Mitä lapsien hyvinvointi maksaa?

Hämeenkyrössä keskustellaan kyläkoulujen lakkauttamisista. Kunnanjohtaja Kari Häkämiehen mukaan itäisellä alueella ei ole varaa pitää useita kyläkouluja. Häkämies mainitsee, että Lavajärven ja Pinsiön koulukiinteistöt ovat tiensä päässä ja Mahnalan ympäristökoulu tarvitsee investointeja. Itäiselle alueelle ehdotetaan rakennettavaksi yksi iso koulu lähelle kolmostietä. Nyt Lavajärven ja Jumesniemen kyläkouluille on annettu jatkoaikaa, toistaiseksi.

Kyläkoulut edustavat mm. turvallisuutta, paikallisuutta, oikeudenmukaisuutta, aikaa, rauhallista maalaisympäristöä, jatkuvuutta ja kulttuuriperintöä. Jos päättäjät olisivat pitkänäköisiä ja ajattelisivat päätöksiensä seurauksia useiden sukupolvien yli, he näkisivät, että juuri kyläkoulujen säilyttämisestä syntyisi säästöjä.

Luin Hämeenkyrön taloussuunnitelmaa vuodelle 2011 ja tunsin itseni tietämättömäksi. Politiikkojen ja virkamiesten kapulakieltä ja talouslaskelmia on vaikea ymmärtää. On helppo suostua kyläkoulujen alasajoon, vaikka ei haluaisi mennä siihen suuntaan, kun asiat saadaan näyttämään papereilla niin monimutkaisilta. Taloussuunnitelmassa todetaan, että ”väestönkasvu on keskittynyt keskusta-alueelle”. Väestön määrä on kasvanut vuodesta 1990 – 2009 Kyröskosken alueella 369 asukkaalla. Kirkonkylän alueella 280 asukkaalla. Samaan aikaan itäisen alueen väestö on kasvanut 536 asukkaalla, mutta tätä ei erikseen korosteta. Juuri tältä alueelta suunnitellaan lakkautettavaksi kouluja.

Hämeenkyrön taloussuunnitelmassa luetellaan liikuttavan tarkasti konekeskuksen koneet Valtra, Zetor ja Wille -traktorit. Samoin mainitaan, että vuosille 2014 tulee hankittavaksi uusi ruohonleikkuri (10 000 e) ja vuonna 2015 Zetorin tilalle tulee uusi traktori (50 000 e). Silmääni pisti mm. Muiden palvelujen osto-kohdassa ilmoitettu kaksi miljoonaa majoitus- ja ravitsemispalveluihin. Siitäpä ei ollut samanlaista yksityiskohtaista selontekoa. Eikä löytynyt laskelmia kuinka paljon kyläkoulujen toiminnan jatkuminen maksaisi. Mitä minimivaatimuksia koulukiinteistöille on asetettu ja mitkä kunnostukset ovat kiireellisimpiä?

Viivan alla ei voida tuijottaa pelkkiin lukuihin. Nyt nähdään, että kyläkoulut maksavat liikaa, kun niiden tuomat säästöt eivät näy missään. Ei ole syntynyt mahdollisia sosiaalisia ongelmia, on vältytty mm. erilaisilta lisääntyneiltä lasten ja nuorison ongelmilta ja sosiaali- ja sairaudenhoitokuluilta. Erityisopetuksen määrä yleensä kasvaa isoissa kouluissa. Tuntuu oudolta, että lapset vietäisiin rauhallisesta ja pienestä koulusta meluisaan ja levottomaan isoon kouluun, jossa opettajien aika ja energia menee keskittymiskyvyttömän luokan komentamiseen.

Mahnala on valittu Pirkanmaan Vuoden Kyläksi. Kylän erityisiä vetovoimatekijöitä ovat mm. 115–vuotias Mahnalan ympäristökoulu, joka panostaa ympäristökasvatukseen. Kyläkoulu on monille opettajille osa heidän elämäntyötään, siinä ei tuijoteta virka-aikaan. Oppilaat mm. kasvattavat ja keräävät luonnosta koululle ruokaa. Kolmostien varrelle sijoitetussa koulussa tällaista mahdollisuutta ei voisi ajatellakaan. Raha on sivuroolissa vahvassa osallistumisessa, talkootyössä, naapuriavussa ja perheiden keskinäisessä välittämisessä. Mikä hinta talousarvioissa annetaan kylän asukkaiden sitoutuneisuudelle? Meillä ei ole varaa heittää hukkaan ihmisten luovuutta ja lahjakkuutta. Jos todellisiin kustannuksiin laskettaisiin kaikki tämä ja saastuttamisen, rakentamisen, liikenteen ja melun lisääntyminen ympäristövaikutuksineen loppusummat näyttäisivät vallan toisenlaisilta.

Mitkä ovat Hämeenkyrön kunnassa noudettavat arvot tai toimintaa ohjaavat periaatteet? Tai tulevaisuuden visiot? Mitä kohti tässä pitäisi tavoitella?
Pitkänäköiset päätökset, jossa kunta ottaa selkeän muutoksen ympäristö- ja asukasystävällisen kunnan synnyttämiseksi, toisivat aivan uudenlaista hyvinvointia ja yhteishenkeä.

Tärkein uusiutuva luonnonvaramme ovat aivomme. Ne uudistuvat jatkuvasti vaikka käytämme niitä kokoajan. Me opimme uudenlaisia tapoja elää. Keksimme uusia keinoja säästää rahaa, raaka-aineita ja energiaa. Avataan taloussuunnitelmat läpinäkyväksi ja haetaan ne välttämättömät säästöt jostain muualta kuin kyläkouluista. Kylä- ja ympäristökoulujen pitäisi olla Hämeenkyrön valttikortti. Ratkaisuja löytyy, jos vain löytyy poliittista tahtoa. Ovathan nämä pienet koululaiset Suomen tulevaisuus.

Terveisiä metsästä!

Eikä mistä tahansa metsästä, vaan aivan tietystä Suppilovahveroiden Metsästä.

Suppilovahverot ovat uskollisia kavereita. Aina syksyn saapuessa ja ilmojen viiletessä suuntaan sinne tiettyyn metsään ja siellä vahverot odottavat. Tosin ne ovat hiukan piilottelevia kavereita, suorastaan naamioitumisen mestareita. Niin tälläkin kertaa. Etenin tutunnäköisessä paikassa päätäni käännellen mielessäni huhuillen: missä te olette?

Suppilovahverot ilmestyvät aina samaan paikkaan enkä muistanut varmaksi oliko se tämä notkelma vai tuo. Siirtelin mustikanvarpujakin syrjään mutta sammaleet ja maahan pudonneet puiden lehdet vain kikattelivat erehdykselleni. Olinko liian myöhään liikkeellä? Oliko satanut tarpeeksi? Olinko oikeassa paikassa? Tai pahin vaihtoehto: oliko joku muu jo käynyt poimimassa ne? Minun aarteeni.

Yhtäkkiä näen yhden suppilovahveroryppään. Hurraten kyykistyn noukkimaan ne ja sitten näen toisen ja kolmannenkin ryppään. Puhdistaessani niitä näen yhtäkkiä kymmeniä sieniryppäitä, kuin kukkasia metsänpohjassa. Siinä ne olivat olleet kokoajan ja melkein seisonkin niiden päällä. Kuinka hassua miten niitä ei meinaa erottaa. Sitten kun näkee ensimmäisen, näkee monta. Taikuutta. Suppilovahverot naamioituvat aivan kuin metsäkauris maastoutuu heinikkoon, västäräkki savipellolle tai laulujoutsen ruovikkoon. On vain osattava virittää katse oikealle taajuudelle. 

Nyt siis kannattaa mennä metsään ja katsella tapaisiko niitä jokavuotisia maasta kurkistelijoita. Sitten kun löydät sen tietyn sienimetsän, pidä paikka visusti omana tietonasi ja paina se mieleesi tulevien vuosien varalle. Jos kuulet jonkun tulevan, astu askel puun suojaan. Naamioidu kuin suppilovahvero, metsäpeura, västäräkki tai laulujoutsen. Seiso paikallasi kuin tatti. Tomerat sauvakävelijät eivät huomaa mitään, vaikka kävelevät muutaman metrin päästä aarrepaikastasi ohi, kunhan vain maltat pysyä paikallasi. Kun olet kerännyt monet proteiinipitoiset aterianainekset talteen, on tärkeää muistaa kiittää metsää sen tarjoamista antimista.

Sitten sinun täytyy enää toivoa sormet, varpaat ja kädet kyynärpäitä myöten ristissä, että juuri se tietty metsä on vielä ensi vuonna pystyssä ja tapaatte vielä.

"Lopetin jossittelun ja aloin elää"

haastattelu Marraskuu/2010 Evita-lehdessä.

17 asiaa jotka minusta kannattaa tietää

Olen Kaarina Davis, 40, asun Hämeenkyrön Mahnalan Alhonlahdessa pienessä hirsitalossa avopuolisoni kanssa. Minulla on luontoyrittäjän, sisätautien ja kirurgisen sairaanhoitajan ja kodinhoitajan koulutus. Viimeiset kuusi vuotta olen pyrkinyt lisäämään omavaraisuuttani ja vähentämään riippuvuuttani oravanpyörästä. Olen yksinkertaistanut elämääni niin, että tarvitsen määrällisesti vain vähän kodin ulkopuolista työtä elääkseni, jolloin olen vapaa valitsemaan ja tekemään kaikkia mieleisiä juttuja.

Olen kirjoittanut kaksi kirjaa. Ensimmäinen kirjani Rankka kutsumus – sairaanhoitajan päiväkirja oli Tieto-Finlandia ehdokkaana vuonna 2007. Toinen kirjani Irti oravanpyörästä ilmestyi keväällä 2010 ja on otettu hyvin vastaan.

Päiväni vietän luonnossa eri tavalla hääräillen. Jatkan edelleen kirjoittamista, mm. tätä blogia. Kirjoittamistyön vastapainoksi minulla on iso hyötykasvimaa, jossa kasvatan ruokaani. Talvella kerään metsäni koivikosta polttopuut. Mitäpä muuta ihminen tarvitsee kuin luontoa, ruokaa, lämpöä, terveyttä ja rakkautta? Hiukan rahaa, mutta sitä enemmän aikaa. Aika ja kiireettömyys ovat katoavia luonnonvaroja.

Seuraan päivittäin luonnon kiertokulkua ja haluan auttaa ihmisiä löytämään helpomman, yksinkertaisemman ja luonnonläheisemmän elämäntavan. Kun on vähään tyytyväinen, jää määräämättömästi aikaa luonnon seuraamiselle ja mielenkiintoisille projekteille. Elämäni on rikkaampaa kuin koskaan. Entinen kulutukseen keskittynyt elämäni näyttäytyy nyt hyvin köyhänä.

17 muuta asiaa, jotka minusta kannattaa tietää:

• Muutin Suomeen 7-vuotiaana Yhdysvalloista, josta isäni on kotoisin. Äitini suku on Suomesta. En ole tehnyt sukututkimusta, mutta ainakin 1806 vuonna syntynyt isoäitini isänisänäiti Anna Matintytär oli hämeenkyröläinen.
• Olen erittäin uhanalainen, sillä olen viimeinen Suomessa elossa oleva sukuni edustaja. Salakaadostani joutuu maksamaan valtiolle korvausta. (Tästä on varmasti olemassa EU-direktiivi.)
• Toivon muutenkin, että minuun sovellettaisiin eläinsuojelulakia, sillä minut saa mieluusti lopettaa, jos ”eläin on sellaisessa tilassa, että sen hengissä pitäminen on ilmeistä julmuutta sitä kohtaan.” Tämä siis tiedoksi siihen asti, kunnes Suomi saa aikaiseksi eutanasialain.
• Ensimmäiset suomen kielen sanani olivat kirosanoja. Äitini ja mummoni viljelivät niitä työkseen. Sen lisäksi, että viljelen laajaa hyötykasvimaata luonnonmukaisin keinoin, jatkan sukuni perinteitä ja viljelen voimasanoja. Hyvin kasvavat.
• Vietän paljon aikaa yksikseni. Ajoittain saatan näyttää toimettomalta. Mietin (tai nukun).
• Ihmiset luulevat, että olen ylisiisti ihminen, koska pidän siivoamisesta ja organisoimisesta. Organisoinnin ansiosta minun täytyy kuitenkin siivota vain harvoin.
• Poikkeus vahvistaa säännön, sillä organisointikykyni ei yllä tekstihahmotelmiini asti. Tallentamani ideat ovat sekaisin ja hukassa joko suttupaperilla, Post it -tarralapuilla, työhousun taskuissa siemenpussiin kirjoitettuna, menossa vahingossa takkaan sytykkeeksi, väärällä CD-levyllä tai usb-tikulla, kirjan välissä, auton pysäköintilipukkeen kääntöpuolella. Ihan missä vaan, mutta ei siellä missä luulen niiden olevan, kun tarvitsisin niitä.
• Enkä pese ikkunoita, koska muuten linnut lentävät niitä päin.
• Minulla on pysyvästi likaisen näköiset sormet, koska kasvimaan multa on pinttynyt ihooni. Jostain syystä kaikissa työhanskoissani on etusormen ja peukalon kohdalla reikä.
• Pelastan ötököitä ikkunoiden välistä.
• Juttelen laulujoutsenille.
• Avioerossa kuusi vuotta sitten, jätin silitysraudan ex-miehelleni. Sen koommin en ole vaatteitani silittänyt. (Enkä silitä.)
• Nukun hiukset letillä, etten tukista itseäni.
• Vilkaistuani pakosta peiliin ensimmäistä kertaa viikkokausiin (kun oli pakollinen meno kirkonkylälle) havaitsin, että minulle on kasvanut ensimmäiset harmaat hiukset. Ei olisi kannattanut vilkaista.
• Jos näet minut kasvimaalla kyykkimässä ja juttelemassa, todennäköisesti siirrän sammakkoa tai kastematoa parempaan paikkaan pois työskentelyni tieltä. Jos kiroilen, rikoin vahingossa komean hämähäkinseitin, muurahaispesän tai häiritsin tahtomattani jonkun luonto-olion rauhaa.
• Kännykän unohdan tarkoituksella päiväkausiksi saunan eteiseen kylpytakin tai työhousujen taskuun. Usein paikkaan, josta se on vaikea löytää, kuten ruusupuskaan, maantien varrella olevaan Aamulehden laatikkoon, mustikkamättääseen tai vaatekaapin perällä olevaan kassiin. Mieluiten pudottaisin sen sadevesitynnyriin.
• Luonnon tarjoamat ihanat kokemukset ovat tehneet minusta onnellisen. Lukuun ottamatta hirvikärpästen hyökkäyksiä. Tai no… Kai niilläkin tarkoituksensa on? Olen onnellinen, kun ne eivät ole kimpussani.

"Elämää maalla entisajan tyyliin "

Kaarinan haastattelu Maaseudun Tulevaisuudessa 20.8.2010:

Elämää maalla entisajan tyyliin