9. toukokuuta 2016

Hevonen toi autenttista tunnelmaa

Tykkään lukea elämänkertoja, ne ovat opettavaisia. Viimeksi kirjastossa käteeni osui Annika Grahnin kirjoittama kirja näyttelijä Tapani Pertusta. En ole paljon seurannut Pertun töitä, vaikka hän on tehnyt urallaan lähes kaikkea mitä näyttelijä voi tehdä. Yllätyin, että Perttu on kotoisin Hämeenkyröstä. Metsä on hänellekin tärkeä paikka. Kirjasta kävi ilmi, että näyttelijänä Tapani Perttu vaati itseltään paljon ja pyrki mahdollisimman täydellisiin suorituksiin.

Tässä mielessä ei ole reilua nostaa kirjasta esiin mokakohtaa, koska se oli poikkeus, mutta pakko. Tämä oli niin hauska! Harvoin nauran niin makeasti kuin tätä lukiessani. 
Paljon naurua ja iloa teillekin alkavaan ihanaan toukokuiseen viikkoon! :D
(Kuvalla ei ole mitään tekemistä kirjan hevosen kanssa.)
Tuottaja Raimo Mikkola muistelee:

Verinen lyhty jää produktiona varmaankin koko suorien näytelmien historiaan suurimpana mokauksena koskaan. Se esitys oli jotain niin hirveää, että en vielä liki 50 vuoden kuluttuakaan tiedä, pitäisikö sitä muistellessa itkeä vai nauraa. Sinä iltana meni kaikki niin pieleen kuin ikinä voi. Verinen lyhty kuvattiin teollisuusrakennuksen toisessa kerroksessa, johon meni vain kierreportaat. Lavastus koostui maalaistalon tuvasta, nimismiehen kansliasta ja hevostallista. Yhtäkkiä (ohjaaja) Majanlahti keksi, että talliin on tuotava oikea hevonen autenttisen tunnelman saavuttamiseksi. Minun hommani oli miettiä, millä helvetillä se hevonen saadaan ne kierreportaat ylös. Menin ulos, tarkastelin rakennusta ja huomasin, että jumalattoman pitkän rakennuksen toisessa päässä on puusilta. Siitä sen saa tuotua Tampereen kaupunginviraston toimistojen läpi, mutta käytävät pitäisi matottaa ja mistä mä saan tähän hätään sellaisen kasan mattoja, ettei hevonen liukastu. Sitten keksin, että hevosille myydään sellaisia nahkatöppösiä ja hankin ne. No, hevonen saatiin studioon, vaikka muutama kanslisti saattoi saada pientä sydäriä siinä matkalla.

Itse lähetys menikin sitten aika mukavasti siihen saakka, kunnes päästiin loppukohtaukseen. Kohtauksessa Perttu istui tuvan pöydän ääressä juomassa Pekka Rantalaisen kanssa kahvia. Keskustelivat siinä, kunnes hevonen kyllästyi pahvikarsinaansa ja alkoi potkia kulisseja kaikilla voimillaan. Meteli oli kuin tykillä olisi ammuttu. Mikko kuiskasi mikkiin mulle, että mitä vittua siellä tapahtuu ja mä vastasin vaan, että hevonen potkii, hevonen potkii. Majanlahti siihen, että heittäkää heiniä sille. Hevosmiehet meni minun käskystä heittämään heinää, mutta se kuiva heinä pöllys niin, että se hevonen rupes aivastelemaan ja yskimään. Vähän aikaa ryittyään se rupes pieremään. Tapani putosi tekstistä, kun sitä rupes niin naurattamaan ja sitten ryömittiin kameran alle hänelle näyttämään, että tässä mennään. Samaan aikaan Majanlahti huutaa mikkiin, että viekää helvettiin se hevonen sieltä, täähän menee läskiksi koko näytelmä. Hevosmiehet lähti viemään sitä sitten pois. Avasivat sellaisen metallioven, jonka takana oli kaakelilattia. Eikö se hevonen tossuista huolimatta kaatunut ja meteli oli siis aivan hirveä. No hevonen saatiin pois ja se näytelmä päättyi siihen, että Tapani poistui tuvasta ja Rantalaisen piti jäädä lopputekstien ajaksi kehräämään rukilla. Se oli kuitenkin hermostunut ja polkaisi rukkia niin kovaa, että ne narut lähti siitä irti ja sitten Rantalainen polki raivoissaan sitä tyhjää rukkia siinä muutaman minuutin.

Lähetykset olivat siihen aikaan suoria, eikä mitään jäänyt nauhoille, ja siinä sitten porukalla mietittiin, että mitähän kaikkea sinne koteihin oikein kuului. Lähdin äidin luo ja kysyin, että katoitko illan näytelmän. Äiti sanoi, että joo kattoin mää. No, mitä tykkäsit? Olihan se ihan mukava, mutta oli sillä vanhalla emännällä kauhea yskä.” 

Ote kirjasta: Tapani Perttu - Annika Grahn