4. kesäkuuta 2013

Kysyttyä: Millainen on myyrän pesä? & maan kunnostamisesta

Tällainen :)

Se saattaa sijaita esimerkiksi pitkään koskemattomana olleen kukkaruukun tai ämpärin alla, polttopuukasassa, lehtikasassa tai tiheässä kasvillisuudessa.
Se muistuttaa hiukan lemmikkihamsterin tekemää ilmavaa silppukasaa.

Tiesin, että tämä oli jo asumaton pesä, joten avasin sitä vähän malliksi.
Myyrä kasaa mitä tahansa lähiympäristöstä löytyvää kuivaa materiaalia, kuten heinää, sammalta, lehtiä, kasvihuoneessa ollutta pellavarivettä ja jopa pieniä muovipussin suikaleita, löyhäksi palloksi. Pallon eli pesän keskellä on poikaset. Tämä pesä oli kasvihuoneen pöydän rompekasan alla.


Jos yllätät myyräemon pesältä, se alkaa kiertää pesän läheisyydessä ympyrää. Se yrittää kiinnittää huomion itseensä pois poikasista. Kun paikalta poistuu ja jättää myyrän ja pesän hetkeksi rauhaan, myyräemo ottaa poikasia niskasta kiinni ja kantaa ne turvallisempaanpaan paikkaan. Tämä pesä oli viime vuodelta, joten availin sitä vähän. 
Pesä on tosi pehmeä, hyvä siellä on ollut poikasten köllötellä. 
Tuuppaan vastaan tulleet tyhjentyneet pesät yleensä jonkun puun tai pensaan alle katemateriaaliksi. :)

Toinen kysymys:
Hei,

Kirjoitit blogissasi 1.5.13 helposta tavasta perustaa kasvimaa. Ehtisitkö vastata pariin kysymykseen aiheesta? Tapa vaikutti tosi näppärältä ja myös halvalta, koska ei tarvitse ostaa miljoonaa litraa multaa. Mutta mietin soveltuuko se myös savimaalle? Vai pitäisikö pahvin alle heittää pari säkillistä kunnollista multaa ja toivoa että se sekoittuu saveen? Ja ihanko tosi nurmikkoa ei tarvitse alta raastaa pois, senkus vain heittää pahvit maahan, peittää ne puutarhajätteellä ja odottaa?
Vastaus:
Hei!
Kiitos viestistäsi! Kyllä, se on näppärä ja edullinen tapa. Konsti soveltuu mihin maalajiin hyvänsä. Kasvit kasvavat kaikenlaisissa maalajeissa. Savi ja hiesu erityisesti ovat hyvin ravinnepitoisia. Et tarvitse multaa.  

Tärkeää on, että peität nurmikon pahveilla niin hyvin, ettei päivä pääse paistamaan läpi. Laita vaikka painavat kivet päälle ja sitten peitä se sitten puutarhasta tulevalla aineksella. (Koetan välttää käyttämästä sanaa puutarhajäte, koska luonnonmateriaalit eivät ole käyttökelvotonta jätettä päinvastoin kallisarvoista ravinnetta ja resurssi.) Nurmikko tukahtuu, kun se ei saa valoa.

Ensi keväänä kun teet kasvimaan, siirrä koko pahvi sivuun, ellei se ole jo maatunut sitä ennen. (Kukkamaata tehtäessä on helppo tehdä pehmenneeseen pahviin kolo ja istuttaa siihen kukantaimi.) Talikoi maata hiukan ilmavammaksi ja tsekkaa onko jossain vielä juuria. Jos on, nostele ne pois. 

Kannattaa myös investoida kalkkipussiin (tai useampaan, riippuen kasvimaan koosta). Suomen maaperä on hapanta ja kasvien on vaikea saada ravinteita käyttöönsä/ kasvavat kituliaasti. Kaikki kasvaa hyvin, kun kalkitsee (muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kuten peruna ja pensasmustikka). ”Pölyävä” kalkki on sitten muuten edullisempaa kuin raekalkki.

Multaa ei siis todellakaan tarvitse ostaa, vaan kannattaa panostaa saven multavuuden/humuksen lisäämiseen. Eli kannattaa kompostoida kaikkia pihan haravointeja (ja jos mahdollista perusta keittiökomposti), joka lisää maan eloperäistä eli orgaanista ainesta. Mitä enemmän maassa on eloperäistä ainesta, sen multavampaa se on. Kompostin, lehtien ja nurmikonleikkuusta tulevan silpun lisääminen maahan tekee savesta myös ilmavamman, houkuttelee paikalle lieroja, jotka puolestaan tekevät maahan ilmastointikanavia ja lannoittavat ulosteillaan maata jne. ja kaikki asiat yhdessä helpottavat entisestään kasvattelua.

Toivottavasti nämä vinkit auttoivat! :)