7. maaliskuuta 2014

Mies joka istutti puita



Aina kulkiessani Ylöjärvellä päin ihailen Mikkolantien varrella kasvavaa koivukujaa. Ne koivut vievät minut ajassa 1980-luvulle, kun seurustelin ylöjärveläisen nuoren miehen kanssa. Ajelimme hänen oranssilla kuplavolkkarillaan bokserimoottori päristen ja putputtaen Mikkolantietä edestakaisin Rantajätkien kämpän ja Tampereen Keskustorin korttelirallin väliä. Volkkarin helmassa oli ”Jeans”-teippaukset, ne kertoivat erikoismallista josta oltiin ylpeitä. 

Kerran Mikkolantietä ajaessamme armas poikakaverini osoitti pientareen koivuja, jotka jatkuivat kilometrien matkan tien päästä päähän. Se oli ollut hänen erään kesän työpesti. Istuttaa koivuja. ”Oli meinaan pikkuinen homma!” hän totesi. Hänen puuskahduksensa nauratti ja tuijotin mykistyneenä ohi viliseviä koivuja. Tiedostin ne ensimmäistä kertaa vasta silloin, vaikka olimme ajaneet niiden ohi monen monituista kertaa.

Koivujono jatkui ja jatkui. Miten erikoinen kesätyö, huomasin ihmetteleväni. En ollut koskaan ajatellut, että joku voisi istuttaa työkseen puita. Minä opiskelin hoitoalaa ja kesätyöni oli vanhainkodissa. Minua kiehtoi ajatus puiden istuttamisesta. (Niinpä, olisi pitänyt silloin heti vaihtaa alaa…) Koivunistutustarinan ansiosta ryhdyin katselemaan kaikkia tien pientareiden puita eri tavalla: joku on nuokin puut istuttanut. 

Seurustelustamme on yli 25 vuotta (Terkkuja J:lle, jos joskus satut lukemaan tätä.) Oranssi kuplavolkkari lienee romuttamolla, koivukujanteesta etelään tien toiselle puolen on rakennettu karuja kerrostaloja. Kolmikymmenvuotiaat koivut saavat minut edelleen hymyilemään. Nuori mies ei puunistutusurakassaan aavistanut miten kauniin ja suuren työn hän teki. Sen lisäksi, että koivut näinä ilmastonmuutoksen aikoina toimivat hiilinieluina, puhdistavat ilmaa ilmansaasteista ja tuottavat happea monien muiden ominaisuuksiensa lisäksi, ne ovat todella kauniita. Asuinalueen rakennustöiden takia osa koivuista on kaadettu. Saavatko loput koivut kasvaa rauhassa? Puut ovat niiden nykyisessä rauhattomassa ympäristössä entistäkin tärkeämpiä. Koivut voivat elää vielä toista sataa vuotta, jos niiden vain annetaan kasvaa rauhassa. Miten uljailta ja upeilta puut mahtavatkaan näyttää vuonna 2100.

                                                    ***

Jean Gionon tarinassa Mies joka istutti puita, kerrotaan lammaspaimenesta, joka vaivaa säästelemättä istuttaa autioituneen laakson täyteen tammia. Hän tekee paimensauvallaan satojatuhansia reikiä maahan ja tiputtaa niihin keräämiään tammenterhoja. Vuosikymmeniä myöhemmin kaikki on toisin: tammimetsä on täynnä elämää, purot virtaavat ja kukat kukkivat. Kirja kirjoitettiin 50-luvulla ja sen innoittamana syntyi useita metsänistutusliikkeitä eri puolilla maailmaa. Vihreän aallon myötä teoksesta tuli malliesimerkki luonnon hoitamisesta ja suojelemisesta.

Tänään, enemmän kuin koskaan, tarvitsemme ympäristöliikettä, vihreää aaltoa ja tekoja, joissa tuhoamisen sijaan varjellaan luontoa ja elämää. Tarvitsemme enemmän puidenistuttajia kuin kaatajia, luonnon vaalijoita - emme tuhoajia. Puun kasvaminen suureksi vie vuosikymmeniä. Puun kaataminen moottorisahalla kestää vain muutaman ajattelemattoman sekunnin. Isot avohakkuut maankääntöineen syntyvät muutamassa päivässä. Vanhat metsät katoavat, metsäluonto ei palaa koskaan ennalleen.

Ihminen muokkaa teoillaan ympäristöään. Katsellessasi metsiä, tien pientareen tai pihasi puita, ja tehdessäsi elämän ja luonnon kannalta kriittisiä päätöksiä, muista: yhden ihmisen hyvä tai paha teko voi kantaa vuosisatojen päähän. 

                                                      ***

Basam Books on ottanut uuden painoksen Mies joka istutti puita -kirjasta ja minä olen saanut kunnian kirjoittaa siihen esipuheen. Elämä on joskus ihmeellistä. ;) 

Mies joka istutti puita -kirjaa voi tilata TÄÄLTÄ.