin muuttaa päivän suunnitelmiani (kirjoittaa, nostaa valkosipuleja ja keittää mehua) ja lähteä katsomaan kuka siellä oikein huutaa. 

Keväällä rannallamme pesi kurkipariskunta, jolla oli ensin kaksi poikasta mutta toiselle tapahtui jotain. Viime viikolla ainokainen kurjenpoikanen oppi lentämään! Nyt kurjet lensivät minua kohti, ei poispäin minusta. (Tiesin, että se sulka lupasi hyvää!) 
Yksi unelma tietysti on, että joskus tulisin hyväksi valokuvaajaksi. :D Kurjenpoikanen viimeisenä, muttei vähäisimpänä.
 Menin metsään, löysin mustatorvisieniä – ja nuolihaukat. Koska olen niin erinomainen kuvaaja, räpsin vaan onnessani menemään enkä yhtään muistanut katsella kameran asetuksia… Olin sieniä kerätessäni painanut jotain ihme nappia ja kaikki meni sekaisin. Hih hii! 
Kun oikein kuvittelee, saattaa erottaa nuolilla merkityt nuolihaukanpoikaset. :D

Voi mahdotonta... Tässä siis nuolihaukkaemot.
Ei harmita, kun naurattaa vaan omat touhuilut. Muisto kahdesta emosta ja kahdesta nuolihaukanpoikasista säilyvät sielussani aina. Söin evääni kaatuneen puun rungolla ja hömötiaisen poikanen tuli ihan viereen katsomaan minua. Kävellessäni tietä pitkin kotiin näin korkealla taivaalla kaartelevan isomman haukan.

Minun mittapuillani päivä oli täydellinen. Toteutunut unelma. Torvisienet ovat kuivumassa, päätin vielä hetken kirjoittaa. Aurinko laskee, nyt menen ulos odottamaan lepakoiden ilmestymistä illan hämärään.

Unelmilla on taipumus toteutua, jos vain jaksamme uskoa niihin. Riittää, että tietää mitä haluaa, silloin tie löytyy. Ei tarvitse tietää miten se löytyy. Se vain löytyy. On uskomatonta kun pistää itsensä vastaanoton taajuudelle, alkaa vetää puoleensa kaikkea sitä mitä tarvitsee. 

**
PS. Olin juuri menossa ulos odottamaan lepakoita, kun... Ikonen ja Ansa (laulujoutsenet) poikasineen tulivat. :)
Mitä Ikonen edellä, sitä Ansa ja poikaset perässä.