22. toukokuuta 2016

Muinaismuistoja

Kävin Lempäälän Päivääniemessä, jossa on yksi Suomen suurimpia rautakauden kalmistoja eli hautaröykkiöitä ajalta 300 – 800 jKr.  Nuo ”aivan tavallisen näköiset” kivet ovat muinoin eläneiden maanviljelijä-metsästäjä-keräilijä ihmisten hautoja.  


Lempäälän pitäjän nimi tulee Lempoisten kirkonkylästä. Lempoisten erään mäen kivilouhikossa oli Lempon eli Hiisin asuinpaikka, jota yhä kutsutaan Hiidenkirkoksi. Kerrotaan, että Lempo aiheutti usein suurta vahinkoa kulkijoille, joiden piti kulkea sen olinpaikan ohitse, etenkin yöaikaan.

Lempäälän pitäjä on ollut asuttu jo pakanuuden aikoina, jolloin vainajat oli tapana polttaa. Juhlapukuiset, koruin, asein ja käyttöesinein varustetut vainajat poltettiin roviolla ja palaneet luut ja hauta-antimet peitettiin röykkiöön.

Päivääniemen (kahdella äällä) kiviröykkiöt ovat 3-20 metriä läpimitaltaan (kiviröykkiöitä on useita kymmeniä). Niihin on haudattu useita vainajia pitkän ajan kuluessa, aina yksi kerrallaan. Osa röykkiöistä ei ilmeisesti ole hautoja vaan uhriröykkiöitä, joihin on tuotu uhrilahjoja vainajille ja haltijoille.

Päivääniemi on muinaismuistolain nojalla rauhoitettu muinaisjäännös, johon ei saa kajota. Alue on niitty ja lampaiden hakamaana. Lampaat ovat estäneet aluetta kasvamasta umpeen ja alueella kasvaa paljon vaativia harju- ja lehtokasveja, kuten törrösaraa ja rantahirvenjuurta.



Samantapaisia uhrilahjoja (kuten verta, siemeniä, jyviä, eläinten hampaita jne.) on tuotu kuppikiville.  Kuppikiviä on hävitetty tarkoituksella tai tahattomasti esim. rakennusten perustuskiviksi yms.

Lempäälän Iluksen aitan porraskivenä on kuppikivi. Noin kahden neliön kokoisessa kivessä on neljä selkeää kuppia ja 13 epävarmempaa kuppia. Aitta sijaitsee aivan valtatie 9 läheisyydessä nuorisoseuran talon takapihalla. Museovirasto pitää rekisteriä Suomen muinaisjäännöksistä TÄÄLLÄ.  

Sitä vaan mietin, että mahtoiko joka perheellä olla oma uhrikuppi vai annettiinko uhri jokaikiselle kupille - ja onpa hassu sanonta "Lempo soikoon". Eikös se olisi fiksua antaa Lempon olla vaan hiljaa omassa rauhassa... ;)