Kun tiedostaa pelkonsa, on helpompi olla rohkea.

Oravanpyörästä hypännyt törmää usein toisten mutta kun –syihin:

”Minäkin haaveilen hyppääväni oravanpyörästä…

mutta kun olen liian uupunut muuttaakseni elämääni,

mutta kun sitten minulle ei kertyisi eläkettä,

mutta kun ne vaimo ja lapset…

Elämäntapamatkaaja Päivi Kannisto kertoo kirjassaan Elämäni nomadina kuinka hän alkuun rohkaisi muita miettimään elämänvalintojaan, mutta hänen intonsa laimeni, kun hän huomasi yritystensä johtavan psykologiseen peliin. Päivi Kannisto kirjoittaa: 

Transaktioanalyytikot Ian Stewart ja Vann Joines ovat nimenneet sen kyllä-mutta –peliksi. Minun tehtäväni oli keksitä pelissä keinoja, joilla keskustelukumppani voisi toteuttaa unelmansa ja vastapuoli torppasi ehdotukseni järjestään kyllä-mutta –lauseella:

Talollinen: ”Voisinpa matkustaa. Kyllä se olisi unelmaelämää.”

Nomadi: ”Mikset matkustaisi?”

Talollinen: ”Kyllähän minä sitä olen miettinytkin, mutta kun muutimme juuri perheen kanssa tähän uuteen taloon ja nyt on laina maksettavana.”

Nomadi: ”Jos myyt talon, saat hyvät matkarahat. Ulkomailla elää halvemmalla.”

Talollinen: ”Niinhän se varmaan on, mutta vaimo ja lapset eivät oikein lämpene ajatukselle. Lapsille kaverit ovat niin tärkeitä puhumattakaan tutusta ja turvallisesta elinympäristöstä. Jälkikasvu pakottaa konservatiivisuuteen.”

Peli jatkui samaan tapaan loputtomiin, kunnes minulta loppuivat keinot tai kärsivällisyys. Silloin juttukumppani saattoi vapautua syyllisyydestään ja todeta voitonriemuisesti: ”Minähän sanoin. Ei se onnistu.” 

                                                      ***

Olen käynyt lukuisia samankaltaisia keskusteluja. Kärsivällisyyteni ei ole kuitenkaan loppunut. Toivon, että kokemuksistani on apua toisille, mahdollisesti vastaavanlaisessa tilanteessa oleville. Elämänmuutos on helpompaa, kun näkee mutta kun -syiden taakse.

Toivoin aikoinani kipeästi elämänmuutosta, silti pelasin ”mutta kun” tai ”kyllä mutta”-peliä, koska pelkäsin. En tiennyt mitä rupeaisin tekemään ”isona”. Pelkäsin, että muutoksen myötä ihmiset luulisivat minun tulleen hulluksi. Koin, ettei minulla ollut mihinkään aikaa, edes lepäämiseen, saati elämänmuutokseen. Pelkäsin, että mikään ei menisi oikein. Keksin tuhat syytä miksi en voisi tehdä elämänmuutosta. Syyllistin itseäni, pelkäsin olevani laiska ja itsekäs.

En tiennyt mitä minun olisi pitänyt tehdä oravanpyörästä päästäkseni ja mitä se ”oravanpyörättömyys” edes olisi, joten kaikki elämänmuutoksen eteen tehtävät ”uhraukset” tuntuivat suhteettoman suurilta ja turhilta, kun ei voinut olla varmuutta kannattaisiko mikään.

Oli helpompi takertua vanhaan, vaikka siinä oli paha olla. Ristiriitainen tilanne ahdisti. Vuosien aikana olen tullut siihen tulokseen, että ahdistus tulee siitä, kun ei toteuta haaveitaan, eikä uskalla valita sitä vaihtoehtoa, joka vaatii enemmän rohkeutta.  

Elämänmuutos on helpompaa, kun ymmärtää, että valtaosa ihmisen toiminnan motiiveista perustuu pelkoon. On kritiikin pelkoa, naurunalaiseksi joutumisen pelkoa, ulkopuolelle jäämisen pelkoa ja tuntemattoman pelkoa. Pelkäämme torjuntaa, häviämistä, hylkäämistä ja pimeää. Mitäpä me emme pelkäisi? Ihmiset ovat kaiken lisäksi hanakoita arvostelemaan, joka ei tee asiaa yhtään helpommaksi. 

Kun tiedostaa pelkonsa, on helpompi olla rohkea.

• Seuraavan kerran, kun käytät ”mutta kun”-veruketta, mieti mitä pelkäät.
• Lakkaa kylvämästä itse-epäilyn siemeniä ja kastelemasta niitä. Kitke ne pois ja istuta rohkeuden kukkia tilalle.
• Lakkaa kuuntelemasta toisten arvostelua. Kyseessä on sinun elämäsi.  
• Lakkaa hakkaamasta itseäsi lekalla päähän.
• Tee joka päivä jotain kivaa, joka houkuttelee iloista ja hyvää mieltä ja vahvistaa kulkemistasi oikeaan suuntaan. 
• Anna ilon pulputa. Keskity näkemään asioiden hyvät puolet. 
• Ajattele myönteisesti:Se tulee onnistumaan, koska…Voin tehdä sen, koska... Löydän aikaa, tekemällä näin… Mitä jos kaikki meneekin juuri niin kuin suunnittelin (tai vielä paremmin)? Se tulee olemaan upeaa!

 Joka kerta, kun et seuraa sisäistä ääntäsi, tunnet energian vähenemisen, voiman katoamisen, koet tunteen henkisestä kuolemasta.

 Shakti Gawain

Keskiviikkokolumni: Sitku, mutku ja muita selityksiä

Haaveilemme elämänmuutoksista, jotka toisivat aikaa ja harmoniaa. Usein jäämme jumiin tutulle mukavuusalueellemme ja unelmamme jäävät ajatuksen tasolle. Elämän yksinkertaistaminen ja hidastaminen vaatii johdonmukaisuutta, päättäväisyyttä, itsekuria ja alituista tarkoitukseen keskittymistä.

Jokin aika sitten olin menossa luennolle ystäväni kanssa. Olimme etuajassa. Ystäväni ehdotti: ”Mennään käymään tuossa ostoskeskuksessa odotellessamme”. Huh, mikä ajatus! Olen jättänyt shoppailu-elämän taakseni kauan aikaa sitten. Mutisin vastalauseeni, mutta seurasin lopulta perässä, kun sovimme, että menemme kahvilaan emmekä kiertele kaupoissa.

Kahvia juodessamme ystäväni kertoi kuinka hänkin haluaisi elää yksinkertaisemmin ja saada elämänsä raiteilleen, selkeämmäksi. Hän opiskelee työn ohella ja kertoi miten vaikeaa koulutehtävien suorittaminen oli ilman tietokonetta. Hän kertoi käyvänsä kirjaston koneilla, vanhemmillaan tai missä milloinkin kirjoittamassa aina tehtävän kerrallaan.

Juttu meni sitten jotenkin niin, että ”Jos minulla olisi oma tietokone, valmistuisin nopeammin, jolloin voisin hakea toisenlaisia töitä, joissa tienaisin paremmin. Saisin elämäni järjestykseen, velkani maksettua ja voisin tehdä toisenlaisia ratkaisuja.”

Tässä oli siis unelma: valmistua, vaihtaa alaa ja saada elämä paremmin hallintaan. Helposti ajattelemme, että unelmat eivät ole kovin helposti saavutettavissa tai ne ovat meistä riippumattomia asioita. Elämme sitten kun -elämää, eikä se varsinainen elämä tunnu koskaan alkavan. Ratkaisut ovat kuitenkin usein jo valmiina nenämme alla, jos vain keskittyisimme kaikella intohimollamme tavoitteeseemme.

- Hmm, jos kaikki kulminoituu nimenomaan tietokoneeseen, voisitko lainata jonkun vanhaa läppäriä tai hommata edullisen käytetyn tietokoneen? kysyin.

- Yymmm, mutta mä haluaisin uuden, ystäväni totesi.

- No, jos se sun koko elämäsi muutos on siitä kiinni, niin osta sitten uusi tietokone, vastasin.

- Niin, mutta kun ne on niin kalliita, ystäväni huokaisi.

Asia jäi siihen. Nousimme ja lähdimme kahvilasta kohti ostoskeskuksen ulko-ovia. Kuinka ollakaan matkalla piti ihan välttämättä poiketa kenkäkauppaan.

- Kato, ihanat kengät! Mun on pakko saada nää! ystäväni hehkutti.

- Jaa noi? Nehän on kangasta. Et voisi koskaan käyttää niitä sateella tai lumessa. Sun sukat ja jalat kastuisi. Hyvänen aika, nehän maksaa 180 euroa! Se on yli tonni mummon markkaa! kauhistelin suorasanaiseen tyyliini.

- Mä arvasin, että sä sanot noin! Miten sä viitsit enää markoissa laskea?, ystäväni suutahti.

- Sä saisit tolla rahalla jo sen käytetyn tietokoneesikin, vinkkasin.

- Hmph, ystäväni tuhahti ja pyörittelimme kumpikin tahoillamme silmiämme toistemme kommenteille.

Menimme luennolle. Illalla luennon jälkeen hoksasin, että olihan ystävälläni tietokone. Oliko se hajonnut?

- No ei, mutta esikoinen on vallannut koneen ja se hengaa kaiket illat Facebookissa ja pelaa pelejä. Mulla on pakko olla oma kone, ystäväni totesi ja jatkoi: - Ja olen nyt miettinyt tuon luennon ajan, että huomenna menen kyllä hakemaan ne kengät sieltä.

Mitäpä siihen olisi sanonut? Hänen elämänsä, hänen valintansa. Jokainen taaplaa tyylillään. Itsekuria ei valitettavasti myydä kaupan hyllyillä. Tuumasin mielessäni, että kun pitäisi elää onnellisempaa elämää ja tuntea, että elämällä on merkitystä, ihminen on kumman saamaton.

Herää sisko

Tiskasin ja kuuntelin samalla radiota. En yleensä välitä iskelmämusiikista mutta Mikko Siltalan Herää sisko on poikkeus. Kun sain tiskit tiskattua ja kädet kuivattua, oli pakko googlettaa biisin sanat. Kannattaa kuunnella tarkkaan!

Mikko Siltala Herää sisko

Siskon otsaan päivänsäteen
sälekaihdin heijastaa,
sisko istuu pöydän luona
ruutuvihkoon kirjoittaa.

Paperille piirtyy monta suunnitelmaa tulevaa,
joiden jälkeen helpompaa
on sitku tehdyksi ne saa.
Sitku paperit saa ulos
sitku duunipaikan saa,
sitku eka kunnon palkka
tilillensä kolahtaa.

Sitku maksanut on lainat,
sitku jotain jemmaan jää,
sitku rahahuolet loppuu
sitten ehtii elämään.

Hei herää sisko ja katso maailmaa,
hei herää sisko vain sua se odottaa.
Päivä yksikään ei palaa, mikä häipyi häipyi jo,
sälekaihtimesi avaa, siellä paistaa aurinko.

Sitku laihtuu pari kiloo,
sitku mahtuu bikiniin,
sitku löytää kivan miehen,
sitku pääsee naimisiin.

Sitku lapset pärjää yksin,
tai ne muuttaa omilleen.
Sitku iso talo myydään,
sit jää aikaa itselleen.

Hei herää sisko ja katso maailmaa,
hei herää sisko vain sua se odottaa.
Päivä yksikään ei palaa, mikä häipyi häipyi jo,
sälekaihtimesi avaa, siellä paistaa aurinko.

Siskon otsaan päivänsäteen
sälekaihdin heijastaa,
yksin istuu pöydän luona
ruutuvihkoon kirjoittaa
Hei herää sisko ja katso maailmaa,
hei herää sisko vain sua se odottaa.
Päivä yksikään ei palaa, mikä häipyi häipyi jo,
sälekaihtimesi avaa,

siellä paistaa aurinko.