14. maaliskuuta 2013

Älä osta asioita, tee asioita

  • Kerää löytämiäsi lintujen sulkia.
  • Vaikka väsyttäisi, mene luontoon. Sieltä saa aina itselleen voimaa. Joskus ei millään saisi itseään liikkeelle, mutta sitten tulee tosi hyvä mieli, että lähti.
  • Seuraa mitkä ovat viisi ensimmäistä lintulajia, jotka näet, kun menet ulos. (Jos et tunnista niitä, opettele.)
  • Tee tänään (tai tänä viikonloppuna) yksi asia, josta olet pitkään haaveillut, mutta et ole saanut aikaiseksi tai uskaltanut tehdä.
  • Katso auringonlaskua.
  • Arvosta mukavuuksia, joita sinulla on (kuten vesi, sähkö, lämmin koti).
  • Ymmärrä olevasi rikas.
  • Ole kiitollinen.
  • Luovu asioista, joista ei ole sinulle hyötyä.
  • Tee tilaa onnellesi (raivaa kotisi ja kalenterisi).
  • Unohda mitä muut mahtavat sinusta ajatella. Sillä ei ole mitään väliä.
  • Korvaa ahdistus naurulla.
  • Pidä päiväkirjaa.
  • Kirjoita mielipidekirjoitus.
  • Paista lättyjä.
  • Mene pilkille.
  • Kokeile jotain uutta.
  • Kävele eri tietä kotiin.
  • Mene rappusia hissin sijaan.
  • Jää bussista pysäkkiä aikaisemmin ja kävele loppumatka.
  • Sulje kännykkä päiväksi.
  • Älä mieti mitä kivaa sinulle voisi tapahtua, vaan mieti mitä kivaa sinä voisit tehdä toisille.