3. toukokuuta 2012

Postimerkit pelastavat albatrosseja

Kävin aikoinani vilkasta kirjeenvaihtoa Amerikan mummoni kanssa. Kirjeitä lähettäessä oli tärkeää valita kirjekuoriin Suomen kauneimmat postimerkit. Mummoni nimittäin höyrytti kirjekuorista postimerkit irti ja lahjoitti ne paikalliskirkkonsa katolisille nunnille. Nunnat huutokauppasivat postimerkit kerätäkseen rahaa hyväntekeväisyyskohteisiin. Suomalaiset postimerkit olivat sellaisia harvinaisuuksia, että saimme kerättyä suuret summat rahaa hyvään tarkoitukseen. Etenkin Mauri Kunnaksen 2,80 markan Koiramäki –merkit hologrammeilla huudettiin kuumille kiville.

Jatkan edesmenneen mummoni perinteitä. Säästän käytetyt postimerkit ja lahjoitan ne hyväntekeväisyyteen, Iso-Britanniaan, jossa ne huutokaupataan albatrossien hyväksi.
Esimerkiksi kuningasalbatrossi (jonka siipien kärkiväli on yli kolme metriä) voi elää jopa 80-vuotiaaksi. Albatrossit ovat sukukypsiä vasta noin kymmenen vuoden iässä ja ne munivat vain yhden munan joka toinen vuosi. Valtamerien kalastajat virittävät vuosittain noin kolme miljardia ajosiimaa, jotka tappavat arviolta 300 000 lintua vuosittain. Näistä 100 000 on albatrosseja. Linnut eivät mitenkään pysty lisääntymään sitä vauhtia kuin mitä niitä nyt menehtyy. Albatrosseja uhkaa sukupuutto.

Pitkäsiimakalastusta on kahdenlaista. Toisessa kalastetaan pinnalta (esimerkiksi tonnikalaa) ja toisessa kalastetaan syvemmältä. Lintukuolemat tapahtuvat pintakalastuksessa, jossa koukut ja syötit ovat yhä näkyvissä meren pinnalta katsottuna. Ruokaa etsivät linnut näkevät syötit ja ottavat niihin kiinni ennen kuin syötit uppoavat. Linnut jäävät koukkuun kiinni, tulevat vedetyksi pinnan alle ja hukkuvat. Ajosiima saattaa olla jopa 130 kilometriä pitkä ja siitä voi roikkua 10 - 20 000 koukkua, joissa jokaisessa on syöttinä kalaa tai mustekalaa.

Englantilainen järjestö The Royal Society for the Protection of Birds (RSPB) on lähettänyt suojeluasiantuntijoita kalastusaluksille kertomaan lintujen ahdingosta ja suojelukeinoista. Projekteja on käynnissä useissa eri maissa kuten Etelä-Amerikassa ja Afrikassa. RSPB on hankkinut muun muassa kalastusaluksiin lintujen äänikarkottimia ja kalastajia ohjataan käyttämään peloteviirejä, muuttamaan jäiset kelluvat syötit uppoaviksi, laskemaan siimat putkien avulla riittävän syvälle ja yöaikaan. Projektit, opetus ja ohjaus ovat osoittautuneet tehokkaiksi keinoiksi suojella albatrosseja. Koukkuun jääneiden albatrossien määrä on vähentynyt yli 90 %. Vielä on kuitenkin paljon tehtävää, jotta albatrossit voidaan pelastaa sukupuutolta.

RSPB vastaanottaa mielellään käytettyjä postimerkkejä. He myyvät postimerkit eteenpäin huutokaupoissa keräilijöille ja saatu tuotto käytetään albatrossien suojelemiseen. Vuonna 2010 saatiin kerättyä tällä tavalla albatrossien hyväksi yli 15 000 puntaa (noin 18 000 euroa).

Toimi näin:
Leikkaa käytetty postimerkki (minkä tahansa maan postimerkki) irti kirjekuoresta, jätä noin puoli senttiä kirjekuorta mukaan. Merkkejä ei siis tarvitse liotella tai höyryttää irti.
Kerää merkkejä lähetettäväksi isompi erä kerrallaan.

Pistä postimerkit kirjekuoreen ja postita ne osoitteeseen:

RSPB  Stamps
PO BOX  6198
Leighton Buzzard
Bedfordshire
LU7 9XT
ENGLAND

Merkit postitetaan omalla kustannuksella.

Ensipäivän kuoret, harvinaiset postimerkit tai postimerkkialbumit (ei irrallisia merkkejä) voi lähettää osoitteeseen:

RSPB  Stamps
Save the Albatross Stamp Appeal (Special Stamps and Albums)
RSPB, The Lodge,
Sandy, Beds
SG19 2DL
England

Pieni postimerkki, iso asia.