Kolumni: Satakielilattia paljastaa hämäräheikit

Linnustonsuojelutyötä tekevä Linnut-lehti on taas ilmestynyt. Kiinnostuneet voivat tilata sitä täältä. Alla lehdessä julkaistu kolumnini. 

Elokuvista on tuttua, kun hämäräheikki koettaa hiipiä salavihkaa ulos talosta ja yhtäkkiä lattialauta narahtaa jalan alla. Liikkuja jähmettyy niille sijoilleen ja kuulostelee, reagoiko joku talon asukkaista liikkeen aiheuttamaan ääneen.

Amerikkalainen isoäitini asui 1930-luvulla rakennuttamassaan talossa, eivätkä lattialaudat olleet enää tismalleen niillä paikoilla, joille ne oli aikoinaan asetettu. Isoäitini oli harras katolinen ja edellytti säädyllistä käytöstä. Kun kävin hänen luonaan vierailulla, hän meni aikaisin illalla nukkumaan. Päätimme isäni kanssa mennä paikalliseen baariin oluelle, mutta vasta isoäidin nukahdettua, ettemme joutuisi aamulla selittämään missä olimme olleet. 

Minä majoitin yläkerran makuuhuonetta. Oli uskomattoman vaikea hiipiä alakertaan hiljaa. Jyrkän rappusten jokainen askelma narahti ja naukui. Isäni pidätteli nauruaan rappusten alapäässä suoritustani seuratessaan. Hän kertoi, että jo 60-luvulla hänen nuoruudessaan oli sama juttu. Hän oppi yöjuoksuun lähtiessään välttämään rappusten narinakohdat. Joskus hän jäi kiinni, sai korvatillikan ja nuhtelun ja löysi itsensä kirkon rippituolista tunnustamasta syntejään. Minäkin olisin narahtanut, mutta tuolloin 90-luvulla isoäidillä oli kuulolaite, jonka hän otti yöksi pois korvastaan. 

Tämä muisto tuli hiljattain mieleeni, kun luin entisajan japanilaisten palatsien ja temppelien satakielilattioista. Ammattimiehet tekivät tarkoituksella käytävien ja tilojen lattiarakenteista sellaisia, että lattiat kitisivät lintujen lailla, kun niillä kuljettiin. Japaniksi lattioita kutsutaan nimellä uguisubari. Japanin kielessä uguisu tarkoittaa idänsilkkikerttusta, mutta jostain syystä lattian nimi on englannin kielellä samoin kuin suomeksi, satakielilattia.  

Satakielilattian tarkoitus oli paljastaa yllätyshyökkääjät, ninjat, varkaat tai salamurhaajat. Kukaan ei päässyt kulkemaan temppeleissä tai palatseissa vartijoiden tietämättä. Vartijat tunsivat liittolaisten ja palvelijoiden kulkurytmit. 

Linnut luonnossa luovat omanlaisensa äänimaton tai ”satakielilattian” laulaessaan ja äännellessään. Äänet luonnossa, erityisesti juuri lintujen äänet, ovat hälytysjärjestelmä. Varoituksia tai turvallisuuden osoituksia, joita muutkin eläimet kuten esimerkiksi oravat, ketut ja hirvet ymmärtävät. Jos kuuluu vääränlaisia ääniä, väärään aikaan tai väärässä rytmissä, linnuilla ja eläimillä – tai isoäidillä – on heti hälytystila päällä. Jos äänimaailma on kunnossa, kaikki on hyvin.

Suomalainen isoäitinikin oli ääniherkkä. Ehkä isoäitieni vuoksi minustakin tuli herkkä äänille. Vuosien mittaan olen oppinut kulkemaan kotipihallani niin varovasti, että linnut tuntevat askellukseni ja hiipimiseni. Muut ihmiset eivät pääse tästä lintujen seulasta läpi. Usein linnut tulkitsevat ihmisen kiusankappaleeksi. Niin paljon häiriötä ja harmia me hämäräheikki-ihmiset yleensä luonnossa aiheutamme. 

Siksi ohjeistan ystäviäni, kun he tulevat käymään, miten toivon kotipiirissäni liikuttavan ja puhuttavan. Silti usein ihan vain pienikin äänen korotus, auton oven paiskaus tai varomaton käden heilautus aiheuttaa lintujen varoituksen. Silloin puren hammasta, vaikka minun tekisi mieli ottaa vierasta raivelista kiinni, nuhdella häntä eläinten säikyttämisestä ja lukita hänet piharakennukseen tunnustamaan syntinsä.  

**
Satakielen laulua pääset kuulemaan TÄÄLTÄ.
Satakielilattian rakennetta ihmetellään TÄÄLLÄ.
 

Mietteitä muutoksesta tai muutoksentarpeesta

Sain pitkän koskettavan kirjeen, jossa pohditaan asumista, luonnonläheisempää elämäntapaa, luonnon parantavaa vaikutusta ja erilaisia vaihtoehtoja tai vaihtoehdottomuutta. Kiitos kirjeen lähettäjälle tuntojensa jakamisesta! Moni kipuilee samojen asioiden parissa. 

Ohessa on otteita kirjeestä, pitkä postaus tästä silti taas tuli. Koetin taas kuvilla vähän keventää. Lihavoin tärkeitä kohtia.

Vinkkini ja vastaukseni löytyvät lopusta.

**

Otteita kirjeestä: Luin juuri uudelleen kirjasi Irti oravanpyörästä. Toisinnäkijän päiväkirja odottaa seuraavana. Haen kirjoistasi laajennusta ajatuksiini, että osaisin nähdä asioita hiukan toiselta kantilta kuin mitä oma pääni tarjoilee. Se olisi jälleen tarpeen, sillä olen tekemässä muutoksia elämässäni.

Kevät oli apeaa aikaa, kaipasin aivan valtavasti pois kaupungista. (...) Olen nauttinut olostani mökillä. Raikas ilma, luonnon tuoksut, se miltä erilaiset säätilat tuntuvat, linnunlaulu ja pesäpönttöjen asukkaat, oravaperhe, jäniksenpoikanen, illalla laskeutuva hiljaisuus... on ollut niin hyvä olla, että on tehnyt fyysisesti kipeää lähteä käymään kaupungissa. (...) Nautin jokaisesta timoteitä kasvavasta peltopläntistäkin, sellaisesta "hoitamattomuudesta", mitä isommissa kaupungeissa ei juuri ole, kun kaikki halutaan rakentaa täyteen ja siistiä kliiniseksi ja tylsäksi. (...)

Haluan suunnata kauemmas oravanpyörästä, minun kohdallani ja ympäristössäni lähinnä kulutuksen oravanpyörästä. Olen huomannut, että tämä muutos on välttämätön, jos ja kun haluan vähentää kulutustani. Kun lähiympäristö koostuu kaikenlaisista kaupungin kulutusmahdollisuuksista, läpi kaupungin vedetyt moottoritiet saavat tuntemaan oloni kuin karsinassa olevaksi eläimeksi, ja on liikaa aikaa, tulee kulutettua muutakin kuin välttämättömyyksiä vaikka miten yrittäisi sitä välttää.

Maaseudulla kulutusmahdollisuudet ovat varsin rajalliset, mikä sopii paremmin kuin hyvin. Siellä korostuu muunlainen sisältö elämälle kuin täällä. (...) Autottomuus ja ajokortittomuus rajaa liikkumistani, ja se vaikuttaa myös siihen millaiselta paikalta voin hankkia asunnon, jotta pääsen vielä hyvin kulkemaan minne on tarpeen kulkea. Toivoisin kovasti sellaista onnenpotkua, että löytäisin edullisen asunnon mahdollisimman luonnonkauniilta paikalta.

(...) Kirjoitit Irti oravanpyörästä -kirjassasi kuin minun elämästäni, kun kerroit miltä elämä tuntuu maalla ja miltä se tuntuu kaupungissa. Minä en todellakaan ole aamuvirkku, mutta maalla (siis mökillä) unirytmini tasaantui hetkessä ja aloin herätä virkeänä ja iloisena aamuisin. Kaupungissa en herää virkeänä saati iloisena koskaan, en mihinkään aikaan. Kaupunkiympäristössä on minulle selvästi jotakin masentavaa ja ahdistavaa, sillä on kuin suurin osa voimistani olisi imetty minusta pois. Mökillä tällaisesta voimattomuudesta ja apatiasta ei ole tietoakaan. Luonnolla on valtavan suuri elvyttävä vaikutus.

(...)

Millaista olisi asua paikkakunnalla, josta ei tunne ketään, eikä ole sellaisia luontaisia keinoja luoda uusia suhteita kuten opiskelu- tai työpaikka? Enää en edes jaksa miettiä tuollaisia. Minun on päästävä täältä pois, ja kaikki järjestyy kyllä tavalla tai toisella. Kaipaan hyvin vähän ihmisten seuraa, ja läheiset ihmiset pysyvät mielessäni ja puhelimessani (useimmiten tekstiviesteinä) hyvin vaikken heitä juuri tapaisikaan, mutta luontoa tarvitsen joka päivä tai voin huonosti. Ja sitä huonovointisuutta on jatkunut nyt jo aivan liian pitkään. Joskus on vain aivan pakko uskaltaa.

(...) Suomessa oppii yliarvostamaan tuttua ja turvallista. Luovuus ja toisenlaiset ratkaisut ovat harvinaisia. Luen joka ainoan jutun minkä suinkin näen ihmisistä, jotka ovat valinneet asua ja elää jollakin tavalla toisin kuin enemmistö. Olen usein miettinyt, miten paljon suomalainen sosiaaliturva kahlitsee ihmisten ajattelua, myös minun, niin hyvä kuin se onkin. Voisiko pelko ottaa riskejä, kohtuullisen pieniäkin, johtua osaltaan siitä, että on totuttu sosiaaliturvan auttavan joka käänteessä? On huolestuttavaa, että moni tekee tai joutuu tekemään päätöksiä sen mukaan, miten se vaikuttaa sosiaaliturvaan. Minäkin mietin vuokra-asuntoa etsiessäni miten se vaikuttaa asumistuen saantiin, ja entä sitten jos asumistuen tasoa lasketaan, kuten välillä jo joidenkin puolueiden toiveissa oli. Haluaisin olla riippumattomampi siitä, minkä verran valtio kulloinkin päättää sosiaaliturvaa maksaa. (..)

Tällä kaikella haluan varmaan sanoa jotakin sellaista, että mikä ihme meitä ihmisiä vaivaa? Meillä on hyvä elämä, terveyttä ja riittävä toimeentulo, ja haluamme pitää tämän turvallisuuden niin tiukasti, että emme uskalla tehdä yhtään mitään. Ja sanottava on, etten minä tälle mitenkään immuuni ole itsekään, ja se ottaa niin vietävästi päähän.

Haluan vielä sanoa sanasen kateudesta. Se kertonee meille jotakin siitä mitä pidämme, tai kuvittelemme pitävämme, tärkeänä. (...) Mistä olen ollut jollekin kateellinen esimerkiksi viimeisten 20 vuoden aikana? Kaikki kateuden kohteeni ovat liittyneet luontoon. Siihen, että joku näkee ja kuulee omalta kotipihaltaan lintuja ja tähtitaivaan, läheisteni lintuhavaintoihin, hiljaisuuden kokemuksiin. Niistä minä olen ollut kateellinen, en mistään muusta. Eikö se kerro jotakin siitä, mihin suuntaan minun kannattaa lähteä?

Kirjoitan tätä ajatusteni virtaa paljolti selvittääkseni ajatuksiani, mutta haluan jakaa tämän kanssasi, koska tiedän myös sinun ajatelleen tällaisia asioita elämässäsi. (...)

Tästä tuli kovin pitkä vuodatus. Voi miten kaipaisin kuulla sinusta taas kirjan muodossa! Sinulla on raikas tapa ajatella, näet asiat vähän toisin kuin moni muu. (...) Kiitos vielä kerran kirjoistasi. Hain ne kirjastosta henkiseksi tuekseni jo ennen kuin varmasti tiesinkään mitä varten niitä tulen tarvitsemaan. Intuitio on jännä juttu. Kun katson aikaa taaksepäin, huomaan, että sitä olisi pitänyt kuunnella paljon enemmän kuin kuuntelin. (...) Minulla on taipumusta elää liian helposti toisen ehdoilla, (...) kuuntelematta itseäni tarpeeksi. Siksi onkin ollut niin paljon helpompaa elää nyt yksin ja vihdoin kuunnella enemmän itseään. Välillä kyllä edelleen hieman pelottaa kuulla, mitä oikeastaan haluan. Tekee kipeää huomata haluavansa jotakin, mikä on vähintään vaikeaa ellei mahdotonta saavuttaa. Se, mitä tässä kirjeessä tulevaisuudekseni kaavailin, on jo paljon eteenpäin nykyhetkestä. Kauempana kaupungin humusta, lähempänä luontoa. Ehkä ajatukset matkan varrella kirkastuvat. On luotettava, että niin käy, ja löydän tien jatkaa eteenpäin.

Kuumana kesäyönä kaupungissa, pääskysten kirskunaa kuunnellessa,

XX

Vastaukseni:

Tässä erilaisia sekalaisia ajatuksia sen mukaan mitä itse kukin haluaa kokeilla, toivottavasti näistä on apua.

Kaikkeen ei tarvita alkuinvestointia. Luonnonläheinen asuminen onnistuu monilla eri tavoin.

Eikä Kansaneläkelaitosta tai asumistuen myöntäjää tarvitse pelätä. Sinne voi ottaa suoraan yhteyttä ja kertoa muuttoaikeistaan ja kysyä millaisena asumistuki säilyy jos muuttaa.

Parhaassa tapauksessa ei joutuisi olemaan sosiaaliturvan varassa vaan voisi luoda elämäntavan joka ei ole niin rahasta riippuvaista.

Netti on täynnä vaihtoehtoja, mutta tässä muutamia hakusanoja, joita kannattaa googlata ja sen perusteella ideoida edelleen hakutuloksia ja erilaisia asumisratkaisuja.

Ystävyyden majatalo 
Gaijan luomukylä 

http://elämäntarkoitus.fi/

https://www.workaway.info

ynnä muita on loputtomiin...

Tässä on vuosien takaa Usein Kysytyt Kysymykset -osiosta yksi vastaukseni:

Miten köyhä irrottautuu oravanpyörästä?

Yksi tapa on itse etsintäkuuluttaa sopivaa asuntoa ja elinympäristöä. Kukaan ei ole ajatustenlukija. Maaseutu on täynnä maajusseja ja maajussittaria, jotka voisivat tarjota asumuksen auttavaa käsiparia vastaan. Moni tarvitsee mökilleen vahtia ja vanhukset mökkitalkkaria tai kodin hengetärtä. 

Tässä on muutama valokuva vanhoista lehdistä. Näitä soveltamalla voi loihtia omannäköisen ilmoituksen joka saattaa poikia mitä vaan. ;)

 

Kotiliedestä vuodelta 1941.

Kotiliesi 1946.

Muuttoaikeita pohtiessa, kannattaa suunnata nykyisen elinympäristönsä luontokohteisiin. Kannattaa jättää lompakko vallan kotiin, tarkoituksella karttaa ostoskeskusten humua ja suunnata kulkunsa – ja huomionsa – eri suuntiin kuin yleensä. Luontoa löytyy kaupungissakin ihan vaikka sadevesikourun alta sammaleina, täytyy vain virittäytyä oikealle taajuudelle. Eläimet liikkuvat kaupungissa öisin. Yökävelylle? 

Kaupungissa on esimerkiksi puutarhapalstoja ja luontopolkuja, kansalaisaktiivisuuden kautta voi vaikuttaa esimerkiksi kaupunkiluontoon kaavoituksen kautta ja mielipidekirjoituksin tai vaikkapa puiston siivoustempauksin. Jokainen voi olla itse tuomassa luontoa kaupunkiin ja olla puhumassa sen puolesta. Se voi tuoda elämäntarkoituksen juuri niillä sijoilla jossa nyt olet. (Kateutta ei kannata kohdentaa edes luontohavaintoihin. Kateus lähtee egosta, sen ääni ei anna rauhaa.)

Jokaisella on oma polkunsa kuljettavanaan. Maaseutu tai kaupunki - kahtiajako tai mustavalkoinen ajattelutapa johtaa usein ahdistukseen.

Joustava elämänasenne sen sijaan helpottaa. Aina ei tarvitse muuttaa fyysisesti asuinpaikkaa, sen kun muuttaa omia ajatuksiaan ja asenteitaan.

Ollakseen vapaa, ei tarvitse olla yksinäinen omantienkulkija, kaikki me kaipaamme lähimmäisenrakkautta.

Parhaimmillaan suomalainen sosiaaliturva voi vapauttaa ihmisten ajattelua. Itsestä on kiinni suostuuko passiiviseksi. Olen elänyt vuosikausia ilman sosiaaliturvaa kitkutellen todella pienillä tuloilla. Olisin niin kiitollinen, jos saisin pientäkin sosiaaliturvaa esimerkiksi kansalaispalkan muodossa. Se helpottaisi suunnattomasti elämää. Antaisin takaisin yhteiskunnalle kaikkea oppimaani hyvää - mitä nytkin koetan tehdä saamatta pennin killinkiä - joutumatta miettimään mistä seuraavan roposen tienaan.

Vapaus ei löydy rahastakaan. Vapaus on mielentila joka syntyy päätöksestä.

Kokeile vaikka ihan tässä ja nyt, sano itsellesi: ”Olen onnellinen ja vapaa.”

Simsalabim!

Sinä olet.  💚