Selfieitä en ole koskaan harrastanut, mutta nyt oli pakko kokeilla (en omista älypuhelinta, joten yritin kameralla...). Manolito-oravanpoikanen oli juuri lähtenyt pesästä (kyllä, jälleen kerran eteisen välikatosta, ja ei, en edes halua edes ajatella missä kunnossa villaeristeet ovat) ja se tutki uteliaana joka paikkaa. Minuakin.
Tarkemmin ajateltuna en yrittänyt selfietä vaan kuvaa päälläni kiipeilevästä oravanpoikasesta eli ”squirrel selfietä” (suomeksi = orvlfie).
 |
Siitä tulikin sitten helfie eli hair selfie. (Jestas, että
olen ”ylpeä” itsestäni, että pysyn näissä nykyajan slangisanoissa mukana, köh
köh.) Tämän kuvan ansiosta huomasin miten paljon minulla on jo harmaita hiuksia.
(Jännittävää.)
|
 |
|
Menin kontilleni terassille, että oravanpoikanen pääsisi
tutustumaan minuun. Se oli varmaan niin luottavainen siksi kun se on
katonrajassa asustellessaan kuunnellut ääntäni ja asumisesta aiheutuvia kolinoitani
ja tiesi minut jollakin tavalla tutuksi.
- Sinäkö se oot?
-Joo.
|
 |
| Ette usko miten höyhenenkevyt oravanpoikanen on. Se ei montaa kymmentä grammaa paina, heiveröinen kuin mikä. |
 |
|
Hih hii, maailma on suurempi kuin eteisen välikatto!
|
 |
| Menossa mukana. Emo, älä jätä. |
 |
|
Orava-emolla on erikoiset jäljet tai tahrat suupielessä (ollut jo
monta viikkoa). Poikanen seuraa perässä vaahteraan.
|
 |
| Pieni ja iso. |
 |
| Katsokaa noita pehmoisia korvatupsuja ja neulan teräviä kynsiä! |
 | |
| Kuva kertoo kaiken. Love! |
Aiemmat Manolito/oravanpoikas-postaukset:
