5. elokuuta 2015

Lystikäs juttu



Viime torstain Aamulehdessä oli juttu valkeakoskelaisesta kilpikonnasta, Anterosta, joka lähti livohkaan ulkotarhastaan. Antero oli kasannut multaa korkeaksi keoksi ja kiivennyt 15-senttisen aitauksen yli. Perhe, jonka luona Antero on asustanut, kertoi, että kun Antero on takapihalla vapaana, se luikkii nopeasti pakoon heti kun selkänsä kääntää. Kilpikonna etenee kilometrin tunnissa (!), joten lyhyessäkin ajassa se ehtii tavoittamattomiin.

Perhe etsi kilpikonnaa naapuruston kanssa päivien ajan. Perheen koiratkin pääsivät kilpparin jäljille, mutta menettivät vainun läheisessä metsikössä. Viikon rilluttelun jälkeen Antero oli palannut kotiin, se oli astellut avoimesta takaovesta sisään ja odotteli, likaisena ja nälkäisenä mutta muuten hyväkuntoisena, keittiössä ruokaa.

Hulvattominta jutussa oli se, kun perhe kertoi, että Anterolla on yleensä vapaana ollessaan pinkki post-it-lappu selässään, jossa on puhelinnumero.